Katoava maailma ja luonto

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja onefortruth » 09. Joulu 2015 15:48

Tässä kävin keskustelua erään uskonsisaren kanssa yli 2 vkoa sitten. Juttelimme pakolaisuudesta ja pakolaispolitiikasta. Uskovienkin kesken mielipiteet eriävät hyvin paljon.
Mutta tiedän tämän sisaren reilun 15 v. kokemuksella myös "ekoistiksi" eli jonkin sortin luonnonsuojelija-aattelliseksi.
Hän käänsi asiat niin että nyt onkin kaikkein pahin ongelma kuitenkin se ilmaston lämpeneminen. Suuni loksahti auki kuullessani tämän. Ihmisen pahuus, Isis jne. asiat eivät olekaan uskovan ihmisen mielestä se pääongelma.
Tottahan se on myönnettävä että tämä on todellinen ongelma, että ilmasto lämpenee. Se on eräs asia, joka ei kuitenkaan ole Jumalan käsien ulkopuolella tai että hän ei voisi asialle mitään.
Uskon että luonnon luhistuminen on eräs seuraus maailman synneistä ja osa tätä katoavaa maailmaa. Tämä maailma todella tulee katoamaan ja elämme lopun aikoja.
Jumala on luvannut luoda uuden maailman ja uuden Jerusalemin.

ilm.21:1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. [Jes. 65:17, Jes. 66:22; 2. Piet. 3:13]

Tuossa on vain yksi minkä nyt satuin löytämään useista muista kohdista. Mutta pisti miettimään tuo kaverin tokaisu etteikö hän ole kärryillä siitä mitä Raamattu kertoo.
Jumala tietää kaiken aikaa, mitä maailmassa tapahtuu, tämä kaikki tullaan hävittämään ja Jumala luo uuden maan aikojen lopulla, aamen.
Onko teillä kellään muulla käsitystä näistä ja tullut puhetta asiasta?
Meret on jo saastutettu ikävästi, roskaa ja sademetsiä kaadettu, maahan kaadettu saasteet ja ydinsaasteet, jotka ovat lähes ikuista saastetta.
Mielenkiinnolla odotan keskustelua aiheesta... :)
onefortruth
 
Viestit: 194
Liittynyt: 12. Joulu 2010 09:20

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 09. Joulu 2015 16:19

Jumala antoi meille suuren lahjan luomakunnassaan. Me saimme oikeuden käyttää kaikkia kasveja ja eläimiä hyödyksemme.

Lahjan mukana tuli myös vastuu, tätä vastuuta emme ole täyttäneet, vaan rahan ahneudessamme olemme raiskanneet ja myrkyttäneet tämän lahjamme piloille.

Minä uskon, että Jumala on luonut kasveihin ja eläimiin kaiken tarpeellisen (mm.lääkkeet) ja siellä olisi vaikka mitä aarteita vielä joita emme ole löytäneet.

Lääkkeitä, mausteita, materiaaleja, kauniita näkyjä , tuoksuja, makuja, tuntemuksia (vaikkapa miltä levä tuntuu paljaalla jalalla) jne.

Room.8

19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.


Onneksi luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta aikanaan :).
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Tirlittan » 09. Joulu 2015 16:26

No, luonnon mullistukset on paheneva ongelma, mutta tuskin se pahin.
Kaikki liittyy kaikkeen.

Tulee mieleen tämmöisiä kohtia

Room. 8:
18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.


Hoos. 4:
2 Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa.
3 Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat.


Maa murehtii ihmisen saastutuksia ja huokaa sitä, että luomakuntakin vapautetaan turmeluksesta.

Noita pakolaisia voi tulevaisuudessa tulla myös ilmaston muutosten takia. Voi tulla mullistuksia, joiden takia joissakin paikoissa on
mahdotonta asua.
Jäätiköiden sulamiset, maanjäristykset, tulivuorten purkaukset, myrskyt, kaikki lisääntyneet, ei pelkästään ilmaston lämpiäminen.
Kaikki mullistukset ovat kuitenkin Jumalan käsissä.
Tirlittan
 

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 09. Joulu 2015 16:26

*
Niin mitä Murpatti sanoo. Minä luin yhtä mielenkiintoista juttua. Rosmariini kasvi kuulemma parantaa muistia pelkällä nuuskimalla. :shock: :)

http://www.voice.fi/daami/terveys-ja-hy ... stia-55834
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Tirlittan » 09. Joulu 2015 16:46

Sori, tuli Mikon kanssa Roomalaiskirjettä tuplana. Naputeltiin taas samaan aikaan. :-P
Tirlittan
 

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Joulu 2015 23:44

Luonnon suojeleminen kaikin mahdollisin teoin on todella tärkeää myös uskoville. Ilmestyskirjassa sanotaan, että aika tulee turmella ne, jotka turmelevat maan (Ilm.11:18). Se, että Jumala aikanaan luo uuden taivaan ja uuden maan, ei oikeuta uskovia vastuuttomuuteen.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja onefortruth » 10. Joulu 2015 03:04

Aamu-Usva kirjoitti:Luonnon suojeleminen kaikin mahdollisin teoin on todella tärkeää myös uskoville. Ilmestyskirjassa sanotaan, että aika tulee turmella ne, jotka turmelevat maan (Ilm.11:18). Se, että Jumala aikanaan luo uuden taivaan ja uuden maan, ei oikeuta uskovia vastuuttomuuteen.

Haluan nyt tarkentaa etten ajanut tällä sitä takaa. Mutta emme tokikaan pysty enempää minkä voimme osaltamme tehdä.
onefortruth
 
Viestit: 194
Liittynyt: 12. Joulu 2010 09:20

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Lily » 10. Joulu 2015 09:05

Niin, tottahan on myös se että uskovakin voi alkaa palvelemaan enemmän luotua kuin luojaa. Monella uskovalla voi mennä luonnonsuojelu ym. Jumalan edelle ajan käytössä/elämäntavassa.

Itsellä joskus humpsahti ruokavalio asiat helposti ykkös kiinnostuksen kohteeksi. Niihin käytin aikaa enemmän kuin Jumalaan, tutkimalla lähinnä ruoan vaikutusta terveyteen.

Monethan käyttää aikaa ja energiaa juurikin luonnon suojeluun huimissa määrin ja luonnon asiat voipi mennä uskon ja lähimmäisten ohi ihan hujahtamalla. Toki uskon, että jos vain mahdollista niin olisi hyvä olla kuormittamatta luontoa ihan törkeällä tavalla.

Onefortruth, ei kai tuo sinun ystävä vaan halunnut kenties sivuuttaa pakolais/isis keskustelua kääntämällä sitä luonnonsuojeluun? Jos oli hänelle liian rankka aihe?
Lily
 

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 10. Joulu 2015 19:35

Minulla on kokemusta enemmänkin uskovista, jotka eivät tunnu välittävän luonnonsuojeluteoista yhtään. Heillä on sellainen asenne, että koko jätteiden lajittelu yms. on jotain eliitin humpuukikeksintöä eikä siitä ole apua. Sitten kaikki järjestöt tuomitaan huijaukseksi ja ilmaston lämpenemistäkin pidetään suurena huijauksena.

Mutta siis todella hyvä jos on niitäkin, jotka edistävät luonnonsuojelutyötä!

Ruokavaliojutuista tuli mieleen, että minulla on nyt Kiehu-maidot kiehumassa ja riisipuuro tulossa iltapalaksi. Katsotaan palaako pohjaan. Että kiitos vain foorumille vinkistä ;)
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Katoava maailma ja luonto

ViestiKirjoittaja onefortruth » 11. Joulu 2015 03:53

Lily kirjoitti:Niin, tottahan on myös se että uskovakin voi alkaa palvelemaan enemmän luotua kuin luojaa. Monella uskovalla voi mennä luonnonsuojelu ym. Jumalan edelle ajan käytössä/elämäntavassa.

Itsellä joskus humpsahti ruokavalio asiat helposti ykkös kiinnostuksen kohteeksi. Niihin käytin aikaa enemmän kuin Jumalaan, tutkimalla lähinnä ruoan vaikutusta terveyteen.

Monethan käyttää aikaa ja energiaa juurikin luonnon suojeluun huimissa määrin ja luonnon asiat voipi mennä uskon ja lähimmäisten ohi ihan hujahtamalla. Toki uskon, että jos vain mahdollista niin olisi hyvä olla kuormittamatta luontoa ihan törkeällä tavalla.

Onefortruth, ei kai tuo sinun ystävä vaan halunnut kenties sivuuttaa pakolais/isis keskustelua kääntämällä sitä luonnonsuojeluun? Jos oli hänelle liian rankka aihe?


Tuota arvelin itsekin, että halusi ennemmin keskittyä luontoaiheeseen eikä hän oikein tiedä miten suhtautua pakolaisiin vaikka puolustaakin aika lailla.
Mä itse olen aika varma että tuollainen ryntäys Eurooppaan on muutakin kuin hädässä ryntäävien reaktio. Siinä on varmasti strategiansa tyylin troijan hevonen ja siltä se on todella alkanutkin näyttämään. Tuo aihe oli hänelle ehkä liikaa kun vihjaisin siitä....en näillä sanoin kylläkään. Kyllästyttää kun ihmiset eivät oikein ymmärrä asioita että on niillä kääntöpuolensakin.
Sen se tuo kaverikin kyllä tunnusti.

Mutta, luonto....tänne voi kerätä linkkejä liittyen ilmaston muutokseen ja artikkeleita :)
Oli se sitten luomisteoriaa tai mitä muutakin, on varmasti hyviä.
Ilmastonmuutos on todella alkanut, on nämä talvet ja vuodenajat meilläkin sekaisin, eikö vain?
onefortruth
 
Viestit: 194
Liittynyt: 12. Joulu 2010 09:20

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron