Ristiriitojen ja petoksen tiellä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Huhti 2016 14:22

Sydämelläni on ollut useita kuukausia tämän kirjoituksen tekeminen. Olen kokenut tämän sydämelläni todella voimakkaasti ja uskon Jumalan kehottaneen minua sen kirjoittamaan, vaikka monet tulevat olemaan eri mieltä kanssani. Jos olen erehtynyt ja sen tulen ymmärtämään, niin olen valmis tekemään julkisesti parannusta.

Uusimman kirjoitukseni alkusanat:

Yhteiskunnassa vaikuttavien asioiden, ilmiöiden ja ihmisten taustalla on monenlaisia motiiveja ja vaikutuksia. Jotkut motiiveista ja vaikutuksista ovat avoimesti kaikkien nähtävissä kun taas toisten motiivit ja vaikutukset eivät ole yleisesti tiedossa ja ovat hyvin salaperäisiä sekä jopa valheen ja petoksen vääristämiä. Otan esille kirjoituksessani erään vääristymän sekä petoksen tien, joka esiintyy suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivon mukaan sinulla on rehellinen ja avoin sydän, koska vain siten voit erottaa petoksen ja sen miksi ja miten petos tulee tapahtumaan.Tämä aihe on ollut sydämessäni voimakkaana useamman kuukauden ajan. Tutki ja koettele kirjoitukseni.

Kirjoitus on kokonaisuudessaan sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/ristiriitajapetos.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 17. Huhti 2016 19:06

Kirjoitin aikaisemmin Timo Soinista, Euroopan Unionista, katolisesta kirkosta ja ristiriitojen ja petoksen tiestä tuomalla esiin muun muassa sen kuinka katolinen kirkko ajaa yhdentyvää Eurooppaa. Kirjoitukseni toisessa osassa tuon esille sen kuinka Euroopan Unioni on katolisen kirkon luomus, jonka päämääränä on tuhota kansallisvaltiot ja tehdä Euroopasta katolinen Eurooppa, ja kuinka katolisen kirkon agendan mukaan EU:n poliittinen valta tulisi alistaa Rooman katolisen kirkon (RKK) uskonnollisen ja poliittisen vallan ja pyrkimysten alaisuuteen.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/ristiri ... sosa2.html

Ps. Kirjoitus on todella evankelioiva kuten oli myös osa 1.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 18. Huhti 2016 14:58

Ristiriitojen ja petoksen tiellä kolmannessa osassa tuon esille lyhyesti jesuiittojen, paavien ja muutamien eurooppalaisten politiikkojen ajatuksia Euroopan yhdentymisestä. Tuon esille myös muiden lähteiden kautta kuinka katolilaisuus pyrkii tekemään EU:sta katolilaista supervaltiota. Kun tutkimme ja tarkastelemme heidän ajatuksiaan, niin näemme sen kuinka katolinen kirkko pyrkii luomaan Euroopan Unionista uuden katolisen supervaltion. Samalla tulee esille se kuinka jokainen EU:ta kannattava ihminen on joko tietämättään tai tietoisesti tukemassa kansallisvaltioiden tuhoamista ja uuden katolisen supervaltion perustamista.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/ristiri ... sosa3.html



Tein myös alkusivun, jossa ovat linkkeinä kaikki kolme osaa: http://www.kotipetripaavola.com/ristiri ... sanat.html

Ps. En tiedä vielä tuleeko lisäosia sen aika näyttää, jos Herra suo ja elämme.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja Jansku » 18. Huhti 2016 22:20

Itse olen ollut Eu kriittinen jo ennen Uskoon tuloani.

Silloin Kun Eu.Hun Suomi joutui en vielä ollut Uskossa.

Mutta tunsin jo Sydämmessäni että tästä ei Suomelle tule hyvää seuraamaan.

Olikohan jotain Herran viestiä...?Ehkä?Mutta tähän on menty.

Hyvä kirjotus Petri. :thumbup:
Janne K
Jansku
 
Viestit: 40
Liittynyt: 15. Marras 2013 14:13

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja Leea » 18. Huhti 2016 23:12

Tärkeä aihe. Ihmisten on hyvä tietää näistä asioista, kuinka suuri valta paavin johtamalla katolisella kirkolla onkaan maailmassa.

On tullut mietittyä, että näistä katoliseen kirkkoon liittyvistä aiheista olisi hyvä saada videoita youtubeen, ihan lyhyempinäkin versioina. Suomeksi ei kovin paljon löydy videoita. Tai sitten englanninkielisiä voisi tekstittää suomeksi jos vain innostusta ja kielitaitoa löytyisi joltakin. Itse olen yrittänyt tehdä videota (tekstin ja kuvien kera), mutta voi olla että jää puolitiehen :).
Leea
 
Viestit: 187
Liittynyt: 13. Syys 2012 14:16

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 19. Huhti 2016 11:27

Ihan hyvä idea tuo Youtube. Nämä minun kolme kirjoitustani ovat myös lyhyitä ja sellaisenaan niitä olisi hyvä levittää eteenpäin, sillä suurin osa suomalaisistakin ovat tietämättömiä EU:n ja katolisuuden yhteydestä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja pekka » 19. Huhti 2016 12:04

Kiitos Petri uusista kirjoituksistasi tämän ketjun otsikon aiheesta. Ja kiitos kaikille muillekin kirjoituksistanne.



Joh. Ilm. 17:

12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.

13. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.



Olen samaa mieltä että EU:sta on muodostumassa (jo kauan sitten hajonneen Rooman valtakunnan raunioille) maan päälle ”uusi Rooma” eli entistä uljaampi ”uusi Rooman valtakunta”.

Vielä se ei ole ymmärtääkseni lopullisessa muodossaan mutta luultavasti jonain päivänä se tulee sitä olemaan ja silloin tulee kymmenen kuningasta (eri valtioiden päämiehiä) antamaan suostumuksensa tulevalle petoantikristukselle nousta valta-asemaan johtamaan tuota uutta uljasta Euroopan unionia eli ”uutta Rooman valtakuntaa” joka siis tulee tapahtumaan ymmärtääkseni kolme ja puoli vuotta ennen Herran Jeesuksen toista tulemusta ja kun tuo kolmen ja puolen vuoden viimeisen petovaltakunnan ajanjakso on sitten aikanaan loppuun kulunut niin Herra Jeesus on surmaava tuon silloisen eli tulevan EU:n alueelta (?) nousevan petoantikristuksen ”suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä”.

Eli voi siis olla niin, että EU tullee vielä jossain vaiheessa muuttumaan liittovaltioksi ja siinä vaiheessa ymmärtääkseni (jos EU tulee muuttumaan jonain päivänä liittovaltioksi) EU:sta tulisi nousemaan kymmenen kuningasta jotka antaisivat valtansa pedon käyttöön ja siinä vaiheessa olisi maan päälle muodostunut viimeinen petovaltakunta jota antikristus (ja väärä profeetta) joukkoineen hallitsisivat määräajan eli kolmen ja puolen vuoden pituisen aikajakson ja tuo viimeisen petovaltakunnan aikajakso tulee lopulta päättymään Herran Jeesuksen toiseen tulemukseen ja viimeisen petovaltakunnan tuhoutumiseen maan päältä.

Onko sitten tuo tuleva petoantikristus kenties tuleva EU-liittovaltion presidentti (?) se(kin) jää nähtäväksi. Ja onko tuo ilmestyskirjassa kerrottu väärä profeetta sitten silloin vallassa oleva katolisen kirkon paavi joka kenties ekumenian lopputuleman päivinä solmii yhteistyösopimuksen tuon tulevan petoantikristuksen kanssa, sekin jää nähtäväksi mutta tuolloin olisi siis maan päälle muodostunut tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan uusi uljas Rooman valtakunta joka käyttäisi tuolloin kenties nimeä Euroopan unionin liittovaltio. Ja tuolloin koko muu maailma ikään kuin liittyisi erilaisin yhteistyösopimuksin (ja pedonmerkin avulla ja kautta) tuon EU-liittovaltion kanssa ja jonkin aikaa maailmassa luultaisiin että ”rauha on tullut ja enää ei maailmassa tulla sotimaan”?

Mutta näinhän asia ei kuitenkaan tule olemaan vaan lopulta kaikki tuo hetkisen aikaa hyvältä näyttänyt vaihe tulee kääntymään kaikinpuolin katastrofiksi (”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule”) ja lopulta maailmassa tulee syttymään Harmagedonin suursota.


Lopuksi:

1. Tess. 5:21

mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;




Ja tässä vielä lainausta Jari Iivanaisen kotisivuilta otsikolla "Rooman vallan elpyminen":

LUKU 7 -
Rooman vallan elpyminen:

http://www.jariiivanainen.net/viimeiset_paivat7.html

Rooma. Danielin kirjassa mainitun neljännen valtakunnan nimeäminen ei sekään tuota vaikeuksia. Se tarkoittaa varmasti Rooman valtakuntaa, joka oli melkein laajimmillaan jo Jeesuksen aikana ja joka oli suurempi kuin kaikki sitä edeltävät valtakunnat. Sitä kuvaavat kuvapatsaan raudasta ja savesta koostuvat jalat sekä neljäs täysin toisista poikkeava peto:
 
- (Dan 2:33,40,41) Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.
40. Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.
41. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa.
 
- (Dan 7:7,23) Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
23. Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
 
Kymmenvaltioliitto. Kun edellä on tutkittu Danielin kirjan profetioita, ovat ne pääosin liittyneet sellaisiin historiallisiin valtakuntiin, joiden mahti on jo loppunut ja joita ei enää ole. Todettiin myös, että profetiat näistä valtakunnista pitivät harvinaisen hyvin paikkansa - jopa niin hyvin, että kolmannella vuosisadalla elänyt filosofi Porfyrius uskoi niiden olevan kirjoitetut vasta satoja vuosia Danielin kuoleman jälkeen. Hänestä oli mahdotonta, että kukaan voisi ennustaa tulevia tapahtumia yhtä tarkasti kuin Daniel teki.
   Samoin Josefus, juutalainen historioitsija ensimmäisellä vuosisadalla, kirjoitti Danielin ennustuksien tarkkuudesta. Hän totesi, että "Kaikesta tästä on Daniel ennustanut ja kirjoittanut jo vuosia aikaisemmin. Samoin löytyy hänen kirjoituksistaan kansamme joutuminen orjuuden ikeeseen ja sen hävitys roomalaisten toimesta. Kaikki nämä kirjoitukset Daniel jätti jälkeensä Jumalan käskystä antaakseen historian lukijalle ja tarkkaajalle todistuksen, miten suuren kunnian Jumala oli hänelle suonut, ja vakuuttaakseen epäilijöitä, jotka sulkevat elämästä kaiken johdatuksen mahdollisuuden, uskomaan Jumalan yhä huolehtivan maailman kulusta." (Josefus Antiqv. X. 10 ja 11)
   Merkittävämpää kuitenkin meidän kannaltamme on se, mitä Daniel puhuu viimeisten päivien tapahtumista ja valtakunnista. Hänen kirjastaan voimme ymmärtää, että vaikka Rooman valtakuntaa ei enää ole - se jakaantui ensin kahtia ja hajaantui sen jälkeen useiksi pieniksi valtioiksi - niin nousee siltä alueelta vielä kymmenvaltioliitto tai itse asiassa kymmenen kuningasta, joilla on eräs rooli viimeisten päivien tapahtumissa. Katsomme Danielin sekä myös Ilmestyskirjan mainintoja kyseisestä asiasta:
 
1. Entisen Rooman alue. Kuten jo todettiin, nousee Danielin kirjassa mainittu valtioliitto neljännen pedon eli neljännen valtakunnan alueelta, joka ei voinut olla mikään muu kuin Rooma. Saman asian ymmärsivät myös jo kirkkoisät ensimmäisillä vuosisadoilla. Hieronymos kirjoitti jo neljännellä vuosisadalla, että "Pankaamme merkille, mitä kaikki kirkolliset auktoriteetit ovat jättäneet haltuumme, että kun Rooman valtakunta hajoaa, nousee kymmenen kuningasta, jotka jakavat roomalaisen maailman keskenään."
 
- (Dan 7:23,24) Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
24. Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
 
Mitä sitten tulee tämän asian toteutumiseen nykyajassa, on hyvin mahdollista, että nykyinen Euroopan Unioni, EU, on jonkinlainen Danielin ennustaman valtioliiton esiaste. Vaikka nykyisessä EU:ssa on valtioita jo enemmän kuin kymmenen, on mahdollista, että siitä myöhemmässä vaiheessa lopulta muodostuu kymmenen kuninkaan liitto, kuten Danielin kirjassa on ennustettu. Muutokset näillä alueilla ovat niin nopeita, ettei kukaan voi varmuudella tietää, mitä tapahtuu esim. kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua. Kukapa olisi kaksikymmentä vuotta sitten osannut arvata, että entiset Länsi-Saksa ja Itä-Saksa yhdistyisivät tai että entiset Varsovan liiton maat kuuluisivat Natoon tänä päivänä? Tuskin kovinkaan moni olisi lyönyt vetoa näiden asioiden puolesta, mutta kaikesta huolimatta ne ovat tapahtuneet.
   Nykyinen kehitys Euroopassa on mielenkiintoinen ja muistuttaa hyvin paljon vedenpaisumuksen jälkeistä maailmaa. Silloinkin kansat yhdistyivät, niillä oli sama kieli ja ne vaelsivat Sinearin tasangolle ja alkoivat rakentaa Baabelin tornia. Mutta kuten Raamatusta tiedämme, ei yritys kestänyt kauaa, vaan loppui lyhyeen, koska Jumala puuttui peliin. Hän puuttui tapahtumien kulkuun ja sekoitti siellä heidän kielensä kuten Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta voimme nähdä (1 Moos 11:8,9: Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.)
   Nykyinen kehitys, jossa maailma yhdistyy ja valta keskittyy yhä pienemmälle joukolle, on mielenkiintoinen. Sillä varmasti on profeetallista merkitystä. Ainakin mielenkiintoista on havaita, että eräillä okkultistisilla järjestöillä on jo pitkään ollut tavoite yhdestä maailmanhallituksesta ja vallan keskittymisestä. Se ilmenee hyvin seuraavasta Corrie ten Boomin kirjoituksesta:
 
Noituudesta kääntynyt mies, jonka todistuksen kuulin, oli varsin korkeassa asemassa noitien keskuudessa. Hän oli yksi Yhdysvaltojen 13:sta hallitsijasta. Miehen uskonnollisiin käsityksiin liittyi suoranaisesti toiminta maanalaisessa poliittisessa puolueessa, joka on levinnyt kaikkialle maailmaan, ja jonka tarkoituksena on luoda yksi yhtenäinen maailmanhallitus...
   Olen tarkistanut todistuksen antaneen miehen taustan ja toiminnan, ja toistaiseksi kaikki seikat ovat todistaneet sen, että hän on ollut yhteydessä noituuteen ja illuminaatteihin (maailmanhallitusta ajavaan poliittiseen puolueeseen). Mies on jatkuvassa hengenvaarassa entisten kulttitovereidensa koston tähden, mutta siitä huolimatta hän haluaa herättää uinuvat seurakunnat valvomaan.
   Hän on paljastanut tiettyjä suunnitelmia, jotka tuntuisivat liioittelulta, ellei illuminaattien toiminnasta ja vaikutusvallasta olisi tietoja. Tuohon ryhmään kuuluu vaikutusvaltaisia pääomapiirejä ja se kykenee toteuttamaan suunnitelmansa. (36)
  
2. Perustetaan ennen Jeesuksen tulemusta. Toinen piirre, joka kymmenvaltioliitosta voidaan havaita, on se, että se perustetaan lopun aikana juuri ennen Jeesuksen tulemusta, koska sekä Danielin kirjassa että Ilmestyskirjassa (luvut 17-20) mainitaan, miten Taivaan Jumala on pystyttävä iankaikkisen valtakuntansa heti tämän valtioliiton jälkeen. Se on siis viimeinen maallinen valtakunta ennen Jumalan valtakunnan esiin tulemista:
 
- (Dan 2:40,44) Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki.
44. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,
 
- (Dan 7:7-9,13,14) Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
8. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
9. Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
 
Jos ajatellaan tämän merkin toteutumista, voi nykyisellä Euroopan kehityksellä olla jotain tekemistä asian kanssa. Ainakin mielenkiintoista on todeta, että nykyinen Euroopan yhdentyminen sai alkunsa v. 1948, jolloin syntyi Euroopan unionin esiaste, BeNeLux-maiden liitto (Belgia, Hollanti, Luxemburg). Se on juuri sama vuosi, jolloin Israel julistettiin itsenäiseksi. Samoihin aikoihin yleistyvät myös sellaiset asiat kuin atomipommit ja televisio, joilla lienee merkityksensä viimeisten päivien tapahtumissa. Molempien asioiden – Euroopan unionin esiaste ja Israelin itsenäistyminen - esiintuloa vauhditti historian siihen asti tuhoisin sota, jota sitäkään ei voi pitää pelkkänä sattumana.
 
3. Kymmenen kuningasta. Kolmas piirre, mikä voidaan viimeisestä valtakunnasta havaita, on, että tässä valtakunnassa tulee lopulta olemaan kymmenen kuningasta, joka tarkoittanee myös kymmentä valtiota. Tämä maininta löytyy sekä Danielin kirjasta että Ilmestyskirjasta, joka on kirjoitettu satoja vuosia Danielin kirjan jälkeen. Ilmestyskirja siis osoittaa, että vielä niihin aikoihin, ensimmäisellä vuosisadalla, kymmenen kuninkaan esiintyminen olisi vielä tulevaisuutta:
 
- (Dan 7:7,23,24) Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
23. Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
24. Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
 
- (Ilm 17:12) Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja Leea » 20. Huhti 2016 10:54

Timo Soini:

”Tavallaan koko Euroopan unioni on katolinen rakenne. Siellä on [komissi­on puheenjohtajaJosé Manuel] Barroso, joka on jollei nyt paavi niin ainakin piis­pa. Muut komissaarit ovat kardinaaleja, ja EU-virkamiehistö on kuuria [Vatikaa­nin keskushallinto].”

”Elän luovassa ristiriidassa. Täällä kasvaneena olen kallellaan protestant­tiseen valtioon, mutta filosofisissa kysy­myksissä katolinen malli stimuloi minua protestanttista mallia enemmän.”

http://www.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/1131/maailma_houkuttelee/
Leea
 
Viestit: 187
Liittynyt: 13. Syys 2012 14:16

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 20. Huhti 2016 15:04

Lukiessani Adrian Hiltonin kirjaa The Principality and Power of Europe Britain and the emerging Holy European Empire (Euroopan ruhtinaskunta ja valta Britannia ja pyhän eurooppalaisen imperiumin esiin nouseminen) koin sydämessäni, että kirjoitukseni neljäs osa tulisi perustua osittain kirjan tekstiin, koska siinä käsitellään tärkeitä asioita koskien kirjoitukseni aihetta.

Eräs Euroopan Unionin varhaisista "isistä" harras katolilainen Jean Monnet hylkäsi ajatuksen, että Euroopan pitäisi koostua itsenäisistä valtioista. Jean Monnet uskoi ja luotti katoliseen visioon, jonka mukaan Euroopasta pitäisi tulla supervaltio ja valtioliitto (liittovaltio), jossa kaikki ikivanhat kansat sulautuisivat yhteen. Euroopan Unioni on petos, jonka kautta katolinen kirkko pyrkii katolilaistamaan Euroopan maat. Mitä enemmän tätä asiaa tutkii, sitä selkeämmin kaikkialta tulee esille todisteita katolisen kirkon pyrkimyksestä rakentaa katolinen supervaltio Eurooppaan.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/ristiri ... sosa4.html

Ps. Kirjoitus käsittelee mm. Marian palvontaa, josta on näkyvät merkit EU:ssa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Ristiriitojen ja petoksen tiellä

ViestiKirjoittaja rpe » 20. Huhti 2016 19:50

PetriFB kirjoitti:Lukiessani Adrian Hiltonin kirjaa The Principality and Power of Europe Britain and the emerging Holy European Empire (Euroopan ruhtinaskunta ja valta Britannia ja pyhän eurooppalaisen imperiumin esiin nouseminen) koin sydämessäni, että kirjoitukseni neljäs osa tulisi perustua osittain kirjan tekstiin, koska siinä käsitellään tärkeitä asioita koskien kirjoitukseni aihetta.

Eräs Euroopan Unionin varhaisista "isistä" harras katolilainen Jean Monnet hylkäsi ajatuksen, että Euroopan pitäisi koostua itsenäisistä valtioista. Jean Monnet uskoi ja luotti katoliseen visioon, jonka mukaan Euroopasta pitäisi tulla supervaltio ja valtioliitto (liittovaltio), jossa kaikki ikivanhat kansat sulautuisivat yhteen. Euroopan Unioni on petos, jonka kautta katolinen kirkko pyrkii katolilaistamaan Euroopan maat. Mitä enemmän tätä asiaa tutkii, sitä selkeämmin kaikkialta tulee esille todisteita katolisen kirkon pyrkimyksestä rakentaa katolinen supervaltio Eurooppaan.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/ristiri ... sosa4.html

Ps. Kirjoitus käsittelee mm. Marian palvontaa, josta on näkyvät merkit EU:ssa.


Hyvin satunnaisesti enää tällä palstalla vierailevana/kirjoittavana minäkin "koin" että pitää hieman ihmetellä tätä Petri P.n hanakkaa " vastusta näitä asioita niin olet parempi uskova" tyylisiä kirjoitelmia. Hyvin monesta jutusta paistaa läpi lähes täydellinen niin sanottu kristinuskon käsittelyn historiaton ja ennenkaikkea sen kontekstuaalisuuden vähättely. Kaikki kun aina niin kovin helppo laittaa juuri tämän ihmeellisen "raamatullisuus" mantran alle. Kun kirjoittaisit oikean kirjan, tekstin ja teologian arviointi olisi helpompaa, koska nyt katoliset eivät varmaan näitä lue, luterilaisia tuskin kiinnostaa ja vapaissa suunnissa saattaa esiintyä joitain satunnaisia komppaajia.
Minäkin voin luterilaisena historioitsijana kiivailla raamatullisuuden puolesta, koska Raamattu minulle erittäin rakas. Itse uskon 100%, että tarvitsemme Pyhän Hengen avaamaan silmiä Raamatulle, mutta uskon myös 100%, että meidän tulee myös käyttää meille annettua järkeä ymmärtääksemme Raamattua ja historiaa. Tällainen "koin sydämessäni" kristillisyys on varmaan ihan ok, mutta kun Raamatulla kanssamme keskusteleva ja perusteltava katolinen, luterilainen, helluntailainen tai ykstitysjattelijakristitty tekee samoin, tarvitaan jo keskustelukykyä, nöyryyttä ja myös ehdottomasti jotain kontekstuaalista ajattelukykyä. Minä en pelkää katolista kirkkoa, enkä jaksa uskoaPetrin tarinoihin "katolistettavasta" Euroopasta, varsinkaan esimerkkikirjan pohjalta. Enemmän pelkään, että liberaalikristittyjen ja fundamentalistien molempien harjoittama tuomioherkkyys, kylmyys ja armottomuus yhteisöissämme kasvaa.
BTW. Onko Antiokian patriarkaatin alaisia kristittyjä syyrialaispakolaisia kohdeltava kuin vierasuskoisina muslimeina, vai voiko heidän kanssaan etsiä vanhan kirkon pitkän historian yhteisiä juuria ja harjoittaa näin ekumeniaa (kuten esim meillä päin jo tehdään pakolaisten keskuudessa). Ainiin, ekumenia oli myös mörkö :shock:
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron