Entisten katolilaisten uskoontulotodistuksia

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Entisten katolilaisten uskoontulotodistuksia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 10. Joulu 2015 12:44

Vuonna 2004 kävin netissä keskusteluja entisten katolisten kanssa. Muutama heistä lähetti minulle pyynnöstäni uskoontulotodistuksensa. He ovat kaikki englanninkielisiä, joten kirjoitukset ovat englanniksi, mutta käännän ne nyt suomeksi. Ensimmäinen on jo valmis ja loput laitan tänne kun ne valmistuvat. Toki voi tähän muutkin linkittää tai laittaa ex-katolilaisten todistuksia.

Todistukseni 1949 - 2004


Hei, nimeni on Johanna. Muutin vanhempieni kanssa Kanadaan vuonna 1952. Huhtikuussa 2000 vierailin Pohjois-Hollannin pienessä kylässä, jossa olin syntynyt 1949.

Se oli minulle hyvin erikoista aikaa oppiessani tuntemaan juureni. Tapasin tätejäni ja setiäni isäni ja äitini puolelta, jotka olin nähnyt viimeksi silloin kun olin kolmevuotias. Isälläni oli yhdeksän sisarusta ja olin yhteydessä viiteentoista serkkuuni. Äidilläni oli neljä sisarusta ja sitäkin kautta minulla on monia serkkuja. Olen alkanut ymmärtämään vanhempiani sen jälkeen kun tapasin Hollannin sukuni. Oppiessani ymmärtämään heidän taustansa ja kuinka heidät oli kasvatettu, niin se antoi minulle oivalluksen siitä kuinka vanhempani reagoivat toisiin ja kuinka minä ja kahdeksan sisarustani oli kasvatettu. Vanhempieni perheiden puolelta he kaikki olivat ahkerasti työtä tekeviä ja rehellisiä ihmisiä, jotka toimivat sellaisissa ammateissa kuten maanviljelijöinä, sairaanhoitajina, markkinoijina, urakoitsijoina ja opettajina. He ovat rakastavia ja ihmeellisiä ihmisiä.

Isäni oli katolilainen ja äitini oli uskonnoton, vaikkakin hän on käynyt lapsena protestanttisessa pyhäkoulussa. Äitini isä oli ateisti ja äiti oli mahdollisesti metodisti. Äitini mentyään naimisiin isäni kanssa, niin äidistäni tuli katolilainen, koska se oli Rooman katolisen kirkon vaatimus. Äitini ei koskaan omaksunut uskontoa. Hän kävi kirkossa, mutta hänen sydämensä ei ollut siinä mukana. Jotkut Hollannin sukuni perheet ovat kauan sitten hylänneet katolisen uskon harjoittamisen.

Pian sen jälkeen kun synnyin, niin vanhempani kastattivat minut Rooman katolisessa kirkossa. Katolisen kirkon mukaan kaste puhdistaa perisynnin ja tekee sinut kirkon jäseneksi. Seitsemän vuoden iässä vastaanotin Herran ehtoollisen sakramentin ja kymmenen vuoden ikäisenä vastaanotin vahvistuksen sakramentin. Messuun osallistuminen on laki ja se on myös toinen sakramentti syntien sovittamiseksi ja se on kuoleman synti jos et pääse messuun mukaan ilman pätevää syytä.

Monia vuosia harjoitin innokkaasti katolilaisuutta ja sitten tapasin tulevan aviomieheni ja meidät vihittiin kirkossa 1968. Lapsemme kastettiin katolilaisiksi, tyttäremme vuonna 1968 ja poikamme vuonna 1971. Aikuisiällä kuuluin Marian legioonaan (Legion of Mary), katolisten naisten liittoon (Catholic Women's League) ja opetin katekismusta.

Opiskelin kirkon historiaa, pyhien elämää ja uskoin Marian Jumalan äidin ihmeenomaisiin ilmestyksiin ja mystisiin pyhien tarinoihin. Noina vuosina tunsin aina Jumalan rakkauden minua kohtaan olevan sellainen, että sen edellytyksenä oli minun tulemiseni paremmaksi, mutta en koskaan kokenut olevani tarpeeksi hyvä tai pyhä. Kävin säännöllisesti syntien tunnustamisessa sekä innokkaasti maksoin almuja syntieni tähden ja vastaanotin usein Herran ehtoollisen tullakseni pyhitetyksi. Rukoilin Jeesusta, Mariaa ja pyhimyksiä omien ja muiden tarpeiden puolesta. Rukoilin ja käytin aneita kuolleiden sielujen puolesta, jotka saattoivat olla kiirastulessa, niin että Jumala olisi ollut heille armollinen ja vienyt heidät taivaaseen. Minulla ei ollut koskaan varmuutta, että olisin päässyt taivaaseen ja olisin mahdollisesti joutunut kiirastuleen. Mieheni kävi silloin tällöin kirkossa lapsiemme kanssa ja minä jätin kirkon vuonna 1979.

Vuonna 1979 kohtasin Herran Jeesuksen todella ihmeellisellä tavalla ja niin muutuin ikiajoiksi. Jumala avasi silmäni ja sydämeni Hänen sanalleen (Raamattu) ja totuudelleen. Olin surun valtaama syntien tähden. Tunsin Jumalan valtavan rakkauden minua kohtaan juuri sellaisena kuin olin. Lopulta ymmärsin miksi Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolemaan niin raa'an kuoleman ristillä puolestani. Ihan sama kuinka kovasti olisin tehnyt tekoja tullakseni tarpeeksi hyväksi tai kuinka monta anetta olisin maksanut, en olisi koskaan täyttänyt Jumalan vanhurskauden ja puhtauden standardia. Jumala valmisti minulle tien lähettäen Jeesuksen maksamaan syntieni rangaistuksen kertakaikkisesti kuolemansa kautta ristillä.

Tie Jumalan luokse ei käy kirkon kautta, Marian kautta, ruusukkorukouksen kautta, köyhyyden kautta, kymmenysten kautta, katumuksen ja aneiden kautta, syntien tunnustamisen kautta, riittien kautta, öljyllä voitelun kautta, pyhän veden kautta, suitsukkeiden kautta, vesikasteen kautta, rituaalien kautta, ei messun tai minkään sakramentin kautta.

Tie Jumalan luokse on uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja siihen mitä Hän on tehnyt ristillä. Apt 16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" 31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut .....

Jumala näkee minut syntisen ihmisen, ilman syntiä Jeesuksen veren kautta, jonka Jeesus Kristus vuodatti. Olen puettu Jeesuksen vanhurskauteen, en omiin tekoihini.

Room 8:1 ¶ Niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka Jesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen. (Biblia)

Minulta meni kolme vuotta ennen kuin sain rohkeuden jättää Rooman katolisen kirkon. Olin joka päivä Jumalan sanan edessä, enkä voinut laskea sitä käsistäni. Herra ruokki nälkäistä sieluani kallisarvoisen sanansa kautta. 1982 minut kastettiin upottamalla järvessä. Vesikaste kuvaa ja on symboli täydelliselle uudistumiselle ja uskovan ihmisen elämän muutokselle, todistaen Jeesuksen Kristuksen kuolemasta, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta pelastuksen tienä. Sen kautta minut tunnistetaan Jeesuksen Kristuksen seuraajaksi, ei Rooman paavin tai kirkon.

On vain yksi tie Jumalan luokse. Joh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Nykyään Jumalan rakkaus ohjaa minua palvelemaan Häntä, eikä pelko ja syyllisyys ja elän niin kuin Hänen sanansa opettaa. Ainoastaan ilmaisen lahjan armo kautta olen kykenevä elämään tätä elämää Hänessä. Jumala lähetti Puolustajan, Hänen Pyhän Henkensä ohjaamaan ja opastamaan minua. Jeesus kertoo sanassaan:

Joh 16:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, .... 26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

Nykyään käyn Baptistiseurakunnassa sekä pienessä ryhmässä, jotta tutkitaan Raamattua. Koen tärkeäksi kuulua seurakuntaan, jossa uskotaan Raamatun sanaa ja siten kannustamme muita ja muut kannustavat meitä. Rakastan tutkia ja rukoilla Herran sanan edessä, jota meidät on käsketty tekemään, viettäen aikaa rukouksessa. Pyrkimykseni on elää jumalista elämää vaimona, äitinä, isoäitinä, ystävänä ja vapaaehtoisena. Olen vapaaehtoisena saattohoito järjestössä.

Armoa sinulle, Johanna

Hebr 10:
16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan," sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".

http://www.kotipetripaavola.com/johannantodistus.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Entisten katolilaisten uskoontulo todistuksia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 10. Joulu 2015 14:03

Ritan todistus


Olen syntynyt latinalaisamerikkalaiseen perheeseen. Äitini kääntyi protestantista katolilaiseksi ja isäni oli katolilaisena vain nimikristitty. Isäni äiti oli spiritualisti ja okkultisti ja hän kuoli pelastumattomana. Minä kävin katolista koulua ja lukiota. Rakastin Jeesusta ja yhä edelleen rakastan. Rukoilin pitkiä aikoja kirkossa ja halusin tulla nunnaksi. Mutta se ei ollut Jumalasta ja olin Jumalan käsissä, vaikka olin syvällä synnissä. Olin harras katolilainen ja kävin messussa joka sunnuntai ja kävin tunnustamassa syntejä useana viikkona. Ainoa asia jota en ymmärtänyt oli Marian ja ruusukon rukoileminen. Muuten uskoin ja seurasin kirkkoani, koska olihan kirkko Jumalan ääni maan päällä, tai niin luulin.

Ajauduin pois Jumalan asioista kaksikymppisenä ja sinä aikana koin syvää masennusta. Sisälläni oli tyhjä aukko. Ymmärsin tarvitsevani Jumalaa. Minut kutsuttiin karismaattiseen rukouskokoukseen ja siellä löysin Jeesuksen ja koin Hänen läsnäolonsa tavalla jota en ollut ennen kokenut ja rauha oli aivan valtava. Tunsin olevani puettuna Hänen läsnäoloonsa ja olin kuin sulkeutuneena Hänen rakkauteensa. Tulin niin nälkäiseksi Jumalasta ja en saanut tarpeekseni Jumalan asioista Raamatusta. Yhtäkkiä monet Raamatun kertomukset tulivat minulle eläviksi.

Jäin moneksi vuodeksi kirkkoon, mutta kun luin ja opin Raamattua, niin ymmärsin ettei Jumalan sana ole sama asia kuin mitä nunnat opettivat minulle lapsena. Kirkko jäi minulle tosi kirkoksi, mutta kirkoksi säröineen. Kaikissa kirkoissa oli säröjä eikä Rooman kirkko ollut erilainen mielessäni, mutta jotakin oli tapahtumassa. Tiesin, että täytyi olla enemmän Herran kanssa vaeltamisessa. Messun vastaanottaminen ei ollut minulle tarpeeksi, sillä tarvitsin Häntä enemmän. Ajattelin vaellustani Jeesuksen kanssa katolisena, ja tiesin, että oli olemassa enemmän ja nyt vaellukseni Hänen kanssansa oli kuin hääyö.

Kun olin katolilainen, niin en tuntenut Jeesusta. Kaikki mitä tiesin oli katekismuksen kysymykset ja vastaukset. En tuntenut Jeesusta, enkä monia muitakaan Raamatun kertomuksia ja tästä johtuen se oli kuin seurustelua, ei avoliitto.

Tiesin, että oli olemassa paljon enemmän vaelluksessani Herran kanssa. Tiesin, että voisin päästä lähemmäksi syvempään yhteyteen. En vain tiennyt miten ja joka kerta kun menin Herran aterialle, niin tunsin syvällä sisimmässäni ettei se ollut tarpeeksi. Halusin enemmän Häntä.

Lopulta monen vuoden jälkeen minun täytyi tehdä valinta. En kasvanut suhteessani Herraan. En ollut hengellisesti ruokittu, mutta kun menin uudestisyntyneiden seurakuntaan, niin tulin eläväksi ja minun hengelliset silmäni avattiin. Niin jätin kuolleen kirkon ja löysin Jeesuksen, joka elää ja on nyt elämäni keskipiste. Jeesus on todellinen!

En voi sanoa päässeeni perille, sillä hengellinen vaellus on matka, jota saan käydä siihen saakka kunnes kuolen. Olen nyt rikkaampi kristitty, koska jätin kirkon, joka kätki minulta Jeesuksen asettaen itsensä minun ja Jeesuksen väliin. Siksi minä olin kerran katolilainen.

http://www.kotipetripaavola.com/ritantodistus.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Entisten katolilaisten uskoontulo todistuksia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 10. Joulu 2015 15:56

Tämä on minun todistukseni


Kasvoin katolisessa ympäristössä. Perheessäni meitä oli kuusi, äiti, isä, kaksi veljeä, sisko ja minä. Vanhin siskoni ja veljeni kävivät julkista koulua ja minä ja nuorempi veljeni kävimme katolista koulua. Kysyin usein vanhemmiltani miksi he lähettivät meidät siihen kouluun ja äitini vastasi, että se oli tarpeeksi lähellä kotiamme ja sen lisäksi saimme pitää koulupukua, eikä meidän tarvinnut huolehtia uusien vaatteiden ostamisesta. Kävin katolista koulua kahdeksan ja puolen vuoden ajan. Pyrimme kiirehtimään aamulla yhdeksäksi sunnuntai messuun, kuten nunnat opastivat, mutta joskus myöhästyimme ja nunnat huusivat meille koska emme saapuneet ajoissa. Seuraavana koulupäivänä nunnat nolasivat meidät muiden oppilaiden edessä. Jotkut nunnat olivat kivoja, mutta toiset olivat sellaisia, jotka tykkäsivät siitä kun he saivat lyödä lapsia. Minua lyötiin yhden kerran päähän kun nauroin sille mitä toinen oppilas sanoi. En edes tiennyt ja nähnyt sen lyönnin tulemista se oli minulle shokki. Nunnat käyttivät myös karttakeppejä lasten lyömiseen. Se oli pelottavaa ja surullista. Emme oppineet paljoakaan miksi Jeesus kuoli ristillä. Minä en sitä koskaan todella tiennyt. Pyysin kerjäämällä vanhempiani, että he ottaisivat minut pois siitä koulusta, koska tulin todella hermostuneeksi siellä, enkä pystynyt syömään, nukkumaan tai seuraamaan opetusta.

Lopulta isäni tuli koululle ja haki minut ja veljeni pois siitä koulusta. Se päivä oli niin ihana päivä minulle, että luulin kuolleeni ja päässeeni taivaaseen. Julkinen koulu oli ihmeellinen ja arvosanani paranivat ja minusta tuntui hyvältä olla siinä koulussa, jossa oli niin monia kivoja opettajia ja oppilaita. Pääsin myös ulos ostamaan normaaleja vaatteita. Kun lopetin lukion, niin halusin tulla sairaanhoitajaksi, mutta se työ ei sopinut minulle. En kokenut olevani valmis. Tein töitä monenlaisissa työpaikoissa enimmäkseen kirjanpidossa ja vastaanottovirkailijana sekä vähän aikaa eräässä tehtaassa. Pidin vähän aikaa taukoa töistä ja sain työpaikan kaupungintalolta veroviranomaisena. Työskentelin siellä melkein kuusi vuotta, kunnes tapasin tulevan mieheni, jonka nimi oli John ja hän oli poliisi. Tiesimme rakastavamme toisiamme todella paljon ja niin päätimme mennä naimisiin.

Menimme naimisiin toukokuun 18. päivä 1975 ja jatkoimme töidemme tekemistä, kunnes kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tulin raskaaksi. Työskentelin lähes viime minuuttiin asti kaupungintalolla ja sitten otin kolmen viikon loman.

Elokuun 25. päivä 1978 poikamme John syntyi. Mieheni halusi minun pysyvän kotona kasvattamassa lastamme. Pidin todella paljon siitä että olin äiti ja vaimo. Joulukuussa 1978 uudestisyntynyt sisareni tuli käymään meillä ja hän kertoi minulle pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Kuuntelin mitä hän sanoi ja sanoin hänen perässään syntisen rukouksen. Vaikka olin hyväksynyt Jeesuksen elämääni sinä päivänä, niin en silti ymmärtänyt asian tärkeyttä. Jatkoin elämään kuten olin elänyt aikaisemminkin, en lukenut Raamattua, enkä käynyt kirkossa, eikä se auttanut minua millään tavalla. Sillä välin olimme muuttaneet toiseen osavaltioon ja seitsemän vuoden jälkeen tulin taas raskaaksi ja synnytin toisen pojan nimeltään Nick, joka syntyi helmikuun 16. päivä 1986. Nyt meillä oli kaksi kaunista poikaa ja koin perheemme olevan täydellinen. Kuitenkin halusin lisää lapsia.

Mieheni alkoi näyttämään todella sairaalta ja minä sanoin hänelle, että menisi lääkäriin. Mieheni ei kyennyt nielemään ruokaa eikä hänellä ollut juurikaan ruokahalua ja hänestä tuli tosi laiha. Viimein hän meni lääkäriin ja hänestä otettiin magneettikuvaus. Kesti kauan aikaa ennen kuin tulokset tulivat. Koska mieheni ei kyennyt tekemään töitä meiltä jäi maksuja maksamatta ja lainayhtiö asetti paineita meille. Kysyimme perheidemme jäseniltä voisivatko he lainata meille 3000 dollaria, mutta he kieltäytyivät sanoen kuinka tiedämme saavamme rahat takaisin. Lopulta jouduimme myymään kauniin kotimme, jonka eteen olimme tehneet niin kovasti töitä. Asunto meni kaupaksi viikon sisällä. Olin Johnin kanssa poliklinikalla ja siellä kerrottiin Johnin olevan hyvin sairas. Muutamia päiviä tämän jälkeen saimme Johnin diagnoosin hän oli kuolemassa ja hänellä oli enää hyvin vähän aikaa jäljellä.

Minä itkin paljon ja niin teki miehenikin. Poikamme olivat siihen aikaan 13 ja 5. Lääkäri sanoi aikaa olevan jäljellä 6 kuukautta ja sitten 3 kuukautta. Jouduin menemään pankkiin sekä minun piti järjestellä taloa. Menetimme kaiken. En saanut voittoa talosta ja minun piti maksaa 500.00 omasta kukkarostani. Kun talo oli myyty, niin minä jouduin hoitamaan Johnia hänen ollessaan kuolemansairas. Viiden ja puolen viikon päästä siitä kun lääkäri sanoi Johnin kuolevan, niin hän menehtyi. Voin kertoa sen että se oli elämäni kauheinta aikaa. Lapset olivat murtuneita. John ymmärsi enemmän koska hän oli vanhempi, mutta Nick ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja miksi hänen isinsä oli mennyt pois. Palasin takaisin kotikaupunkiini ja sain sieltä asunnon. Olin todella kovin, kovin vihainen, koska sain tietää myöhemmin, että jos emme olisi myyneet taloamme, niin olisimme saaneet täyden korvauksen siitä mieheni vakuutuksen kautta. Lakimies yritti muuttaa asian, mutta hän ei onnistunut siinä.

Tiesin, että minun täytyi kasvattaa molemmat poikani niin hyvin kuin osasin, joten tein töitä pitkiä tunteja tienatakseni rahaa ruokaostoksiin ja vaatteisiin, joita lapset tarvitsivat koulussa. Toisinaan työskentelin niin pitkiä tunteja, että tuskin ehdin edes näkemään lapsiani. Vihasin sitä, koska lapseni tarvitsivat minua nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olin vihainen sekä pettynyt siihen mitä elämässäni tapahtui. Minulla ja aviomiehelläni oli monia unelmia, jotka eivät koskaan täyttyneet. Itkin sängyssä kaivaten nähdä aviomiestäni, mutta tiesin etten enää ikinä näe häntä. Aloin käymään kavereideni kanssa klubeilla, otin muutamia juomia ja tulin kotiin kauhistuttavan tunteen vallassa. Heräilin ja mieleeni nousi itsemurha ajatuksia, likööri ei sopinut minulle se teki minut masentuneeksi. Eräänä päivänä yritin lopettaa kaiken syömällä pillereitä, mutta vanhin poikani oli paikalla ja otti pillerit pois suustani. Juominen meni niin pahaksi, että tulin töistä kotia, otin suihkun ja istuin keittiön pöydän ääressä yrittäen juoda koko kolpakollisen viiniä. Mutta eräänä päivänä olin olohuoneessa katsoen John Hageeta kuinka hän puhui siitä kuinka paljon meidän Herramme rakastaa meitä ja haluaa että eläisimme Hänen valtakunnassaan ja kuinka Hän kuoli meidän syntiemme tähden ja kuinka pelastus on ilmainen lahja jokaiselle joka vastaanottaa sen.

Aloin itkemään sanoen Herra, Herra auta minua, en halua mennä helvettiin, haluan olla sinun kanssasi Herra, auta minua. Siinä hetkessä pelko väistyi minusta ja kutsuin Jeesuksen uudelleen sydämeeni. Aloin lukemaan Raamattua, katsoin enemmän kristillistä televisiota ja kerroin lapsilleni pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa ja he sanoivat perässäni syntisen rukouksen. Vanhempani pelastuivat ja kaksi poikaani ja myös muutamat ystävät pelastuivat. Rakastin käydä seurakunnassa ja opin koko ajan enemmän Raamatusta. Olen nykyään kiitollinen elämästäni täällä maan päällä. Olen kiitollinen, että Jeesus oli aina auttamassa minua, jopa silloinkin kun en rukoillut Häntä ja tein itseni sairaaksi juomisella yrittäen päättää päiväni, mutta Jeesus ei koskaan luovuttanut minusta. Olen nyt naimisissa ihanan kristityn miehen kanssa, joka rakastaa Herraamme ja Pelastajaamme Jeesusta Kristusta todella paljon. Hän on ihana aviomies ja isä nuoremmalle Nick pojalleni. Tiedän Herran johdattaneen meidät yhteen. Olen kiitollinen Hänelle. Poikani John on nyt naimisissa ihanan Katy nimisen tytön kanssa, joka synnytti lapsenlapsen nimeltään Domenic, joka on vuoden vanha ja suuri ilo meille kaikille. Kiitos Herra tästä lahjasta. Rukoilen, että tämä todistus auttaisi joitakin ihmisiä, joilla on samoja ongelmia. Toivo on olemassa ja se on Jeesuksessa Kristuksessa, Herrassamme ja Pelastajassamme.

Jeshuassa rakkaudella Marianne

http://www.kotipetripaavola.com/mariannentodistus.html



.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Entisten katolilaisten uskoontulo todistuksia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 11. Joulu 2015 15:27

Entisen nunnan todistus

Entisen Rooman katolisen kirkon sisaren (nunna) valaiseva henkilökohtainen todistus. Mary Ann Pakiz (ennen sisar Mary Laurian) pyhän Benedictin nunnakunnasta kertoo henkilökohtaisen todistuksensa.

Kun Mary Ann Pakiz kääntyi katolisuuteen, niin hänen käskettiin polttaa King James Version Raamattunsa. Hänestä tuli pyhän Benedictin nunnakunnan jäsen. Huolimatta hänen antaumuksestaan vain vuosia myöhemmin hänestä tuli todellinen Kristuksen seuraaja. Tässä on hänen kiehtova tarina omin sanoin kerrottuna, jossa selitetään mitä hän oppi katolisessa kirkossa, mikä siinä oli vikana ja miksi hän tuli henkilökohtaisesti vakuutetuksi, että ainoa tapa miten hän voisi todella seurata Kristusta oli katolisesta kirkosta eroaminen. Hän selittää miksi hänellä on nyt varmuus ja että hänellä on rauha lopullisesta päämäärästä, taivaasta.

Jumalan sana ei tarvitse muuta auktoriteettia kuin oman itsensä

Jumalan sana ei tarvitse muuta auktoriteettia kuin oman itsensä. Kun ymmärsin tämän periaatteen, niin olin vapaa - vapaa etsimään Kirjoituksista totuutta! Niistä löysin tien Jumalan luokse. Ihminen pääsee Jumalan luokse Jumalan tietä Jeesuksen Kristuksen kautta, niin kuin Raamattu sen ilmaisee. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani (Joh 14:6).

Auktoriteetti asia

Monia vuosia minua johdateltiin uskomaan, että katolinen kirkko oli lopullinen uskoni auktoriteetti ja ettei minulla ollut oikeutta kyseenalaistaa sen opetuksia. Rooman katolisen kirkon järjestelmä opettaa kaiken auktoriteetin tulevan Jumalalta, mutta Jumala on määrännyt katolisen järjestelmän olevan Jumalan auktoriteetin suojelija.

Sen vuoksi kaikki pitää punnita katolisen tradition ja opetuksen valossa, koska sitä pidetään ainoana järjestelmänä, jonka huostaan totuus on jätetty säilytettäväksi. Katolilainen ei voi uskoa Kirjoituksia ilman kirkon auktoriteettia, joka kautta Kirjoitukset tulevat uskottaviksi. Rooman katolinen kirkko selittää ettei Jumalan auktoriteetti ole riittävä velvoittamaan ihmisiä uskomaan; sen sijaan se asettaa kirkon auktoriteetin Jumalan auktoriteetin yläpuolelle.

Todellinen usko on uskoa siihen mitä Jumala on sanonut, koska Jumala on sanonut sen! Usko Jumalaan on uskomista Jumalan sanaan, Raamattuun, ilman muuta auktoriteettia kuin Raamatun auktoriteetti. "Sinun pitää kumartaman Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman’." (Luuk 4:8)

Katolinen kaste

Rooman katolilainen uskoo pelastuksen perustuvan veteen ja tekoihin. Vesikasteessa uudestisyntyminen on katolisen järjestelmän kulmakivi. Kirkko opettaa ettei kukaan voi tulla Jumalan valtakuntaan tai taivaaseen ellei häntä ole kastettu vedessä.

Tulin katolisen auktoriteetin alaisuuteen 1948, jolloin minut kastettiin uudelleen kun käännyin katolisuuteen. Synnyin 1930 ja vanhempani olivat suomalaisia siirtolaisia luterilaisesta uskontokunnasta. Naapurimme olivat siirtolaisia Jugoslaviasta ja italiasta ja heillä oli voimakas vaikutus minuun nuoruusvuosinani. Esimerkiksi katolilaiset todistivat meille uskostaan ja he elivät elämänsä hyvien tekojen ja töiden kautta, mekin saimme olla niiden tekojen vastaanottajia. He olivat sitoutuneita pyrkimään ja asettamaan koko naapurusto Rooman alaisuuteen. He tavoittivat myös meidät sen kautta minkä he luulivat olevan totta. He olivat vilpittömiä, mutta vilpittömästi väärässä.

On tärkeätä ymmärtää ettei katolilaiset ole meidän vihollisiamme; he ovat pikemminkin kallisarvoisia sieluja, joita Jumala rakastaa ja joita Hän on käskenyt meidän tavoitella armonsa evankeliumin kautta.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef 2:8,9)

Uskon kohde

Katolisen uskon lähde on kirkko. Sen päämäärä on uskollisuus kirkkoa kohtaan. Sen vuoksi katolinen usko on sen itse tarkoitus. Kuitenkin kristitty tietää pelastuksen perustuvan yksin Kristuksen tekoon, täytettyyn työhön, johon ei voi lisätä yhtään mitään. Kristityn uskon lähde on Raamattu ja sen kohde on Jeesus Kristus. Sen vuoksi todellinen uskon on Persoonassa. Uskon tulee olla toimiva ja siksi se täytyy ankkuroida Persoonaan, Jeesukseen Kristukseen.

Sokea hyväksyminen

Etsiessäni Kirjoituksista totuutta löytääkseni oliko katolinen opetus linjassa Jumalan sanan kanssa, sokeasti hyväksyin kaiken mitä pappi kertoi minulle kun minusta tuli katolilainen. Yhteen pyyntöön en suostunut. Pappi pyysi minua tuomaan hänelle King James Version Raamattuni, jonka hän sanoi polttavansa, koska se ei ollut virallinen katolinen raamattu. Annoin sen kuitenkin äidilleni.

Katolisuuteen opastukseni aikana koin henkistä painetta paavin valta-asemasta ja erehtymättömyydestä. Minulle kerrottiin, että Kristus teki Pietarista ensimmäisen paavin pääksi maanpäälliselle kirkolle, jolla on erehtymätön auktoriteetti. Paavi Kristuksen edustajana maan päällä opastaa kaikkia ihmisiä totuuteen olkoon hän katolinen tai ei (Vatikaanin konsiili 1870).

Parhaillaan mietiskelen tätä kirkon oppia, en löydä yhtään todistetta Kirjoituksista, että Kristus todella olisi antanut sellaista auktoriteettia Pietarille tai että apostolit olisivat edes miettineet tai harkinneet Pietarilla olleen tällainen erityinen auktoriteetti asema. Sitä paitsi Pietarin olisi pitänyt tietää olevansa paavi ja hän itse olisi varmasti sanonut siitä jotakin. Jos Pietari olisi tiennyt sen, niin miksi hän ei käyttäytynyt paavin tavoin?

Kristuksen morsiameksi tuleminen

Vuonna 1950 otin toisen askeleen päästäkseni pidemmälle katolisen auktoriteetin alaisuudessa ryhtyessäni sisareksi pyhän Benedictin nunnakuntaan. Olin työskennellyt sairaanhoitajan apulaisena paikallisessa Benediktiini sisarten sairaalassa ja minuun teki vaikutuksen heidän armollinen palvelus ja kärsivällisyys ja niin minäkin päätin viettää elämäni muita palvellen. Ensimmäinen vuoteni luostarissa postulanttina (aikomus ryhtyä nunnaksi) oli yksi elämäni onnellisimmista vuosista. Meidän postulantti emäntä oli kiva, reilu ja ymmärtäväinen nainen. Ryhmässämme oli 18 eri ikäistä tyttöä. He olivat innokkaita ja innostuneita palvelemaan katolista kirkkoa ja elämään pyhän Benedictin nunnakunnan sääntöjen mukaan. Me jaoimme monet onnet hetket yhdessä.

Siellä oli myös minulle vakavampia hetkiä rukoillessani kappelissa katsoessani kiinteästi krusifiksiin ihmetellen miksi Jeesuksen täytyi kuolla Golgatan ristillä. Ennen kuin meistä tuli noviiseja, niin marssimme pitkin kirkon käytävää morsiuspuvussa tullaksemme "Kristuksen morsiamiksi". Mitään muuta ei sanottu Jeesuksesta kun valmistauduimme tähän tilaisuuteen. Tunteemme saavuttivat korkean huipun kun nimemme vaihdettiin. Minusta neiti Mary Annista tuli sisar Mary Laurian, O.S.B. Olin Kristuksen morsian ja silti tiesin vain vähän Hänestä, että Hän oli Jumalan Poika.

Hyvien tekojen varastoiminen

Viiden vuoden aikana kun valmistauduimme lopulliseen valaamme opiskelimme pyhän Benedictin sääntöjä, kaanonista lakia, kirkko historiaa ja hiukan jesuiitta kasuistiikkaa (tarkoitus pyhittää keinot) sekä pyhimysten elämää. Painotus oli itsensä kieltämisessä ja alistuminen niiden auktoriteettien alaisuuteen, jotka johtivat meitä.

Pyhä Therese, pikku kukkanen, oli meille roolimallina ja niin kykenimme jäljittelemään häntä tiellä taivaaseen. Se perustui päivittäisten elämän tuskien uhraamiseen ja syntiemme sekä muiden syntien hyvittämiseen. Me olimme kiireisiä rakentaessamme hyvien tekojen varastoimista, joiden kautta teimme itsemme enemmän kelpaaviksi Jumalalle. Teimme itse tehdyn uhrin Jumalalle, koska emme tienneet että olisimme voineet mennä Jumalan luokse Jeesuksen Kristuksen uhrin tähden, jonka Hän teki puolestamme Golgatalla. Kun Jeesus sanoi Jumalalle, "Minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni", niin Hän tarkoitti tekoa, jonka Hän teki syntisten puolesta ja se oli täydellinen eikä siihen voi lisätä mitään. (Joh 17:4)

Takaisin maailmaan

Kolme viimeisimmän vuoden aikana skolastiikkoina, jotkut ryhmämme jäsenistä jättivät äitikotimme saaden määräyksen opetustehtävään hiippakunnassa. Palasimme yhteen kesällä ja oli hienoa olla yhdessä jälleen. Tarvitsin lepoa ja rentoutumista sen jälkeen kun ensimmäisenä vuonna opetin 45 oppilasta, jotka oli yhdistetty 5 ja 6 luokkalaisista. Minulla ei ollut koulutusta perusopetuksessa, mutta minulle kerrottiin että kuuliaisuudessa oli siunaus.

Vuonna 1955 viisi kuukautta ennen lopullista valaani jätin luostarin terveysongelmien takia ja palasin takaisin kotiin vanhempieni luokse. Takaisin maailmassa. Suoritin tutkinnon Minnesotan yliopistossa saavuttaen humanistisen tieteen perustutkinnon ja 1957 avioiduin katolisen miehen kanssa, jonka perhe oli vannoutuneita katolilaisia. Meitä siunattiin kahdella lapsella. Mieheni veli on hiippakuntamme pappi; nöyrä, kultainen mies, joka kirjoittaa runoja luonnosta, Jumalasta ja kirkosta.

Pelastus tarkoittaa kotiin tulemista

Vuonna 1972 lapseni, joiden iät olivat 12 ja 5 kutsuttiin naapuruston Raamattu kerhoon. Kysyimme pappi sedältämme voisivatko lapsemme käydä siellä; hän ei näyttänyt olevan siitä huolissaan ja antoi meille suostumuksensa. Tämän täytyi olla Jumalan työtä! Siitä hetkestä elämämme muuttui radikaalisti!

Lapset tulivat kotiin joka päivä muistellen Raamatun jakeita. Kun he toistivat niitä, niin Jumala kosketti niin minun kuin heidänkin sydäntä. Opin tärkeimmän totuuden itsestäni - olin syntinen ja sellaisenaan erossa Jumalasta! Koska Jumala ei salli syntiä ja syntisiä taivaaseen, niin olin hukassa! Kuinka aikoisin ratkaista tämän synti asian?

Halusin olla varma, että pääsisin taivaaseen kun kuolen. Päätin alkaa tutkimaan Raamattua itsekseni. Joh 17:17, Jeesus sanoi Jumalalle, "Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus", tämä oli ensimmäinen jae, jota Pyhä Henki käytti vahvistamaan tutkimustani pelastukseen. Etsintäni vastauksista alkoi Apt 16:31: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut", ja Apt 4;12 "Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Kun siirryin Roomalaiskirjeeseen niin opin, että Kristus hyvitti Pyhän Jumalan vanhurskaan vaatimuksen synnin tuomiosta Jeesuksen kuoleman kautta ristillä. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja Room 3:28.

Se oli valtava oivallus ettei yhtäkään menneisyyteni syntiä oltu ikinä käsitelty, vaikka olin tunnustanut ne papille ja suorittanut katumusta. Meneminen syntieni tunnustamiseen oli antanut minulle valheellisen rauhan ja turvallisuuden siitä että minun syntini oli annettu anteeksi papin sanojen ja katumukseni kautta.

Itse asiassa papilla ei ole valtaa antaa syntejä anteeksi, vaikka hän niin väittää tekevänsä sen Jeesuksen nimessä. Meidän syntimme annetaan anteeksi vain Jeesuksen vuodatetun veren kautta meidän edestämme.

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit. (Room 3:23-25)

Jumala ei ole antanut kenellekään auktoriteettia tehdä päätöstä toisen henkilön syntien anteeksisaamisesta, koska vain Jumala tietää totisesti sen mitä ihmisen sydämessä on. Etsintäni johti siihen, että pystyin vastaamaan kysymykseen, jonka kysyin itseltäni luostarissa, että miksi Jeesuksen täytyi kuolla ristillä. Jeesus maksoi syntini hinnan kuolemansa kautta ristillä! Jeesus maksoi kokonaan meidän helvetin-kuoleman rangaistuksemme.

Kyllä, me ansaitsemme kadotuksen syntiemme tähden. Muista, ettei Jumala salli missään olosuhteissa syntiä tai syntistä Hänen taivaaseensa. Jeesus maksoi rangaistuksen syntiemme tähden, että me voimme viettää ikuisuuden Jumalan kanssa taivaassa.

Aika oli tullut minulle tehdä päätös. Pitäen Raamattua ainoana, absoluuttisena ja lopullisena uskoni auktoriteettinani vastaanotin Kristuksen Pelastajakseni toukokuussa 1973. Halusin huutaa katon harjoilta, niin että koko maailma kuulisi mitä Jeesus on tehnyt ihmisille sovituksen ja vuodatetun veren kautta. "Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh 8:32).

Todellinen kristillinen usko ja Rooman järjestelmä

Kun todistin katolilaisille ystävilleni ja sukulaisille näin kirkkaammin kuinka monien sielujen iankaikkinen kohtalo oli paalutettu sinne (kirkko). Murehdin heidän vastaustaan evankeliumille, sillä he jatkoivat uskomistaan, että katolinen kirkko oli yksi totinen kirkko ja he luottivat pelastuksensa kirkkoon huolimatta siitä mitä Raamattu sanoo. Toisin sanoen, heidät oli kasvatettu sallimaan sen, että toinen ihminen tai monet ihmistekoiset säännöt hoitivat ajattelun heidän puolestaan.

Vuonna 1545 Trenton konsiili julisti, että kirkon traditio oli samanarvoinen Raamatun kanssa. Sellainen on epäjumalanpalvelusta, jossa jotakin asetetaan samanarvoiseksi tai yläpuolelle Jumalan sanan! Itse asiassa katolisen järjestelmän "hapatus" on sen mustamaalaamista (kumoamista), että Raamattu on ainoa, absoluuttinen ja lopullinen uskon auktoriteetti. Meidän täytyy ajatella Jumalasta oikeudenmukaisesti sellaisena kuin Hänet on ilmoitettu meille sanansa kautta. Isä Jumala ja Poika Jumala ovat yksi. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh 10:30).

Koska Jeesus Kristus on Jumala, niin meidän syntimme on puhdistettu Jumalan verellä; vain täydellinen Jumalan veri voi pestä syntimme täydellisesti puhtaaksi ja tällä tavalla pyhän ja vanhurskaan Jumalan vaatimus täyttyy.

Pelastukseni perusta tai vanhurskauttamiseni perustus on täydellinen Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus ja kun minä uskossa vastaanotan Jeesuksen sovituksen syntieni tähden maksuna helvetin-kuoleman rangaistuksesta, niin Jumala lukee Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden minun hyväkseni. Tällä tavalla Hän pitää minua vanhurskaana.

En ole mitenkään vanhurskas itsessäni, enkä itsessäni voi pelastaa itseäni tai pitää itseäni pelastettuna; kaikki on Jeesuksessa! Jeesus Kristus on minun vanhurskauteni. Olen ainoastaan Kristuksessa vanhurskas. En ole arvollinen lähestymään Jumalaa itseni kautta. Mutta kun lähestyn Jumalaa sijaisen kautta, joka on Kristus, niin olen arvollinen tekemään niin, koska Hän näkee minut täydellisen vanhurskaana Poikansa kautta!

Uskovan vanhurskauttaminen tapahtuu silmänräpäyksessä

Katolinen järjestelmä kieltää sen ettei ihmistä vanhurskauteta uskosta, joka lepää yksin Kristuksen pelastuksessa, joka tarjotaan ilmaiseksi armon kautta. Sen sijaan katoliset opettavat, että ihminen vanhurskautetaan, ei yksin uskosta Kristukseen, vaan myös uskosta, joka on tullut aktiiviseksi hyvien tekojen kautta.

Tämä katolinen usko, jota katolisuus opettaa, niin sen sanotaan vanhurskauttavan syntisen, ei siksi että se lepää Kristuksen vanhurskaudessa, vaan siksi että vanhurskas ihminen sen vanhurskauden kautta, joka tulee vesikasteesta, niin se tekee ihmisestä kykenevän kuuliaisuuteen katolisen opetuksen mukaan jumalallisesta armosta sakramenttien kautta. Vanhurskauttaminen ei ole uskosta, vaan sakramenttien kautta.

Joten siksi katolisen ihmisen vanhurskauttaminen on progressiivinen, vesikasteessa uudestisyntyminen, puhdistuminen yhä uudelleen syntien tunnustamisen ja katumuksen kautta, kasvaen armossa ja pyhyydessä muiden sakramenttien kautta, jolloin eräänä päivänä katolinen on tarpeeksi pyhä menemään kiirastuleen!

Näin katolinen uskoo olevansa hyväksytty Jumalalle luontaisen vanhurskautensa kautta, joka on sakramentaalisesti vuodatettu vesikasteessa ja jota ruokitaan vastaanottamalla muita sakramentteja. Kun katolilainen vastaanottaa pyhittävän armon, joka on kytketty jokaiseen sakramenttiin, niin kuin hänelle on opetettu niin hänestä tulee vanhurskas ja pyhä oman luontaisen sanansa kautta ilman vanhurskaaksi lukemista.

Minun lähetyskenttäni

Eroavaisuudet totisen kristillisen uskon ja Rooman katolisen järjestelmän välillä tulivat niin ilmiselviksi minulle, että 1976 jätin katolisen kirkon ja liityin Raamattuun uskovien kristittyjen seuraan.

Kun pelastuin vuonna 1973, niin kerroin Herralle, että olen valmis menemään mihin tahansa lähetyskentälle. Jumala kuuli sanani ja 1994 hän lähetti minut lähetyskentälleni - dialyysiin. Jumala salli munuaiseni pettävän ja selviytyäkseni tarvitsin dialyysia kolme kertaa viikossa. Kiitän ja ylistän Jumalaa näistä olosuhteista, joita Hän on antanut minulle tilaisuuksiksi jakaa Hänen kallisarvoista armon evankeliumia vakavasti sairaille potilailla, jotka tarvitsevat valmistusta kohdatakseen Jumalan!

http://www.kotipetripaavola.com/entisen ... istus.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Entisten katolilaisten uskoontulo todistuksia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 13. Joulu 2015 22:58

Katolisen luostari elämän kauhut

Entinen katolinen pappi Herman Hegger kertoo katolisen luostari elämän kauhuista ja kuinka hän vapautui helvetillisestä luostarista.

Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama. Kol 2:18

Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. Apostoli Paavali Kol 2:20-23

Valkeus ja Kristuksen elämä

Synnyin Hollannissa ja pelastuin Jumalan armosta Brasiliassa. Herman on kirjoittanut 25 kirjaa kääntymisensä jälkeen.

Ponnisteluni luostarissa

Lapsuudessani kuulin usein sanottavan, että yksi parhaita tapoja paeta iankaikkista helvettiä on mennä luostariin. Päätin seurata tätä neuvoa. Luostari elämä on tarkoitettu kehittämään voimakkaan tahdonvoiman ja tekemään kykeneväksi kontrolloimaan kaikkia intohimoja ja himoja. Luostarissani käytettiin erilaisia ruumiillisen kidutuksen muotoja tarkoituksena saavuttaa tällainen tahdonvoima. Kuritimme itseämme useita kertoja viikossa, ruoskien alastonta ihoamme ruoskalla, jossa oli solmuja. Huolimatta suuresta kivusta meille kerrottiin, että jos kestäisimme sellaisen ruoskimisen rauhallisesti, niin me vastaanottaisimme voiman vastustaa kaikenlaisia aistillisia ja seksuaalisia viettejä. Meille myös kerrottiin, että ruoskimalla itseämme kykenisimme sovittamaan syntejämme, joita olimme tehneet ja siten voisimme lyhentää tulevaa rangaistuksen aikaa kiirastulessa. Vyötäröllämme, reisissämme ja käsivarsissamme oli katumuksen ketju, jossa oli piikkejä, jotka pistivät ihoamme. Luostarissa oli myös monia muita ruumiillisen kurituksen muotoja. Itse aiheutettujen rangaistusten lisäksi meillä oli myös muunlaisia nöyryytys harjoituksia, jotka oli suunniteltu tukahduttamaan meidän ylpeytemme ja turhamaisuutemme. Yhdessä näissä rutiineissa papin täytyi maata lattialla keskellä oviaukkoa, niin että muut papit astuivat hänen päällensä aina kun he menivät tai tulivat huoneesta. Aina kun tein sen, niin tunsin olevani kuin mato, jonka päälle ihmiset astuivat, mutta ajattelin että Jumalan täytyi olla minuun kovin mieltynyt kun vapaaehtoisesti nöyryytin itseäni.

Pahin nöyryytys sisälsi lattian nuolemista kielemme kautta. Tehdessäni sitä tunsin olevani kuin eläin, kuin sika kieriskelemässä liejussa tai kuin koira nuuhkimassa ympäristöä. Joskus tunsin olevani kuin hyönteinen, joka ryömii tomussa.

Mutta kuitenkin rankaisin ja nöyryytin itseäni. En huomannut mitään muutosta tai parannusta luonteeseeni tai käyttäytymiseeni. Huomasin vain sen, että minun heikko ja syntinen luontoni oli voimakkaasti elossa. Esimerkiksi kun nuolin lattiaa puhtaaksi kielelläni, niin silloin koin voimakkaimmin turhuuden ja ylpeyden tunteita. Ajattelin, että kuinka ihmeellinen kaveri minä olen. Mitä tahdonvoimaa minulla täytyi olla. Rankaisin itseäni sellaisilla kivuliailla nöyryytyksillä. Kuinka ihmeellistä! Ymmärsin, että näiden järjettömien harjoitusten kautta keräsin itseeni ainoastaan ylpeyttä. Luostari on jalo ponnistus, joka on tuomittu epäonnistumaan. Miksi? Koska pappi tai munkki ottaa kammioon mukaansa hänen syntisen luontonsa.

Yritykseni tavoittaa Jumala mystiikan kautta

Noviisi vuosieni aikana yritin saavuttaa voiton lihastani ja sen intohimoista asketismin kautta. Omistauduin myös rukouksen harjoittamiseen. Tätä kutsuttiin henkiseksi kehitykseksi tai sisäiseksi elämäksi. Sen tarkoitus oli lisätä tehoa keskeytymättömään yhteyteen Jumalan, Jeesuksen ja Marian kanssa. Korkein päämäärämme oli saavuttaa todellinen mystiikka.

Noviisi aikanani en koskaan kokenut tätä toivottua mystiikkaa. Sen tähden ajattelin rukouksen harjoittamisen olevan todella vaikeaa. Meille näytettiin muutamia menetelmiä joiden kautta aika kului rukouksessa hyvin. Iltaisin meille luettiin kovaan ääneen hurskaan Herramme kärsimyksistä. Meidän piti kysyä seuraavanlaisia kysymyksiä: Kuka kärsii? Mitä hän kärsii? Miksi? Kenelle? Vastausten kautta näihin kysymyksiin oli tarkoitus saada meidät taipumaan katumuksen tekoihin syntiemme tähden ja uskon, toivon ja rakkauden tekoihin, kun meidän tuli valmistaa mielemme johtamaan meidät parempaan elämään. Yleensä olin nopea vastaamaan näihin kysymyksiin ja siten mielikuvitukseni vaelsi pois kappelista. Ajattelin Rooman katolisten kirjailijoiden pohdiskelut Kristuksen kärsimyksistä tosi kehnoiksi. Ne olivat ajatuksia, jotka miehet kirjoittivat värittäen ja valaen ne muottiin oman tunne-elämänsä mukaisesti. Ne eivät kyenneet saamaan minun huomiotani pitkäksi ajaksi.

Eräänä päivänä 1940 sain ajatuksen: Miksi en ottaisi Raamattua? Et löydä mitään ihmisten ajatuksista, mutta Jumalan itsensä ajatukset voi löytää. Luostarimme säännöissä oli kuitenkin kuunnella sitä mitä meille luettiin rukousten aikana. Emme saaneet lukea Raamattua näissä tilanteissa ellei siihen saatu lupaa erikseen. Se lupa myönnettiin minulle.

Väliaikainen Raamatun käyttäminen

Sen jälkeen kaikesta tuli erilaista. Rukoileminen ei aiheuttanut minulle enää henkistä väsymystä kuten ennen tapahtui. Aloin nauttimaan siitä ajatuksesta, että nyt minulla oli erehtymätön Jumalan sana ja se teki minut iloiseksi. Tiesin saapuneeni pyhälle maaperälle. Iloitsin Raamatullisesta tekstistä. Käännyin sen puoleen yhä uudelleen ja vapisin Jumalan tulen loimun läsnäolossa. Olin syvästi liikutettu Isän rakkaudesta, joka ojentautui eteeni Hänen sanastaan. Pidin kaikkein eniten rukoilemisesta kärsimyksen tarinan edessä. Jokainen lause paljasti jotakin Jeesuksen kärsimyksen suuruudesta. Hän nousi edessäni kunniassaan, armossaan, puhtaudessaan ja rauhassaan.

Jeesus ei ollut enää kylmä intellektuelli ajatus, ei enää epämiehekäs ja luonteeton nukke, jota minua oli kauan velvoitettu katsomaan lukemattomissa kuvissa. Hänen ja minun välillä on nyt side sielujen välillä. Oi kyllä, kahden sielun välillä, mutta ei vielä kahden persoonan välillä. Se tapahtui myöhemmin, kun tunsin Jeesuksen puhtaan evankeliumin kautta henkilökohtaisena, täydellisenä ja ainoana Pelastajana.

Minulla ei ollut pelastusvarmuutta

Se mikä on suurin este tällaiseen henkilökohtaiseen liittosuhteeseen on oppi mahdollisuudesta menettää armo. Kun olin eksyksissä mietiskellen kolmiyhteistä Jumalaa tai Jeesusta Kristusta, niin yhtäkkiä ajatus toisesta suunnasta ahdisti minua. Mutta tämä sama Jumala, tämä sama Jeesus Kristus, jonka nyt tunnet, niin olet Hänen kanssaan läheisimmässä liitossa ja Hän voi joku päivä hylätä sinut, sanoen: kirottu sielu mene iankaikkiseen tuleen! Ollakseni varma, tiesin että tämä tuomio saattoi olla ansioni syntieni tähden. Ja tämä mahdollisuus, jossa Jumala ja minä vihaisimme toisiamme häiritsi puhdasta suhdettani Häneen.

Halusin yhdistyä Mariaan

Toinen este Kristuksen täydelliseen rakkauteen on Marian palvonta. Rooman katolisen opin mukaan kiintymys Mariaan on paras keino saavuttaa kestävyyttä. Marian lapsi ei koskaan eksy. Tätä väitettä toistetaan jatkuvasti saarnapöntöstä. Ja tämä on vihjaus siitä että joka ei ole Marian todellinen lapsi on suuressa vaarassa päätyä helvettiin.

Huolimatta kaikista ponnisteluistani en koskaan onnistunut kehittämään suurta kiintymystä Mariaan. Minulle Maria jäi olennoksi, naiseksi, vaikkakin ylistetyksi ja siunatuksi naisten joukossa. Olin kyvytön yhdistämään Mariaan minkäänlaista jumalisuutta. Epäonnistuin asemoimaan hänet elämässäni. Rukoukseni Marialle olivat aina jonkin verran pidättyväisiä. En kyennyt kastautumaan häneen. Silti minua vaivasi epäonnistumiseni syvällisen kiintymyksen kehittämisessä Mariaan, se vaivasi minua suuresti.

Kun antauduin rukouksessani mietiskelemään kokonaan Jeesusta Kristusta, niin yhtäkkiä minulle valkeni, että harvoin rukoilin Mariaa. Ja siksi pelkäsin, että jonakin päivänä minut erotetaan iankaikkisesti Jeesuksesta Kristuksesta. Siksi sitten käännyin hermostuneesti kaiken armon välittäjättären puoleen (Maria). Rukoilin hartaasti Mariaa, että hän pelastaisi minut iankaikkiselta kadotukselta. Ja sitten kun luulin kiinnittäneeni Mariaan tarpeeksi huomiota, niin palasin Kristuksen luokse, Kristuksen, joka oli paljastanut itsensä Pyhässä Jumalan sanassa.

Myöhemmin etsin jotakin jumalallista Mariasta. Luulin voivani löytää hänestä ikuisen, passiivisen, asioiden alkuperäisen perustan ja feminiinisen, vastaanottavaisen, hedelmällisen periaatteen ilmestymisen koko luomakunnassa vastakohtana maskuliiniselle, aktiiviselle ja luovalle periaatteelle. Siten toivoin perustavani mystisen siteen Mariaan, joka voisi helpottaa rukouksiani hänelle. Mutta tämä etsintäni johti minut pakanuuden mereen.

Suurin ongelmani: Rooma väittää sillä olevan viimeisen sanan

Toinen kompastuskivi täydelliseen yhteyteen Kristuksen kanssa oli oppi, joka julistaa julkilausuman, että Rooman katolinen kirkko on korkein ja lopullinen lähde Jumalan ilmoituksen tuntemiseen. Miten tahansa tämä nähdään, niin tämä oppi alentaa Raamatun toisen luokan kirjaksi katolilaisten silmissä. Paavin kehotus lukea Raamattua ei voi muuttaa tätä tosiasiaa. Siksi Rooman katolainen ei voi koskaan täysin omistautua mietiskelemään Raamattua. Jumalallisen sanan syvemmät merkitykset, joista hän on vakuuttunut täytyy aina päätellä siitä, että ne ovat aina ympäröity lukuisilla jos kysymyksillä. Jos kirkko on tehnyt jonkin julkilausuman jostakin asiasta, niin katolilaisen on luovuttava omasta vakaumuksestaan siitä mitä Raamattu sanoo ja vahvistettava kirkon näkemys asiasta. Siksi olisi johdonmukaisempaa jos kirkko paavien ja konsiilien julkilausumissa katolilaisille antaisi harkitumpia lausumia. Mutta tämä loisi ongelman, sillä nämä julkilausumat ovat usein kovin vaikeatajuisia ja teoreettisia. Niitä ei voi verrata elävään Jumalan sanaan. Ne ilmentävät kuivaa opillista järjestelmää. Sen lisäksi sellaisia julkilausumia pidetään erehtymättöminä, mutta ne eivät ole Jumalan sanaa. Ne jäävät ihmisten ilmauksiksi, vaikka Rooma väittää niiden olevan virheettömiä Pyhän Hengen antamisen kautta! Lopputuloksena on, että näistä julkilausumista puuttuu suora vetoomus, joka on Raamatussa. Se ei ole Jumala, joka puhuu suoraan ihmisille heissä. Ne jäävät ainoastaan jumalallisen sanan tulkinnaksi, jopa Rooman silmissä!

Raamattu Rooman varjossa

Rooman katolinen kirkko on epävarma Raamatusta eikä kirkko voi antaa varmaa julkilausumaa, koska siltä puuttuu elämä. Se kehottaa lukemaan Raamattua vaikka sellainen lukeminen ei johda mihinkään. Katolilaisilla Raamattu ei voi olla keskeisessä ja merkittävässä asemassa kuten se on Raamattuun uskovilla kristityillä. Yllä pidetty propaganda voi johtaa tilapäiseen Raamatun lukemisen elpymiseen Rooman katolilaisten keskuudessa, mutta pitkässä juoksussa se laantuu. Kuka lukisi jatkuvasti toisen luokan kirjaa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, joka ei voi antaa absoluuttista varmuutta? Sitä paitsi se on kirja, joka tuo mukanaan sen riskin, että joku voi alkaa epäilemään kirkon oppeja, joka on pääsynti ja voi tietää iankaikkista kadotusta. Kaikki nämä epäilykset voitetaan Raamatullisen opin kautta, joka on pelastus ainoastaan armosta, ainoastaan uskon kautta, Raamattu on ainoastaan auktoriteetti - uskonpuhdistuksen opetus. Tämä on syy miksi reformoitu oppi sopii loistavasti siihen, että se saa aikaan aidon herätyksen ihmisen sielussa. Ihminen pelastuu ainoastaan uskon kautta - uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, Pelastajana.

Todellinen hengellinen liitto

Liitto Jumalan kanssa on olemukseltaan totaalista riippuvuutta Jumalasta; se on kahdenkeskinen suhde. Luontoon perustuva etsintä ei voi olla todellinen liitto, vaikka siinä koetaan totaalisesti toisen kanssa muuttumisen ilmiötä. Luonnontieteilijä havaitsee jotakin jumalallisen kaunista ja voi osoittaa Jumalan kädenjäljen luomakunnassa. Hän voi saavuttaa tietynlaisen ekstaasin, exoduksen kapeasti ja rajoitetusti omasta pienestä itsestään. Laajat hyvyyden, totuuden ja kauneuden näköalat voi paljastua hänelle. Mutta hän ei voi käsittää todellisen liiton olemusta, nimittäin persoonallista suhdetta Jumalan kanssa, vaikka hän teoreettisesti tunnustaisi persoonallisen Jumalan olemassaolon, universumin Luojan, jota ei voi samaistaa siihen, sillä se jää siitä erilleen. Luonnontieteilijällä ei ole kokemusta todellisesta yhteydestä Jumalan kanssa. On kyse absoluuttisesta yhteydestä elävän Jumalan kanssa, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan, Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isän kanssa.

Todellinen liitto ei ole ainoastaan riippuvaisuuden tunnetta Luojasta; se sisältää myös ymmärryksen Jumalan armon riippuvaisuudesta. Sillä tavalla on tehty kokonaan liitto Jumalan kanssa. Tietoisuus itsestään luotuna, ojentautuen taivasta kohti, sielu janoten Jumalan moniväristä valkeutta johtaa polvistuen jumaloimaan ja palvomaan ikuista ja ääretöntä Majesteettia; silloin kokee synnynnäistä halua kohti iankaikkista ja ääretöntä Majesteettia. Ihminen voi kokea tässä tietoisuudessa pitkään synnittömyyden tunteita. Tämä tietämättömyys johtuu epäonnistumisesta ja ettei ymmärrä sielun valkeuden olevan jumalallisen valkeuden heijastumaa. Jumalan valkeus hohtaa hänen sielussaan. Oppi yksin uskosta antaa sielulle täydellisen rauhan, niin ylä- kuin alamäissä. Tämän opin mukaan ihmisen pelastus on uskosta, joka perustuu yksinomaan Jeesukseen Kristukseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseen kuolleista.

Ollako vaiko eikö olla

Minun luottamukseni on, että Jeesus on minun pelastukseni. Tämä on se syy miksi tämä usko on vallannut syvällisesti olemukseni. Se on kaikkein läheisintä itseäni. Se on minun koko olemassaoloni hallitseva piirre, pannen energiani liikkeelle minussa, saaden koko persoonani suuntautumaan kohti Jeesusta. Tämä ei ole kivuliasta, sillä uskoni muuttuu armolliseksi Jeesuksen rakkaudeksi, joka lohduttaa. Myös epäilykset ovat poissa, sillä minun uskoni vilpittömyys ei minua pelastanut, vaan uskoni Jeesukseen. Siten sielu kääntyy pois itsestään. Tämä usko johtaa harjoittamaan todellista mystiikkaa, joka on hengellinen liitto Jumalan kanssa.

Yksin armosta - ihminen pelastuu ainoastaan yksin armosta. Hän ei voi ansaita taivasta. Jumalan uskollisuus pelastaa ihmisen. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni (Joh 10:28). Näiden lupausten kautta ihminen tietää olevansa täydellisesti turvassa Hyvän Paimenen käsivarsilla. Hän tietää ettei lankea pois Jumalan armosta. Jumala ei koskaan luovu kättensä töistä. Mikään ei enää häiritse rakkautta; helvetin pelko ei voi pimentää sen hehkua tai sammuttaa sen valoa.

Vain Raamattu - vain Raamattu on Jumalan ilmoituksen tallenne. Siinä on Jumalan ilmoitus Hänestä itsestään ihmiselle tarkasti tutkittavaksi Jumalan tahdosta ihmisille. Se on Jumalan puhdas lahja ihmiselle etsittäessä Jumalaa.

Totuus tekee sinut vapaaksi

Enää ei ihmisen traditio esitä väitteitä ihmiselle. Se on totta uskovien yhteydessä ja se on myös voimassa seurakunnalle, joka on pyhien yhteys jumalallisen palveluksen kautta ja on ollut niin läpi vuosisatojen. Uskova voi löytää monia suuria asioita, jotka johdattavat hänet ymmärtämään syvällisemmin Jumalan sanaa. Kirjoitukset jäävät aina lopulliseksi tuomioistuimen vetoomukseksi ja lopulliseksi testiksi kaiken opin totuudesta. Sen takia uskova tutkii tarkasti Raamattua ja kuuntelee sen sanomaa, rukoillen Hengen valaistumista ja niin elävä Jumala puhuu ihmiselle, täyttäen hänen sielunsa palvonnalla, hyvyydellä ja ilolla.

Ylennykseni ja epäilykseni

Kun olin ollut kirkon pappina seitsemän vuotta, niin minut ylennettiin filosofian professoriksi Rooman katolisen kirkon seminaarissa Brasiliassa. Kuitenkin vakavat epäilykset alkoivat ahdistamaan minua.

Mitä tein kun sellaiset epäilykset nousivat mieleeni? En ole ajatellut sellaisia vapaaehtoisesti. En suostunut harkitsemaan ajatusta, että kirkkoni oppi voisi olla väärä. Jos olisin edes hetkeksi hyväksynyt sen mahdollisuuden, että kirkkoni oppi olisi väärä, niin Rooman kirkon opetuksen mukaan olisin siitä hetkestä alkaen ollut syyllinen kuoleman syntiin.

Tämä täydellinen kielto epäillä tai kyseenalaistaa Rooman kirkko oppia on kirkon suuri voima. Protestantit ihmettelevät kuinka Rooman kirkon teologit voivat tutkia Raamattua huomaamatta puhdasta evankeliumia. Vastaus tähän on yksinkertainen fakta, sillä katolilainen ei ole vapaa; hän on sammumattoman tulen (helvetti) uhan alla, jos hän poikkeaa Rooman katolisen kirkon opista. Katolilainen ei edes hetkellisesti harkitse sellaista mahdollisuutta, että reformaation (protestantit) näkemys Raamatusta voisi olla oikea. Koska katolilainen olisi silloin varma, että Jumala sanoisi hänelle; sinä kirottu mene pois luotani.

Keskustelin usein hengellisen neuvonantajani kanssa epäilyksistäni, mutta hänen epäröimätön neuvonsa oli muuttumaton; Sinun epäilyksesi eivät ole syy luopua papillisista ajatuksistasi. Rooman katolisen kirkon opin mukaan joka kerta kun joku voittaa epäilyksensä, niin hän ansaitsee korkeamman aseman taivaassa. Meitä neuvottiin rukoilemaan lyhyt rukous sellaisessa tilanteessa ja pyrkiä ajattelemaan jotakin muuta. Kun epäilys oli myöhemmin hävinnyt, niin meidän piti kyetä tekemään siitä tutkimus. Meille opetettiin että oletus siitä että protestantit olisivat oikeassa tuli perkeleestä.

Tuomasmainen epäily sallittua

Olen tuonut esille että meitä kiellettiin epäilemästä katolisen kirkon oppia. Mutta metodologinen epäilys oli sallittua. Tällainen epäilys suotiin opetuksellisessa tarkoituksessa. Tuomas Akvinolainen käytti sitä systemaattisesti teoksessaan Summa Theologiae. Se tarkoittaa oikean asian esittämistä vastakkaisen näkemyksen kautta, että vastakkaisen näkemyksen voi ymmärtää paremmin ja myöhemmin sen voi kumota paljon tehokkaammin. Samaa menetelmää sovelletaan keskusteluissa ei-katolilaisten kanssa. Katolilainen voi teeskennellä, että hänen vastustajansa on oikeassa, mutta tällainen aito tunnustus on mahdotonta.

Papilliset velvollisuudet lisäsivät epäilyksiäni

Pappina ensimmäinen valta, joka minulle annettiin oli päivittäisen messun viettäminen. Kun sanoin pyhät sanat, niin leivän ja viinin aineet muuttuivat Herran ruumiiksi ja vereksi - päivittäinen ihme minun käsieni kautta! Tämä muuttumisen oppi (transsubstantiaatio) ei koskaan kiehtonut minua. Tunsin tiettyä haluttomuutta polvistua näiden ulkoisten aineiden edessä. Jokin minussa kieltäytyi uhraamasta rukouksia ehtoollisleivälle. Jumalan rajoittaminen leivän ja viinin muotoon oli vastenmielistä syvimmille uskonnollisille tunteilleni. Minun oli vaikea kohottaa sieluni Jumalalle, joka ilmestyi minulle noissa kuolleissa asioissa. En todellakaan kokenut loistoa ylistetyn Pelastajan ollessa ehtoollisleipä, jota söin. Rooman katolisen kirkon kirjailijat ovat tietoisia tästä ongelmasta. He eivät koskaan mainitse; Jeesus joka on minun vatsassani, mutta sanovat; Jeesus joka on sydämessäni. Tahtomattaan he jotenkin muuttavat hengellistymisen kaavan: Tämä ON minun ruumiini!

Mikä on transsubstantiaation merkitys? Mitä merkitystä siitä on minulle jos Jeesus menee vatsaani leivän ja viinin muodossa? Todellinen suuri asia on elävä yhteys Pelastajan kanssa. Mitä hyvää on näissä ruumiillisen läsnäolon muodoissa? Ne kääntävät minun huomioni pois minun loisteliaasta Pelastajasta. Jeesus ilmestyy minulle Hänen sanansa ja Henkensä kautta. Perustukseni on Hänessä, kun Hän ilmoittaa itsensä evankeliumissaan.

Fyysinen läsnäolo?

Oppi maagisesta läsnäolosta transsubstantiaation tapahtumisen jälkeen pelästytti minua. Tunsin kuin olisin seisomassa tulen edessä, joka kärvensi minua, eikä se hehkunut lämmittäen minua. Tässä ei ole kyse rakkaudesta. Siksi en tiennyt mitä sanoa Hänelle. Kamppailin pakollisen kiittämisen kanssa. Tulin kauhistuneeksi näiden ajatusten vallatessa minut. Jälkeenpäin usein jäi jäljelle pelottava tyhjyys. Minulle toinen ongelma oli transsubstantiaation teoreettinen sekoittunut luonne. Rooman kirkon mukaan se ei ole todellisesti Jeesus joka laskeutuu ruumiineen ja sieluineen alttarille. Jeesus jää taivaaseen. Leivän ja viiniin aineet muuttuvat Jeesuksen ruumiin ja veren aineiksi. Tunsin suurta vaikeutta kääntyä Jeesuksen puoleen tällaisessa läsnäolossa. Tunsin sen esteeksi, kun halusin kääntyä Hänen puoleensa, sillä tällä tavalla Hänestä ei ole paljoakaan jäljellä todellisesta fyysisestä läsnäolosta.

Hengellinen läsnäolo

Monet protestanttiset teologit opettavat Jeesuksen todellisesta läsnäolosta Herran aterialla, mutta he ymmärtävät sen hengellisellä tavalla. He eivät yritä selvittää salaisuutta kylmillä järkisyillä. He ovat siitä huolimatta varmoja, että Jeesus on heidän kanssaan aterialla vakuuttaen heidät Hänen iankaikkisesta uskollisuudestaan ja rakkaudestaan merkin ja sinetin avulla, joka on leipä ja viini. Sen tähden Hänen pyhä ateriansa ei ole pelottavaa, vaikka siinä on jumalallisen Majesteetin puhdas läsnäolo, joka pikemminkin täyttää meidät yliluonnollisella rauhalla.

Toinen valtani, lisää epäilyksiä

Minun toiseksi tärkein tehtäväni pappina oli synnintunnustuksen sakramentin (parannuksen sakramentti) antaminen. Syntientunnustaminen on todella suuressa asemassa Rooman kirkon valtarakenteessa. Rooman kirkolle sen strateginen perusta on kaikkein tärkein. Se painottaa maallikoiden alamaisuutta papistolle. Syntientunnustamisessa pappi istuu tuomioistuimellaan. Katumuksen suorittaja tunnustaa oman heikkoutensa. Hän paljastaa salaisuutensa, jota hän ei paljasta kenellekään toiselle. Riippuu papista julistetaanko katumuksen suorittaja vapaaksi synneistään tai ei. Pappi päättää hänen puolestaan taivaasta ja helvetistä. En puhu tässä Raamatun perusteista, joita Rooman katolinen kirkko tuo esiin puolustaessaan syntientunnustamisen käytäntöä. Minä vain kysyn: Onko tämä loisteliasta Jumalan lasten vapautta? Onko tämä autuasta pelastusta, josta Raamattu ylistävästi puhuu? Onko tämä rauhaa, joka julistettiin Betlehemissä? Onko tässä minkäänlaista kuvaa Hyvästä Paimenesta, joka lähtee etsimään kadonneita lampaita erämaahan ja kantaa ne olkapäillään takaisin laumaan? Eikö lampaita enemminkin potkita pitkin syntientunnustamisen polkua niin sanottuun lammaslaumaan iankaikkisen kuoleman uhalla?

Todellinen tunnustaminen Jumalalle

On kuitenkin hyvä, että uskovalle, jolla on ahdistuksen kuormaa syyllisyytensä tähden, niin hän tunnustaa syntinsä Jumalalle. Se on hyvä, että hän tunnustaa ne jollekin luotettavalle henkilölle. Sillä voi olla kohottava vaikutus ja se voi lohduttaa häntä. Ihminen voi sydämessään olla rikkinäinen jonkin synnin tähden, niin että hän tuskin uskoo saaneensa syntiään anteeksi. Hän tietää, että Raamatun mukaan Jeesuksen anteeksiantavalla armolla ei ole rajoja. Mutta se voi vahvistaa häntä kun hänen kanssa on uskova, toinen Jumalan palvelija, joka avoimesti vahvistaa tämän totuuden ja hyvin persoonallisella tavalla: Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden. Mutta tämä on aivan erilainen tunnustaminen ja synninpäästö kuin mistä Rooman katolinen kirkko opettaa. Harvoin olen kuullut kenenkään tulevan Rooman kirkon syntientunnustamiseen siksi että, että hänellä olisi ollut sydämessään syytöstä, kehotusta ja tarvetta. Suurin enemmistö tuli, koska heidän täytyy tulla. Se oli ongelmallinen homma, johon heidän täytyi käydä käsiksi jos he halusivat paeta helvettiä.

Totuus ahdistaa minua

Monta kertaa luin Raamattua ja kysyin itseltäni; Onko kirkkoni tämän kirjan mukainen? Raamatussa on selvästi sanottu, että ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä on Jeesus Kristus, joka otti pois synnin rangaistuksen Golgatan ristillä. Kuitenkin, minun kirkkoni opetti, että on useita välittäjiä ja erityisesti Maria, joka on kaiken armon välittäjätär. Aloin myös epäilemään sitä että oliko Jumala antanut paaville erehtymättömän auktoriteetin ja vallan selittää Raamattua ja oliko jokaisen kristityn velvollisuus hyväksyä paavin näkemykset. Onko se oikein, että paavilla on absoluuttinen auktoriteetti kumota ja sanoa toisella tavalla siitä mikä on selvää Raamatun sanaa? Koska erityisesti pelon kautta mieli halvaantuu ja ajatukset hämärtyvät, kuinka äly voi toimia kunnolla jos sen takana on pelko kuoleman synnistä ja helvetistä ja varsinkin jos johtopäätös on tuomio iankaikkiseen tuleen? Kriittisesti sanoen johtopäätöksen ymmärtäminen, joka on pakotettu toiminaan sillä tavalla on ilmeisesti epäluotettava. Tee mitä minä tekisin, en kyennyt saavuttamaan minkään asteista varmuutta Rooman katolisen kirkon opista. Parhaimmillaan voisin myöntää sen todennäköisenä totuutena, mutta en sen enempää. Valehtelisin itselleni jos väittäisin jotakin muuta. Alitajuntani ei voisi enää kauempaa onnistua järjenvastaisesti tuomitsemaan minun älyllistä epävarmuuttani. Olin liian kauan tarkkaillut alitajuntani toimintaa. Tiesin, että omatuntoni syyttäisi minua aina itsepetokseen syyllistymisestä. Ja jos pitäisin sen näkemyksen, niin minua ei voitaisi enää kutsua Rooman katolilaiseksi. Kirkkoni oppi ajoi minut sieltä pois.

Oppikirjassamme, Theolgia Maralis, Aertnijs Damen, XII nro. 323, olin lukenut, että ihminen joka itsepäisesti epäilee uskon totuutta on selvästi harhaoppinen ja siten hän on kadottanut uskonsa. Ajatuksen mukaan, "Dubius in fide, infidelis est" (Kuka tahansa epäilee uskoaan on uskoton), en ollut enää Rooman katolisen kirkon uskova. Voin ainoastaan vakuuttaa sinnikkäästi, että katolisen kirkon argumentit Jumalan ilmoituksesta eivät kyenneet muodostamaan mitään muuta kuin todennäköisyyksiä. Tämä sinnikkyys ei kummunnut kapinallisesta mielenlaadustani eikä ylpeydestä. Se oli yksinkertaisesti asia, jossa olin vilpitön itseäni kohtaan. Minut oli asetettu vastakkain kahden elämäntavan valinnan kanssa: Voisin jäädä Rooman katolilaiseksi ja jatkaa elämääni valehtelijana; tai voisin pysyä uskollisena minun syvällisille ajatuksilleni ja jättää katolinen kirkko. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Lutherin sanoin, voin sanoa, Tässä seison enkä muuta voi.

Olin seisonut hiekalla en kalliolla

Se oli kauhea hetki, kun kaikessa vilpittömyydessä tunsin velvollisuudekseni kieltäytyä alistamasta mieltäni Rooman kirkon opillisille julkilausumille. Siihen asti Rooman katolinen kirkko oli ollut minun tukeni, kallio jolle olin rakentanut vakaumukseni. Nyt näin rakentaneeni taloni hiekalle. Rehelliset itse analyysin aallot olivat vieneet hiekan pois sen perustuksista, talo romahti ja minä kulkeuduin sen mukana epätoivon tulvassa. En löytänyt mistään tukea johon olisin nojautunut. Minun täytyi yksin työntäytyä läpi monen elämän näkemyksen aluskasvillisuuden.

Sellaisten sydämen epäilysten kanssa en kyennyt enää olemaan Rooman katolisen kirkon pappi. Maanpäällinen luostari helvettini päättyi. Jätin muotojen ja varjojen elämän ja tulin kiehtovaan todellisuuden maailmaan, jossa olin viimein vapaa hengittämään. Luovutin pois virkani professorina ja jätin Rooman katolisen kirkon. Laitoin syrjään papin kauhtanan (asun), joka Brasilian lämmössä imi itseensä lämpöä ja kävelin kevyesti vapaana paita hihasillani. Mutta syvällä sisimmässäni kannoin vielä syyllisyyden taakkaa.

Pelastettu yksin armosta, uskon kautta

Ulkonaisesti olin vapaa, mutta sisäisesti minulla ei ollut rauhaa, sillä olin kokonaan kadottanut näkyvistäni Jumalan. Sain paljon apua Rio de Janeiron evankelisesta seurakunnasta - paikallisesta seurakunnasta, jossa seurakunta perusti uskonsa ainoastaan Raamatun opetuksiin. Heidän myötätuntonsa auttoivat minua todella paljon. He toimittivat minulle siviilivaatteita, sillä minulla ei ollut rahaa ostaa niitä ja he antoivat minulle ruokaa ja suojaa. Olen aina heille kiitollinen. Mutta suurin osa heidän saarnaamisestaan vaikutti minuun. Se oli minulle täysin uutta kuulla sellaista Raamatun selitystä. Mutta voisiko ei-katolinen saarnaaja auttaa minua? Katolisessa pappisseminaarin koulutuksessa kun olin pappina, olin säännöllisesti kuullut väitteitä tällaisten seurakunnan vääristä opetuksista, mutta en ollut koskaan ymmärtänyt mitä ne olivat opettaneet. Rio de Janeirossa kuulin saarnaajan selittävän ettei ihminen voi pelastaa itseänsä tai ansaita pääsyään taivaaseen omien ponnistelujensa kautta, koska hän on kokonaan kadotettu ja toivoton. Tähän kaikkeen kykenin sydämestäni yhtymään, sillä olin selkeästi kokenut kyvyttömyyteni muuttaa itseäni. Huolimatta suurimmista ponnisteluistani ja kaikenlaisista katumuksistani, en ollut onnistunut tulemaan toisenlaiseksi persoonaksi. Saarnaaja meni vieläkin pidemmälle ja näytti, että on ainoastaan yksi tie, jonka kautta voi vapautua synnistä ja se on annettu täydellisenä Jumalan lahjana ja uutena elämänä. Hän näytti minulle kuinka tämä kokemus saadaan suoraan Jeesukselta Kristukselta, joka antaa sen ilmaiseksi ja virheettömästi kaikille, jotka luovuttavat itsensä Hänelle, täydellisesti luottaen Hänen täydelliseen uhriinsa.

Elämä ja valkeus

Aluksi minun oli vaikea uskoa tätä. Se oli kuin satukertomus - liian hyvää olakseen totta. Näin Kristukselle antautumisen kauneuden. Se kuulosti ihmeelliseltä ja samaan aikaan se näytti liian helpolta ja halvalta. Katolisena olin uskonut pelastuksen olevan elämän kovin taistelu, asia josta tuli taistella ja ansaita Jumalan mielisuosio. Mutta nyt aloin ymmärtämään todellista Raamatun opetusta. Kyllä, pelastus on todellakin vaikein asia maailmassa ja se täytyy ansaita täydellisen kuuliaisuuden kautta kaikella Jumalan lain vaatimuksella, toisin sanoen, täydellisellä synnittömyydellä. Mutta hämmästyttävä tosiasia on, että Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika on täyttänyt kaikki nämä vaatimukset meidän puolestamme, jos uskomme Häneen.

Ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. (Room 3:24-26).

Lopultakin ihmeellinen läpimurto oli toteutunut. Sieluni avautui täysin Kristukselle, Häneen täysin luottaen. Kykenin näkemään etteivät juutalaiset ristiinnaulinneet Kristusta - minä sen olin tehnyt. Hän otti minun syntini. Ääretön salaman välähdys valaisi entisen elämäni roskakasat. Sieluni oli kuin pommitettu kaupunki edessäni, ja täytyin tuskalla kuin näin syntini, jotka olivat tunkeutuneet koko olemukseeni. Mutta roskakasan lävitse ymmärsin ja tiesin, että Kristus oli antanut minulle anteeksi ja tehnyt minusta todellisen kristityn. Minusta oli tullut uusi luomus. Jeesus puhui Hänen ja todellisten kristittyjen välisestä suhteesta näillä sanoilla, Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut (Joh 10:14).

Minä olin aloittanut uuden elämän, kaikella tuntemuksella läheisestä yhteydestä Jumalaan, jota en ollut koskaan ennen tuntenut kaikkina päivänäni katolisena pappina. Rooman kirkon kuollut lakihenkisyys oli takana päin ja tulevaisuus oli elävä henkilökohtainen yhteys ihmeellisen Jumalan kanssa.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/katolis ... auhut.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa