Viimeisten päivien ihmiset

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Viimeisten päivien ihmiset

ViestiKirjoittaja toni t » 02. Huhti 2011 15:26

Raamatussa eli Jumalan ilmoituksessa kerrotaan millaisia ovat viimeisten päivien ihmiset.



2.Tim.3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.



Biblia. 2. Tim. 3:1. Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2. Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3. Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4. Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5. Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.



Jos rehellisesti tutkimme sitä miten maailma on nyt lyhyessä ajassa muuttunut niin maailma on muuttunut juuri tähän suuntaan. Suomessakaan ei tarvitse paljon mennä taakseppäin kun asiat eivät olleet näin. Viisikymmentä vuotta sitten ihmiset eivät olleet lähellekkään niin paljon näiden syntien kaltaisia kuin tänäpäivänä. Viisikymmentä vuotta sitten lapset yleisesti olivat paljon kuuliaisempia ja vanhemmilleen ja ihmiset kunnioittivat Jumalaa eikä tullut kuuloonkaan mediassa pilkata Raamattua tai Raamatun totuutta. Ihmiset myös kävivät koko perheen voimin sunnuntaisin kirkossa kuulemassa sanaa. Homoseksuaalisuus ei ollut yleisesti hyväksytty hyvä juttu vaan se nähtiin yleisesti syntinä niin kuin Jumala sen selvästi sanassaan ilmoittaa. Silloin media ei puolustellut kiihkeästi homoseksuaalisuutta niin kuin se tänä päivänä tekee.



Tänään ei ole näin vaan homoseksuaalisuutta ei enään yleisesti pidetä huonona juttuna ja syntinä vaan jopa kirkko alkaa opettamaan että homoseksuaalisuus on täysin yhtä hyvä asia Jumalan silmissä kuin heteroseksuaalisuus. Kirkko on täysin muuttanut Jumalan sanan totuuden miellyttääkseen viimeisten päivien ihmisten korvasyyhyä!



Ev.lut kirkko mielistelee ihmisiä ja ihmisten korvasyyhyä muuttumalla yhteiskunan mukana. Raamattu opettaa että viimeisten päivien ihmiset rypevät täydellisessä synnin orjuudessa ja kirkko peesaa jumalattomia ihmisiä tähän samaan vääryyteen luopumalla Jumalan sanan perustotuuksista vain miellyttääkseensä Jumalattomia ihmisiä.



3.moos. 18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.


Ilm. 21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.



Malakia: 3:6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:



Homous on kauhistus Jumalalle ja Uuteen Jerusalemiin ei tule pääsemään yksikään kauhistuksen tekijä. Vain Kristuksen omat (Hengestä syntyneet) joiden nimi lukee Karitsan elämän kirjassa eli ainoassa oikeassa seurakunnan jäsenrekisterissä joka on taivaassa. Herra ilmoittaa sananssaan ettei muutu. Koska Herra ei muutu niin kauhistus Herralle pysyy kauhistuksena iankaikkisesti. Vanha liitto vaihtui uuteen mutta Herra on sama eikä muutu ja silloin ei muutu sekään mikä on Herralle kauhistus. Ev.lut kirkko ei seuraa Herraa ja pysy muuttumattomassa Jumalan sanan totuudessa vaan ev.lut kirkko muuttuu maailman jumalattomien ihmisten kanssa.



2.Tim. 4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.



Tämä aika on nyt käsillä ja ihmiset eivät enään kärsi kuulla TERVETTÄ OPPIA eli muuttumatonta Jumalan sanan totuutta vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntyvät taruihin (kehitysoppi). Ev.lut kirkko on luopunut terveestä opista ja tarjoaa ihmisten himojen mukaista korvasyyhy oppia. Se on valhe evankeliumia jossa vääristellään totuutta ja muutetaan Jumalalle kauhistus hyväksi jutuksi. Tällaista vääryyttä puollustellaan myös turvautuen kehitysopin valheesee. Ja ihmisten syntielämä laitetaan geenien syyksi kehitysopillisen maailmankatsomuksen mukaisesti.



Room. 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.



Ev.lut kirkko on alkanut opettamaan homoseksuaalisuutta luonnollisena asiana. Sellainen opetus ei tue Jumalan sanan opetusta vaan kehitysopillista maailmankatsomuksesta. Jumalan sana kertoo meille että ihmiset muuttavat katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Juuri näin kehitysoppi opettaa eli että Jumala ei luo vaan luonto. Tämän vuoksi Jumala on heidät heidän sydämensä himoissa hyljännyt saastaisuuteen häpäisemään itse omat ruumiinsa nuo jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa!



Tämä näkyy todella selvästi tänä päivänä. Kouluissa opetetaan kehitysoppia totuutena ja media ja ihmiset nauravat ja pilkkaavat niitä jotka uskovat luomisoppiin. Tämä on jännä juttu että jo Paavali kertoi että näin tulee käymään ja nyt me sitä omin silmin todistamme. Ihmiset ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen (kehitysoppi) ja palvelevat ja kunnioittavat luotua (luontoa) enemmän kuin Luojaa!



Jumala ilmoittaa että kun ihmiset toimivat näin niin Jumala hylkää heidät sydäntensä himoihin saastaisuuteen häpäisemään omat ruumiinsa. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. Eli luonnollinen yhteys on vaihdettu luonnonvastaiseen eli homoseksuaalisuuteen joka on luonnonvastainen seksuaalimuoto.



Juuri näinhän nyt on kirjaimellisesti käynyt. Kun kehitysoppi on levinnyt ja aivopesssyt suuren osan ihmisistä niin samalla homoseksuaalisuuden synnistä tehdään median ja suuren yleisön silmissä hyvä ja luonnollinen juttu. Jumalan totuus siis muutetaan vääryydeksi. Eli on käynyt juuri niin kuin Jumalan sana ilmoittaa eli kun Jumalan totuus muutetaan kehitysopilliseksi vääryydeksi hylkää Jumala ihmiset saastaisuuteen ja niin juuri on käynyt nyt sillä kun kehitysoppi on vallannut suuren osan ihmisistä niin samalla nämä samat ihmiset hyväksyvät homoseksuaalisuuden synnin koska suuri osa ihmisistä näkee sen hyvänä juttuna ja alkaa elämään siinä. Jumalan sana ilmoitti tämän jo 2000 vuotta sitten ja nyt maailma itse omalla toiminnallaan todistaa Jumalan sanan olleen 100% oikeassa!



Nämä ihmiset jotka Jumala on hyljännyt homoseksuaalisuuden syntiin luonnottomiin himoihin ovat seuraavan kaltaisia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta, jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.



Jumalan sana ilmoittaa näiden samojen ominaisuuksien olevan viimeisten päivien ihmisillä. Maailman ihmiset todistavat itsellään että Jumalan sana käy täysin toteen ja elämme nyt lopun aikaa sillä ihmiset ovat yleisesti muuttuneet jo suurelta osin viimeisten päivien ihmisten kaltaisiksi. Homoseksuaalisuuden synnissä elävät ihmiset tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen (kirkkokin tuntee) että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät. Tänä päivänä kirkossakin on jo homoseksuaaleja töissä ja kirkko osoittaa hyväksyntänsä homoseksuaalisuuden harjoittajille. Mistä Paavali tämän tiesi 2000 vuotta sitten? Paavali ei puhunut omiaan vaan hän julisti Herran Jeesuksen hänelle ilmoittamaa sanaa!



Raamattu ilmoittaa että homoseksuaalien olemus on samanlainen kuin viimeisten päivien ihmisillä. Jeesus sanoo myös lihassa ollessaan suoraan että ihmiset elävät viimeisinä päivinä homoseksuaalisuuden synnin vallassa.

Luuk 17:26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

Juud 1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

Herra Jeesus sanoi että kun Hän tulee takaisin niin silloin maan päällä olevat ihmiset elävät kuten muinaisessa Sodomassa elettiin jonka Jumala tuomitsi homoseksuaalisen synnin tähden. Viimeisten päivien ihmiset tulevat olemaan homoseksuaalisuuden synnin vallassa ja hyväksymään luonnottoman homoseksuaalisuuden synnin muka luonnollisena asiana. Jumala tuomitsi homoseksuaalisuuden synnin Sodomassa ja samoin käy kun Herra Jeesus palaa Hän tulee tuomitsemaan homoseksuaalisuuden synnin samoin kuin Sodomassa!

Tämän päivän ihmiset itse ovat elävä todiste siitä että Raamattu on 100% totta ja Jumalan sanaa sillä ihmiset omalla toiminnallaan todistavat Raamatun ilmoituksen todeksi. Kun ihmiset ovat vaihtaneet Jumalan totuuden kehitysopilliseen vääryyteen on Jumala hyljännyt ihmiset saastaisuuteen häpäisemään ruumiinsa luonnottomiin himoihin ja näin on suomessakin nyt kirjaimellisesti käynyt. Sillä kehitysoppi on suuren joukon silmissä ainut asia miten elämää selitetään ja kouluissa opetetaan tätä vääryyttä totuutena ja samaan aikaan homoseksuaalisuus lisääntyy räjähdysmäisesti ja kansan suuret joukot ja media hyväksyy ja puollustelee homoseksuaalisuuden syntiä hyvänä ja luonnollisena asiana. Eli on käynyt juuri niin kuin Jumalan sana ilmoittaa.

Samalla maailman ihmisten jotka hyväksyvät homoseksuaalisuuden moraali on muuttunut ja ihmiset ovat ylpeitä ja itserrakkaita ja ahneitä ja tottelemattimia ja vanhemmilleen tottelemattomia, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä. Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat, Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Ihmiset ovat tänäpäivänä yli sielullisia joilla on jumalinen meno olevinansa!



Juud. 1:15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
1:16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.



Tämän päivän homokampanjat istuvat tähän täysin sillä homkampanjan homot tekevät itsestään uhreja ja napisevat Raamatun totuutta ja totuuden sanojia vastaan. He vaeltavat himojensa mukaan ja heidän suu puhuu pöyhkeitä ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden! Homokampanjoiden toiminta on täysin tällaista.



Viimeisinä päivinä ihmsikunta elää homoseksuaalisuuden synnissä sen hyväksyen hyvänä asiana samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja juuri näin voimme havaita tapahtuneen myös suomen kohdalla. Tämä todistaa vain sen että Raamattu on Jumalan sanaa ja totta sillä Raamattu tämän meille jo kauan sitten ilmoitti ja tämä vahvistaa myös sen että Herran Jeesuksen paluu on lähellä. Herra Jeesus palaa tuomitsemaan maailman ja homoseksuaalisuuden synnin jossa maailma elää, samoin kun Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran homoseksuaalisuudesta jossa se eli!



Ilm. 22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Viimeisten päivien ihmiset

ViestiKirjoittaja pekka » 02. Huhti 2011 20:37

Amen. Kyllä näin on kirjaimellisesti, ikävä kyllä, kuten kirjoitit. Ja lapset ovat vanhemmilleen tottelemattomia, niin minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika ja molemmat ovat niin vaikeita kuin vain ihminen voi olla vaikea toiselle ihmiselle ja he ovat molemmat täysin tottelemattomia minulle, heidän isällensä. Pitävät minua jopa pilkkanaan ja samalla tavalla he pilkkaavat Jumalaakin, varsinkin poikani. Pani minuun välit poikki kun tietää, että uskon Jumalaan ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Tämä on mennyt jopa niin pitkälle, ainakin poikani puolesta, että hän yritti ja yrittää opettaa isälleen eli minulle kuinka tulee elää ja mihin pitää uskoa. Tämä elämä on mennyt aivan mahdottoman vaikeaksi.

Rakas Herra Jeesus, auta ja armahda meitä syntisiä ihmisiä. Olemme tuhon tiellä, tule meitä auttamaan. Kiitos, että me jotka uskomme sinuun saamme turvautua sinuun Pyhän Hengen kautta. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Viimeisten päivien ihmiset

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 06. Huhti 2011 05:56

Amen Pekka ja Toni!

Maailma on muuttunut yhä pahempaan suuntaan ja on muuttumassa yhä vieläkin. Pekalle sen verran, että minun kaksi aikuista lastani ovat kääntäneet selkänsä minulle. Heihin minulla on aiemmin olleet läheiset välit. Vanhin poikani ei ole kääntänyt selkäänsä, mutta tuo jatkuvasti esille ateistista maailmankatsomustaan ja pyrkii muuttamaan minua. Minä olen jättänyt kaikki kolme lastani Herran huostaan ja rukoilen joka päivä heidän edestään. Kiitän jo etukäteen Herraa siitä, että he tulevat uskoon. Jumalalle tälläiset rukoukset ovat mieluisia ja itse uskon siihen, että koko perhekuntakin tulee pelastumaan. Olen nähnyt niin monta vastavaa tapausta. Lapsuuden kodissani ei kukaan ollut uskossa, minäkään. Mummoni ja eräs toinen uskova nainen olivat elävässä uskossa ja tiedän heidän rukoilleen koko suvun puolesta, että tulisivat uskoon. Molemmat ovat kuolleet jo reilu 20 vuotta sitten. Minä tulin uskoon ensimmäisenä, jonka jälkeen melko pian veljeni. Meni muutama vuosi, kun äitini tuli uskoon ja siitä vielä muutama vuosi, kun edesmennyt isänikin, jota pidin "toivottomana" tapauksena tuli uskoon ja kuolikin uskossa. Nämä kaksi esirukoilijaa eivät ole nähneet läheskään kaikkia sukumme uskoontuloja. He olivat kestäväisiä rukouksessa ja rukoukset on kuultu. Nyt on meidän muiden aika rukoilla ja kaikkein eniten kuitenkin elämällämme todistamme Jeesuksesta. Äitini uskonelämällä oli ratkaiseva osuus siihen, että isäni tuli lopulta myös uskoon;

1.Piet.3:1 "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin."

Tässä toteutui ylläoleva Sana. Kunnia Jumalalle!

Ev.lut.kirkkohan mielletään seurakunnaksi, mitä se ei Sanan mukaan ole. Pikemminkin se on yhtä kuin maailma. Sille instituutiolle on tärkeää kerätä toimintansa ylläpitämiseksi rahat veroin jopa jumalattomilta ja yrityksiltä. Se julistaa väärää evankeliumia, joskin sen yhteydessä on aitojakin Jumalan lapsia. Jumalan tahto on, että Hänen lapsensa jättäisivät koko kirkkoinstituution. Se ei ole koskaan perustettu Jumalan Sanalle ja sen perustukselle. Ilm.18:4 on Herran Sana sen uskoville jäsenille. Kirkko on täynnä pilkkaajia ja Raamatun Sanan vesittäjiä niin, että uskovaisella ei tule olla mitään osaa sen kanssa;

2.Kor.6:14 "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?"

Kirkko osaltaan vaikuttaa ja edistää jumalattomuutta Suomessakin ja vieläpä kristinuskon nimissä. Sen on saarnattava vähän joka suuntaan ja oltava mieliksi sinne ja tänne, jotta jäsenet säilyisivät. Petollisella opeillaan se on vienyt helvettiin runsaasti suomalaisia ja on Suomessa yksi eksytyksen pahimpia muotoja - kansankirkko, valtiokirkkoeksytys, jolle ei löydy perustaa Sanasta. Emme juuri voi odottakaan tervettä julistusta kirkolta, vaan meidän on Rakkaudesta Totuuteen paljastettava ev.lut.kirkko Suomen ehkäpä pahimpana eksytyslaitoksena. Se sitoo kansaa Raamatusta löytymättömine rituaaleineen itseensä ja moni ihan siivosyntistä elämää uskoo kirkkoon kuulumalla ja sen muotomenot läpikäymällä menevänsä Taivaaseen. Näin ei opeteta Raamatussa. Pelastus kytketään hyvin pitkälti lapsikasteen uudestisyntymisen armoon, joka on väärää evankeliumia. Kouluissa tätä samaa uskontoa opetetaan jo pienille lapsille ja näin aivopestään heidätkin. Olen lukenut tämän päivän uskontokirjoja ja ne ovat täyttä potaskaa. Niistä pidetään kokeita ja lapsien on vastattava kokeissa, kuten kirjoissa on opetettu, eikä niinkuin Raamatussa opetetaan. Muistan itse vastanneeni uskonnonkokeissa tyyliin "näin sanotaan uskonnonkirjassa, mutta näin opettaa Raamattu."

Edellä kuvatun kaltainen ev.lut.uskonto on syvällä kansanriveissä, niin syvällä, että on Herran ihme, jos joitakuita tulee vielä elävään uskoon. Kunnia Jumalalle, että tulee vielä, mutta kovin harvakseltaan. Pakanamaahan tämä on, eikä kristitty maa, jona sitä pidetään. Evankelioimistyötä riittää ja Suomessa sekä muissa valtiokirkkouskontomaissa se onkin vaikeaa. Evankeliumin vieminen ja julistaminen siellä, missä sitä ei olla kuultu on helpompaa ja tuhansia tulee uskoon ihmeiden ja merkkien seuratessa perässä, kuten apostolisella ajalla. Kiina on ollut hyvä esimerkki ja monet muut maat jo Raamatun alkulehdiltä lähtien.

Tilanne on on murheellinen. En ilokseni tätä kirjoita, mutta en voi olla paljastamatta vääryyttä. Sydämeni suorastaan itkee ja rukoilen tämän kansan puolesta, että mahdollisimman moni tulisi uskoon, mikä on Herran tahto. Eloa on paljon ja työmiehiä vähän...
On Hengessä ja Totuudessa paljastettava vihollisen valheelliset rakenteet. Lopuksi laitan kuvaamaan tätä aikaa kokonaisen luvun Raamatusta ja meille uskoville nöyryydessä on hyvä rukoilla paikkaa Kristus-ruumiissa, jotta mahdollisimman moni sielu pelastuisi. Tässä asiassa on kuljettava johdatuksessa, eikä huiskia lihan käsivarrella. Mennään polvilleen Suomen uskovaiset Herran eteen ja kysytään Hänen Tahtoaan. Tiedän monia esirukoilijoita kansamme puolesta. Heille on annettu sellainen tehtävä ja se kantaa hedelmää. Joillakuilla toisilla taas tehtävä on toinen. Seurakunnan päätehtävä on evankelioiminen. Amen.

Juud.1:1 "Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut.
1:2 Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
1:3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
1:4 Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.
1:5 Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet;
1:6 ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;
1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
1:8 Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
1:10 Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
1:11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
1:12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
1:13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
1:14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
1:15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
1:16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
1:17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
1:18 sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan."
1:19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
1:20 Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
1:21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
1:22 Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;
1:23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.
1:24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
1:25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."

Herra armahtakoon Suomen kansaa!!! :prayer4:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Viimeisten päivien ihmiset

ViestiKirjoittaja PetriFB » 12. Huhti 2011 13:32

Tässä ketjussa on tosi hyviä, syvällisisä ja Raamatullisia ajatuksia, jota kannattaa pohtia ja tutkia. Johdattakoon Herra meitä kaikkia yhä enemmän ja syvällisemmin vaeltamaan Jumalan rakkaudessa ja totuudessa Pyhän Hengen voimassa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa