Heidi Baker

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Jukka » 25. Maalis 2016 23:24

Aamu-Usva kirjoitti:En ymmärrä näiden videoiden jakamisen ideaa. Itse en ainakaan välttämättä halua katsoa mitään videota, jota mainostetaan aivan hirvittäväksi. Jos näitä on hirvittävä katsella, niin miksi niitä kannattaisi katsoa?


Eihän Sinun tarvitse niitä katsoa, mutta älä ole poikkiteloin, kun uskovia maassamme varoitetaan NAR-liikkeen eksyttäjistä. Heidi Baker on yksi heistä ja saa aikaan hirvittävää tuhoa kristikansassa. Luopumus on jo tosi pitkälle edennyt uskovaisten keskuuteen, kun Bakerin kaltaisia eksyttäjiä otetaan seurakunnissa vastaan. Uskovien, joiden pitäisi pysäyttää "surmapaikalle horjuvat sielut", yrittävätkin hiljentää varoittajat. Sinäkin näytät kuuluvan heihin. Uskovaisten joiden pitäisi huutaa täyttä kurkkua ja varoittaa kuolemaan kulkevia tahtovatkin päinvastoin nyt vaientaa ne harvat, jotka vielä julistavat totuutta ja rakastavat lähimmäisiään. Tilanne on samankaltainen kuin Juudassa ennen sen tuhoutumista ja pakkosiirtolaisuuteen joutumista 600-500-lukujen vaihteessa. Muutamia profeettoja vielä oli (tunnetuimmat Jeremia ja Hesekiel), mutta heidän varoituksistaan ei otettu vaaria.

Meidän osaksemme on tullut maailmanaikojen viimeiset päivät ja ne ovat vaikeita, sillä monet luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja (1.Tim. 4:1). He vaeltavat omien himojensa mukaan, ovat turmeltuneet mieleltään, menettäneet totuuden ja pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseksi (1.Tim. 6:5). He hajottavat seurakuntia, ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole (Juud. 19). Näitä meidän tulee karttaa eikä toivottaa tervetulleiksi, ettemme joutuisi osallisiksi heidän synteihinsä (Tiit. 3:10, 2.Joh. 11). Voiko kukaan, "jolla on jäljellä jäännöskään hengestä", toivottaa noita eksyttäjiä tervetulleiksi? Vastaus viimeiseen kysymykseen on, että kyllä voi. Tammikuussa 2016 Ben Fizgerald vieraili Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa, Baker siis saapuu kutsuttuna Missiomaailmaan toukokuussa ja tässä välissä Patrick Tiainen touhuaa moniin seurakuntiin kutsuttuna. Edellä mainittujen lisäksi on monia muitakin jakamassa uusapostolista ilmestystietoa ja voitelua sekä kokouksissa että kirjallisuuden välityksellä.
Jukka
 

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 26. Maalis 2016 10:04

Kyllä eksytyksestä saa varoittaa jos kokee sen kohdallaan Jumalan tahdoksi. Itse olen vain kerran elämässäni yhden uskovan kehotuksesta katsonut jotain tuollaista videota, mutta minulle tuli siitä niin saastainen olo kuin olisi jotain pornoa katsellut. Siksi en suosittele noiden videoiden jakamista, koska nimenomaan niiden kautta tämä juttu menee ihmisten sydämiin ja tuo likaansa sisimpään. Kannattaa pysyä puhtaudessa ja pyhyydessä ja välttää kaikkea saastaisuutta ja ihmeellisyyksiä. Pimeydestä puhuminen ja siitä varoitteleminen ei auta jos emme laita valoja päälle. Kristuksen kirkkaus kyllä valaisee sydämen silmät näkemään totuuden.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja roosa » 26. Maalis 2016 10:18

Juu, tuo eksytysvideoiden jakaminen on vähän kakspiippuinen juttu. Mutta tarkoitus varmaan tuossa pojilla antaa näyte, mistä tässä todella on kyse. Jospa se sitten estäisi jonkun menemästä tuonne itse tilaisuuteen.

Niin kamalaa katsottavaa tuo kyllä tosiaan on, että pikkupätkissä itse katsoin muutaman sekunnin sieltä täältä. Kamala olo tuli siitäkin jo.

Kyllä tämä niin hullua eksytysten aikaa on jota elellään. Tosin Jumala antaa tämän tapahtua ja erottelee nyt, kuka pysyy Hänessä ja kuka lähtee "vieraisiin". :(
---------
2 Kor. 11:4 sanoo: "jos saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet". Siis voidaan saada "toinen" henki, antikristuksen henki. Älä siis toimi niitten yksityiskohtaisten teknisten ohjeiden mukaan, joita annetaan siunattavaksi tuleville ihmisille. Rentoutumalla, tyhjentämällä itsesi, olemalla rukoilematta ja halajamalla saada sitä mitä kätten päällepanamisen kautta välitetään, saatetaan saada toinen henki, kuin mikä on uskoon tullessa saatu. Älä lähde edes kokeilemaan miltä uskottomuus tuntuisi. Kyllä varmasti siitä nautintoa saa. Mutta et voi puolustella uskottomuuttasi Yljän edessä sillä, että nautit siitä, että se väärä henki teki sinulle hyvää. Uskottomuus on pahinta millä Ylkää voi loukata. "Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskolliseksi" (1 Kor. 4:2).

Kristus-suhteessamme Raamattu asettaa uskollisuuden ykkösasiaksi. Muuta ei kihlatulta morsiamelta oikeastaan vaaditakaan kuin uskollisuutta. Uskollisuus on kihlaussuhteen edellytys ja perusta.

Sinä olet huoneesi haltija, sen huoneen, jossa Pyhä Henki asuu (1 Kor. 3:16). Älä saastuta Pyhän Hengen asumusta edes kokeilemalla mitä tuo väärä henki antaa. Se on uskottomuutta. Hyväksytyksi sitä ei tee se, että toisetkin käyvät "vieraissa", ja vielä kehuvatkin siitä nautinnosta, jota se heille toi.
https://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 26. Maalis 2016 10:35

Minun on kyllä vaikea kuvitella kovin nautinnolliseksi tuota menoa. Olen ehkä enemmän rauhasta ja hiljaisuudesta nauttiva ihminen. Eksyisin ehkä helpommin johonkin hiljaisuuden retriitteihin :roll:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja pekka » 26. Maalis 2016 11:20

roosa kirjoitti:Juu, tuo eksytysvideoiden jakaminen on vähän kakspiippuinen juttu. Mutta tarkoitus varmaan tuossa pojilla antaa näyte, mistä tässä todella on kyse. Jospa se sitten estäisi jonkun menemästä tuonne itse tilaisuuteen.


Kyllä näin on asia kuten Roosa kirjoitit. Muistin myös laittaa varoituksen, että se älköön katsoko joka on liian herkkä.

Olen Aamu-Usva pahoillani että loukkaannuit tuosta videon esille laitosta mutta ilmeisesti et sitä kuitenkaan katsonut? Kieltämättä se oli pahimmasta päästä mutta kyllähän näitä kaikenlaisia pahoja asioitakin pitäisi pystyä käsittelemään, vai kuinka?

Jos joku oli aikeissa mennä Heidi Bakerin tilaisuuteen niin ehkä nyt katsottuaan tuonkin videon ymmärtää pysyä poissa tuosta tulevasta tilaisuudesta. Jumala auttakoon meitä.



Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 26. Maalis 2016 11:27

Miesten tehtävä on ..Miesten tehtävä ja se on se Jumalankin mielessä näin luulen.Se johtaminen yms on miehelle annettu ja vastuu kaikkinensa ,joten aivan oikein ,että miehet tuovat asioita esiin keskusteluun ja tutkiskeluun ,mitä voidaan pitää ja mitä ei.

Meillä kaikilla on omat tehtävämme niinkuin Jeesus on ne asettanut. Miehillä omat ja naisilla omat.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja iinuliinu » 26. Maalis 2016 11:44

Meidän seurakunnassa oli puhetta näistä asioista ja eräs vanhempi veli sanoi että seurakunnissa pitäisi
olla vartijat tälläkin alueella. Että kun he huomaisivat jotakin epäkuranttia olevan liikkellä varoittaisivat siitä.
Se on sitten ihmisten omalla vastuulla jos ei ota varoituksesta vaaria.

One Way missionissakin on laitettu sama pätkä videota minkä toin alussa. Tuo Pekan varoitus videon ohessa oli hyvä :thumbup:
Jos näistä ei puhuttaisi moni kärsisi hirveistä ristiriitaisuuksista sisimmässään, kokemusta on toronto hässäkän ajoilta jolloin
tietoa ei vielä ollut kovin paljoa. On hyvä että totuus tulee julki.
iinuliinu
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15. Helmi 2013 17:32

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 26. Maalis 2016 12:33

Juu en kyllä katsonut yhtään videota, koska keskusteluista päättelin hieman mitä ne sisältävät ja ahdistun niin helposti.
Niin se taitaa olla kuin Kerimäki sanoi, että veljillä ja sisarilla on erilaiset tehtävät ja tietenkin vielä joka yksilöllä omansa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja roosa » 12. Touko 2016 08:39

Nythän tämä Heidi Baker on Suomessa perjantaina ja lauantaina. Nostan tämän ketjun, jos joku sattuu katsomaan tänne palstalle tuolta 'ulkomaailmasta', josko hänestä on täällä ollut jotain juttua joskus. :idea:

Kristityn Foorumin Juhani Aitomaalta hyvä kirjoitus ja varoitus Heidi Bakerista, kuten tässäkin ketjussa on varoitettu hänestä muutenkin:

Heidi Baker – New Apostolic Reformation juopunut "profeetta"

http://www.kristitynfoorumi.fi/hbaker.html
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Re: Heidi Baker

ViestiKirjoittaja Juha » 13. Touko 2016 00:11

pekka kirjoitti:Tässä seuraavassa videossa on Heidi Baker myös mukana, ja tuo videopätkä on hirvittävää katseltavaa ja kuunneltavaa alusta loppuun saakka, joten varoitan, että älä katso jos olet liian herkkä.



Katoin nyt vasta tuon pätkän. Tosi jäätävä. Vasemmassa reunassa oleva nuori mies huutaa tuskaisen kuuloisena ja pyörii pakkoliikkeissä (ks. 6 min 10s kohdalta). Kuulostaa aivan kuin häntä kidutettaisiin... En tunne tällaista Jumalan Henkeä.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa

cron