Siirretty toisesta ketjusta omaksi ketjukseen, koska aihe on tärkeä ja ansaitsee oman ketjun.
-Ylläpito
PetriFB kirjoitti:Luuk 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Minua on viime aikoina tai oikeastaan pitemmän aikaa puhutellut Jeesuksen sanat löytäneekö Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee?
Kun lukee tämän foorumin keskusteluja ja erilaisia näkemyksiä tai kun liikkuu uskovien keskuudessa missä tahansa, niin huomaa sen kuinka monenlaista ja erilaista uskoa on olemassa. En tietenkään sulje itseäni pois tästä ongelmasta, niin että olisin sen ulkopuolella, vaan tietenkin olen siihen osallisena kuten me kaikki olemme.
Sitä olen ajatellut itseänikin koskien sekä myös laajemmin, että onko halua tutkia ja koetella omaa uskoa vai onko sydämessä halu olla oikeassa hinnalla millä hyvänsä. Surullista tämä kuitenkin on. Yksi Herra, yksi usko ja Jeesus sanoi ettei Hän kuitenkaan löydä kovin paljon oikeata uskoa kun Hän tulee takaisin. Varmasti meillä kaikilla olisi syytä vetäytyä rukouskammioihimme etsimään Herraa ja Jumalan sanan totuutta, sillä Herra on antanut meille kaikille yhden ja samanlaisen uskon. Toki olemme kaikki eri kasvuvaiheissa, mutta sanan mukaan emme voi kasvaa eri suuntiin siten, että samat uskon asiat nähdään ja ymmärretään tuhannella erilaisella tavalla. Oikeastaan olen ollut viime aikoina surullinen ja tuskainen tämän asian kanssa. Siitä olen varma, että Jumala kokee monin verroin enemmän tuskaa tämän asian kanssa. On olemassa sellainen sanonta: Jotain tarttis tehdä.
Tienviitta mitä tulee käydä minulle itselleni sekä meille kaikille:
Jes 66:2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.
Lainasin koko Petrin kirjoituksen, koska se on kuin itseni kirjoittamaa tunnoistani ja tuskistani. Olen Kristuksen seurakunnan jäsen; en minkään uskonsuunnan jäsenkirjan tai kirkonkirjan perusteella (jollaisia minulla ei olekaan) vaan koska Herra uudestisynnytti minut ja otti seurakuntansa yhteyteen. Tahdon uskoa, että jokainen suullansa uskoa Jeesukseen tunnustava on sisareni tai veljeni. Sitten tulee tämä raskas MUTTA. Miksi seurakunta on hajaannuksen tilassa ja keskinäinen Hengen synnyttämä yhteys ja veljesrakkaus eivät ole todellisuutta kaikkien Jumalan lasten kesken. Jeesus sanoi, että meidät tunnistetaan Hänen opetuslapsikseen siitä, että meillä on keskinäinen yhteys ja rakkaus, sellainen, että maailmankin ihminen sen näkee. Nyt ihmiset kyselevät, että mistä voi tietää mikä noista sadoista kristillisistä uskonsuunnista on oikea?
On vielä aitoa hengen yhteyttä ja veljesrakkautta, mutta oppiriidat ja tuo langenneessa ihmisluonnossa asuva ainainen oikeassa olemisen halu karkoittaa uskovia toisistaan yhä etäämmälle ja sammuttaa etsijöiden janon (joka sitten täyttyy tämän maailman antimilla).
Tämä asiain tila ei korjaudu raamattutunnein, paastolla, Jumalan valtakunnan työtä enemmän tekemällä. Muistakaamme Efeson seurakuntaa. Lainaan tähän Herran omat sanat Efeson seurakunnalle.
"Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut" (Ilm. 2:2-3). Valtava tunnustus seurakunnan Herralta. Hän mainitsee seurakunnan teot, vaivannäön, kärsivällisyyden, kärsimykset Jeesuksen nimen tähden ja kaiken tämän keskellä seurakunnan uskovaiset eivät ole uupuneet. Hyvältä näyttäisi, ellei tätä kaikkea seuraisi tuo MUTTA.
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (2:4). Uskovat touhusivat niin paljon, että tärkein oli työnnetty taka-alalle. Ehkä Jeesus oli jätetty jo seurakunnan ulkopuolelle ja Hän kolkutti samoin kuin Laodikean seurakunnassa oven takana, siis ulkopuolella, päästäkseen sisälle. Jos emme saa armoa tehdä parannusta ja Jumalan Henki herätä meissä rakkautta Jeesukseen -ellei Hän tule jälleen Mestariksemme ja Jumalaksemme, ei vain mielikuvissamme ja hetkellisissä tunneliikutuksissamme vaan oikeasti sydämemme syvyyksiä myöten- niin kohtalomme on sama kuin Efeson ja Laodikean kohtalot: ne lakkasivat olemassa, Jeesus työnsi niiden lampunjalat pois paikoiltaan, koska ne eivät nöyrtyneet paranukseen.
Minusta tuntuu, etten osaa selittää asiaa oikein sanoin, mikä sydämessäni on, mutta jos tämä sydämeni hätä ja tuska itsestäni ja toisistamme on Jumalan synnyttämää, niin toivon hartaasti, että Hän puhuisi ymmärrettävästi jokaiselle lukijalle. Asiamme eivät korjaannu, ellei Jumalan Pojasta tule meille kaikkein rakkainta, johon sydämemme ihastus ja palvonta on kiintynyt. Olkoon sydämemme valtaistuin jakamattomasti Hänen ja "ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa" (Laulujen l. 2:15).
Jeesuksen Kristuksen runsas ja kasvava armo jokaisen kanssa, joka huutaa avuksi Hänen nimeään.
