Jeesus tyhjensi itsensä?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jeesus tyhjensi itsensä?

ViestiKirjoittaja Juha » 02. Helmi 2016 18:02

1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Fil. 2:1-8


Mitä tämä mielestänne tarkoittaa, että Jeesus "tyhjensi itsensä"? Olen kuullut opetusta, että tuo tarkoittaisi Jeesuksen tyhjentäneen itsensä jumalallisista ominaisuuksistaan ja voimastaan, ja että Jeesus teki kaikki ihmeensä Pyhän Hengen voimassa. Minua on hieman arveluttanut tämä opetus. Millä tavalla jumaluus ja ihmisyys yhdistyi Jeesuksessa? Jos Jeesus luopui jumalallisista voimistaan, niin eikö Jeesus olisi ollut silloin pelkkä ihminen, eikä Jumala? Vai onko mahdollista että Jeesus oli Jumala ihmishahmossa, mutta luopui jumalallisista voimistaan? Osaako joku selittää tyhjentävästi tuota 7-jaetta?
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Jeesus tyhjensi itsensä?

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 03. Helmi 2016 00:49

Toisaalta ...Jeesushan syntyi tavalliseen perheeseen ja kutsui itseään ihmisen pojaksi ja kun Hän kävi kasteella laskeutui Pyhä Henki Hänen yllensä .
Myöhemmin Hän antoi omasta voimastaan opetuslapsille ,jotka ajoivat ihmisistä saastaisia henkiä yms.

Siis oli täysin tyhjentänyt itsensä Taivaallisesta voimastaan ..olisko edes voinut toimia "täydellä voimalla täällä maanpäällä ihmisten joukossa ????????? Kun lukee VT puolelta kuinka voimakas Henki on Isä Jumala niin olisiko Jeesus edes voinut samanlaisilla voimilla toimia sillä sehän olisi ollut jopa vaarallista ihmisille.
???
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Jeesus tyhjensi itsensä?

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 03. Helmi 2016 02:03

Juha kirjoitti:Olen kuullut opetusta, että tuo tarkoittaisi Jeesuksen tyhjentäneen itsensä jumalallisista ominaisuuksistaan ja voimastaan, ja että Jeesus teki kaikki ihmeensä Pyhän Hengen voimassa.


En oikein ymmärrä tätä lausetta... Minun uskomukseni mukaan Pyhä Henki = Jumalan Henki, eli Pyhän Hengen ominaisuudet ja voima = Jumalan ominaisuudet ja voima.

Otsikon kysymykseen, minulle asiaa avaa ainakin yhdeltä kantilta useat tilanteet Jeesuksen elämässä, jossa Hän olisi voinut käyttää jumalallisia voimia saattaakseen oikeuden voimaan. Mutta koska jumalallisuuteen ei ainoastaan sisälly voima, vaan myös rakkaus ja pitkämielisyys ja kärsivällisyys jne, niin siksi Jeesus ei käyttänyt jumalallista voimaa pyyhkäistäkseen pahantekijät ja vastustajat pois.

Varmasti asia on paljon moniulotteisempi ja syvällisempi, mutta tämä tuli ainakin ensiksi mieleen.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Jeesus tyhjensi itsensä?

ViestiKirjoittaja PetriFB » 03. Helmi 2016 10:16

Fil 2:
1 ¶ Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

Tämä Raamatun kohta selittää itse itsensä. Tyhjensi itsensä tarkoittaa sitä että Jeesuksella oli Jumalan muoto, sillä Hän oli Jumalan Poikana (Jumalana, mutta ei Isä) Jumalan valtakunnan kirkkaudessa, mutta Hän suostui jättämään Jumalan valtakunnan kirkkauden ja tulemaan synnin kirouksen maailmaan ihmisen muodossa. Jumala tuli ihmiseksi ja syntisen lihan kaltaisuudessa (Jeesus oli synnitön) synnin tähden, tuomitsi synnin lihassa, tuoden syntien anteeksiantamuksen synnittömyytensä (puhdas syntiuhri), verensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Syntien anteeksiantamus saadaan parannuksen (katumus, mielenmuutos, ajatella toisin) ja uskon kautta Herraan Jeesukseen.

Room 8:
1 ¶ Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja PetriFB » 12. Heinä 2016 15:36

Patrick Tiainen on julkisesti kirjoittanut uskonsana.com sivuston blogiin 9.7.2016 oikaisun koskien hänen opetuksiaan. Oikaisu kirjoituksessaan Patrick pyrkii oikomaan hänestä esitettyjä valheellisia väitteitä. On ikävää, että hänestä on varmasti levitetty jonkin verran väärää informaatiota siitä mitä hän opettaa ja varmaan muuallakin tavalla paneteltu ja esitetty vääriä todistuksia. Patrickin opetuksia on myös koeteltu ihan oikealla tavalla, sävyisyyden Hengessä Raamatun sanan todistuksen kautta. Kaikki arviointi ei ole ollut panettelua tai pelkkää arvostelemista.

Patrick kirjoitti oikaisu kirjoituksessaan Jeesuksen ihmisyydestä ja Jumaluudesta puolustaen sitä miten hän on siitä opettanut. Patrickin oikaisu koskien hänen opetustaan siitä ettei Jeesus tehnyt ihmeitä Hänessä olleella Jumaluuden voimalla, vaan Pyhän Hengen voimalla on vieläkin epäraamatullinen. Jos luet kirjoitukseni oikean asenteen kautta, niin kykenet näkemään etten suinkaan keskity väärään opetukseen, vaan tuon esille Raamatun sanan totuutta, mikä on kirjoituksen keskipiste, joka paljastaa väärän opetuksen. Koska olen vajavainen ja erehtyväinen ihminen, niin tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan avulla rukouksen kera.

Uusin kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/jeesust ... alana.html

Yhdistin ketjun tänne -Juha
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja Mummi » 12. Heinä 2016 18:11

Meillä srk:ssa tuli tämä asia esille ja yllätyin suuresti, että aika moni oli sitä mieltä, että Jeesus teki ihmeet ihmisenä. Meillä kokoontuu yksi piiri, jossa juttelemme eri aiheista. Ja siellä eräs kysyi minun mielipidettäni Patrickista. Totesin, että hän ei pysy Raamatun Sanassa, joten en kuuntele häntää enää. Nousi hirmuinen haloo, että sehän on hyvä opettaja. Nyt olen hiukan ihmeissäni ja haluton menemään srk:n, koska en haluaisi kinastella asiasta ja en kuitenkaan halua kuunnella sitä suitsutusta.
Opetuksesi selvensi asiaa. Minun on vain sisäistettävä tämä niin, että pystyn tikitilleen perustelemaan kantani kys. oppiin. :think2:
Mummi
 
Viestit: 5
Liittynyt: 12. Heinä 2016 17:56

Re: Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Heinä 2016 18:52

En henkilökohtaisesti ymmärrä miksi tämä on joillekin niin merkittävä kysymys. Perustelut olen kyllä kuullut joten ymmärtämättömyys ei johdu siitä. Minä ymmärrän Tiaosen perustelun siitä, että Jeesuksen ihmisyyden kannalta asiaa tarkasteltuna voimme paremmin samaistaa asiaan ja soveltaa sitä myös omaan elämäämme käytännössä. Mutta minusta on ihan turhaa väitellä siitä tekikö Jeesus ihmeet junaluude kautta vai Pyhän Hengen kautta, sillä mielestäni ne ovat täysin sama asia. Eikö voisi keskittyä todellisiin ongelmiin jotka aiheuttavat todellisia ongelmia, kuten esimerkiksi rahanhimoon, kateuteen, ahneuteen, haureuteen, epäjumalanpalvontaan yms, mieluummin kuin kokoontua väittelemääm tällaisista opillisista pilkunviilauksista joissa erehtymisellä ei uskovan elämään ole mitään käytännön vaikutusta, eikä myöskään oikeassa olemisella.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja Mummi » 12. Heinä 2016 19:18

Minusta ongelma on siinä, että Jeesusa pyritään tuomaan niin alas, että me ihmisinä voisimme olla samanlaisia ja näin perustellaan, että kaikki voivat aina parantaa ja tehdä muitakin ihmeitä. Siis ihmisenä. Fokus on silloin ihminen ei Jumala.
Kenosis-oppiin liittyy käsittääkseni muitakin ongelmia. Ainakin sellainen, että ihminen alkaa kuvitella olevansa Jumala tai ainakin pieni Jumala. Joku on sanonutkin olevansa Jumala ja käyttäytyvän sen mukaisesti. Surullista! :cry:
Mummi
 
Viestit: 5
Liittynyt: 12. Heinä 2016 17:56

Re: Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja petsku » 12. Heinä 2016 22:14

Mummi kirjoitti:Minusta ongelma on siinä, että Jeesusa pyritään tuomaan niin alas, että me ihmisinä voisimme olla samanlaisia ja näin perustellaan, että kaikki voivat aina parantaa ja tehdä muitakin ihmeitä. Siis ihmisenä. Fokus on silloin ihminen ei Jumala.
Kenosis-oppiin liittyy käsittääkseni muitakin ongelmia. Ainakin sellainen, että ihminen alkaa kuvitella olevansa Jumala tai ainakin pieni Jumala. Joku on sanonutkin olevansa Jumala ja käyttäytyvän sen mukaisesti. Surullista! :cry:


:thumb:
petsku
 
Viestit: 71
Liittynyt: 06. Elo 2012 16:09

Re: Herra Jeesus teki ihmeitä Jumaluudesta käsin

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Heinä 2016 22:35

Mummi kirjoitti:Minusta ongelma on siinä, että Jeesusa pyritään tuomaan niin alas, että me ihmisinä voisimme olla samanlaisia ja näin perustellaan, että kaikki voivat aina parantaa ja tehdä muitakin ihmeitä. Siis ihmisenä.


Minäs muuna me asioita voitais tehdä, kuin ihmisenä? Silloinkin kun tehdään asioita Pyhässä Hengessä (=Kristuksessa), me tehdään ne ihmisenä. Se ei tarkoita, että me tuotaisiin Jeesus jotenkin alas. Mutta Raamattu kyllä sanoo, että Hän itse tuli sitä varten alas.

Mummi kirjoitti:Joku on sanonutkin olevansa Jumala ja käyttäytyvän sen mukaisesti. Surullista! :cry:


Minusta olisi kyllä pelkästään upeaa, jos useampi alkaisi käyttäytymään Jumalan tavoin. Ja surullista, että niin harva käyttäytyy kuin Hän.

Tuota en kyllä muista koskaan kuulleeni kenenkään väittäneen, että olisi Jumala.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron