Kun hänen elämänsä viimeisinkin tapahtuma oli kulkenut hänen silmiensä editse, hän tarkasteli hiekkaan jääneitä jalanjälkiä. Silloin hän huomasi, että hänen elämänsä polulla näkyivät usein vain yhdet jalanjäljet - ja juuri silloin kun hänellä oli ollut kaikkein vaikeinta elämässään.
Tämä kiusasi häntä, joten hän kysyi asiaa Herralta: “Herra, silloin kun päätin seurata sinua, sinä lupasit kulkea aina kanssani. Mutta nyt näenkin vain yhdet jalanjäljet elämäni vaikeimpien aikojen kohdalla. En ymmärrä, miksi jätit minut juuri silloin kun olisin tarvinnut sinua eniten.”
Herra vastasi: “Rakas lapseni, minä rakastan sinua, enkä voisi koskaan jättää sinua. Yhdet jalanjäljet tarkoittavat, että silloin kun olit koetusten ja kärsimysten keskellä, minä kannoin sinua.”
http://tupu81.nettisivu.org/jalanjaljet-hiekassa/
Tämä kertomus on aina yhtä koskettava ja ihana, lohdullinen: kiitos tästä vaisuliini kulta. Me usein tuskailemme elämän ongelmien ja ihmissuhteidenkin kanssa/takia ja unohdamme kuin automaattisesti sen, että Herra on luvannut olla aina ja kaikessa kanssamme ja kulkea rinnallamme ja pitää myöskin kädestämme kiinni. Yritämme itse tehdä, toimia, puhua ja muuttaa tilanteita ja lyömme vain entistäkin enemmän päätämme ns seinään ja väsymme, uuvumme aivan kokonaan ja epätoivokin nostaa jo päätään ja visukinttu höpisee korvaamme omia juttujaan ja saa meidät ahdistumaan, pelkäämään, luovuttamaan ja epätoivoisen tilaan, näkemään; ettei Jeesuskaan välitä minusta.. 
Siunausta sinulle vaisuliini ja teille kaikille myöskin! Jeesus kanssanne !! 
