Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja Iustus » 01. Elo 2017 13:46

Voiko kuka tahansa kristitty vihkiä avioliittoon? Sanoisin, että ei voi. Tähän minulla on kaksi syytä:

1. Raamatussa ei ole sellaiseen käskyä, kehotusta tai ohjetta.
2. Kristityn kuuluu olla alamainen esivallalle (2. Piet. 2:13–17, Room. 13:1, Tit. 3:1). Ainoastaan silloin, jos esivallan totteleminen edellyttää Jumalan sanaa vastaan toimimista, silloin kristityn tulee totella ennemmin Jumalaa kuin ihmistä.

Jos siis Suomessa ihmisiä vihitään avioliittoon tähän tehtävään erikseen valtuutettujen virkamiehien toimesta eikä avioliiton vihkimisen valtuutuksesta ole Raamatussa ohjeita annettu, silloin kuuliaisuus esivaltaa kohtaan edellyttää, että kristityt eivät vihi ketään avioliittoon, ellei heillä ole siihen esivalllalta valtuutusta.

Tilanne olisi eri, jos esimerkiksi esivalta lakkauttaisi kokonaan koko avioliittoinstituution. Silloin kristityt voisivat itse vihkiä. Mutta en millään jaksa uskoa, että tällaista absurdia tilannetta koskaan olisi.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 01. Elo 2017 16:54

*
Ok kiitos Iustus! Kun jos esivalta lakkauttaisi kokonaan koko avioliittoinstituution niin voiko kuka kristitty tahansa vihkiä kristityn pariskunnan avioliittoon - Jumalan edellä koska me olemme uuden liiton järjestyksen mukaan kuninkaallinen papisto julistaaksemme jaloja tekoja ja jopa julistaaksemme kristityn pariskunnan aviopariksi ja vielä ilman paperia ja Jumala riittää kun Hän on meidän todistaja?
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja Iustus » 01. Elo 2017 17:05

Avioliitto on annettu muillekin kuin kristityille. Siksi tilanteessa, jossa yhteiskunta ei tunnustaisi avioliittoinstituutiota, ketkä tahansa voisivat vihkiä ihmisiä avioliittoon. Yhteiskunnan silmissä sillä ei olisi mitään merkitystä, koska avioliitolla ei olisi mitään virallista asemaa. Samasta syystä kuka tahansa voisi nimittää mitä tahansa liittoja avioliitoiksi, mutta tällaisessa tilanteessa kristityt pitäisivät vain niitä avioliittoja oikeina avioliittoina, joissa mies ja nainen ovat julkisesti sitoutuneet toisiinsa eliniäksi.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja eetu » 13. Elo 2017 15:22

Entä jos uskovat ovat laivamatkalla, ja tulee haaksirikko, ja sieltä pelastuu naimaton uskova nainen ja naimaton uskova mies samalle autiolle saarelle, ja he uskovat että Herra johdatti heidät näin yhteen. Voivatko he mennä naimisiin vaikka paikalla ei ole vähintään kahta todistajaa eikä ketään vihkimässä?
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Raamatun opetusta paimenuudesta ja seurakunnasta

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 13. Elo 2017 15:27

Melko kaukaa haettua, mutta tietenkin voivat alkaa olla yhdessä jos vielä on niin hyvä tuuri, että sattuvat tuntemaan vetoa toisiinsa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 41 vierailijaa

cron