Väärä suvaitsevaisuus ja petos

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Väärä suvaitsevaisuus ja petos

ViestiKirjoittaja PetriFB » 07. Helmi 2016 20:04

Viimeaikaiset tapahtumat Euroopassa ja Suomessa ovat saaneet aikaan vastakkainasettelua, pelkoja, syvää huolta, väkivallan uhkan potentiaalista lisääntymistä ja lukemattomia negatiivisia asioita. Kirjoitukseni pääpaino on väärä suvaitsevaisuus ja petos sekä niiden taustat ja päämäärät. Oikeanlainen suvaitsevaisuus suvaitsee kaiken sellaisen mikä ei uhkaa lähimmäisen henkeä eikä hyväksy vääryyttä missään muodossa. Väärä suvaitsevaisuus on sinisilmäisyyttä, jossa ihminen katselee ympäristöään sokeana vaaroille, jotka ovat näkyvissä uhaten yhteiskuntaa ja ihmisiä. Ihminen joka on asettanut sydämensä väärän suvaitsevaisuuden hallintavallan alle on helppo kohde sellaisille tahoille, jotka petoksen kautta tavoittelevat oman agendan toteutumista, jonka seuraus, ja pyrkimys sekä päämäärä on väkivalloin alistaa ihmisiä ja yhteiskuntia oman imperiumin pystyttämiseksi ihmisten hallitsemiseksi.

Uusi maailmanjärjestys pyrkii voimaan sekasorron ja kaaoksen kautta, koska millään muulla tavoin yhteiskunnat ja ihmiset eivät luopuisi ja hyväksyisi vanhojen ja turvallisten rakenteiden purkamista. En ole rasisti, en salaliittoteoreetikko, en minkään ryhmän ihmisvihaaja, vaan jokaisen lähimmäisen puolella riippumatta taustasta ja aatteellisista tai muista pyrkimyksistä. Tuon esille asioita joita saat tutkia ja koetella sekä muodostaa vapaasti oman näkemyksesi joko näkemystäni vastaan tai allekirjoittaen sen. Yksi asia on kuitenkin aina varmaa, sillä aika ja tulevat päivät tulevat näyttämään sen takuu varmasti mikä on ollut valhetta ja mikä on totta.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/vaarasu ... petos.html

Ps. Kirjoitus on todella voimakkaan evankelioiva.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Väärä suvaitsevaisuus ja petos

ViestiKirjoittaja PetriFB » 09. Helmi 2016 10:46

Väärä suvaitsevaisuus ja petos on englanninkielisenä versiona sivullani.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/incorre ... ption.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 44 vierailijaa

cron