Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 18. Marras 2015 12:04

Paavi on ruvennut käyttämään Twitteriä kommunikoidakseen ihmisten kanssa. Nimimerkkinä hänellä on Pontifex Maximus eli Jumalan sijainen maanpäällä.

RKK:n ylimpänä auktoriteettina sekä Jumalan sijaisena maanpäällä hän edustaa RKK:n opetusta ja oppia. Tutkitaanpa mitä Paavi sanoo:

Image

"Pyytäkäämme apua Pyhältä arkkienkeli Mikaelilta, että hän puolustaisi meitä paholaisen kahleita vastaan"

Raamattu ei opeta pyytämään / ruokoilemaan enkeleitä, vaan Jumalaa Jeesuksen nimissä. Meidän tulisi rukoilla tätä asiaa kristukselta tai Jumalalta, ei enkeleiltä. Näin kun Kristus siirretään syrjään on se antikristillistä (Kristuksen vastustamista / kieltämistä). Itse niputan eneklien palvonnan / ruokoilemisen / pyytämisen antikristilliseksi teoksi.

Image

"Joka kerta, kun teemme ristin merkin vetäydymme lähemmäksi kolminaisuuden mysteeriä"

Raamattu ei opeta, että uskovan tulee tehdä ristinmerkki lähentyäkseen Isää Poikaa ja Pyhää Henkeä. Risinmerkki ei tee meitä läheisemmäksi Isää Poikaa ja Pyhää Henkeä , vaan rukoilu ja Jumalan tahton mukaan eläminen.

Image

"Pyyäkäämme/rukoilkaamme Ladyämme (Mariaa) auttamaan kaikkia perheitä, erityisesti työttömien perheitä"

Raamattu ei opeta pyytämään / rukoilemaan Mariaa , vaan Jumalaa Jeesuksen nimessä. Marian rukoilu ohittaa Jeesusen rukouksiin vastaajana ja on näin antikristillistä.

Image

"Sota on kaiken köyhyyden äiti, suuri sielujen ja elämien saalistaja"

Sanoo paavi, joka edustaa instituutiota joka 500 vuotta tapoi, murhasi ja kidutti kristittyjä ja muita ihmisiä inkvisition vainoissa. Tekopyhää? Mielestäni kyllä.

Image

"Maria on täynnä armoa, Maria on varma turvapaikka meille koettelun /kiusausten hetkellä"

Maria ei voi armahtaa ketään, vain Jumala voi. Maria ei ole turvapaikka koetteluissa, vaan Jumala on.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

ViestiKirjoittaja JHK » 18. Marras 2015 17:11

Osuvaa kritiikkiä. "Pontifex Maximus" on oikeastaan paremmin käännettynä "ylipappi". Väittäessään itseään ylipapiksi Paavi periaatteessa tekee itsestään "toisen Kristuksen", koska Kristushan on se ylimmäinen pappi. Vähän samaan tapaan kuin itseasiassa myös "arkkipiispa" on vastaava ilmaus, Kristushan on meidän ylipaimenemme ( ja "piispat" eli vanhimmat paimenia, 1. piet 5).

Aika karu kommentti Paavia vastaan on myös huomio siitä, että hän sovittaa itseensä Pyhän Kolminaisuuden: hän on väitetysti "Pyhä isä", "Ylipappi" ja "Kristuksen sijainen maan päällä", eli siis yhtä aikaa Isä, Poika ja Pyhä Henki!
JHK
 

Re: Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

ViestiKirjoittaja PetriFB » 18. Marras 2015 17:19

JHK kirjoitti:Osuvaa kritiikkiä. "Pontifex Maximus" on oikeastaan paremmin käännettynä "ylipappi". Väittäessään itseään ylipapiksi Paavi periaatteessa tekee itsestään "toisen Kristuksen", koska Kristushan on se ylimmäinen pappi. Vähän samaan tapaan kuin itseasiassa myös "arkkipiispa" on vastaava ilmaus, Kristushan on meidän ylipaimenemme ( ja "piispat" eli vanhimmat paimenia, 1. piet 5).

Aika karu kommentti Paavia vastaan on myös huomio siitä, että hän sovittaa itseensä Pyhän Kolminaisuuden: hän on väitetysti "Pyhä isä", "Ylipappi" ja "Kristuksen sijainen maan päällä", eli siis yhtä aikaa Isä, Poika ja Pyhä Henki!


Juuri näin JHK. Antikristus tekee itsestään Jumalan, joten todella osuvasti huomioitu.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

ViestiKirjoittaja Joel.A » 18. Marras 2015 18:18

Ja ei tarvita enää kuin valhevoimalla tehdyt ihmeteot.
Joel.A
 

Re: Paavin esilletuoma RKK:n opetuksista twitterissä.

ViestiKirjoittaja PetriFB » 18. Marras 2015 18:19

Joel.A kirjoitti:Ja ei tarvita enää kuin valhevoimalla tehdyt ihmeteot.


Amen, juuri näin.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa