Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja?

ViestiKirjoittaja Jukka » 07. Marras 2015 01:22


Siirretty toisesta ketjusta omaksi ketjukseen, koska aihe on tärkeä ja ansaitsee oman ketjun.

-Ylläpito


PetriFB kirjoitti:Luuk 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

Minua on viime aikoina tai oikeastaan pitemmän aikaa puhutellut Jeesuksen sanat löytäneekö Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee?

Kun lukee tämän foorumin keskusteluja ja erilaisia näkemyksiä tai kun liikkuu uskovien keskuudessa missä tahansa, niin huomaa sen kuinka monenlaista ja erilaista uskoa on olemassa. En tietenkään sulje itseäni pois tästä ongelmasta, niin että olisin sen ulkopuolella, vaan tietenkin olen siihen osallisena kuten me kaikki olemme.

Sitä olen ajatellut itseänikin koskien sekä myös laajemmin, että onko halua tutkia ja koetella omaa uskoa vai onko sydämessä halu olla oikeassa hinnalla millä hyvänsä. Surullista tämä kuitenkin on. Yksi Herra, yksi usko ja Jeesus sanoi ettei Hän kuitenkaan löydä kovin paljon oikeata uskoa kun Hän tulee takaisin. Varmasti meillä kaikilla olisi syytä vetäytyä rukouskammioihimme etsimään Herraa ja Jumalan sanan totuutta, sillä Herra on antanut meille kaikille yhden ja samanlaisen uskon. Toki olemme kaikki eri kasvuvaiheissa, mutta sanan mukaan emme voi kasvaa eri suuntiin siten, että samat uskon asiat nähdään ja ymmärretään tuhannella erilaisella tavalla. Oikeastaan olen ollut viime aikoina surullinen ja tuskainen tämän asian kanssa. Siitä olen varma, että Jumala kokee monin verroin enemmän tuskaa tämän asian kanssa. On olemassa sellainen sanonta: Jotain tarttis tehdä.

Tienviitta mitä tulee käydä minulle itselleni sekä meille kaikille:

Jes 66:2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.


Lainasin koko Petrin kirjoituksen, koska se on kuin itseni kirjoittamaa tunnoistani ja tuskistani. Olen Kristuksen seurakunnan jäsen; en minkään uskonsuunnan jäsenkirjan tai kirkonkirjan perusteella (jollaisia minulla ei olekaan) vaan koska Herra uudestisynnytti minut ja otti seurakuntansa yhteyteen. Tahdon uskoa, että jokainen suullansa uskoa Jeesukseen tunnustava on sisareni tai veljeni. Sitten tulee tämä raskas MUTTA. Miksi seurakunta on hajaannuksen tilassa ja keskinäinen Hengen synnyttämä yhteys ja veljesrakkaus eivät ole todellisuutta kaikkien Jumalan lasten kesken. Jeesus sanoi, että meidät tunnistetaan Hänen opetuslapsikseen siitä, että meillä on keskinäinen yhteys ja rakkaus, sellainen, että maailmankin ihminen sen näkee. Nyt ihmiset kyselevät, että mistä voi tietää mikä noista sadoista kristillisistä uskonsuunnista on oikea?

On vielä aitoa hengen yhteyttä ja veljesrakkautta, mutta oppiriidat ja tuo langenneessa ihmisluonnossa asuva ainainen oikeassa olemisen halu karkoittaa uskovia toisistaan yhä etäämmälle ja sammuttaa etsijöiden janon (joka sitten täyttyy tämän maailman antimilla).

Tämä asiain tila ei korjaudu raamattutunnein, paastolla, Jumalan valtakunnan työtä enemmän tekemällä. Muistakaamme Efeson seurakuntaa. Lainaan tähän Herran omat sanat Efeson seurakunnalle.

"Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi; ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut" (Ilm. 2:2-3). Valtava tunnustus seurakunnan Herralta. Hän mainitsee seurakunnan teot, vaivannäön, kärsivällisyyden, kärsimykset Jeesuksen nimen tähden ja kaiken tämän keskellä seurakunnan uskovaiset eivät ole uupuneet. Hyvältä näyttäisi, ellei tätä kaikkea seuraisi tuo MUTTA.
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (2:4). Uskovat touhusivat niin paljon, että tärkein oli työnnetty taka-alalle. Ehkä Jeesus oli jätetty jo seurakunnan ulkopuolelle ja Hän kolkutti samoin kuin Laodikean seurakunnassa oven takana, siis ulkopuolella, päästäkseen sisälle. Jos emme saa armoa tehdä parannusta ja Jumalan Henki herätä meissä rakkautta Jeesukseen -ellei Hän tule jälleen Mestariksemme ja Jumalaksemme, ei vain mielikuvissamme ja hetkellisissä tunneliikutuksissamme vaan oikeasti sydämemme syvyyksiä myöten- niin kohtalomme on sama kuin Efeson ja Laodikean kohtalot: ne lakkasivat olemassa, Jeesus työnsi niiden lampunjalat pois paikoiltaan, koska ne eivät nöyrtyneet paranukseen.

Minusta tuntuu, etten osaa selittää asiaa oikein sanoin, mikä sydämessäni on, mutta jos tämä sydämeni hätä ja tuska itsestäni ja toisistamme on Jumalan synnyttämää, niin toivon hartaasti, että Hän puhuisi ymmärrettävästi jokaiselle lukijalle. Asiamme eivät korjaannu, ellei Jumalan Pojasta tule meille kaikkein rakkainta, johon sydämemme ihastus ja palvonta on kiintynyt. Olkoon sydämemme valtaistuin jakamattomasti Hänen ja "ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa" (Laulujen l. 2:15).

Jeesuksen Kristuksen runsas ja kasvava armo jokaisen kanssa, joka huutaa avuksi Hänen nimeään.
Jukka
 

Miksi on niin paljon erilaisia tulkintoja asioista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 07. Marras 2015 10:09

Siirretään tähän.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 07. Marras 2015 10:28

Niin tätä minäkin olen viimeaikoina vahvasti ihmetellyt ja tämä on syönyt uskoani todella pahasti ja koetellut minua.

Raamattu selvästi sanoo, että Jumala avaa kirjoitukset ja Pyhä Henki opastaa meitä kaikkeen totuuteen, mutta miksi kirjoitukset sitten aukeavat toisille ihan erilaillla kuin toisille?

Miksi Pyhä henki ei avaa kaikille samalla lailla (eli oikein) Raamatun opetuksia?

On totta että on paljon vääriä opettajia, eksyttäjiä ja valheita jotka sekoittavat meitä kristittyjä, mutta eikö Jumala ja Pyhän hengen johdatus ole näitä vahvempi? Miksi Jumala ei heti kerro meille mikä on väärä/valhe tulkinta ja mikä oikea?

Miksi Pyhä Henki ei johdata meitä totuuteen jos olemme uskomassa valhetta tai eksymässä?

Pitääkö meidän itse järkeillä/päätellä mikä on totta ja mikä valhetta? Miksi meidän pitää puolustaa omaa tulkintaamme? Jos se on totta ja Pyhän Hengen meille avaama asia niin eikö Pyhän hengen pitäisi vakuuttaa myös sille henkilölle, jolle asiasta puhumme , että asia on näin ?

Tämä on todella vaikea asia.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja Juha » 07. Marras 2015 13:17

Vastauksena otsikon kysymykseen:

"19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot" Gal. 5:19-20


"Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" Room. 7:18

Erimielisyydet opillisissa kysymyksissä johtuvat siitä että olemme enemmän tai vähemmän (tai eri tavalla) lihan vallassa, emmekä täydellisesti osaa kuunnella Pyhää Henkeä.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja JHK » 07. Marras 2015 18:55

Onko ylipäänsä edes mahdollista että rajalliset ja erehtyväiset ihmiset voisivat uskoa kaikessa samalla tavalla? Kun on kuitenkin aina jossain väärässä, on mielenkiintoista kuunnella erilaisia näkemyksiä siitä, mikä jonkun jakeen merkitys voisi olla. Jumala johdattaa tavalla ja toisella, joskus ymmärryksen kautta joskus "vastoin ymmärrystä". Eikös uskonelämän ydin ole olla armotyön kohteena? Ei kristityn tarvitse ymmärtää kaikkea oikein, tietää kaikkea, tai edes olla varma siitä, mikä jonkun jakeen kolmesta hyvästä tulkinnasta on se oikea.
JHK
 

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 07. Marras 2015 21:11

Sehän se onkin, että ei meidän tarvitse tietää kaikkea. Mitä vähemmän uskoo tietävänsä, niin yleensä sitä säyseämpi ihminen. Kuitenkin joka asialla on syvyytensä, pituutensa ja korkeutensa. Asioita voi katsoa hieman eri suunnista, jolloin ne näyttävät hieman erilaisilta, vaikka todellisuudessa asia pysyy samana.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja Lily » 07. Marras 2015 21:55

Juha kirjoitti:Vastauksena otsikon kysymykseen:

"19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot" Gal. 5:19-20


"Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" Room. 7:18

Erimielisyydet opillisissa kysymyksissä johtuvat siitä että olemme enemmän tai vähemmän (tai eri tavalla) lihan vallassa, emmekä täydellisesti osaa kuunnella Pyhää Henkeä.


Olen samaa mieltä, edes se että joku on ollut uskossa kymmeniä ja kymmeniä vuosia takaa sitä, että osaisi aina kuunnella Pyhän Hengen ääntä. Taikka just uskoontullut ym. Meidänhän tarvis oikeesti pyhittyä ja ottaa Jeesus takaisin ykkössijalle Niinkuin Jukka toi ilmi. Välillä voi jopa hengellisistäkin asioista tulla itse tarkoitus, eikä Jeesuksesta ja Jumalasta.

Niin olen ainakin huomannut. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan yhtä vajavaisia ja yhtä erehtyväisiä. Joka päivä kannattaa tutkia itseään, että vaeltaako oikealla tiellä suhteessa Jumalaan ja uskonsisarruksiin.

Joka päivä kannattaa tutkia, että onko oppini oikea vai tulisiko tehdä parannusta. Me tarvitaan aikaa Jumalan kanssa, ei maailman menon ja sen seuraamisen ja negatiivisten asioiden tonkimiseen. Vaan katse kohti Herraa ja niitä hyviä asioita mitä Hänella on meidän Henkeemme antaa, niin on helpompi tehdä parannusta ja kuolettaa lihaa.

Tarvitaan uskovien yhteyttä ja seuraa jotta voidaan kaikki olla samalla tasolla ja yhtä heikkoja ja erehtyväisiä itse kukin.

Eikös se ole helpottavaa olla huono ja erehtyväinen, ei ainakaan tule pidettyä itseään muut parempana.

Ylpeyskin kun käy lankeemuksen edellä, niin on inhottava niellä tomua ja mutaa kun taas löytää itsensä maanraosta.

Toivotaan, että löydetään yhteinen sävel vielä, Jumalan tahtohan ei ole että uskovilla on eriseuraa, riitoja ja lahkoja ym...

Siunausta kaikille tasapuolisesti!
Lily
 

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja paa » 08. Marras 2015 16:26

Juha kirjoitti:Vastauksena otsikon kysymykseen:

"19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot" Gal. 5:19-20


"Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" Room. 7:18

Erimielisyydet opillisissa kysymyksissä johtuvat siitä että olemme enemmän tai vähemmän (tai eri tavalla) lihan vallassa, emmekä täydellisesti osaa kuunnella Pyhää Henkeä.

Vielä kun joku kertois kuinka Pyhää Henkeä kuulisi paremmin :roll:
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja systeri » 09. Marras 2015 10:33

Eri käännöksetkin opettaa eri tavalla ja esim -92:sta käytetään nykyään monissa paikoissa.
Mitäs sanotte näistä käännös-sanoista,tarkoittaako raitis samaa kuin järkevä vai voiko sen tulkita eritavalla?? Tässä luvussa opetetaan siitä minkälaista opetusta voidaan antaa ja mitä voidaan "haluta" kuulla...puhutaan korvasyyhystä.

-38
2 tim 4

5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

-92
2 tim 4

5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.
systeri
 

Re: Miksi Raaamatun opetuksista on niin erilaisia tulkintoja

ViestiKirjoittaja Lily » 09. Marras 2015 11:11

Mun mielestä noilla on hirveästi eroa.

-38 käänöksessä puhutaan raittiista ja terveoppisuudesta, ja siitä että Jumalan antama työ tulee tehdyksi sillä tavalla täydellisesti miten Herra on sen Timoteukselle tarkoittanut ja antanut palvelutehtäväksi.

Kuin taas -92 kääntää , että Tomoteuksen tulisi käyttää järkeä kaikisa tilanteissa, eli järkeillä enemminkin, sekä että hoitaa vaan virkansa, sitätään ei kai täydellisesti jos kerta järjellä mennään eikä Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa.

Mä en itse lue -92 kun ei sitä lukiessa tule kuin paha mieli siitä miten raamattu on vääristelty. En itse suosittele kenellään lukea sitä, muuta kuin ehkä tutkimus mielessä, että tietää miten pahasti se on väristelty.
Ja voiko ihmisen usko kasvaa oikeaksi jos lukee -92 kun se on niin pahasti muutettu.
Sen olen huomannut, että monet sitä kyllä lukee ja se on tosi ikävä juttu :(
Lily
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa

cron