Minusta edellä olleet Uuden Suomen blogit herättivät enemmänkin ihmetystä ja myötähäpeää ja noloja tunteita kristillisen apologian köykäisyydestä omassa ajassamme. Nuorenmaan kreationistien ei minusta pitäisi tieteellä yrittää todistaa universumin ikää n 6000v vanhaksi, koska jo varsin helpoin, pelkän historian tutkimuksen menetelemin on osoitettavissa kulttuurista toimintaa, joka on vanhempaa kuin 4000 eKr. Myös paleontologia, geologia ja muu itseään korjaava luonnontiede ei pääse millään "vain" nuoreen maailmankaikkeuteen. Puheet evoluutiotieteilijöiden ym salaliitoista laitan samaan ropellimyssy luokkaan kuin puheet katolisen kirkon maailmavalloistustavoitteista tai Marian palvonnasta. Lähdekriittisyyttä siis edelleen kaivataan! Alku-ja luomiskertomukset kun kuvaavat varsin selvästi keskipronssikauden maailmaa, mahdollsesti Mesopotamiassa, josta Raamatunkin luomiskertomuksen juuret tulevat. Miksi siis pitää ehdoin tahdoin hakea joko marttyyrin leimaa paremman uskovaisuuden nimissä, miksi kategorisoida pitkään kehitykseen uskovia kristittyjä alempaan kastiin suhtaumisessa luomiskertomusten tulkintaan. Raamattu on kirja pelastuksesta, ei luonnontieteen kaikkiin aikoihin samalla tavalla sovellettava kirjaimellinen oppikirja. Jumala, taivas tai pelastus ei näissä kiivailuissa tule yhtään lähemmäs, voi jopa johtaa hengelliseen ylpeyteen ja armon vähättelyyn, kun mitataan kirjaimellisen tulkinnan voimakkuutta. Itse uskon Jumalan luoneen maailman, mutta pitkän kaavan mukaan. Minusta Jumala on suurempi kuin luulemmekaan, myös tässäkin asiassa. Pyrkimys tieteelliseen totuuteen ei ole uskostamme pois. Pikemminkin päinvastoin. Kirkastaa Jumalan kunniaa luonnossa.
BTW:mikä muuten valaisi maailmaa ja mistä tuli yön ja päivän ero kuin aurinko luotiin neljäntenä päivänä? Missä sijaitsi paratiisi? (Pison, Havilan maa ja Gihon)