Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 31. Elo 2016 11:01

Iustus:

Apt 17:
22 ¶ Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ‘Tuntemattomalle jumalalle’. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ‘Sillä me olemme myös hänen sukuansa’.
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.


Apt 17:28-29 teksti- ja asiayhteyden mukaan Paavali sanoi jokaisen ihmisen olevan Jumalan sukua luomisen perusteella, koska kaikki ihmiset ovat luotuja Jumalan kuviksi. Jumalan sukuna emme saa kuitenkaan luulla, että Jumaluus olisi ihmisen inhimillisen ajatuksen ja järjen kuvailema ja kertoma.

Paavali ei tässä opeta luomisen perusteella olevaa Jumalan lapseutta, vaan sitä että jokainen ihminen on tehty Jumalan kuvaksi, koska tässä yhteydessä voimme sanoa olevamme Jumalan sukua, mutta Jumalan lapseus tulee ainoastaan pelastuksen evankeliumin kautta. Tämän tähden Raamattu opettaa:

1 Joh 3:10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

Ihminen Jumalan kuvana ei ole automaattisesti Jumalan lapsi syntiinlankeemuksen jälkeen, ei luomisen perusteella eikä millään muullakaan tavalla. Raamattu tekee selkeän eron Jumalan lapsena ja perkeleen lapsena olemisen välillä.

Joh 1:
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Raamatun opetuksen mukaan Jumala antaa oikeuden ja voiman ihmiselle tulla Jumalan lapseksi uskon kautta Herraan Jeesukseen. Raamattu ei opeta Jumalan lapseutta muulla tavoin.

Katolisen kirkon strategia on aina luoda kaksi tai useamman merkityksen omaava oppi, jonka kautta katolisuus edustaa kaikille kaikkea. Katolilaiset opettavat katolilaisille Marian esirukousten olevan välttämättömiä pelastukseen, joka on selkeästi Marian palvontaa. Kun katolilainen kohtaa protestantin, niin he sanovat etteivät he palvo Mariaa, vaan kunnioittavat Mariaa ja välttelevät sanomasta Marian esirukousten olevan välttämättömiä pelastukseen. Tällä tavalla katolisuus on kaikille kaikkea, joka on sama asia kuin valheen ja eksytyksen levittäminen.

Esille tuomani paavin siteeraus tekee hänestä antikristuksen hengessä olevan eksyttäjän, koska hän uskoo kaikkien uskontojen (mukaan lukien katolisuus) edustajien olevan Jumalan lapsia. Paavi nimenomaan piti heitä Jumalan lapsina sen tähden kun he kokevat eri tavalla Jumalan etsinnän ja Jumalan kohtaamisen. Tässä puheessaan paavi tarkoitti että heidän uskontonsa harjoittaminen tekee heistä Jumalan lapsia. Tämä on valhe ja eksytys.

Paavi Franciscus messussa: Kulttuurien kohtaaminen on rauhan perustus 22.5.2013: Sen sijaan, Herra on luonut meidät Hänen kuvakseen ja kaltaisekseen ja antanut tämän käskyn syvälle meidän sydämiimme: Tee hyvää, älä tee pahaa. Herra on lunastanut meidät kaikki, meidät kaikki, Kristuksen veren kautta: Meidät kaikki, ei vain katolisia. Isä, kaikkiko, myös ateistit? Kyllä myös ateistit, kaikki! Tämä veri tekee meistä ensimmäisen luokan Jumalan lapsia. Me olemme luodut Jumalan kuvankaltaiseen lapseuteen ja Kristuksen veri on lunastanut meidät kaikki! Meillä kaikilla on velvollisuus tehdä hyvää. Kaikille annettu käsky tehdä hyvää on kaunis polku kohti rauhaa. Jos me jokainen teemme oman osuutemme, jos teemme hyvää toisille, jos meidät tavataan tekemästä hyvää niin hitaasti lempeästi pikkuhiljaa me saavutamme kulttuurien kohtaamisen: me tarvitsemme tätä niin kovasti. Meidän tulee tehdä toisillemme hyvää. Mutta isä minä en usko, olen ateisti! Mutta tee hyvää: Me kohtaamme toisemme siellä.

Paavi Franciscus opettaa Jeesuksen veren lunastavan myös ateistit, eli myös ihmiset jotka eivät usko, eivätkä halua uskoa Herraan Jeesukseen ja Raamattuun. Paavin opetus on antikristuksen oppia, sillä kukaan ihminen ei voi pelastua ilman parannuksen tekemistä ja uskoa Herraan Jeesukseen:

Mark 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

Raamattu opettaa, että Herran Jeesuksen veri lunastaa vain ne ihmiset, jotka uskovat Herraan Jeesukseen ja vaeltavat uskon kuuliaisuudessa Pyhän Hengen voiman avulla:

Room 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit

1 Piet 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

1 Joh 1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Paavin saarna ja opetus ateistien pelastumisesta Jeesuksen veren kautta on Jumalan pilkkaa sekä Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön häpäisemistä ja pilkkaamista. Ateistit eivät usko Herraan Jeesukseen eivätkä Raamattuun ja siksi Herran Jeesuksen veri ei lunasta heitä. Ateistin täytyy tehdä parannus ja hylätä ateismi sekä uskoa Herraan Jeesukseen, että hän voisi pelastua.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja rpe » 31. Elo 2016 12:51

mistä näitä aina tulee???

Ensinnäkin. Sanoiko paavi siteeraamassi jutussa jotain, mikä viittaisi apokatastasis oppiin (kkoisä Origenen 200 lla luonut heresia,jonka mukaan paholainen tekee aikojen lopulla parannuksen ja ääretön rakkaus voittaa pahan) tai että kaikki pääsee taivaaseen, kuten lutkupappi Kylliäinen höpötteli kirjassaan joskus muinoin?
Olet ehkä taas ylitulkinnut ennakoluuloisesti lukemaasi. Eikö Jeesuksen sovitustyö kelpaa sinun mielestäsi kuin vain tiukan uskovaisuuden "raamatulliseen" muottiin hakeutuneiden pelastamiseksi? Minusta Jeesuksen sovitus (kerro myös mikä ero on ristinkuolemalla ja ylösnousemuksella, mihin tarvitaan molempia, eli tutustu myös kreikkalaiseen ja latinalaiseen sovitusoppiin) kuuluu kaikille. On meidän päätösten ulkopuolella, kenen osana on pelastus, eli ateisti tarvitsee päästäkseen taivaankotiin yhtä paljon Kristusta kuin mekin ("oikeassaolevat").
Siksi jo se,että Iustuksen siteeraama apt 17 antaa selkästi olettaa luomisteologian voiman, on todistus, että Jumalan lapseudella ilmiönä ja semanttisena käsitteenä (muista pdf linkki jonka laitoin!) on monta puolta. Älä siis taas vedä mutkia suoriksi omaan kapeaan "raamatullisuus" putkeen. Siksi vetoaminen johonkin yksioikoiseen "kokonaisilmoitustotuuten",joka on lopulta aika usein ja pitkälti sinun oma psykologinen luomus harmonisoida kaikki, on aika keinotekoinen. Missä Raamatussa muuten kehotetaan sellaiseen?
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 31. Elo 2016 13:32

rpe:

Paavi sanoi radiovaticana sivuston mukaan näin:

"The Lord has redeemed all of us, all of us, with the Blood of Christ: all of us, not just Catholics. Everyone! ‘Father, the atheists?’ Even the atheists.Everyone! And this Blood makes us children of God of the first class! We are created children in the likeness of God and the Blood of Christ has redeemed us all! And we all have a duty to do good. And this commandment for everyone to do good, I think, is a beautiful path towards peace. If we, each doing our own part, if we do good to others, if we meet there, doing good, and we go slowly, gently, little by little, we will make that culture of encounter: we need that so much. We must meet one another doing good. ‘But I don’t believe, Father, I am an atheist!’ But do good: we will meet one another there.”

http://en.radiovaticana.va/storico/2013 ... en1-694445

Paavin mukaan Jeesuksen veri on lunastanut kaikki myös ateistit. Raamattu opettaa lunastuksen koskevan niitä, jotka Jumalan armosta vastaanottavat pelastuksen. Jeesus kuoli jokaisen syntisen ihmisen tähden, mutta Hänen kuolemansa ei automaattisesti tuo lunastusta ihmiselle:

1 Piet 1:
17 (AV) And if ye call on the Father, who without respect of persons judgeth according to every man’s work, pass the time of your sojourning here in fear:
17 (FIN) Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 (AV) Forasmuch as ye know that ye were not redeemed with corruptible things, as silver and gold, from your vain conversation received by tradition from your fathers;
18 (FIN) tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 (AV) But with the precious blood of Christ, as of a lamb without blemish and without spot:
19 (FIN) vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,

Ef 1:
5 (FIN) edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
5 (AV) Having predestinated us unto the adoption of children by Jesus Christ to himself, according to the good pleasure of his will,
6 (FIN) sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
6 (AV) To the praise of the glory of his grace, wherein he hath made us accepted in the beloved.
7 (FIN) jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
7 (AV) In whom we have redemption through his blood, the forgiveness of sins, according to the riches of his grace;

Raamattu ei opeta Jeesuksen veren lunastavan jumalattomia kuten paavi väärin opettaa. Jeesuksen sovitustyö saadaan Jumalan armosta lahjaksi uskon kautta Herraan Jeesukseen, koska Jeesuksen veri lunastaa vain ne jotka Jumalan armosta uskovat Herraan Jeesukseen.

Totta kai Jumala päättää kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei. Tästä Jumala ilmoittaa selkeästi sanassaan, että vain ne pääsevät taivaaseen, jotka uskovat Herraan Jeesukseen ja ne joutuvat kadotukseen, jotka eivät usko, eivätkä ota vastaan pelastusta uskon kautta Herraan Jeesukseen. Me emme saa tuomita ketään, mutta me saamme kertoa miten ja millä perusteilla Jumala pelastaa ihmisen sekä määrää kadotustuomion.

1 Kor 1:
25 (FIN) Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
25 (AV) Because the foolishness of God is wiser than men; and the weakness of God is stronger than men.
26 (FIN) Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
26 (AV) For ye see your calling, brethren, how that not many wise men after the flesh, not many mighty, not many noble, are called:
27 (FIN) vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
27 (AV) But God hath chosen the foolish things of the world to confound the wise; and God hath chosen the weak things of the world to confound the things which are mighty;
28 (FIN) ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
28 (AV) And base things of the world, and things which are despised, hath God chosen, yea, and things which are not, to bring to nought things that are:
29 (FIN) ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
29 (AV) That no flesh should glory in his presence.
30 (FIN) Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
30 (AV) But of him are ye in Christ Jesus, who of God is made unto us wisdom, and righteousness, and sanctification, and redemption:

Jeesuksen veri lunastaa vain Jumalan armosta pelastetut ihmiset. Kaikilla myös ateisteilla on mahdollisuus pelastua ja vastaanottaa lunastus Jeesuksen veren kautta uskomalla evankeliumi. Jos he näin tekevät eivät he ole enää ateisteja, vaan Herran Jeesuksen opetuslapsia.

Sekä mikä on todella mielenkiintoista rpe on, että sinä sanot olevasi luterilainen, mutta yrität lobata tällä foorumilla katolisia oppeja sekä kannatat niitä. Miksi et enemmän kirjoita luterilaisuudesta?
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja rpe » 31. Elo 2016 14:11

Jeesuksen veri lunastaa vain Jumalan armosta pelastetut ihmiset. Kaikilla myös ateisteilla on mahdollisuus pelastua ja vastaanottaa lunastus Jeesuksen veren kautta uskomalla evankeliumi. Jos he näin tekevät eivät he ole enää ateisteja, vaan Herran Jeesuksen opetuslapsia.


eikös lunastus koske kaikkia ihmisiä, mutta Jumala armossaan pelastaa kenet tahtoo (näin ainakin Room kirjeen mukaan). Sekoitat nyt termit keskenään. Lunastus= kaikille tarkoitettu, eli Ihminen Jeesus lunasti ihmiskunnan synnit, Pelastus= se, miten Raamatussa annetaan ymmärtää pelastuksen ehdoista,ehkä sinulla on niistä jokin kuva, mitä vaaditaan, että taivaassa tavataan?

Sekä mikä on todella mielenkiintoista rpe on, että sinä sanot olevasi luterilainen, mutta yrität lobata tällä foorumilla katolisia oppeja sekä kannatat niitä. Miksi et enemmän kirjoita luterilaisuudesta?

Se, mikä on myös mielenkiintoista, mistä olen täällä toisinaan kirjoitellut, on pääosin myös luterilaista tunnustusta. Toki olen kokenut osaltani tarpeelliseksi korjata täälläkin valitettavan usein esiintyviä väärinymmärryksiä rkk:sta, ekumeniasta, mariologista, kirkon opin pohjasta jne. Missään en ole sanonut olevaani esim kaksoisagentti tai piilokatolinen. En tiedä,oletko huomanut, mutta aika lähellä on esim oma pelastusopillinen käsityksesi loppupeleissä katolisten kanssa. Meillä lutkuilla ja katolisilla on myös yhteistä, eli yhteinen julistus vanhurskauttamisesta! Jos kirjoitan, esim luterilaisesta virkateologiasta, et sitä hyväksy, koska et ehkä halua myöntää sen olevan raamatullinen ja apostolinen. Jos jaksat vielä lukea, ohessa CA:n eli Augsburgin tunnustuksen teksti aiheesta. Huomaa, että ennen virkaa pitää ymmärtää, että vanhurskauttamisoppi johtaa virkateologiaan: IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5)
V Kirkon virka
Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3). Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, 9 jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja Sami » 31. Elo 2016 15:35

Miten suhtautua siihen ettei pappi ole välttämättä uskossa ollenkaan? Eli tuo uskosta osaton ihminen opettaa sinua uskovaista uskon asioista.
Itse erosin luterilaisuudesta heti uskoon tultua, koska ymmärsin ettei tuossa voi olla mitään järkeä.
Ja kun katsoo nykyisin rovastien ja pappien lausuntoja siitä, että Raamatussa ei ole kertakaikkiaan mitään sellaista että homoseksuaalisuus olisi syntiä, niin hedelmästä päätellen oli oikein lähteä.
Esim. tällainen kirkon tutkimus: Naispapeista Jeesuksen neitseestäsyntymiseen sanoo uskovansa vakaasti vain joka toinen, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein tuoreesta tutkimuksesta.
Kuusitoista prosenttia naispapeista ei usko Jeesuksen neitseestäsyntymään lainkaan tai sanoo pitävänsä väitettä epätodennäköisenä.
Luterilainen kirkko tekee paljon hyviäkin juttuja, mutta en ymmärrä miksi siellä sallitaan esimerkiksi uskosta osaton opettaja, paimen tms.
Sami
 
Viestit: 37
Liittynyt: 29. Tammi 2016 21:14

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 31. Elo 2016 15:46

Sami kirjoitti:Miten suhtautua siihen ettei pappi ole välttämättä uskossa ollenkaan? Eli tuo uskosta osaton ihminen opettaa sinua uskovaista uskon asioista.
Itse erosin luterilaisuudesta heti uskoon tultua, koska ymmärsin ettei tuossa voi olla mitään järkeä.
Ja kun katsoo nykyisin rovastien ja pappien lausuntoja siitä, että Raamatussa ei ole kertakaikkiaan mitään sellaista että homoseksuaalisuus olisi syntiä, niin hedelmästä päätellen oli oikein lähteä.
Esim. tällainen kirkon tutkimus: Naispapeista Jeesuksen neitseestäsyntymiseen sanoo uskovansa vakaasti vain joka toinen, selviää Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein tuoreesta tutkimuksesta.
Kuusitoista prosenttia naispapeista ei usko Jeesuksen neitseestäsyntymään lainkaan tai sanoo pitävänsä väitettä epätodennäköisenä.
Luterilainen kirkko tekee paljon hyviäkin juttuja, mutta en ymmärrä miksi siellä sallitaan esimerkiksi uskosta osaton opettaja, paimen tms.


Amen. Samilla tässä todella hyvä kirjoitus. :thumb:
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 31. Elo 2016 15:47

rpe:

Room 3:
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit

Raamatun opetuksen mukaan lunastus on Jumalan lahja, Jumalan armosta sen lunastuksen kautta, joka on Herrassa Jeesuksessa, jonka Jumala asetti armoistuimeksi uskon kautta Jeesukseen vereen. Raamatun opetuksen mukaan lunastus Jeesuksessa on asetettu uskon kautta Jeesuksen vereen. Lunastus on Raamatun opetuksen mukaan vain Jumalan armosta pelastuneille. Jeesus on kuollut kaikkien syntisten puolesta, mutta lunastaa vain Häneen uskovat ihmiset. Raamatun opetuksen mukaan pelastuksen ehto on Jeesuksen sovitustyö sekä sydämen usko ja suun tunnustus, että Jeesus on Herra ja Jumala on Hänet kuolleista nostanut. Tämän tähden Jeesus sanoi tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Minä uskon pelastuksesta edellä olevan tavoin. Katolisuus opettaa mm. messu-uhrin olevan voimakkain sovitusuhri ja Marian esirukoukset ovat välttämättömiä pelastukseen. Minun pelastusopillinen käsitys ja ymmärrys ei ole lähelläkään katolisuutta, sillä en usko katolisen kirkon moniin erilaisiin valheellisiin pelastusteihin. Jos joku sanoo minun pelastusopillisen käsitykseni olevan aika lähellä katolisuutta, niin minun täytyy kysyä mitä tällaisen väitteen tai toteamuksen esittäjä ajaa takaa, koska se ei pidä paikkaansa?

Uskotko sinä, että messu-uhri on voimakkain sovitusuhri?

Raamatussa ei ole lut.kirkon virkajärjestystä. Esimerkiksi missä kohtaa Raamatussa lukee, että yksi kaitsija johtaa hiippakuntaa? Missä kohtaa Raamatussa lukee kolmen viran pappeudesta: kirkkoherra, kappalainen ja seurakuntapastori? Missä kohtaa Raamatussa opetetaan kirkkoherran johtavan seurakuntaa? Missä kohtaa Raamattu opettaa kappalaisesta, niin kuin kirkko opettaa? Missä kohtaa Raamattu opettaa seurakuntapastorista, että esim. seurakuntapastori hoitaa virkaansa hiippakunnan tuomiokapitulin virkamääräyksellä?

Kirkossa voi olla ja on paljon jumalattomia pappeja, joita kirkko vihkii virkaansa. Raamatun opetuksen mukaan Jumalan voitelemat UL:n papit ovat uskossa Herraan Jeesukseen. Raamattu opettaa ettei seurakunnan jäsenyteen kuulu jumalattomia ihmisiä, vaan ainoastaan armosta pelastettuja uudestisyntyneitä uskovia. Luterilaisen kirkon suuri enemmistö on jumalattomia ihmisiä, jotka elävät monenlaisissa synneissä. Lut.kirkko ei ole Jumalan seurakunta, vaan ihmisten uskonnollinen instituutio.

Raamatusta löytyy ainoastaan UL:n järjestyksessä kuninkaallinen pappeus, jonka mukaan kaikki uskovat ovat pappeja, jotka Jumala on tehnyt papeiksi. Raamatun opetuksen mukaan ihminen ei voi nimittää toista ihmistä pappeuteen UL:n järjestyksessä, koska Jumala on heidät asettanut papeiksi. Jos ei huomaa näitä asioita, niin silloin on kyse joko tietämättömyydestä sen suhteen mitä Raamattu opettaa tai tahallisesta valheen uskomisesta tai sen valheen uskomisesta, että on olemassa apostolinen traditio, jota kirkko edustaa.



rpe kirjoitti: IV Vanhurskautus
Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4). (Room. 3:21 ss; Room. 4:5)


Edellä olevaan voin yhtyä sydämestäni.



Raamatun opetuksen mukaan Jumala antaa Pyhän Henkensä lahjaksi niille ihmisille, jotka Jumalan armosta uskovat evankeliumin Herrasta Jeesuksesta. Se on Jumalan teko kun ihminen tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin. Jeesus itse kehotti tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin.

Minäkään en hyväksy kasteen uusimista, koska Raamattu opettaa yhdestä kasteesta, joka vastaanotetaan aina samalla tavalla Jumalan armosta uskoon tulemisen jälkeen.

Luterilaisella kirkolla ei ole käytössään yksi kaste yhden ja saman asian seurauksena tai perusteella, vaan kaste, joka annetaan monilla ja erilaisilla perusteilla. Kirkko kastaa jäsentensä lapset sylivauvoina. Kirkko kastaa esim. lähetyskentällä uskoontulleen, jota ei ole kastettu sylivauvana. Kirkko ottaa jäsenekseen pelastumattoman, joka haluaa liittyä jostakin muusta syystä kirkkoon kuin uskontulemisen seurauksena ja sitten kirkko kastaa tällaisen kirkkoon liittyneen pelastumattoman ihmisen. Kirkko suorittaa kasteen monista eri syistä, mutta Raamattu opettaa kasteelle vain yhtä syytä, joka on uskoon tuleminen.

Muistuu mieleeni kun minut kastettiin aikoinaan vapaaseurakunnassa, niin meitä oli siinä useampi kasteelle menijä myös 8-vuotias nuori poika. Eräs lut.kirkon jäsen kauhisteli sitä kuinka vasta 8-vuotias ei voi ymmärtää mitään siitä, että hänet kastetaan. Minä sanoin, että sylivauva voi vielä vähemmän ymmärtää, eikä ymmärrä mitään, mutta siitä huolimatta kirkko kastaa sylivauvoja. Sylivauvan kastaminen on pakkoliitos, joka tehdään lupaa kysymättä, eikä kastettava voi edes antaa lupaa kun ei ymmärrä asiasta yhtään mitään. Lut.kirkon opetus vesikasteesta on epäraamatullinen.

Minä olen kastanut lut.kirkon jäseniä Raamatullisella upotuskasteella kun he ovat ymmärtäneet, että kirkon opetus kasteesta on väärä. Tiedän jopa tapauksen, jossa kirkkoherra antoi luvan Raamatulliselle kasteelle uskoon tulemisen jälkeen. Kaikesta huolimatta lut.kirkossa on uudestisyntyneitä uskovia, jotka ovat minulle rakkaita sisaria ja veljiä Herrassa Jeesuksessa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja rpe » 31. Elo 2016 19:14

Petri p. Se, että sanon näkemystäsi soteriologiasta olevan varsin katolinen, johtuu siitä, että rkk hyväksyy myöskin lähettämäni CA:n vanhurskauttamisesta sellaisenaan, ilman ajatustakaan muista pelatusteistä kuin Kristuksen sovitustyö. En jaksa enää vääntää tästä, koska tämä vain nyt sattuu olemaan näin ja puheesi lunastuksesta-Jumalan lapsi oli osoitus , että et välttämättä puhu samaa kieltä heidän kanssaan. Kielipeli on eri,eli sanoilla näyttäisi paikoitellen olevan jo lähtökohdissaan eri tulokulmat. Muista edelleen se PDF artikkeli semantiikasta ym.
Toinen juttu mikä ihmetyttää. Koska on tullut varsin selväksi, että et pidä ev lut virkakäsitystä millään tavalla oikeana, on perin kummallista, että edes arviot sitä Raamattuunkin vedoten, vaikka kyse on nollasummapelistä. Aivan sama, kuin jos kritisoisin voimakkaasti Theravada buddhistien munkiksiottamisriitin epäkanonisuutta. Itse pidän varsin omahyväisenä ja tekopyhänä näitä kommentteja ja tempauksia, joissa otetaan esim kirkon joidenkin pappien kummalliset asenteet/opit jne ikäänkuin silmätikuksi, vaikka valtaosa papistosta on hyvin uskollista tunnustukselle ja Raamatulle. Sama juttu jokaisessa vähänkin isommassa organisaatiossa. Tiedän, että tästäkin seuraa taas "opetus raamatullisesta yhteisöstä ja paimenuudesta", mutta samaa kysyn edelleen sinulta: jos kerran et luokittele itseäsi mihinkään Raamatun virkanimikkeeseen, olet seurakuntien ulko(ylä)puolella(?) ja eräänlainen omanlaisen hyvin tiukan raamatullisuuden korostaja, miksi et ole miettinyt esim toimintasi psykologisia vaikuttimia, motiiveja ym. Jos haluat kastella jo kastettuja, oletko paimen. Jos haluat ohjata laumaasi,oletko vanhin. Jos haluat olla hyväntekijä, oletko diakoni?Kysymys johtuu siitä, että sinulla on kova halu ottaa kantaa, opettaa ja ohjastaa meitä pieleenmenneitä, vaikka sinulla itselläsi ei ole varmaankaan suoraa uskovien yhteyttä johon olet sitoutunut. Oletko muuten vastuussa sinulle uskotusta laumasta? Eikös nykykristillisyys voi olla enemmän kuin vain idealistinen kotiseurakuntahimmailu, jossa on helppo "pyhittyä" vähän paremmaksi, mutta vastuu taas paljon pienempi, kun ei ole pelkoa, että saa opetuksestaan potkut. En todellakaan jaksa ymmärtää, miksi halutaan siirtää Raamatun ajan maailmankuva, tapakulttuuri ( onko sinulla muuten näitä aiemmin puhuttuja orjia kotona?) ym suoraan nykypäivään, vaikka esim yhteiskunnallista tasa-arvoa et hyvällä tahdollakaan Raamatusta löydä. Jos löydät, teet tooooooosi suuren tulkintamutkan kummalliselle alueille! Siksi tämä jatkuva "raamatullisuus" intoilu on välillä aika rasittavaa, kun ei haluta ymmärtää muuta kuin suomalainen kristillisyys v2016 jotenkin löydettävissä suoraan Raamatun lehdiltä. Aika ja tavat muuttuvat, niin jopa Uudessa testamentissakin!
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja Iustus » 31. Elo 2016 22:57

Mitenkäs, onko ateistien synnit sovitettu ristillä? Jos on, mitä eroa tällöin on sovituksella ja lunastuksella, jos lunastus ei kerta koske ateisteja?
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja PetriFB » 01. Syys 2016 08:35

rpe:

Katolisen kirkon pelastusoppiin kuuluu paljon muutakin kuin Kristuksen sovitustyö. Siksi on väärin verrata minun ja katolisen pelastusoppia keskenään kun ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Katolinen kirkko opettaa messu-uhrin olevan voimakkain sovitusuhri. Oletko samaa vai eri mieltä?

Totta kai minulla on oikeus arvioida lut.kirkon virkakäsitystä, koska monet pitävät sitä Raamatullisena vaikka se ei ole sitä. Buddhistien munkiksiottamisenriitin epäkanonisuus vertaus oli huono, koska minulle ei ole vielä tähän mennessä kukaan väittänyt buddhalaisuuden olevan Raamatullista uskoa ja sen opetusten olevan yhtä kuin Raamatun Kaanon. Sen sijaan lut.kirkko opettaa olevansa Raamatullinen yhteisö sekä että sen virkajärjestys olisi Raamatullista, jota se suinkaan ole kummassakaan kohdassa ja siksi tällaiset väitteet tulee tutkia, koetella ja arvioida Raamatun sanan opetuksen kautta.

Apt 2:
47 (FIN) kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
47 (FIN1776) Ja kiittäin Jumalaa olivat kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
47 (AV) Praising God, and having favour with all the people. And the Lord added to the church daily such as should be saved.
47 (BYZClassic) αινουντες τον θεον και εχοντες χαριν προς ολον τον λαον ο δε κυριος προσετιθει τους σωζομενους καθ ημεραν τη εκκλησια

1 Kor 12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Raamattu opettaa Herran lisäävän seurakuntaansa ne ihmiset, jotka Hän pelastaa armosta. Raamatullinen seurakuntaan liittyminen tapahtuu pelastumisen yhteydessä, kun Jumala antaa Pyhän Henkensä uskovan sydämeen ja jokainen uskova on kastettu yhdeksi ruumiiksi (seurakunnaksi) Jumalan toimesta. Jokainen uskova kuuluu pelastuksen perusteella Jumalan seurakuntaan sekä paikkakuntansa seurakuntaan Raamatun opetuksen valossa.

Herra Jeesus rukoili Jumalan rakkauden vaikutusta uskovien sydämissä ykseyden toteutumiseksi (Joh 17 luku). Todellinen Raamatullinen uskovien ykseys toteutuu vasta silloin kun uskovat ovat pyhitettyjä Jumalan sanan totuuden kautta ja kun he Pyhän Hengen voiman (kirkkaus) kautta rakastavat toinen toisiaan ja pysyvät ykseydessä. Nykyinen hajaannuksen tila uskovien keskuudessa ei ole Jumalan tahto, koska Herran Jeesuksen rukous uskovien ykseyden puolesta on voimassa kaikille uskovien sukupolville kaikkina Uuden Liiton historian aikakausina.

Totta kai Jumala johdattaa Hänen omiaan erilaisiin herätysliikkeisiin ja uskonsuuntiin tarkoituksenaan kasvattaa heitä uskossa ja rakentumaan totuudessa. Mitä enemmän uskova kasvaa uskossa, niin sitä syvällisemmin hän oppii ymmärtämään Jumalan tahtoa kaikessa myös seurakunta asiassa. Emme saa halveksua Jumalan johdatusta kun Hän johdattaa uskovia kasvamaan uskossa erilaisiin yhteyksiin, mutta emme saa myöskään halveksua sitä kun ja jos Jumala on saanut kasvatettua meitä uskossa ymmärtämään ykseyden merkityksen, rukoilemaan ykseyden puolesta, tavoittelemaan ykseyttä sekä elämään todeksi seurakunnan ykseyttä.

Suurimmat vastustajat seurakunnan ykseyden toteutumiselle uskovien keskuudessa ovat yleensä ne, jotka haluavat pitää kiinni hajaannuksen keskellä omasta asemastaan. Joku voi vastustaa seurakunnan ykseyttä sen tähden koska ei ymmärrä sitä ja hän voi luulla sitä seurakunnan hajottamiseksi, vaikka kyseessä on pyrkimys päästä pois hajaannuksesta seurakunnan ykseyteen. Raamatun sanan valossa ykseyden toteutumisen vastustaminen on Jumalan tahdon vastustamista. Minä en ainakaan halua enkä uskalla vastustaa Jumalan tahtoa jos tiedän mikä on Jumalan tahto. Toivon ja rukoilen ettet sinäkään uskaltaisi vastustaa Jumalan tahtoa, joka on seurakunnan ykseys eikä hajaannus.

Painotan vielä sitä ettemme saa halveksua sitä kun Herra johdattaa kansaansa hajaannuksen keskellä rakentumaan erilaisten uskonsuuntien yhteydessä. Herra ei tue eikä kannata hajaannusta, mutta jos Hänen kansansa ei halua elää seurakunnan ykseydestä käsin, niin Herran on jollakin tavalla johdatettava Hänen kansaansa kasvamaan ja rakentumaan uskossa.

Koska kuitenkin on Jumalan tahto ja Herra Jeesuskin rukoili uskovien ykseyden puolesta, niin tätäkään emme saa halveksua, koska se on Jumalan tahto ja hajaannuksessa eläminen on ainoastaan Jumalan sallimusta uskovien uppiniskaisuuden ja puoluehengen takia. Seurakunnan ykseys on aina ja joka tilanteessa Jumalan tahto ja sitä Herra Jeesus rukoili. Olkaamme sillä paikalla mihin saakka olemme saaneet Jumalan armosta kasvaa. Älköön kukaan pakottako tai painostako ketään, sillä uskova voi uskoa ja ojentautua ainoastaan sen verran mihin saakka hän on Jumalan armosta kasvanut. Seurakunnan ykseys on Raamatullinen ja luovuttamaton totuus. Heti kun ymmärrämme tämän, niin meidän tulisi rukoilla seurakunnan ykseyden puolesta, tavoitella seurakunnan ykseyden toteutumista sekä ojentautua käytännössä seurakunnan ykseydestä käsin, koska se on Jumalan tahto ja Herra Jeesus lupasi meidän saavan nähdä jumalattomien pelastumista, jos me uskovina olemme yksi niin kuin Isä ja Jeesus ovat yksi.

Jumala odottaa meiltä uskon kuuliaisuutta sen mukaan kuin kykenemme uskomaan ja ymmärtämään Jumalan tahtoa ja Jumalan sanan totuutta. Saakoon Herran Jeesuksen rukous opetuslasten ykseyden puolesta sijaa meidän sydämissämme, niin että toimimme sen kanssa sen mukaan mihin saakka olemme saaneet kasvaa uskossa. Johdattakoon Herra Jeesus omiansa yhteen, niin että seurakunta voisi elää ykseydestä käsin ja ojentautua, niin että paimenen kutsun saaneet veljet saisivat näkyä seurakunnan ykseydestä ja sen seurauksena seurakunta voisi ojentautua Raamatullisen paimenuuden alaisuudessa, jossa Herra Jeesus johtaa Ylipaimenena seurakuntaansa sekä paikkakunnalla vanhimmat ja paimenet ottavat johtamisen vastuun ja muita palvellen johtaisivat seurakuntaa sekä opettaisivat uskovat rakastamaan Jumalaa ja elämään Jumalan sanan totuudessa Pyhän Hengen voiman kautta.

Alkutekstin mukaan Apt 2:47 opettaa, että Herra lisäsi seurakuntaansa pelastamansa ihmiset, eli ne jotka tekivät parannuksen ja uskoivat Herraan Jeesukseen. Raamatullinen seurakunta muodostuu Jumalan pelastamista ihmisistä. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että esimerkiksi uskovien perustama herätysliike, ei ole yhtä kuin seurakunta, vaan kaikki Herran Jeesuksen opetuslapset sen herätysliikkeen sisällä ovat osa Jumalan seurakuntaa. Samoin uskovien perustama yhdistys ei ole seurakunta, mutta kaikki uskovat ihmiset, jotka ovat jäseniä tässä yhdistyksessä ovat Jumalan seurakunnan jäseniä.

Mitä tulee esim. lut.kirkkoon, niin kaikki Jumalan pelastamat ihmiset lut.kirkon sisällä kuuluvat Jumalan seurakuntaan, mutta lut.kirkko ei ole Raamatun opetuksen mukaan seurakunta. Lut.kirkko on uskonnollinen instituutio johon kuuluu jumalattomia ja pelastuneita, tosin sen jäsenistä suuri enemmistö on jumalattomia.

Kuten on aikaisemmin tullut esille niin esim. Apt 2:47 tuo selkeästi esille, että Jumalan seurakuntaan kuuluu vain Jumalan pelastamia ihmisiä, ei jumalattomia ihmisiä. Lut.kirkkoon kuuluminen ei ole sama asia kuin kuulua seurakuntaan, kun asiaa katsotaan Raamatun opetuksen valossa. Lut.kirkkoon kuuluminen ei ole sama asia kuin Raamatullinen seurakunnan jäsenyys, koska Raamatullinen seurakunnan jäsenyys on se kun Jumala itse liittää pelastuneen seurakuntaansa.

Koska et vastannut kysymyksiini, niin kysyn ne vielä uudestaan:

Raamatussa ei ole lut.kirkon virkajärjestystä. Esimerkiksi missä kohtaa Raamatussa lukee, että yksi kaitsija johtaa hiippakuntaa? Missä kohtaa Raamatussa lukee kolmen viran pappeudesta: kirkkoherra, kappalainen ja seurakuntapastori? Missä kohtaa Raamatussa opetetaan kirkkoherran johtavan seurakuntaa? Missä kohtaa Raamattu opettaa kappalaisesta, niin kuin kirkko opettaa? Missä kohtaa Raamattu opettaa seurakuntapastorista, että esim. seurakuntapastori hoitaa virkaansa hiippakunnan tuomiokapitulin virkamääräyksellä?

En luokittele itseäni mihinkään kirkon virkanimikkeeseen, mutta sen sijaan olen palvellut erilaisissa yhteyksissä sananjulistus ja opetustehtävissä, jota nykyäänkin teen monissa yhteyksissä.

Raamatun opetuksen mukaan on olemassa vain yksi vesikaste, joka vastaanotetaan aina uskoon tulemisen jälkeen. Minä en ole kastanut ketään uudestaan, joka on kastettu Raamatullisen uskoon tulemisen jälkeen. Sen sijaan olen kastanut kyllä sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet sylivauvana lut.kirkon "kasteen". Raamattu ei erikseen erittele kuka saa kastaa ja kuka ei saa kastaa uskoon tulleita vedessä. Se tulee toki Raamatusta esille, että kastajan tulee olla hengellisesti ymmärtävä ihminen. Esimerkiksi Raamatusta tulee esille kuinka evankelista Filippus kastoi hoviherran.

Käyn omalla paikkakunnallani suht. säännöllisesti uskovien yhteydessä, jossa rukoilemme ja tutkimme yhdessä Jumalan sanaa. Me tulemme erilaisista taustoista, joku kuuluu lut.kirkkoon, joku vapaaseurakuntaan, joku helluntaihin jne. Tässä yhteydessä jokaisen ajatukset, opetukset jne. tulevat punnittua ja koeteltua.

Alkuseurakunta kokoontui rakentumaan uskosta suuressa määrin kodeissa. Jumalan mielestä kodit ovat hyvä paikka uskovien kokoontumiseen ja rakentumiseen. Toki alkuseurakunta kokoontui muuallakin kuin kodeissa. Minä en kannata enkä tue kotiseurakunta ajatusta, sillä kotiseurakunta ajatus ja opetus on eri asia kuin kodeissa kokoontuva seurakunta. Raamattu ei opeta mitään kotiseurakunnasta, mutta opettaa paljonkin kodeissa kokoontuvasta seurakunnasta. Ymmärrätkö näiden kahden asian välistä eroa?

Raamattu opetti palvelijoista, joita tuli kohdella hyvin. Raamattu ei tue orjuutta.

Se joka sanoo ajan ja tapojen muuttuvan jopa Uudessa Testamentissa tarkoittaen sillä sitä, että Uuden Liiton opetus uskosta Jumalaan olisi muutoksessa ja Raamatun oppi ja opetus muuttuisi erilaiseksi kuin mitä UT:ssa opetetaan on uskonut valheen, sillä tällaisen kehittyvän opetuksen muutoksen oppi ei ole totta.

Gal 1:
6 ¶ Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 ¶ Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa

cron