Olen pannut merkille, että melko harvoin keskusteluista ihmisten kanssa on mitään todellista vaikutusta. Sillä hyvin harvoin kukaan keskustelee asioista sillä mielellä, että on oikeasti halukas muuttamaan mielipiteitään. Useimmiten sitä ollaan valittu aika tiukasti oma kantansa, ja sitä vaan yritetään tuoda esille, kuka mistäkin syystä. Ja omat mielipiteet ja maailmankuva värittää näkemystä kaikesta voimakkaasti.
Esimerkki. Joku kokee voimakkaasti jonkinlaisen uudistuksen elämässään, ja sen jälkeen alkaa elämässä tulemaan vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Ne joiden mielestä tämä uudistus on huono asia, sanovat että vaikeudet ovat tietysti seurausta siitä että ollaan eksytty oikealta tieltä. Ja ne taas, joiden mielestä uudistus on hyvä asia, sanovat että vaikeudet ovat ilmiselvästi vastustusta jota oikean tien kulkemisesta seuraa.
Sitten tämän uudistuksen kokenutta ihmistä aletaan kritisoimaan. Hänen "puolueensa" sanovat, että kritiikki on vain vastahenkisten ylpeää vastustusta jota tietysti tästä hyvästä uudistuksesta seuraa. Ja toisella puolella taas todetaan, että toisen puolen ihmiset ovat ylpeitä ja koppavia kun eivät ota vastaan arvostelua. Ei mitään uutta auringon alla.
Onko missään tässä mitään järkeä? Kaikki vaan korottavat omia näkemyksiään ja mielipiteitään, ja käyttävät valtavasti aikaa ja energiaa tuodakseen niitä esille ja taistellaakseen toisten mielipiteitä vastaan. Miksi ei ennemmin keskitytä vaan tekemään sitä, mikä omasta mielestä on hyvää ja oikeaa? Ja anneta muiden tehdä mistä he kokevat saavansa tarkoitusta elämäänsä. Mitä me sillä voitettaisiin, vaikka saataisiin koko maailma näkemään asiat samalla tavalla kuin me itse? Olisimmeko tyytyväisempiä ja iloisempia? Tuskin.
Lopetan tämän lyhyen puheenvuoroni aiheeseen sopivalla Raamatun jakeella, jolla on korvat kuulkoon mitä Henki haluaa ehkä sinullekin puhua:
Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä? (Miika 6:8)