Luulevaisuus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 08. Maalis 2016 23:00

Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa. (Snl 14:30)

Totuus on Jumalalle pyhä ja tärkeä asia. Ei ainoastaan totuus Hänen olemuksestaan ja ajatuksistaan, vaan totuus kaikista asioista. Siksi meidän tulee olla varovaisia ja hitaita tekemään päätelmiä asioista (eli muodostaa mielessämme totuuksia). Saatamme nimittäin silloin langeta luulevaisuuteen, eli toisin sanoen uskoa valheita totuuksina.

On hyvä tarkkailla omaa suhtautumista ja sisältä nousevia reaktioita elämän eri tilanteissa. Ja kysyä itseltään, miksi reagoin ja suhtaudun näin asioihin? Onko suhtautumiselleni tosiasioiden valossa perusteita, vai johtuuko reaktioni mahdollisesti jostain sisälläni olevasta vääristymästä, ennakkoluulosta, pelosta...? Pyhä Henki on sydänten tuntija ja tutkija, ja auttaa meitä tässä prosessissa. Hän erottaa sielun ja hengen, niin että pystymme erottamaan mikä on omaa lihallista reaktiotamme. Sen myötä pystymme suhtautumaan asioihin tosiasioiden perusteella, ja vältymme arvioimasta asioita luulojen perusteella.

Paljon muutakin olisi sanottavaa luulevaisuudesta. Tässä muutama kohta Raamatusta, josta ilmenee ihmisten luulevaisuus, näitä voi itse kukin tutkiskella ja miettiä asiaa:

Apt 9:13: Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa.

Apt 9:26: Kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä opetuslapsiin; mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi.

Luuk 2:44: He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta.

Mark 6:49: Mutta nähdessään hänen kävelevän järven päällä he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan.

Luuk 24:37: Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen.

Apt 2:15: Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette.

Joh 20:14-15: hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet."

Apt 8:20: Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.

Apt 12:9: Pietari lähti ja seurasi häntä, mutta ei tiennyt, että se, mikä enkelin vaikutuksesta tapahtui, oli totta, vaan luuli näkevänsä näyn.

Apt 12:15: He sanoivat hänelle: "Sinä hourit." Mutta hän vakuutti puheensa todeksi. Niin he sanoivat: "Se on hänen enkelinsä."

Apt 13:25: Mutta kun Johannes oli juoksunsa päättävä, sanoi hän: 'En minä ole se, joksi minua luulette.

Apt 26:9: Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan.

Room 2:3: Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?

Room 2:19: luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus.

Luuk 6:39: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?

Matt 20:10: Kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin.

Matt 6:7: Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.

Luuk 18:9: hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 08. Maalis 2016 23:42

Itselleni on ollut vapauttavaa ymmärtää, että minun ei tarvitse ottaa kantaa ja muodostaa mielipidettä ja näkemystä joka asiasta. Varsinkaan silloin kun minulla ei ole tarpeeksi tietoa ja tosiasioita, tai asia ei vain kuulu minulle. Se on tosi raskas ja kuluttava ies, kun pitää joka asiasta yrittää ymmärtää ja tietää. Loppujen lopuksi kun ymmärrämme mistään kovin vähän, ja meillä harvoin on kovin paljon tosiasioita tiedossa joiden kautta voisimme muodostaa asioista edes jollain yavalla eheän ja täydellisen kokonaiskuvan.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Maalis 2016 08:04

Minä olen kokenut samoin, että on helpottavaa sanoa välillä ihan vain, että en tiedä. Minulle on erittäin tyypillistä tietää kaikesta kaikki ja välillä huomaan vieläkin jopa väitteleväni milloin mistäkin maailman politiikasta, josta en todellisuudessa tiedä paljoakaan.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja systeri » 09. Maalis 2016 09:22

Mulle tuli mieleen että tämä on sitä uskon kasvua, johon kuuluu sekin vaihe että pitää yrittää päteä joka asias, vaikka ei ihan kaikkea asiasta tiedäkkään... Jumala kyllä meistä kynii niitä ylimääräisiä törröttäviä höyheniä kun halutaan kuitenkin ojentautua Sanan mukaan siinä prosessis..Uskonelämä kirkastuu :) Mulle on tullu semmonen jännä juttu että aina kun huomaan tai paremminkin kun Herra osoittaa mun olevan esim. ajatuksissani menossa väärään (esim ihmisuhde asiois) niin siinä hetkessä saan kielillä...muutamalla sanalla kuolettaa tuon ajatuksen jonka koen olevan omasta lihasta.Voiko olla "taistelukielet" omaksi rakentumiseksi? :)
systeri
 

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Maalis 2016 18:51

Niinhän Raamatussa sanotaan, että kielillä puhuva rakentaa itseään :)
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Jukka » 09. Maalis 2016 21:46

hrmn2 kirjoitti:Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa. (Snl 14:30)

Totuus on Jumalalle pyhä ja tärkeä asia. Ei ainoastaan totuus Hänen olemuksestaan ja ajatuksistaan, vaan totuus kaikista asioista. Siksi meidän tulee olla varovaisia ja hitaita tekemään päätelmiä asioista (eli muodostaa mielessämme totuuksia). Saatamme nimittäin silloin langeta luulevaisuuteen, eli toisin sanoen uskoa valheita totuuksina.

On hyvä tarkkailla omaa suhtautumista ja sisältä nousevia reaktioita elämän eri tilanteissa. Ja kysyä itseltään, miksi reagoin ja suhtaudun näin asioihin? Onko suhtautumiselleni tosiasioiden valossa perusteita, vai johtuuko reaktioni mahdollisesti jostain sisälläni olevasta vääristymästä, ennakkoluulosta, pelosta...? Pyhä Henki on sydänten tuntija ja tutkija, ja auttaa meitä tässä prosessissa. Hän erottaa sielun ja hengen, niin että pystymme erottamaan mikä on omaa lihallista reaktiotamme. Sen myötä pystymme suhtautumaan asioihin tosiasioiden perusteella, ja vältymme arvioimasta asioita luulojen perusteella.

Paljon muutakin olisi sanottavaa luulevaisuudesta. Tässä muutama kohta Raamatusta, josta ilmenee ihmisten luulevaisuus, näitä voi itse kukin tutkiskella ja miettiä asiaa:

Apt 9:13: Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa.


Ananiaan vastaus Herralle ei ollut luulevaisuutta vaan tosiasia, jonka "monet miehet" olivat hänelle kertoneet. Ananias itse ei ollut nähnyt Stefanuksen murhaa eikä Sauluksen vainoa uskovaisia kohtaan, mutta tiesi niistä. Tässä kohdassa ei siis ole kysymys luulevaisuudesta.
Jukka
 

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Maalis 2016 21:58

Toisaalta siinä voi ajatella olevan kyse luulevaisuudesta, joka saa luulemaan, että kerran paha - aina paha. Sellaista luulevaisuutta on paljon. Jos joku on joskus tehnyt väärin, niin onhan hänen vaikea taas saada luottamusta osakseen, vaikka olisikin uudistunut ja taas luottamuksen arvoinen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Jukka » 10. Maalis 2016 09:59

Aamu-Usva kirjoitti:Toisaalta siinä voi ajatella olevan kyse luulevaisuudesta, joka saa luulemaan, että kerran paha - aina paha. Sellaista luulevaisuutta on paljon. Jos joku on joskus tehnyt väärin, niin onhan hänen vaikea taas saada luottamusta osakseen, vaikka olisikin uudistunut ja taas luottamuksen arvoinen.


Sisar hyvä -nyt sinä vain luulet :lol:
Jukka
 

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 10. Maalis 2016 10:39

Pahin luulevaisuuden myrkky on nykysanassa ...mustasukkaisuus.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Luulevaisuus

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 10. Maalis 2016 11:23

jukka1954 kirjoitti:
Apt 9:13: Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa."


Ananiaan vastaus Herralle ei ollut luulevaisuutta vaan tosiasia, jonka "monet miehet" olivat hänelle kertoneet. Ananias itse ei ollut nähnyt Stefanuksen murhaa eikä Sauluksen vainoa uskovaisia kohtaan, mutta tiesi niistä.


Luulevaisuuden lisäksi Ananias syyllistyi siis myös kuulopuheiden perusteella tuomitsemiseen.

Aamu-usva toi hyvän pointin esille, eli luulevaisuus voi myös perustua menneisiin tosiasioihin. Jos tässä hetkessä ne eivät ole totuuden mukaisia, on niihin perustuva "tietäminen" yhtälailla luulemista, vaikka asiat olisivat ennen olleet tosiasioita.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa

cron