En löytänyt ketjua ko. aiheesta joten päätin avata tällaisen. Monistakin aiheista joita täällä foorumilla on käsitelty, kuten lasten fyysinen kurittaminen, sianlihan syönti jne. on mulle noussut mieleen se, että eikö nyt uuden liiton aikana laki ole kirjoitettu meidän uskovien sydämiin. Ja eikö se ole omatunto (=Pyhä Henki?) joka meitä opastaa tekemään oikeita valintoja.
Joskus vuosia sitten saatoin läpsästä lasta takamukselle ihan kämmenellä jos hän oli kertakaikkiaan kuriton. Ajattelin että voinhan niin tehdä, sillä Sanassa sanotaan että joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Kuitenkin mulle tuli ihan hirveän huono olo siitä välittömästi, kun olin fyysisesti kurittanut lasta. Siis huono omatunto, jos niin voi sanoa. Ja todella voimakkaasti koin että ei Jumala ainakaan minun kohdalla halua että kuritan lasta fyysisesti. Jos se olisi ollut ok, tai jopa toivottavaa Jumalan taholta, miksi sitten olisin niin huonon omantunnon siitä saanut?
Samoin on syömisten kanssa, aikoinaan (ennen uskoon tuloa) en syönyt sianlihaa ollenkaan. Se juontui jo lapsuudestani koska vanhempani kuuluvat erääseen lahkoon jossa sianlihan syöminen katsotaan synniksi, niin se oli jo lapsuudesta iskostettu minuun kuinka saastaista sianliha on. Kuitenkin myöhemmin aloin syömään siankin lihaa koska mieheni sitä oli koko elämänsä syönyt ja olisi ollut hankalaa tehdä itselle eri ruuat. Aluksi tunsin huonoa omaatuntoa sikaa syödessäni, enkä kyllä vieläkään erikoisemmin pidä sianlihan mausta, mutta omatunto ei kiellä sitä syömästä. Siis ei tule enää huonoa omaatuntoa siansyömisestä. Ainoastaan veri ja liha josta veri ei ole laskettu, on edelleen vahvasti iljettävää jo ajatuksen tasolla.
Voiko olla niin että on myös vääränlaista, ehkä opittua, huonoa omaatuntoa? Kuten esim. tuossa sianlihan syömisasiassa? Vai onko tosiaan niin, että kenelle mikäkin on syntiä, niin se sitten todella on sitä ja siitä omatunto varoittaa.