Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Marras 2015 15:06

Rooman katolinen kirkko (RKK) on antikristillinen lahko, ei Raamatun kristinuskoa. Pyrin todistamaan väitteeni Raamatun sanan todistuksen kautta. Se miksi aloitan tällaisen aiheen, johtuu siitä että kaikki vilpittömät uskovat eivät tiedä mitä RKK edustaa ja moni heistä voi pitää RKK:ta Raamatun kristinuskona, joka on vain erehtynyt joissakin kohden, mutta on samalla tavalla kristinuskoa kuin helluntailaisuus, vapaaseurakunta, baptistiseurakunta jne. RKK ei ole erehtynyt vain joissakin opillisissa kysymyksissä, vaan se opettaa toista evankeliumia, eli väärää evankeliumia ja on sillä perusteella antikristillinen lahko, ei Raamatun kristinuskoa.

rpe kirjoitti: Kiivailu esim 33/38 käännöksen ”sanatarkemmasta” paremmuudesta johtaa minusta helposti omaa hurskautta ja pätemisen tarvetta korostavaan pyhyyskilpalaulantaan. Siksi pidän suuressa arvossa myös Hieronymoksen Versio Vulgataa, koska sen latinalaisen kirjallisuuden ja varhaisen kirkollisuuden todellinen mestariteos (vaikkakin siinä esim LK2:1 käännetään ”dynaamisesti –factum est, Ἐγένετο δὲ ). Tämä siksi, että katolisen kirkon tieteellinen raamatuntutkimus on tällä hetkellä monin paikoin aivan maailman huippua.


Rooman katolisen kirkon monin paikoin "maailman huippu" tieteellinen raamatuntutkimus on johtanut heidät täydelliseen hengelliseen pimeyteen.

Lainaus erään katolisen teologin (Emil Anton) tekstistä:

Erään italialaisen uskonveljen sanoin: ”Kuinka ateisti voi opettaa teologiaa? Sehän on kuin pornotähti opettaisi siveyttä!”

Koska asia on jatkuvasti monille ulkopuolisille epäselvä, Helsingin teologisessa tiedekunnassa opetettava teologia on itseymmärrykseltään tieteellistä tutkimusta, jossa tutkitaan kristinuskoa ilmiönä – se ei siis ole opetusta Jumalasta, hänen tahdostaan ja sanastaan. Tutkimuskohteena ovat tekstit, eri ajattelijoiden näkemykset, historialliset tapahtumat, ei yliluonnollinen todellisuus itsessään. Näin ollen ateisti voi aivan hyvin tehdä teologista tutkimusta.

Tällainen sananmukaisesti jumalaton teologia tuli mahdolliseksi valistuksen jälkeen, kun järki nostettiin totuuden kriteeriksi uskon tilalle ja sitä vastaan. Nyt Raamattua voitiin tutkia ihmisten näkemyksinä ja kokemuksina, ei Jumalan ilmoituksena, ja siinä havaittavat virheet ja ristiriidat voitiin tunnustaa todellisiksi virheiksi ja ristiriidoiksi, errare humanum est. http://hyviauutisia.net/2012/05/28/heik ... en-haaste/


Katolisen teologin mukaan teologia on tieteellistä tutkimusta, jossa tutkitaan kristinuskoa ilmiönä ja siksi se ei ole opetusta Jumalasta, hänen tahdostaan ja sanastaan. Katolisen teologin mukaan tutkimuskohteina ovat tekstit, eri ajattelijoiden näkemykset, historialliset tapahtumat, ei yliluonnollinen todellisuus itsessään. Tämän perusteella katolinen teologi sanoo että ateistikin voivat aivan hyvin tehdä teologista tutkimusta.

Edellä oleva lausunto oli katolisen teologin "maailman huipun" tieteellisen raamatuntutkimuksen tuloksen hedelmää. Jos ja kun teologia on tällaista tieteellistä tutkimusta, jossa ateistikin voi opettaa, eikä kyse ole opetuksesta Jumalasta, Hänen Sanastaan tai tahdostaan, niin kenenkään uskovan ei varmaankaan tulisi olla osallisena sellaisessa tieteellisessä tutkimuksessa, jossa ateistit opettavat hänelle kuinka Jumalaa ei ole ja kuinka Raamattu on ristiriitainen jne. jos uskova on teologisessa, sillä mielellä, että hän on siellä opiskelemassa Jumalan sanan opetusta. Jos Antonin kuvaus teologisesta tiedekunnasta on totta, niin miksi uskova pyrkisi opiskelemaan ja oppimaan Jumalasta, jos siellä ei edes pyritä opettamaan Jumalan sanan opetuksesta ja Jumalan tahdosta? Jos joku on eri mieltä teologisesta tiedekunnasta ja sen pyrkimyksistä kuin Emil Anton, niin tuokoon sen esille ja katsotaan asiaa, sitten uudesta näkökulmasta käsin.

Katsotaan seuraavaksi lyhyesti RKK "maailman huippu" tieteellisen raamatuntutkimuksen tuloksia, eli miten he opettavat ja ymmärtävät Raamattua.

Paavi Pius IX julisti dogmin Marian synnittömyydestä, jonka mukaan Maria syntyi synnittömänä ja eli koko elämänsä tekemättä kertaakaan syntiä.

Room 3:
19 ¶ Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

RKK:n dogmi Marian synnittömyydestä on väärä opetus, sillä Raamattu kumoaa tämän opin ja osoittaa sen vääräksi opiksi.

Catholic Encyclopedia:

Most rightly", says the Catechism, "has the Holy Church of God added to this thanksgiving, petition also and the invocation of the most holy Mother of God, thereby implying that we should piously and suppliantly have recourse to her in order that by her intercession she may reconcile God with us sinners and obtain for us the blessing we need both for this present life and for the life which has no end."

Katolinen ensyklopedia opettaa Marian esirukoustensa kautta sovittavan syntiset Jumalalle.

1 Tim 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Raamatun sana todistaa ja paljastaa RKK:n Marian syntisten sovitusopin harhaopiksi, joka yksistään riittää todistamaan sen ettei RKK ole ja edusta Raamatun kristinuskoa, vaan on eksyttäväinen antikristillinen lahko.

Katolinen kirkko opettaa eukaristiasta ja messu-uhrista seuraavasti:

Kun kirkko viettää eukaristiaa, Herransa kuoleman ja ylösnousemuksen muistoa, tulee tämä keskeisin pelastustapahtuma todella läsnäolevaksi, ja siinä ”toteutetaan meidän lunastustamme” .... Itse asiassa ”Kristuksen uhri ja eukaristian uhri ovat yksi ainoa uhri”. ... Messu tuo ristin uhrin tähän hetkeen lisäämättä siihen mitään ja moninkertaistamatta sitä. Siinä toistuu sen muiston viettäminen, sen ”muiston osoittaminen” (memorialis demonstratio), jonka kautta Kristuksen ainutkertainen ja lopullinen lunastusuhri tulee yhä uudelleen ajassa läsnäolevaksi. Eukaristian salaisuuden uhriluonnetta ei siis voi ymmärtää joksikin erilliseksi, rististä riippumattomaksi tai vain välillisesti Golgatan uhriin liittyväksi. .... Jokaisen teologisen selityksen, joka jollakin tavalla tahtoo syventyä tähän salaisuuteen, on ollakseen sopusoinnussa katolisen uskon kanssa pitäydyttävä siinä, että konsekraation jälkeen meidän sielustamme riippumattomalla objektiivisella tavalla leipä ja viini ovat lakanneet olemasta olemassa. Niistä on siitä hetkestä lähtien tullut Herran Jeesuksen palvottavat ruumis ja veri, jotka ovat todellisesti edessämme leivän ja viinin sakramentaalisissa muodoissa”. Tämän uhrin pelastava vaikutus toteutuu täydellisenä silloin, kun kommuuniossa otamme vastaan Herran ruumiin ja veren. http://katolinen.fi/?page_id=5193

RKK:n opetus eukaristiasta ja messu-uhrista on epäraamatullista, sillä ehtoollinen (Herran ateria) ei ole sama asia kuin Golgatan uhri ja Jeesuksen uhri. RKK:n opetus eukaristian ja messu-uhrin uhrista on toista evankeliumia, eli ei pelastavaa evankeliumia.

Hebr 10:
10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

Raamatun sana todistaa katolisen kirkon messu-uhri opetuksen olevan harhaoppia sekä väärän pelastustien julistamista ja opettamista. Raamattu opetuksen mukaan Raamatullinen pelastus on yksin Herran Jeesuksen verenvuodatuksen kautta tapahtuneessa uhrissa, jossa Hän uhrasi itsensä Golgatan ristillä syntien anteeksiantamukseksi verensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Koska Raamattu opettaa yhdestä ja ainoasta pelastustiestä, Herrasta Jeesuksesta eikä sen rinnalle saa asettaa muita pelastusteitä, niin se tarkoittaa sitä, että katolisen kirkon messu-uhri opetus tekee katolisesta kirkosta instituution, joka ei johdata virallisen opetuksensa kautta ihmisiä Raamatulliseen pelastukseen, vaan kadotukseen.

Paavi Franciscus: Sen sijaan, Herra on luonut meidät Hänen kuvakseen ja kaltaisekseen ja antanut tämän käskyn syvälle meidän sydämiimme: Tee hyvää, älä tee pahaa. Herra on lunastanut meidät kaikki, meidät kaikki, Kristuksen veren kautta: Meidät kaikki, ei vain katolisia. Isä, kaikkiko, myös ateistit? Kyllä myös ateistit, kaikki! Tämä veri tekee meistä ensimmäisen luokan Jumalan lapsia. Me olemme luodut Jumalan kuvankaltaiseen lapseuteen ja Kristuksen veri on lunastanut meidät kaikki! Meillä kaikilla on velvollisuus tehdä hyvää. Kaikille annettu käsky tehdä hyvää on kaunis polku kohti rauhaa. Jos me jokainen teemme oman osuutemme, jos teemme hyvää toisille, jos meidät tavataan tekemästä hyvää niin hitaasti lempeästi pikkuhiljaa me saavutamme kulttuurien kohtaamisen: me tarvitsemme tätä niin kovasti. Meidän tulee tehdä toisillemme hyvää. Mutta isä minä en usko, olen ateisti! Mutta tee hyvää: Me kohtaamme toisemme siellä. http://en.radiovaticana.va/storico/2013 ... en1-694445

Paavi Franciscus opettaa Jeesuksen veren lunastavan myös ateistit, eli myös ihmiset jotka eivät usko, eivätkä halua uskoa Herraan Jeesukseen ja Raamattuun. Paavin opetus on antikristuksen oppia, sillä kukaan ihminen ei voi pelastua ilman parannuksen tekemistä ja uskoa Herraan Jeesukseen:

Mark 1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

Raamattu opettaa, että Herran Jeesuksen veri lunastaa vain ne ihmiset, jotka uskovat Herraan Jeesukseen ja vaeltavat uskon kuuliaisuudessa Pyhän Hengen voiman avulla:

Room 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit

1 Piet 1:2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

1 Joh 1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Paavin saarna ja opetus ateistien pelastumisesta Jeesuksen veren kautta on Jumalan pilkkaa sekä Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön häpäisemistä ja pilkkaamista. Ateistit eivät usko Herraan Jeesukseen eivätkä Raamattuun ja siksi Herran Jeesuksen veri ei lunasta heitä. Ateistin täytyy tehdä parannus ja hylätä ateismi sekä uskoa Herraan Jeesukseen, että hän voisi pelastua.

Paavin puheen vanhakatoliset (oikeaoppisia katolisia) puolustajat voivat koittaa selitellä, ettei paavi suinkaan tarkoittanut Jeesuksen kuolleen ja sovittaneen ateisteja, vaan että Jumala armo ja pelastus on heitäkin varten, jos he vastaanottavat pelastuksen Kristuksessa.

Edellä oleva puolustelu on turhaa, sillä paavi sanoi aivan selvästi, että Jeesuksen veri sovittaa kaikki myös ateistit. Paavi Franciscus ei siis sanonut, että Jeesuksen veri sovittaa jos he ottavat vastaan pelastuksen, vaan että Jeesuksen veri on sovittanut ateistit. Paavin "evankeliumi" on väärä evankeliumi ja paha harhaoppi.

Tällaista pimeyden hedelmää tuottaa "maailman huippu" tieteellinen katolinen raamatuntutkimus. Katolinen teologi Emil Anton opettaa ateistin soveltuvan opettamaan Helsingin teologisessa tiedekunnassa. Totta kai se soveltuu ja sopii katolisen teologin ajatusmaailmaan, koska uskominen koko katolisen kirkon viralliseen oppiin johtaa samaan päämäärään kuin ateistilla, joka on iankaikkinen kadotus. Älköön kukaan sanoko minun tuomitsevan ketään kadotukseen, sillä minulla ei ole valtaa ketään tuomita kadotukseen, mutta se valta jokaisella uskovalla on, että hän voi ja saa sanoa, että ilman uskoa Herraan Jeesukseen sekä valhe-evankeliumin kautta Jumala tuomitsee ihmisen iankaikkiseen kadotukseen.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Marras 2015 18:57

Paavi Franciscus sanoi: "Kun luemme luomisesta Mooseksen ensimmäisestä kirjasta, törmäämme riskiin siitä, että kuvittelemme jumalan taikuriksi, joka pystyi tekemään kaiken taikasauvalla. Mutta asia ei ole näin."

Paavin mukaan kyseiset tieteelliset teoriat eivät ole ristiriidassa luojan olemassaolon kanssa. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että paavin lausahdukset pistävät lopun "näennäistieteille" kuten kreationismille, eli luomisopille ja älykkäälle suunnittelulle.

Alkuräjähdys, jonka me tänään uskomme olevan maailman alku, ei ole ristiriidassa taivaallisen luojan väliintulon kanssa, vaan ennemminkin tarvitsee sitä, Franciscus totesi. Evoluutio luonnostaan ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, sillä evoluutio vaatii olioiden luomisen, jotka sitten kehittyvät, Franciscus puhui. http://www.independent.co.uk/news/world ... 22514.html

Raamatun sanan mukaan Jumala loi ensin eläimet kunkin lajinsa mukaan, jonka jälkeen Jumala loi maan tomusta ihmisen. Paavi erehtyy kun hän hän ei usko Jumalan luomiseen, niin kuin Raamattu sanoo. Raamattu sanoo, että kun eläimet oli luotu lajinsa mukaan, niin sen jälkeen Jumala loi ihmisen. Raamatun sanan mukaan ihminen ei ole kehittynyt meren eläimistä, eikä apinoista, sillä ihminen luotiin maan tomusta.

Evoluutioteoria opettaa elämän kehittymisestä joka ei ole syntynyt älykkään suunnittelun (Luoja) kautta, vaan sattumanvaraisesti itseohjautuvasti. Franciscuksen lausunto on ristiriidassa evoluutioteorian kanssa, sillä hän sanoi evoluution vaativan olioiden luomisen. Paavi on ristiriidassa niin Raamatun sanan ilmoituksen kuin evoluutioteorian kanssa. Hyvällä syyllä voidaan sanoa paavin lausunnon olevan sekava ja ristiriitainen.

"Maailman huippu" tieteellinen raamatuntutkimus on sekoittanut paavin aivan täydellisesti. Tarkoitukseni ei ole ivata ja mollata ketään, vaan tuoda esille se kuinka RKK:n teologia on monin paikoin pimeyden hedelmää ja kokonaan ulkopuolella Raamatullisen uskon valhe-evankeliuminsa takia.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 15. Marras 2015 19:20

Petri kirjoitti: "Paavi Franciscus: Sen sijaan, Herra on luonut meidät Hänen kuvakseen ja kaltaisekseen ja antanut tämän käskyn syvälle meidän sydämiimme: Tee hyvää, älä tee pahaa. Herra on lunastanut meidät kaikki, meidät kaikki, Kristuksen veren kautta: Meidät kaikki, ei vain katolisia. Isä, kaikkiko, myös ateistit? Kyllä myös ateistit, kaikki! Tämä veri tekee meistä ensimmäisen luokan Jumalan lapsia. Me olemme luodut Jumalan kuvankaltaiseen lapseuteen ja Kristuksen veri on lunastanut meidät kaikki! Meillä kaikilla on velvollisuus tehdä hyvää. Kaikille annettu käsky tehdä hyvää on kaunis polku kohti rauhaa. Jos me jokainen teemme oman osuutemme, jos teemme hyvää toisille, jos meidät tavataan tekemästä hyvää niin hitaasti lempeästi pikkuhiljaa me saavutamme kulttuurien kohtaamisen: me tarvitsemme tätä niin kovasti. Meidän tulee tehdä toisillemme hyvää. Mutta isä minä en usko, olen ateisti! Mutta tee hyvää: Me kohtaamme toisemme siellä. http://en.radiovaticana.va/storico/2013 ... en1-694445

Paavi Franciscus opettaa Jeesuksen veren lunastavan myös ateistit, eli myös ihmiset jotka eivät usko, eivätkä halua uskoa Herraan Jeesukseen ja Raamattuun. Paavin opetus on antikristuksen oppia, sillä kukaan ihminen ei voi pelastua ilman parannuksen tekemistä ja uskoa Herraan Jeesukseen."

Mitähän tuolla lunastuksella oikein tarkoitetaan? Onko se siis sama kuin pelastus? Tajusin yhtäkkiä, että en jotenkin tajua tuota lunastusta. Olen ajatellut, että Jeesus on verellään lunastanut kaikki ihmiset, siis myös ne ateistit. Jeesuksen veri oli ikään kuin lunastusmaksu ja ne, jotka ottavat tämän lunastuksen vastaan, pelastuvat. Eli tämän minun ajatukseni mukaan tuo paavin lausahdus ei tarkoittaisi kaikkien pelastusta, vaan vain sitä, että lunastusmaksu on ihan kaikkien syntien edestä maksettu.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Marras 2015 20:24

Room 3:
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

1 Kor 1:
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

Ef 1:
5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

Kol 1:
12 ¶ Ja kiittäkäät Isää, joka meitä soveliaaksi tehnyt on pyhäin perimisen osallisuuteen valkeudessa,
13 Joka meitä pimeyden vallasta pelasti ja on meidät siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan,
14 Jonka kautta meillä on lunastus hänen verensä kautta, nimittäin syntein anteeksi antamus, (Biblia)

Tiit 2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

Raamatun opetuksen lunastus koskee niitä, jotka ovat ottaneet vastaan pelastuksen Jeesuksen veren ja kuoleman kautta, uskoen Jumalan armosta Herraan Jeesukseen. Herran Jeesuksen veri ei lunasta jumalattomia, mutta Herran Jeesuksen veri on vuodatettu syntien anteeksiantamukseksi kaikkien edestä, mutta ne ovat vain lunastetut, jotka Jumalan armosta uskovat Herraan Jeesukseen.

Lunastusmaksu on maksettu Jeesuksen veren kautta syntien edestä, mutta pelastetut uskovat ovat ainoastaan lunastetut Jeesuksen veren kautta.

Lue tarkasti uudestaan mitä paavi sanoi, sillä hän sanoi ja tarkoitti ateistien pelastuvan Jeesuksen veren lunastuksen kautta, koska kaikki ihmiset ovat luotu Jumalan kuvankaltaiseen lapseuteen, jossa meidän kaikkien tulee tehdä hyvää.

Paavi: "Tee hyvää, älä tee pahaa. Herra on lunastanut meidät kaikki, meidät kaikki, Kristuksen veren kautta: Meidät kaikki, ei vain katolisia. Isä, kaikkiko, myös ateistit? Kyllä myös ateistit, kaikki! Tämä veri tekee meistä ensimmäisen luokan Jumalan lapsia. Me olemme luodut Jumalan kuvankaltaiseen lapseuteen ja Kristuksen veri on lunastanut meidät kaikki! Meillä kaikilla on velvollisuus tehdä hyvää."
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Marras 2015 20:40

Vatikaaniradion artikkelin mukaan paavi Franciscus ateisti puhueessaan rukoili lopuksi näin: Tänään on (juhla) Santa Rita, mahdottomien asioiden suojeluspyhimys. Pyytäkäämme häneltä (Santa Rita) tätä armoa, tätä armoa että kaikki, kaikki, kaikki ihmiset tekisivät hyvää ja että me kohtaisimme toinen toisemme tässä teossa, joka on luomisen teko, sama kuin Isän luominen. Perheen teko, koska olemme kaikki Jumalan lapsia, kaikki meistä, kaikki meistä" Ja Jumala rakastaa meitä, kaikkia meitä! Suokoon Santa Rita meille tämän armon, joka näyttää melkein mahdottomalta. Amen.

Paavi julistaa ekumeniaa, eli ekumeenista valheellista sanomaa, jonka mukaan kaikki maailman ihmiset (eri uskonnoista, ateistit jne.) ovat Jumalan lapsia ja pelastettuja. Paavi tarkoitti lunastuksella pelastusta ja sitä, että kaikki maailman ihmiset ovat Jumalan lapsia.

Raamatun opetuksen mukaan vain Jumalan armosta pelastetut ihmiset ovat Jumalan lapsia ja jumalattomat eivät ole Jumalan lapsia.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lah

ViestiKirjoittaja rpe » 15. Marras 2015 22:53

PetriFB kirjoitti:Paavi julistaa ekumeniaa, eli ekumeenista valheellista sanomaa, jonka mukaan kaikki maailman ihmiset (eri uskonnoista, ateistit jne.) ovat Jumalan lapsia ja pelastettuja. Paavi tarkoitti lunastuksella pelastusta ja sitä, että kaikki maailman ihmiset ovat Jumalan lapsia.


Raamatun opetuksen mukaan vain Jumalan armosta pelastetut ihmiset ovat Jumalan lapsia ja jumalattomat eivät ole Jumalan lapsia.



jos haluat Petri p olla opettaja/julistaja tms, monien erityisalojen erityisasiantuntijan, käytä edes teologia-sosiologisessa kontekstissa oikeita termejä: ekumenia EI ole sama asia kuin uskontodialogi, joka sekin on nykypäivänä erittäin tärkeä asia globaalissa ulottuvuudessa. Ekumenia on kristillisiksi kirkoiksi kutsuttujen yhteisöjen pyrkimystä löytää yhdistäviä asioita. On varmaankin itsestään selvää, että mitään maailmanlaajuista Rooman kkon alle tulevaa suurkkkoa virallisissa yhteyksissä edes yritetä muodostaa. Tiedän kyllä vaticanum II ensykliat kat kkon olemuksesta. Myönnän, että ekumeniasa on haasteita, koska kukaan ei yksin täällä omista pyhää tulkintahorisonttia, mutta eikös Suomessakin esim tämän palstan edustajat käy ekumenista dialogia, koska me kaikki emme kuulu niin sanottuihin vapaisiin suuntiin. Toinen huomio: piispa, pappi ja diakoni ovat kaikki "raamatullisia" nimiä ja niitä on käytetty jo apostolisena aikana. Esim Kleemensin 1 kirje Korintolaisille.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Marras 2015 23:30

rpe:

Ekumenia on määritelty kirkkojen väliseksi viralliseksi yhteistoiminnaksi ja yhteistyöksi. Uskontojen välisellä dialogilla tarkoitetaan uskontojen välisiä keskusteluja ja vuoropuheluita.

Paavi kirjoittaa seuraavaa kiertokirjeessään Ut unum sint vuodelta 1995:

"Katolisen kirkon ekumeeninen vastuu samoin kuin Kristuksen kaikkien oppilaiden vastuu koota kaikki ykseyteen perustuu Jumalan suunnitelmaan. Sillä "kirkko ei ole itseensä sulkeutunut todellisuus, vaan se on jatkuvasti avoin liikkeessä olevalle lähetykselle ja ekumenialle. Sehän on lähetetty maailmaan julistamaan yhteyden salaisuutta, joka on sen olemus, todistamaan siitä, tuomaan sen nykyhetkeen ja levittämään sitä - - yhdistämään Kristuksessa kaikki ja kaiken, olemaan kaikille 'jakamattoman ykseyden sakramentti'"… Jumala tahtoo, että koko hajalleen joutunut ihmiskunta muodostaisi ykseyden. Siitä syystä hän lähetti Poikansa, jotta tämä lahjoittaisi meille kuolemallaan ja ylösnousemisellaan rakkauden Henkensä. Ristillä tapahtuneen uhrikuolemansa aattona Jeesus itse rukoilee oppilaidensa ja kaikkien häneen uskovien puolesta, että he olisivat yhtä, elävä yhteisö. Sen tähden ihmisillä, jotka liitetään kasteessa Kristuksen ruumiiksi, on velvollisuuden lisäksi Jumalan edessä vastuu noudattaa hänen suunnitelmaansa; Kristuksen ruumiissa sovinto ja yhteys toteutuvat täydellisesti. Miten voisimme pysyä jatkuvasti erossa, kun meidät on kuitenkin kasteessa "upotettu" Herran kuolemaan, juuri siihen tapahtumaan, jossa Jumala on Pojassaan hajottanut maahan meitä erottavat muurit? "Tämä jakautuneisuus on ilmeisessä ristiriidassa Kristuksen tahdon kanssa, se on maailmalle pahennukseksi ja vahingoittaa evankeliumin kaikille luoduille julistamisen pyhää asiaa…"

Tietty sanoilla kikkailu on aina kuulunut RKK:n toimintaan. Käytännössä RKK:n ekumeeninen suunnitelma on johdattaa koko maailma ykseyteen, jossa RKK:lla olisi täyteläisin osuus. Uskontojen välinen dialogi kuuluu osana tähän suunnitelmaan, jonka kautta RKK pyrkii saamaan aikaan koko ihmiskunnan ykseyden ja katolisen ekumenian pyrkimys on saada kaikki maailman ihmiset ekumeeniseen ykseyteen.

Tämä pyrkimys on sama pyrkimys kuin Raamatun opettamalla antikristillisellä voimalla, sillä RKK ei suinkaan kutsu ihmisiä tähän ykseyteen parannuksen teon ja Raamatun evankeliumin kautta, vaan RKK:n väärän opetuksen kautta.

Piispa, pappi ja diakoni asioista kirjoitan tarkemmin huomenna jos Luoja suo ja elämme. Nyt en enää ennätä kun on jo nukkumaanmeno aikani käsillä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja Leea » 16. Marras 2015 15:39

rpe kirjoitti:jos haluat Petri p olla opettaja/julistaja tms, monien erityisalojen erityisasiantuntijan, käytä edes teologia-sosiologisessa kontekstissa oikeita termejä: ekumenia EI ole sama asia kuin uskontodialogi, joka sekin on nykypäivänä erittäin tärkeä asia globaalissa ulottuvuudessa. Ekumenia on kristillisiksi kirkoiksi kutsuttujen yhteisöjen pyrkimystä löytää yhdistäviä asioita. On varmaankin itsestään selvää, että mitään maailmanlaajuista Rooman kkon alle tulevaa suurkkkoa virallisissa yhteyksissä edes yritetä muodostaa. Tiedän kyllä vaticanum II ensykliat kat kkon olemuksesta. Myönnän, että ekumeniasa on haasteita, koska kukaan ei yksin täällä omista pyhää tulkintahorisonttia, mutta eikös Suomessakin esim tämän palstan edustajat käy ekumenista dialogia, koska me kaikki emme kuulu niin sanottuihin vapaisiin suuntiin. Toinen huomio: piispa, pappi ja diakoni ovat kaikki "raamatullisia" nimiä ja niitä on käytetty jo apostolisena aikana. Esim Kleemensin 1 kirje Korintolaisille.


Kenelläkään uudestisyntyneellä ei tule olla mitään tekemistä ekumenian tai edes tietynlaisen uskontodialogian kanssa, jonka tarkoitus on johtaa ekumeniaan. Tuo uskontodialogi on yleensä sellaista, joka tapahtuu katolisen kirkon ehdoilla tai että erottavista asioista ei saisi mainita eri liikkeiden välillä. Jeesukseen uskovalla ei vain ole mitään yhteistä yhteyttä uskonnollisuuden kanssa. Keskustelua voi ja pitää käydä eri ihmisten kanssa, mutta totuudesta ei tule tinkiä ja hengen yhteyttä ei voi olla vääryyden kanssa. Kristityille olisi hyväksi että lähtisivät ulos kaikista uskonnollisista liikkeistä. Uskonnolliset lahkot/kirkot eivät ole raamatullisia. Katolinen kirkko on todellakin saatanan kirkko ja tulee haalimaan (tai on jo joitakin) tyttärensä (protestanttiset liikkeet) takaisin yhteyteensä. Rooman kirkon tavoite on jo siinä onnistunut jos ihmiset hyväksyvät jonkinlaisen yhteyden heidän kanssaan, vaikka eivät olisikaan suoranaisesti katolisen kirkon jäseniä. Katolisen kirkon taktiikka saada muut yhteyteensä on nyt toisenlainen kuin aikaisemmin, imarteleva, muka rakkaudellinen ote. Me jotka tunnemme totuuden, niin tuon sontakasan tuoksu ei viehätä pienissäkään määrin.

Väittämäsi ”kukaan ei yksin täällä omista pyhää tulkintahorisonttia” on ihan höpinää, koska jos ihminen tuntee Jeesuksen, on uudestisyntynyt ylhäältä niin silloin tuo ihminen tuntee totuuden. Vain Jeesuksen tunteminen voi antaa ymmärrystä Raamattuun. Joissakin asioissa uskovien välillä voi olla joitakin tulkintaeroja, mutta näitäkin asioita Pyhä Henki avaa uskon vaelluksen aikana. Mutta isoissa kysymyksissä, kuten pelastusasiassa eroja ei tule olla. Kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat Kristuksessa, hengellistä viisautta on turha etsiä ihmisopeista ja kirkkokuntien tunkkaisista kammioista.
Leea
 
Viestit: 187
Liittynyt: 13. Syys 2012 14:16

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 16. Marras 2015 16:16

rpe:

Piispa sanaa tulee kreikankielen episkopos sanasta, joka ei tarkoita kirkollista piispan virkaa, joka on epäraamatullinen opetus.

Fil 1:1 ¶ Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille (episkopos) ja seurakuntapalvelijoille.

Raamattu opettaa kaitsijan ja vanhimman olevan sama palvelutehtävä. Paavali kirjoitti Filippin seurakunnan kaitsijoille (episkopos monikossa), joita oli useita, ei yksi, vaan useita. Raamattu todistaa tämän asian myös muualla:

Apt 20: 17 ¶ Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä seurakunnan vanhimmat(presbyteros).
18 Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän heille: "Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne;
19 kuinka minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden;
20 kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta,
21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
22 Ja nyt, katso, minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa.
23 Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat.
24 En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen.
25 Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette enää saa nähdä minun kasvojani, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja saarnannut valtakuntaa.
26 Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen.
27 Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa.
28 Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi(episkopos), paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.

Paavali nimitti Efeson seurakunnan vanhimpia (presbyteros) kaitsijoiksi (episkopos), eli vanhimmat, kaitsijat ja paimenet on sama palvelutehtävä, joka on paikallisen seurakunnan johtaminen. Tästäkin Raamatun kohdasta näemme, että paikallisseurakuntaa johtaa useat veljet (vanhimmat) ei yksi ihminen. Samalla näemme sen, että paikallista seurakuntaa johdetaan paikkakunnalta käsin, ei sen ulkopuolelta.

Kirkollinen piispa opetus on täten epäraamatullinen opetus.

Raamattu opettaa Uuden Liiton pappeudesta näin:

1 Piet 2:9; Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;

Ilm 1:5-6, Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

Raamattu sanoo jokaisen Uuden Liiton uskovan olevan pappi ja UL:n pappeus on kuninkaallista papistoa. Raamattu ei opeta kirkollista pappi oppia, jossa tietyt ihmiset ovat virassa olevia pappeja ja muut maallikoita, vaan että kaikki uskovat ovat pappeja, koska he kuuluvat pelastuksen perusteella kuninkaalliseen papistoon.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappisvirka on kirkkolain 5. luvun 1. §:n mukaan evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten.

Raamattu ei opeta kirkollista pappisvirkaa, vaan kuninkaallista papistoa, johon kuuluvat kaikki Jumalan armosta pelastetut uskovat ihmiset.

1 Tim 3:
8 ¶ Niin myös seurakuntapalvelijain (diakonos) tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
9 vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
10 Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.

Seurakuntapalvelijakaan (diakoni) ei ole kirkollinen virka, vaan Raamatullinen palvelutehtävä, johon Jumala antaa kutsun ja varustuksen, mutta ilman koettelemista hän ei voinut palvella palvelutehtävässään, vaan vasta sitten, jos seurakunta havaitsi hänet nuhteettomaksi.

Diakoneita ei Raamatun opetuksen mukaan valmisteta Diakonia-ammattikorkeakouluissa, vaan sen on Jumalan antama kutsu sekä armoitus.

Uuden Liiton aikakaudessa Raamatun opetuksen mukaan pappeja ei valmistu yliopiston koulutuksen ja teologian tutkinnon kautta, vaan Jumala tekee jokaisesta uskovasta papin pelastumisen seurauksena, kun he uskovat Herraan Jeesukseen.

Suomen ev.lut. kirkossa on kolme erityistä papin virkaa: kirkkoherran, kappalaisen ja seurakuntapastorin virka. Niiden kelpoisuusehtona on pappisvihkimys. Kappalaisen eli seurakunnan vakituisen papin viran haltijan täytyy myös olla pastoraalitutkinnon suorittanut, ja kirkkoherran täytyy olla lisäksi seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut.

Edellä oleva erityinen kirkollinen kolmen papin: kirkkoherran, kappalaisen ja seurakuntapastorin virat eivät ole Raamatun opetusta, eikä Raamatullisia palvelutehtäviä, vaan uskonnollisen ihmisinstituution kehittämiä virkoja.

Suomen luterilaisen kirkon piispa johtaa hiippakuntaa tuomiokapitulin kanssa. Piispa vihkii hiippakuntansa papit ja diakonit. Piispa on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija. Arkkipiispa ei ole muiden piispojen esimies, vaan ”ensimmäinen vertaistensa joukossa” (primus inter pares). Hänellä on kuitenkin kirkon keskushallinnossa lukuisia erityistehtäviä. Piispan liturgisia tuntomerkkejä ovat rintaristi, hiippa ja sauva. Piispa käyttää punaista papinpaitaa.

Edellä oleva kirkollinen piispa opetus ei ole Raamatun opetus eikä Raamatullinen palvelutehtävä, vaan uskonnollisen ihmisinstituution kehittämä uskonnollinen virka.

Kaitsija (piispa) on Raamatun opetuksen mukaan yksi vanhimmista ja paimenista, jotka johtavat yhdessä paikallisseurakuntaa.

Kaitsija (piispa), pappi ja diakoni ovat kaikki Raamatullisia nimityksiä ja UT:n teksti käyttää niitä, mutta niillä ei ole mitään tekemistä kirkollisten virkojen kanssa, kuten on tullut esille. Kirkko on ottanut kyllä oikeat nimitykset, mutta antanut niille väärän merkityksen.

Sanojen ammattiteologi ja maallikko tai itseoppinut amatööri opettaja tai teologi ovat yhtä aikaa tiettyjä ihmisiä korottavia ja toisia halventavia ja alentavia. Ikävä, että tälle foorumille on pesiytynyt tällainen asetelma, vaikka Raamatun mukaan olemme kaikki kuninkaallista papistoa ja Jumala itse antaa meille oman tahtonsa ja kutsunsa mukaan palvelutehtäviä armoittaen meidät niihin tehtäviin. Jumala ei varusta ja anna kenellekään yliopiston kautta pätevyyttä toimia Uuden Liiton kaitsijana tai pappina, vaan Hän antaa sen oman kutsunsa ja tahtonsa mukaan tehden joistakin kaitsijoita ja tekee kaikista uskovista Uuden Liiton pappeja.

Kol 2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rooman katolinen kirkko on antikristillinen lahko

ViestiKirjoittaja rpe » 16. Marras 2015 16:43

Leea kirjoitti:Kenelläkään uudestisyntyneellä ei tule olla mitään tekemistä ekumenian tai edes tietynlaisen uskontodialogian kanssa, jonka tarkoitus on johtaa ekumeniaan. Tuo uskontodialogi on yleensä sellaista, joka tapahtuu katolisen kirkon ehdoilla tai että erottavista asioista ei saisi mainita eri liikkeiden välillä.




Leea kirjoitti:Väittämäsi ”kukaan ei yksin täällä omista pyhää tulkintahorisonttia” on ihan höpinää, koska jos ihminen tuntee Jeesuksen, on uudestisyntynyt ylhäältä niin silloin tuo ihminen tuntee totuuden. Vain Jeesuksen tunteminen voi antaa ymmärrystä Raamattuun. Joissakin asioissa uskovien välillä voi olla joitakin tulkintaeroja, mutta näitäkin asioita Pyhä Henki avaa uskon vaelluksen aikana. Mutta isoissa kysymyksissä, kuten pelastusasiassa eroja ei tule olla. Kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat Kristuksessa, hengellistä viisautta on turha etsiä ihmisopeista ja kirkkokuntien tunkkaisista kammioista.





Minusta taas uskomtodialogi, josta uskontomarssimeilen Helsingissäkin osoitus, on oiken hyvä juttu. Minusta ekumeniaa kieltäminen lähtökohdallisesti ja johdonmukaisesti on hengellistä ylpeyttä Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen vähättelyä.

Siksi haluankin kysyä keneltä tahansa: pidättekö vanhan kirkon kuolema uskontunnustusta pätevänä eli kristinuskon hyvinä ja riittävinä opin mittareina suhteessa harhaoppeihin?
Jos pidetään, samalla pitää hyväksyä perusaatteena,että katolinen ja ort kirkko ovat osa kristikuntaa, vaikkakin ajattelevat monistakin asioista eri tavalla.
Jos uskontunnustuksen ovat "epäraamatullinen" kuvaus oikeasta opista, todista se sitteen kaanonilla. Siksi meillä on piispan ja papin virka,jotta harhaoppeja ym voidaan paimentaa ja valvoa. Eri asia on, miten se toteutetaan käytännössä, mutta piispuus, pappeus ja diakoni ovat täysin varmasti samalla mittarilla"raamatullisia" kuin kertahistoriallinen apostolienkin virka. Mutta koska en halua edelleenkään operoida vain raamatullisuus nimikkeen ja sola scripturan alla ( kuten ei kukaan täälläkään edelleenkään tee!!!), on hyvä myöntää, että teologinen keskustelu ensimmäisten vuosisatojen aikana vasta synnytti pohjan meidän tuntemallemme kristinuskolle, vai elääkö täälläkin joku muka vielä apostolisen ohjeen ja ihanteen mukaan ?(apt 1-2). Mitä tulee Petrin todisteluyrityksiin kirkon viran vääristä ulottuvuuksista, voin vain todeta, että säälittää, jos tällaiset kirjoitukset otetaan ainoana totuutena. Olen ilahtunut, että jopa helluntaikirkossa on palattu pappi sanan käyttöön ja ymmärretty, että ne ovat vanhan kirkon virkanimikkeitä. Pidän hengellisenä hurskastelun ja tekopyhyytenä niiden määrittelyä epäkiitolliseksi tai raamatun vastaisiksi. Ota Petri hyvä huomioon,PLEASE, 1 Kleemensin kirje Korintolaisille44. Kyseinen teksti on ekan vuosisadan apostolioppilas Kleemensin kirje Paavalin oppilaille. Apostolit ja heidän oppilaansa opettivat siis väärä virkateologiaa, jonka Sinä haluat nyt tehdä raamatulliseksi. Voitko siis ottaa huomioon aina myös historiallinen kehys ja kehitys, koska et sinäkään voi palata ja elää puhtaaseen kaanonin aikaan. Vai voitko?
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa

cron