Jumala lohduttaa ja vahvistaa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jumala lohduttaa ja vahvistaa

ViestiKirjoittaja PetriFB » 29. Heinä 2016 19:16

Näin viime yönä unen, jonka koin olleen Herran antama. Unessa eräs jo vuosia kuollut ihminen, joka teki minulle pahaa eläessään täällä maan päällä. Hän kutsui minua kulkemaan hänen kanssaan, sillä hän johdattaisi ja löytäisi oikopolun taloon, jonne olin menossa. Yhtäkkiä jostakin tuli kolme härkää ja tämä ihminen, joka halusi opastaa minua hävisi yhtäkkiä ja suurin ja voimakkain häristä otti minut tähtäimeensä. Härkä tuli aivan minun lähelleni ja oli hyökkäämäisillään kimppuuni, silloin ojensin jaloissani olevat sukset härän sarvien väliin. Härkä puski itseään minua lähemmäksi ja näin kuinka sen silmistä leimuisi viha ja raivo minua vastaan. Painoin suksilla härkää kauemmaksi ja otin härkää sarvista kiinni ja käsilläni painoin härkää kauemmas minusta, jolloin härän ilme oli hämmentynyt ja hätääntynyt kun se huomasi ettei voinut minulle mitään ja joutui alakynteen. Painoin härän maahan ja se jäi voimattomana siihen ja siihen uni loppui.

Minulle tuli sellainen mieleeni, että sielunvihollinen lähettää synnin ja vääryyden vallassa olevan ihmisen (tai ihmiset) kimppuuni pyrkien valheen ja väärän (oikopolku) tien tai todistuksen kautta parjaamaan mustamaalaamaan ja kukistamaan minua. Ymmärsin ettei minusta itsestäni lähtenyt voima härän voittamiseen, vaan Jumalan voiman kautta saatana (härkä) joutui hyökkäyksestä huolimatta vaipumaan voimattomana maahan. Unessa aluksi ihmettelin ettei ihmisellä ole voimaa nujertaa valtavan kokoista härkää, mutta sitten ymmärsin ettei voima tullut minusta itsestäni, vaan Jumalasta. Minä en voittanut (härkää) saatanaa, vaan Jumala ja minä toimin sen mukaan mitä Jumala minussa vaikutti. Tätä ei saa todellakaan ymmärtää väärin, sillä me emme voi voittaa saatanaa, mutta koska meillä on taistelu henkivaltoja vastaan, niin Jumala antaa meille voiman siinä taistelussa ja Hän meissä saa aikaan voiton, kun me olemme uskossa kuuliaisia Jumalalle.

Sama koskee myös sinua, joka olet uskossa Herraan Jeesukseen, sillä saatana ja valheen voimat pyrkivät käymään sinun kimppuusi, mutta Jumalan armosta ja avulla sinua ei voida kukistaa, eikä valheet voi kumota ja tehdä tyhjäksi sitä kutsua ja palvelutehtävää, jonka Jumala on sinulle antanut. Koen ettei uni ollut vain minulle yksin henkilökohtaisesti, vaan se vahvistaa ja lohduttaa myös sinua, sillä Jumala on kanssasi eikä mikään paha pääse sinusta voitolle kun elät totuuden kuuliaisuudessa Jumalan armosta Pyhässä Hengessä.

Tämä uni oli erikoinen siinä mielessä, että eilen ja muutamia päiviä aikaisemmin sydämelleni laskettiin ajatus, että saatana ja riivaajahenget pelkäävät enemmän uskovassa asuvaa Jumalaa (Jumalan Pyhä Henki) kuin uskova ikinä kykenee pelkäämään saatanaa ja riivaajahenkiä. Olen myös kokenut muutamia päiviä kuinka minua vastaan hyökätään, on hyökätty ja tullaan hyökkäämään valheen ja vääryyden voimalla. Olen myös ollut murheellinen eksytyksistä ja vääryydestä uskovien keskuudessa. Kun olin eilen illalla rukouksessa ja kipuilin näitä asioita Jumalan valtakunnan työn tähden, niin koin voimakkaasti sydämelläni ettei minun tarvitse kantaa murhetta tämän takia, koska Jumala on puolellani ja hoitaa nämä asiat kuntoon ja paljastaa sen mikä on totuus. Sitten yöllä näin selkeän unen, jonka muistan aivan selvästi ja unessa oli sellainen ulottuvuus, niin kuin se olisi ollut Jumalan antama vahvistamaan ja lohduttamaan minua. Kaikki tulee koetella myös unetkin ovatko ne Jumalasta vai jostakin muustakin. Siksi jääköön uni koeteltavaksi. Unet ja näyt eivät saa olla uskomme perusta, vaan Jumalan sanan totuus, mutta Jumala voi vahvistaa ja lohduttaa meitä unien, näkyjen ja profetioiden kautta. Tärkeää on kuitenkin uskon järjestys, sillä Jumalan sanan opetuksen tulee olla meille uskon auktoriteetti ja perusta mitä tulee Jumalaan uskomiseen ja uskossa ojentautumiseen. Unet ja näyt ja kaikki muukin tulee aina koetella ovatko ne Jumalasta vai eivät.

Koen sydämessäni, että uni ja sydämelle lasketut ajatukset tulee jakaa julkisesti, koska niissä tulee esille Jumalan voima synnin, valheen ja vääryyden yli sekä Jumalan lohdutus sekä apu ja ettemme saa omassa voimassamme vastustaa saatanaa, emmekä taistella niitä ihmisiä vastaan, jotka valheella ja vääryydellä pyrkivät mustamaalaamaan meitä ja tuhoamaan Jumalan antaman palvelutehtävän. Jumala pitää meistä huolta ja sotii meidän puolestamme jos emme itse sorru vääryyteen ja vilppiin, vaan haluamme elää ja vaeltaa totuudessa. Pahuuden henkivallat pelkäävät enemmän meissä olevaa Jumalaa kuin me ikinä voimme pelätä pahuuden henkivaltoja. Tätä riivaajahenget eivät haluaisi sinun tietävän, koska silloin he menettävät otteensa sinusta (kun tiedät ja uskot tämän tosiasian) pyrkiessään kontrolloimaan sinua riivaajia kohtaan tuntemasi pelon takia.

Raamattu sanoo alkukielen mukaan, että riivaajahenget vapisevat kauhusta kun he pelkäävät Jumalaa (Jaak 2:9). Pahuuden henkivallat haluavat tartuttaa sinuun omat pelkonsa, mutta Jumalan täydellinen rakkaus (rakkauden voima Pyhässä Hengessä) alkutekstin mukaan heittää pelon pois sydämestäsi. Silloin kun pääset vapaaksi riivaajahenkien pelosta, niin he joutuvat väistymään ja pakenemaan sinussa olevaa Jumalan Henkeä kun vain olet alamainen Jumalalle, niin kuin Raamattu sanoo. Silloin kun olet uskossa kuuliainen Jumalalle, niin riivaajahenget eivät kykene hallitsemaan sinun väärän pelon kautta, vaan ne joutuvat pakenemaan sinua (sinussa olevaa Jumalan Henkeä) (Jaak 7:4).

On todella tärkeä ymmärtää, että Jumalan lupaama voitto saatanasta ja synnistä arkielämässä Jumalan armosta saavutetaan vain kuuliaisuuden kautta. Jos elät synnissä ja vääryydessä, niin silloin sinulla ei ole Jumalan voiman antamaa suojaa riivaajahenkiä vastaan. Kun elät kuuliaisuudessa Jumalaa kohtaan, niin saatanan on väistyttävä ja paettava sinun edestäsi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että saatana jättäisi sinut rauhaan ikiajoiksi, vaan hän pyrkii eksyttämään, sitomaan pelolla ja muilla asioilla sinua yhä uudestaan, mutta aina kun uskon kuuliaisuuden kautta vastustat saatanaa, niin se joutuu pakenemaan ja väistymään.

Kun puhuin voitosta saatanasta ja synnistä en tarkoittanut sillä sitä, että ihmisinä voimme voittaa saatanan ja synnin, vaan sitä että kun uskossa kuuliaisina elämme Pyhässä Hengessä, niin silloin saatana ja synti ei saa otetta meistä, koska meissä oleva Jumalan Henki on saatanaa suurempi ja saatana joutuu väistymään silloin kun ojentaudumme Pyhän Hengen (Jumalan) vaikuttamassa uskossa, niin saatana joutuu väistymään sitä mikä on Jumalasta (usko on Jumalan vaikuttamaa), mutta ei hän ihmistä itseään pelkää ja väisty, siksi on tärkeätä, että ojentaudut uskon kuuliaisuudessa Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta, koska silloin ei synti, eikä saatana pääse sinusta voitolle. Se tietenkin täytyy muistaa ja ymmärtää ettei uskovasta tule täydellistä tässä ajassa, mutta Jumalan armosta hän saa kasvaa sitä kohti.

Koen tämän unen jakamisen olevan rohkaisu sinulle ja minulle, meille kaikille Herran Jeesuksen opetuslapsille, että Jumalan rakkaus ei väisty meistä ja Hän pitää huolta meistä ja auttaa meitä jos teemme parannusta silloin kun siihen on aihetta sekä elämme uskon kuuliaisuudessa Jumalan armosta Pyhän Hengen voimassa. Jos haluamme kasvaa uskossa suuriksi, niin kasvamme väärään suuntaan ja olemme alttiita eksytyksille. Jos haluamme kasvaa uskossa niin että tulemme yhä enemmän Jumalasta riippuvaisiksi, niin silloin emme ole helposti eksytettävissä, koska Jumala on väkevä vain heikoissa. Minun ja sinun tulee vähetä ja Herran Jeesuksen tulee kasvaa meidän sydämessämme yhä suuremmaksi.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jumala lohduttaa ja vahvistaa

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Heinä 2016 16:39

PetriFB kirjoitti:Minulle tuli sellainen mieleeni, että sielunvihollinen lähettää synnin ja vääryyden vallassa olevan ihmisen (tai ihmiset) kimppuuni pyrkien valheen ja väärän (oikopolku) tien tai todistuksen kautta parjaamaan mustamaalaamaan ja kukistamaan minua.


Haluaisin puhua mustamaalaamisesta. Tuntui pahalta nähdä kun toinen mustamaalasi ja se väite kuulosti perättömältä kun kuuntelin sitä. Mietin ihmetellen missä on Jumalan pelko kun puhuu toisen selän takana perätöntä juttua?

Meidän tulee vaeltaa Herran pelossa sillä Herra ei katso henkilöön - tuomitessaan vanhurskaasti ja oikeudenmukaisesti. Jaksan ihmetellä että ajat sitten minun uskonsisko pelkällä kuulopuheen perusteella sortui uskomaan heti ja minä jouduin puolustamaan ja sanoin että tuo on mustamaalaamista. Sanoin hänelle, älä kaikkea uskoa. Mutta hän ei uskonut minua. Kuulopuheen perusteella ei kannata heti uskoa kuin ottaa itse selkoa siitä henkilökohtaisesti, onko asia totta vai ei.

Tänään tapasin taas mustamaalatun jutun fb:ssa ja se jaksaa ihmetyttää minua. Se ei kuulosta häneltä jota minä tunnen. Se on ihan perätön juttu. Ihmettelen kovasti noita uskovia jotka kirjoittivat ne ja ne näytti väännetyltä jutulta ihmistä vastaan. Se tuntuu pahalta. Meidän uskovien ei tulisi tehdä tuollaista ilkeää juttua. Meidän tulisi pysyä erossa siitä koska se on väärin ja Jumala voi maksaa meidän vaelluksen mukaan. Jumalan pelon pitäisi säilyä Herran silmissä. Ja se on hyvin vakavaa koska vauvavaiheen kristityt voi uskoa väännettyjä juttuja ja ne voi vetää heidät mukaan väärään suuntaan eläen siinä valheessa.

Herra asuu meissä on suurempi, voiko hän puhdistaa mustamaalatun ja valheellisen jutun pois ja osoittaa siitä valheeksi heidän edellä mihin he uskovat?
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Jumala lohduttaa ja vahvistaa

ViestiKirjoittaja mirjam » 30. Heinä 2016 18:17

Juurikin näin ja kiitos rohkaisevasta unesta.

Olen itsekin nähnyt paljon unia ja kirjoitan niitä muistiin. Kyllä niillä on oma sanomansa
ja sillä tavoin Jumala on kertonut minulle asioista, joita en muuten ymmärtäisi.

Unessa asia tulee pelkistettynä ja yksinkertaisena. Olen kokenut sen niin kuin sielunhoitona
ja vapauttavana.

Tänä aamuna näin unta tilanteesta, joka tapahtui 33 vuotta sitten. Täältä kauempaa tilanteen
näkee erilailla kuin silloin paikan päällä.
mirjam
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14. Heinä 2016 19:59

Re: Jumala lohduttaa ja vahvistaa

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Elo 2016 19:06

PetriFB kirjoitti:

Raamattu sanoo alkukielen mukaan, että riivaajahenget vapisevat kauhusta kun he pelkäävät Jumalaa (Jaak 2:9). Pahuuden henkivallat haluavat tartuttaa sinuun omat pelkonsa, mutta Jumalan täydellinen rakkaus (rakkauden voima Pyhässä Hengessä) alkutekstin mukaan heittää pelon pois sydämestäsi. Silloin kun pääset vapaaksi riivaajahenkien pelosta, niin he joutuvat väistymään ja pakenemaan sinussa olevaa Jumalan Henkeä kun vain olet alamainen Jumalalle, niin kuin Raamattu sanoo. Silloin kun olet uskossa kuuliainen Jumalalle, niin riivaajahenget eivät kykene hallitsemaan sinun väärän pelon kautta, vaan ne joutuvat pakenemaan sinua (sinussa olevaa Jumalan Henkeä) (Jaak 7:4).


Pieni huomautus - ei Jaak. 2:9 vaan Jaak. 2:19 ja ei Jaak. 7:4 vaan Jaak. 4:7 :)

Jaak. 4:7
Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

Jaak. 2:19
Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 39 vierailijaa

cron