Tässä onkin veljet ja sisko puhuneet sairauksista ja niiden parantumisesta, tai parantumattomuudesta, joka on aina ajankohtainen aihe ja asia. Minä olen sairas ihminen ja ollut sairas jo pitkään ja välillä aina Herra on parantanutkin ihmeellisesti (ei kokouksissa, vaan rukouksen kautta kotona jne..Yksin ollessani.) Eläkettäkin koitin taas hakea sairauksieni ja vammojeni takia, mutta mitä nyt ... Taas tuli viime kuussa hylättynä takasin ja nyt oonkin juuri sen takia tyhjänpäiväisellä työkkärin kurssilla. Kyllä Herra parantaakin, jos niin tahtoo ja uskon yhä vielä paranevani jonakin päivänä astmastani ja allergioistani. Selkäni ei koskaan parane, eikä nivelrikko ym.. Mutta sekin on vain hyväksyttävä ja tietty sekin, etten ehkä koskaan parane astmasta ja allergioistanikaan, joita on runsaan puoleisesti.
Mutta se, miksi Jumala ei aina paranna, niin se on arvoitus, jota hyvin monet tänäkin päivänä kyselee ja joitakin se jopa suututtaa, kun käy rukoiltavana ja voideltavana ja ei vaan parane, niin tympäseehän se, se on aivan selvää. Mutta siihen ei saa jäädä, vaan pyytää voimaa ja viisautta Herralta, että: pystyy hyväksymään sen mikä on nyt kunkin tilanne ja kiittämään, kun saa olla Herran käytössä ja johdatuksessa elämässään. Kiittämisen kun oppii, niin se on sellainen apua uskossamme, että moni asia muuttuu sydämessämme, vaikka se ei muuttuiskaan sairauksissamme. Ja se on myöskin Isän tahto omiinsa nähden, että haluaisimme kiittää myöskin vaikeuksista, niin hullulta kuin se kuulostaakin;"Kiittää sairauksista ja vaikeuksistamme!" Niin siinä on sellainen juttu, jonka itse ole oppinut huomioimaan, että moni asia ja asenne itsessäni on muuttunut sen jälkeen, kun opin kiittämään myöskin vaikeuksistani ja sairauksistani Herraa. Kannattaa kokeilla, suosittelen lämpimästi!
Niin tämä maallinen majamme on vain saviastia, joka lopulta jää tänne, kun aikamme täyttyy ja saamme uuden muodon, kun pääsemme sinne kirkkauteen. Lainaan JHK;n kirjoitusta, koska juuri tähän törmää niin kovin usein tänä päivänä:
Yksi lihallisen himon muoto on hengellisen voiman/mahdin himo - halu elää täysin terveenä rikkauksien ympäröimänä pumpulista tehtyä elämää jossa ei ole rosoa eikä ryppyä - en näe tällaisessa jumalisuutta. Kärsimys ja sairaus voitetaan kestämällä se, ei pakenemalla tai uskomalla sitä pois.
Näin juuri on asia, että: "Kärsimys ja sairaus voitetaan kestämällä se ja pyytämällä ennen kaikkea Voimaa kestää se ja oppia nöyrtymään Isän tahtoon elämässään, niin, ettei se sairaus ois se mikä on vain koko ajan mielessä, vaan se; miten voisimme elää Kristustamme kirkastaen ja hänen tuoksuaan ympärillemme levittäen, ollen Kristus kirjeinä maailmassa, joka ei häntä tunne ja hyväksykään, kun heillä on se Jumala, mutta ei Jeesusta.
Haluan myöskin ottaa inka siskon kirjoituksesta pikkasen, koska allekirjoitan täysin sinun inka ajatuksesi.
En tiiä onko tästä apua, mutta omalla kohdallani olen kokenut, että jos ei olisi mitään ahdistusta/kärsimystä, sairautta tai muuta vastoinkäymistä aina välillä, niin silloin olisi helppo unohtaa Herra ja luulla pärjäilevänsä hyvin omillaan.
Tässä on se tärkeä ajatus meille sairaille, siis, jos ei ois mitään kipua, kärsimystä, ahdistusta ym.. niin muistaisimmeko me silloin niin helposti ja useinkin: olla rukouksessakaan, tai lukea Sanaa, tai yleensäkään tarvitsisimmeko Jumalaa, kun kaikki ois niin hyvin elämässämme? Tuskin vain. Mutta juuri nuo inhottavat sairaudet ja vaikeudet pitävät meitä lähellä Herraa ja häntä tarvitsevina. Eikös?
Niin hyviä pohdintoja sinulla Jukka-Pekka ja otan sinunkin kirjoituksestasi pikkasen :
Minua kaikenlaiset fyysiset vaivat pitävät toisaalta pienellä paikalla. Toisaalta eräistä suunnista on paineita, että pitäisi parantua, sinussa on jotain vikaa, epäuskoa jne. kun et parannu.
Juuri näin usein on, että: nuo sairaudet pitävät meidät pienellä paikalla ja se on vain hyvä asia sinä mielessä, vaikka itse sairastaminen ei olekaan koskaan hyvä, eikä kiva asia, eikä myöskään: mukava "kaveri" elämässämme. Minullekin sanoi eräs pastori ja pari muuta veljeä kerran, että: "Elät synnissä, kun yhä vain sairastat ja sairaudet vain lisääntyy, ei poistu!" Noh, se oli heidän näkemyksensä sairastamisesta ja sen seuraamuksista, tai syistä, jotka eivät pitäneet paikkaansa, vaan oli mennarien oppia. Toki minä ja me kaikki teemme päivittäin, jos ei muuten, niin ajatuksin syntiä, mutta kun me haluamme päivittäin viedä ne ristille veren puhdistettavaksi ja pyydämme niitä anteeksi, niin ne ei enää sen jälkeen meitä paina, syytä. Joka päiväinen parannuksen teko on siis myöskin hyvin tärkeää uskovalle. Minun on ainakin tehtävä parannusta joka ikinen päivä.
Mutta vaikka nyt onkin vallalla tuo syyttäminen ja syyllistäminen, niin meidän pitäisi päästä siitä kuin yli, niin ettei se enää häiritse ja harmita. Jumala ei meitä syytä, eikä syyllistä, kun haluamme elää häntä lähellä päivittäin ja se on se tärkein juttu, ei se mitä muut sanoo, vai mitä? Toki se harmittaa ja jopa masentaakin, kun pitäisi parantua ja Jumala ei paranna syystä, tai toisesta. Ja sitten syytetään, tai vaan kuiskitaan, että:"Mikähän synti sillä on kun se ei oo parantunu, vaikka sekin ja se kävi sen puolesta rukoilemassa ja voideltiin öljylläkin." Parantumisesta on tehty pakkopullaa ja aina pitää parantua, tai sit sanotaan ettei uskon asiat ole kunnossa, tai... Toinen uskovakin voi olla tosi inhottava tässä mielessä, kun pitäisi tukea ja rohkaista, olla rinnalla, välittää ja kuunnella, rukoilla toisen puolesta, niin mitä nyt vielä: aletaankin vain katsoa nenän vartta pitkin ja syytetään ja arvostellaan, jopa tuomitaan toinen vaikka ja minne jo meneväksi, jos ei parane. Hirveää ja rakkaudetonta toimintaa, johon Jumala ei takuulla yhdy ja sitä siunaa, siis sitä ilkeyttä toista kohtaan. Olen saanut sitä kuulla ja kokea ihan riittämiin ja tänä päivänä jo hyväksyn kaikki sairauteni sillai, että ne nyt vaan on ja Herra auttaa kestämään niissä ja ajattelemaan muutakin, kuin vain vaivojani ja haluankin rohkaista jokaista sairastavaa; Katso Jeesukseen ja pysy lähellä häntä, elä jatkuvassa parannuksen teossa, siis päivittäin tapahtuvassa ja kerro hänelle kaikki huolesi ja murheesi, pelkosi, paha mielesi ja pyydä voimaa jaksaa elää niissä ja silti vain siunata niitä jotka satuttivat ja vaativat terveyttä ym..Se, joka toista siunaa sydämestään, saa siunauksen!
Siunausta jokaiselle ja Jukka-Pekka: Älä anna sanojien häiritä mielenrauhaasi, vaan uskalla olla sitä mitä olet, sillä aivan varmana olet Herraa lähellä elävä veli ja emme tiedä, miksi sinulla on noita sairauksia, mutta katsos; voi olla joku päivä, kun Herra koskettaa sinua ja kaikki vaivasi on poissa. Mutta siihen asti, katso vain ristille ja Jeesukseen ja puhu hänelle aivan kaikki tuntosi ja siis... aivan kaiken! Hän ymmärtää ja auttaa sinua!!Ja viimeistään kirkkaudessa saamme olla terveinä. Sairauksillamme on jokin tarkoituskin, sillä ei Isä kiusallaan niitä meille anna ja salli, ei, vaan siihen aina liittyy jokin tärkeä asia. Me vain emme vajavaisina astioina sitä aina pysty ymmärtämään, tai näkemään.. Voimia!!