Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Juha » 09. Loka 2016 23:43

Peace In Rest kirjoitti:Niin, no tuosta voi ajatella monella tavalla. Minä ajattelen niin että jokainen osaa kyllä itsekin kulkea oikeaan, ilman että joku ihminen olisi vieressä ohjaamassa oikeaan suuntaan. Ainakin meillä missä raamattu on helposti jokaisen saatavilla, ja myös helposti on saatavilla paljon opetusta ja mahdollisuuksia etsiä ja kysyä vastauksia askarruttaviin asioihin ilman että menee kongreettisesti seurakuntien yhteyteen.


Aina ei itsestä huomaa asioita, ellei toinen niistä huomauta ja nuhtele. Minäkin olen joskus saanut veljeltä nuhdetta käytöksestäni, jota en itse tajunnut ja huomannut vääräksi. Se oli rakentavaa ja kykenin ottamaan tästä sitten opiksi. Saahan netin kautta tietenkin opetusta, mutta ihminen tuppaa olemaan sokea omalle itselleen. Netin kautta saa kuitenkin aika pienen kokonaiskuvan toisen ihmisen henkilökohtaisesta elämästä ja asioista. Kun on muiden kanssa tekemisissä niin epäterveet asiat tulevat helpommin valoon, ja ne voidaan ottaa esille ja ohjata niissä sävyisästi parannuksentekoon. :)

Lisäksi, kaikki eivät osaa kulkea oikeaan suuntaan. Paavali sanoi kantaneensa huolta seurakuntalaisista (2. Kor. 11:2, 28). Miksi Paavali olisi huolta kantanut jos olisi luottanut että kaikki osaavat kulkea itsekin oikeaan? Raamatussa on UT:n puolella mainintoja ihmisistä jotka ovat luopuneet uskostaan, ajautuneet haaksirikkoon siinä ja varoituksia eksyttäjistä jotka eksyttävät myös valittuja (1. Tim. 1:19, 1. Tim. 5:15, Matt. 24:24). Totta kai tämä on yhtä lailla mahdollista vaikka olisi tekemisissä muiden uskovien kanssa. Mutta jos on täysin yksin, niin kuka tulee palauttamaan oikealle tielle?

9 Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka.
10 Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös. Saarn. 4:9-10


19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden. Jaak. 5:19-20
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 10. Loka 2016 00:10

Juhan ajatukset ovat kyllä sinällään päteviä, mutta toimivat vain asetelmassa jossa tosiaan löytyy niitä hyviä seurakuntia. Ainakin minun kokemukseni mukaan tänä päivänä on hyvin vaikea löytää sellaista.

Suurimmassa osassa seurakunnista ei ole oikein minkään näköistä ohjausta tai ojennusta vaan kaikki saavat tehdä melkein mitä tahtovat. Kunhan vaan ei riko oman seurakunnan perinnäissääntöjä vastaan, jotka eivät sitten taas välttämättä ole oikein raamatulla perusteltavissa.

Seurakunnissa joissa harrastetaan ojennusta ja ohjausta, sitä toteutetaan useimmiten lihallisella käsivarrella ja ilman taidollisuutta. Pahimmissa tapauksissa seurakuntalaisia kytätään ja ollaan koko ajan sormella osoittelemassa heidän yläpuolelta. Ja usein myös ojennusta tehdään kankeiden oppirakennelmien ja lähes tulkoon pakkomielteisten päähänpinttymien kautta eikä ole viisautta tai herkkyyttä ottaa huomioon laajempaa näkökulmaa tahi pientä ihmistä oman elämänsä myllerryksien ja vaikeuksien keskellä.

Todella harvoin on saanut kokea tai edes nähdä rakkaudellista, nöyrää, vilpitöntä, aidosti pyyteetöntä ja toisen lähtökohdista käsin tapahtuvaa ohjausta.

Minusta on terveellisempää olla eristäytynyt Jeesuksen seuraan, kuin kituutella tämänlaisissa huonoissa yhteyksissä.

Mutta jos löytyy hyvä seurakunta, niin se on valtava aarre josta on syytä olla kiitollinen. Mutta silloin tuskin kukaan enää kysyy "onko seurakuntaan aivan pakko mennä".
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja pekka » 10. Loka 2016 13:31

mirjam kirjoitti:Kotikokoukset on hyvä juttu. Kävinkin aikoinaan, sitten tuli itsestä riippumattomia esteitä. Olenkin rukoillut, että taas löytyy sellainen.


Ajattelin kysyä sinulta Mirjam, että missä päin Suomea asustelet? Itse asustelen täällä Vaasan Palosaarella ja jos sinulla on mahdollisuuksia tulla tänne luokseni kotikokoustamaan niin olet tervetullut.



Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 10. Loka 2016 15:36

Pien seurakunnissa ja vaikka isoimmissa niin se vanhemmiston tehtävä on NYT äärimmäisen tärkeä ja uskaltaisiko sanoa ,jopa seurakunnan veroinen sillä tässä ajassa vaaditaan todella herkkää Hengen ohjausta johtajilta ,ettei ota vastaan mitään soopaa ,mitä sarvipää tarjoaa.

Hyviä johtajia tarvitaan ja he ovat kuin puhdasta kultaa......Äärimmäisen tärkeitä .....Äärimmäisen tärkeitä.

Suora Terve ohjaus ja suunta ja kuri ja järjestys ja tietysti keskinäinen Rakkaus .

Tuollaiseen seurakuntaa ei ole pakko mennä ,jossa edellä mainitut asiat Toteutuu vaan ...Sinne Haluaa mennä :) tyyliin ...minun on saatava mennä sinne alkääkä yrittäkö estää ...
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 10. Loka 2016 16:50

Semmoinen näkökanta vielä asiaan että miksi koet huonommuutta toisten uskovien seurassa?

Ei ystävä meidän uskovien kesken saa olla mitään kasti järjestelmää jossa uskovia arvoasteikolla mitataan ja laitetaan paremmuus järjestykseen. Muut eivät saa laittaa sinua kastiin, etkä myöskään itsekään saa sitä tehdä!

Joku on pidemmällä vaelluksellaan toinen vasta päässyt eteenpäin lyhyemmän matkan, jokaisen elämä sisältää erilaiset haasteet niin hengelliset kuin lihalliset, siksi kukin kasvaa Jumalan aikataululla.

Huone joka on täynnä uudestisyntyneitä on täynnä Herra Jeesuksen Kristuksen veljiä, sukulaisia, palvelioita ja morsiammia. Tuossa huoneessa ei ole ketään veljistä jolla on suurempi paikka kuin toisella, vaan Jeesuksessa olemme aina tasaveroisia toistemme kanssa.

Jos Herra Jeesus ilmestysisi teidän kokoukseen ja joku kysyisi Häneltä " Kuka tuo tyyppi oikein on? " Jeesus vastaisi, tässä on rakas veljeni, minä rakastan häntä, kuolin hänen puolestaan sekä olen ottanut hänet perheeseeni....kukaan ei tuon jälkeen änkyttäisi Jeesukselle vastaan eikä sinullekaan sillä kaikki olisivat kuulleet suhteesi Jeesukseen Jeesuksen suusta.

Tämän suhteen pitäisi kaikille uskoville olla selvä , vaikka Jeesus ei sitä ilmestyisikään erikseen sanomaan.

"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään."

Vielä tuli mieleen, että jos rohkeasti sanoisit heille että sinulla on alempiarvoinen ja huonompi uskova olo heidän seurassaan niin uskon että se asia ratkeasi siihen ja he osaisivat vakuuttaa sinut ettei hekään täydellisiä ole sekä hyväksyvät sinut. Jos näin ei kävisi vaan huomaisit jonkun kastijärjestelmän niin sitten on aika rukoilla Jumalalta uutta seurakuntayhteyttä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja pehmytpusu777 » 10. Loka 2016 20:17

Olin tuossa muutama kk sitten täälaisten ylionnellisten menestyjien seurakunnassa Vantaalla.. Saarna oli tosi hyvä ja hyvin saarnattu ja koski Joh 4 Lukua jossa Jeesus kohtasi "huonon naisen" kokouksen jälkeen tuli eräs tällainen superturbojuppimenestyjä ihan selvästi "Herran kehoittamana" juttelemaan.. Mä tajusin heti että tuo tyyppi oli vain saanut oman päänsä järkeilyn mukaan juuri saarnatusta saarnasta inspiraation kohdata "huono tyyppi"..Onneksi olkoon häbelle, löysi kyllä etsimänsä.. Sitten sain jo kutsun johonkin "miesten saunailtaan"..Mä ilmoitin kohteliaasti, että en lähde saunomaan kenenkään random miestyyppien kanssa..(Itse en moisesta kutsusta hätkähdä kovasti, koska tiedän että seurakunnissa on aina ollut tuollaisia iltoja) mutta en haluaisi tuota kokemusta kenellekään aivan ensimmäistä kertaa seurakuntaan tulevalle..sehän juoksisi hippulat vinkuen karkuun :lol: :lol: :lol: :lol:
pehmytpusu777
 

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 11. Loka 2016 11:01

Mikko Murpatti kirjoitti:Vielä tuli mieleen, että jos rohkeasti sanoisit heille että sinulla on alempiarvoinen ja huonompi uskova olo heidän seurassaan niin uskon että se asia ratkeasi siihen ja he osaisivat vakuuttaa sinut ettei hekään täydellisiä ole sekä hyväksyvät sinut.


Hmm tuota noin, saanko arvata että sinulla ei ole kovin paljon kokemusta seurakunnista? Tuo kuvailusi kuulostaa juuri siltä mitä pitäisi olla, mutta ei taida löytyä montaa seurakuntaa jossa asiat menisi noin hienosti niinkuin strömssöössä.. :(
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 11. Loka 2016 12:52

Peace In Rest kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:Vielä tuli mieleen, että jos rohkeasti sanoisit heille että sinulla on alempiarvoinen ja huonompi uskova olo heidän seurassaan niin uskon että se asia ratkeasi siihen ja he osaisivat vakuuttaa sinut ettei hekään täydellisiä ole sekä hyväksyvät sinut.


Hmm tuota noin, saanko arvata että sinulla ei ole kovin paljon kokemusta seurakunnista? Tuo kuvailusi kuulostaa juuri siltä mitä pitäisi olla, mutta ei taida löytyä montaa seurakuntaa jossa asiat menisi noin hienosti niinkuin strömssöössä.. :(



Ei ole hirveästi kokemusta eri paikallisseurakunnista, mutta niissä joissa olen ollut olen kyllä aika avoimesti kertonut ongelmistani ja tunnoistani ja hyvin rakastavasti ja rakentavasti suhtauduttiin. Ehkäpä minulle tosiaan on muodostunut liian ruusuinen kuva :(.

Mutta semmoinen asia vielä että on erittäin hyviä kotiseurakuntaryhmiä olemassa vaikka on niitä huonojakin. Ei saa menettää toivoa ;)
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 11. Loka 2016 12:56

Lisään vielä aloituspostin kysymykseen vastauksen:

Ei ole pakko mennä kotikokouksiin eikä uskovan ole pakko tehdä mitään, Jumala ei pakota mihinkään. Kyse on enemmänkin siitä mikä on viisasta ja mikä on Jumalan tahto.

Ei siis ole pakkoa mutta Raamattu puhuu paljon asioista jotka rakentaa ja on hyväksi ja voimaksi sekä se ilmoittaa mikä on Jumalan suunnitelma ja tahto.

Uskovienyhteys on Jumalan mukaan tavoittelemisen arvoinen asia ja siksi sitä kannattaa etsiä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Onko seurakuntaan aivan pakko mennä?

ViestiKirjoittaja pehmytpusu777 » 11. Loka 2016 21:37

No jos vain yksinkertaisesti tekee niin, että istuu sielä vain muina miehinä "seinäpiharatamona" :lol: :lol: ja keskittyy vain kuuntelemaan saarnoja..on hieman nuivan ja keskittyneen ja poissaolevan näköinen , silloin yleensä saa olla niin, että kukaan ei tule kyselemään yhtään mitään..
pehmytpusu777
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 42 vierailijaa

cron