Juhalle keskustelujen siirtämisestä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 11. Elo 2016 20:18

Juha:

Ymmärrän sen, että halusit lopettaa Jeesus tyhjensi itsensä ketjun rönsyilyn ja siksi siirtelit eri ketjuihin minun ja rpe:n välistä keskustelua, joka kuitenkin eteni kahdenkeskisessä keskustelussa johdonmukaisesti molempien vastatessa toiselle. Nyt siirtojesi johdosta rpe:n ja minun keskustelusta on hävinnyt johdonmukaisuus ja vuorovaikutus katkesi eikä esim. toisen vastaus toiselle ole enää johdonmukaisesti näkyvissä.

viewtopic.php?f=2&t=407&p=44012#p44012

Esim. yllä olevassa olin jo rpe:lle vastannut aikaisemmin täsmällisesti hänen kirjoitukseensa, mutta nyt vastaukseni hänelle on väärässä paikassa.

Ymmärrän rönsyilyn poiston Jeesus tyhjensi itsensä ketjusta ja se oli oikein, että ne sieltä siirrettiin pois. Parempi ratkaisu olisi ollut siirtää minun ja rpe:n välinen keskustelu suoraan johonkin toiseen ketjuun eikä pilkkoa sitä sinne tänne, koska nyt sen keskustelun johdonmukainen vuorovaikutus on poissa eikä siten enää ole totuudenmukainen, eikä vastaa sitä todellisuutta miten keskustelu käytiin. Teologisen ja Raamatun käännösten ja katolisen kirkon osittainen sivuaminen keskinäisessä keskustelussamme ei minun mielestäni tee keskustelulle oikeutta, kun se on jaettu sinne tänne eikä ole enää johdonmukaisesti yksi kokonaisuus. Jos olisi mitenkään mahdollista, niin voisiko sitä keskustelua siirtää johdonmukaisena ja kokonaisena keskusteluna johonkin ketjuun näkyviin. Jos tietyn aiheen sisällä, joka sivuaa teologiaa, käsikirjoituksia, katolisuutta jne. ei sallita, vaan keskusteluita siirrellään sinne tänne, niin keskusteluista katoaa johdonmukaisuus ja sellaisenaan se vääristää sitä mitä itse kukin on sanonut. Tietty rönsyily olisi sallittava toisiaan lähellä olevien asioiden kesken kuten esim. teologia, käsikirjoitukset ja katolisuus, sillä ne ovat lähekkäin ja sisällä toisissaan. Jos tällaista rönsyilyä ei sallita ja keskusteluita siirrellään sinne tänne, niin keskustelu käy aika mahdottomaksi.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja Juha » 11. Elo 2016 21:09

Mitä ehdotat sitten itse ketjuksi mihin teidän keskustelunne sopisi?
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 11. Elo 2016 21:16

Tätä ketjua minä ehdottaisin: yksin Raamattu ketjua: viewtopic.php?f=2&t=2233

Olisi vielä kohteliasta kysyä myös rpe:n mielipidettä, sillä hän oli keskustelun toinen osapuoli.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja Juha » 11. Elo 2016 21:30

Tuohan oikeastaan vaikuttaa sopivalta ja sopivan yleiseltä siinä mielessä ettei se ole niin rajaava. Siirtelen sinne.

rpe:lle:

Olen huomannut, että olet monesta asiasta Petrin kanssa ollut eri mieltä ja olet usein haastanut häntä keskusteluun eri aiheista. Asioista saa käydä rehellistä ja koettelevaa keskustelua, mutta älä yhdessä ketjussa kuitenkaan ota montaa eri aihetta esille, vaan pyri laittamaan jokainen aihe josta olet eri mieltä kuin Petri, omaan ketjuunsa.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja rpe » 12. Elo 2016 10:10

mea maxima culpa!

tosin kovin ihmeellisiä en enää kerkiä postailemaan tulevaisuudessa, kaikella kun on aikansa...
rpe
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 12. Elo 2016 12:19

Kiitos Juha.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Juhalle keskustelujen siirtämisestä

ViestiKirjoittaja Juha » 12. Elo 2016 14:28

Jes, tämä asia lienee nyt sitten selvä. :)

Laitan siis lukkoon.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa