Homo sapiens

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Homo sapiens

ViestiKirjoittaja Joel.A » 16. Tammi 2016 11:37

Wikipedia kertoo: Taksonomisen luokittelun mukaan nykyisin elävät ihmiset kuuluvat Homo sapiens -lajin alalajiin Homo sapiens sapiens. Laji ja alalaji on ainoa ihmisten suvun elossaoleva, muiden suvun jäsenten kuoltua sukupuuttoon.[3]

Nykytiedon mukaan nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 200 000–250 000 vuotta sitten myöhäispleistoseenisella aikakaudella. Vanhimmat löydetyt nykyihmisen jäännökset ovat Etiopiasta vuonna 1967 löydetyt kallot Omo I ja Omo II, jotka on ajoitettu noin 195 000 vuotta vanhoiksi.[4] Yleisesti vanhentuneeksi katsotun monialuehypoteesin mukaan ihmisiä olisi kehittynyt maapallolla samanaikaisesti monella alueella.[5] Ihmisten DNA-perimä verrattuna muihin samaan aikaan eläneisiin lajeihin kuitenkin viittaa myöhäisellä pleistoseenikaudella ihmispopulaation olleen erittäin pieni, maksimissaan 10 000 yksilöä, mikä johti ihmisten pieneen geenipooliin.[6] Ihmisten evoluutiossa tärkeässä asemassa oli kasvanut aivotilavuus, joka on tyypillisesti aikuisilla nykyihmisillä noin 1400 cm³. Kasvanut älykkyys ja kehittyneet kommunikointitaidot johtivat ihmiskunnan nopeaan sosiaaliseen ja kulttuurilliseen kehitykseen.[7][8]


Osaako joku sanoa, että millä evolutionistit perustelevat sen, että tuosta ajasta (200 000 vuodessa) tähän aikaan ei ihmisiä ole kuin 7 miljardia ihmista kun kuitenkin totuus on se, että muutamassa tuhannessa vuodessa jo tuosta 10 000 ihmisestä kasvaa miljoona kansa ja ilman rutttoja ja yms sotia lukuunottamatta vieläkin enmmän?
Joel.A
 

Re: Homo sapiens

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 28. Heinä 2018 10:26

Onko joku teistä lukenut Yuval Noah Hararin kirjan 'Sapiens - A Brief History of Humankind'? Se on myös suomennettu. Ostin sen tänä kesänä Irlannista ja nyt vihdoin ehdin aloittaa lukemisen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Homo sapiens

ViestiKirjoittaja Muaddib » 29. Heinä 2018 10:11

Maanviljely varmaan selittää sen miksi populaatio on niin pieni. Historioitsijoiden mukaan maanviljely aloitettiin tyyliin 12 000-13 000 vuotta sitten. Metsästys-keräily elämäntyyli estää aika tehokkaasti populaatiota kasvamasta kovin suureksi. Jos syötävää ei riitä, populaatio ei voi kasvaa. Jos puolet lapsista kuolevat ennen lisääntymisikää ja minkäänlaista luotettavaa lääketiedettä ei ole, pysyy populaatio kurissa.
Muaddib
 

Re: Homo sapiens

ViestiKirjoittaja Seppo-Simeoni » 29. Syys 2018 12:58

Se 7 miljardia on jäljellä olevien ihmisten määrä. Me emme tiedä kaikkien joskus eläneiden ihmisten määrää.
Ja hän tuli hengen vaikutuksesta pyhäkköön. (Luuk. 2:27)
Avatar
Seppo-Simeoni
 
Viestit: 32
Liittynyt: 29. Syys 2018 12:09


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron