Miksi sairastamme?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Elo 2017 11:49

*
Tämä on kyllä vaikeaa ja raskasta kun joutuu puhumaan vammasta ja vielä sellaisen uskon keskellä joka on esteisempi sille jutulle. Tältä osalta lopettelen ja odotan suurta ihmettä tapahtuvan Herralta jolle ei ole mikään mahdotonta ja toivoisin että usko ei olisi enää ensisijaisesti siihen lääkinnälliseen juttuun mikä se lienee jota edustetaan.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja Iustus » 02. Elo 2017 11:51

Uskon, että Jumala voi parantaa ilman välikäsiä, mutta uskon myös, että Jumala parantaa välikäsien kautta. Aivan samalla tavalla, kun Isä meidän-rukouksessa pyydän jokapäiväistä leipää, uskon, että Jumala antaa minulle tuon leivän – ei niin, että se yhtäkkiä ilmestyy minun pöydälleni, vaan niin, että Jumala on varustanut maanviljelijän, leipurin ja kauppiaan tarvittavilla lahjoilla, jotta voin leipäni kaupasta ostaa.

Jos minulla on vaiva, johon lääkärillä on parannuskeino, otan hänen apunsa vastaan Jumalan hyvänä lahjana ja tahtona parantaa minut.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Elo 2017 11:58

*
Ok kiitos vastauksestasi Iustus. Mutta ne uskovat eivät usko ja laittavat uskoa ensisijaisesti siihen lääkinnälliseen juttuun mutta se ei voi parantaa vammaa. Vamma ei ole sama asia kuin sairaus. Katseet ylöspäin kohti Kristusta ja katso että Hän voi parantaa ilman välikäsiä - vamman asiassa.

No mitä sinä Iustus olet mieltä siitä "bisnes lääkäristä ja bisneslääkkeestä"?
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja Iustus » 02. Elo 2017 12:06

Mistä bisneslääkäristä ja bisneslääkkeestä?
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Elo 2017 12:10

*
Mistä? No esimerkiksi että lääkäri lypsää rahaa kirjoittaessaan lääkereseptiä mikä pahentaa terveyttä ja siihen asti kunnes elimistö juuttuu eikä toimi enää koska lääkkeissä on siihen aiheuttamat sivuhaitat eikä lääkäri määrää esim. vaihtamaan oikeanlaista ja terveellistä ruokavaliota eikä tutki terveyttä mikä sitä vaivaa niin ihmiset kärsivät bisneksen vuoksi. On olemassa sellaisia bisnes lääkäriä täällä Suomessa pilvin pimein ja olen nähnyt hoitoalan kautta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja Iustus » 02. Elo 2017 12:18

Vähän vaikea kuvitella, että Suomessa olisi pilvin pimein tuollaista toimintaa. Lääkäri ei tienaa itselleen yhtään enempää rahaa, vaikka kuinka kirjoittaisi reseptejä tai ottaisi vastaan potilaita. Näin ainakin on kunnallisella puolella. Ja kyllä suurimmissa lääkäritaloissakin varmasti on säännöllinen kuukausipalkka. johon ei vaikuta potilasmäärät.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Elo 2017 12:20

*
Niin tiedän mutta se on totta. Esim. vanhusten parissa. Minun äippä suuttui lääkärille joka ei tutkinut häntä. Samoin isäpuoleni jonka terveyden lääkäri tuhosi bisneslääkkeillä.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja Iustus » 02. Elo 2017 12:26

En tunne äitiäsi enkä isääsi. Puhun vain sen pohjalta, mitä olen itse kokenut ja nähnyt lähipiirissäni. Sen perusteella en voi sanoa, että Suomessa olisi pilvin pimein tuollaista toimintaa.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 02. Elo 2017 12:30

*
No siihen en voi sanoa mitään mutta luulen että Jumala halusi näyttää minulle ne pimeät puolet joita minä havaitsin. No en ole lääkeystävällinen mutta en ole lääkinnällistä juttua vastaan kunhan se on sovussa Jumalan kanssa. On niitä asioita mitkä ei ole Jumalasta kuten bisneslääke. Toisaalta uskon että tämän ruumiin terveys on oma vastuu kuten jokaisella yksilöuskovalla on vastuu hoitaa ruumiillinen terveys oikeanalaisella ja terveellisemmällä luonnonruoalla. Uskon että sairaus alkaa ensin vääränlaisesta ruokavaliosta johon lääkäri ei yleensä puutu vaan kirjoittaa lääkereseptiä ja siitä sanotaan bisneslääkkeeksi ja sitä lääkäriä bisnes lääkäriksi.

Mutta siitä vammasta vielä. Se olisi Isälle kunniaksi ja Jeesukselle kirkkaudeksi että parantuisin Jumalan käsin ilman välikäsiä. Huomasin että teillä asia on sekaisin kuin puuro ja velli vammasta ja sairaudesta.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Uskovan opiskelu teologisessa tiedekunnassa?

ViestiKirjoittaja Iustus » 02. Elo 2017 12:37

Kyllä Jumala voi parantaa niin sairauden kuin vammankin suoraan tai välikäsien kautta. Kumpikin kirkastaa Isää ja hänen hyvää tahtoaan luotujaan kohtaan.
Iustus
 
Viestit: 283
Liittynyt: 29. Huhti 2015 13:10

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron