Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Lily » 15. Loka 2015 18:59

Aamu-usva, olen tästä ymmärtänyt että tilanne paratiisissa oli todellakin ihan kuin olisi ollut paratiisissa :)

1. Moos.26-31

26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".


27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.


28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".


29 Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.


30 Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin.


31 Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.

Ja, että ihminen oli hyvin puhdas ja hyvä ja ihan täysin ihminen. Olen ymmärtänyt, että eläinten raadolliset vaistot tulivat vasta syntiinlankeemuksen myötä.
Lily
 

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 15. Loka 2015 19:14

silloin alussa ...mies ja nainen olis alasti eikä he hävenneet ...koska olomuoto oli täysin puhdas.He olivat niin lähellä Jumalaa kuin olla voi .Sitten rikkomuksen myötä tuli se synti meihin.En käyttäisi kuitenkaan sanaa läpimätä vaikka meidän lihassa ei mitään hyvää olisikaan ja se riitelee aina loppuunsaakka Henkeä vastaan.

Sanoisin ,että puhutaan kahdesta eri asiasta (lähes) kun verrataan ihmisten huonoja tekoja mitä syntinen tekee lihassaan ja se alkusynti ,joka muutti meidän olemuksen kokonaan .No onneks Jeesus on kehissä niin asiat on kunnossa ...kunhan Herrassa pysymme.

Pelastumaton ihminen kun voi tehdä vaikka enemmänkin hyvää kuin kristitty Jumalan oma ,mutta Jumalan mittarilla ne teot mitataan erilailla kuin maailmassa mitataan(näin ymmärrän) .
Lopussa aikanaan sitten kun kaksi porukkaa on koolla Jumalan siunaamat ja se muu porukka niin siellä toisilta vaaditaan hyviä töitä jokaista ihmistä' kohtaan (mitä kukaan ei voi täyttää) sitten toinen porukka eli Jeesuksen omat ...heille ei lueta taakaksi vaikka jokaista ei olisi ennättänytkään auttaa......aikamoinen ero.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 15. Loka 2015 22:46

Kuitenkin usko ilman tekoja on kuollut.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Jukka » 16. Loka 2015 10:57

Aamu-Usva kirjoitti:Kuitenkin usko ilman tekoja on kuollut.


Totta, mutta kohdassa puhutaan Aabrahamista ja viitataan uskon synnyttämään tekoon, kun hän oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin -lupauksen pojan- hänet, jonka jälkeläisestä oli syntyvä Jeesus. Tahdon muistuttaa, että tämä uskon sankariteko vaadittiin Aabrahamilta noin 30 vuotta sen jälkeen, kun hän oli tullut uskosta vanhurskaaksi. Lisäksi Aabraham oli täynnä uskoa mennessään vuorelle uhraamaan poikaansa, koska sanoi vuoren juurella palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne" (1.Moos. 22:5b, korostus nimimerkin).

Tuota Jaakobin kirjeen sanaa "usko ilman tekoja on kuollut" viljellään luvattoman paljon ja pahimmillaan se ajaa ihmisen epätoivon partaalle. Ihminen ei katsokaan enää Jeesuksen sovitustyöhön vaan etsii itsestään uskon tekoja, joita tarjoaisi Jumalalle. Mutta mitä Jeesus puhui uskon teoista. Asia kiinnosti juutalaisiakin, kun he yrittivät hyvin teoin lepytellä Jumalaa ja tulla Hänen hyväksymäkseen omavanhurskauden tietä.

Johannes 6:28-29
Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt"

Tämän otsikon alla olevat kirjoitukset ovat aiheuttaneet minussa sen, että olen enemmän kuin kaksi viikkoa rukoillut Jumalalta vastauksia kirjoitusten nostattamiin kysymyksiin. Aamuöllä, kun kivut pitivät tavanomaisesti minua hereillä (säälikää, säälikää) niin aloin saada vastauksia. Tässä aiheessahan liikutaan lähellä rotkon reunaa. Toiset sanovat, että Jumala ei siunaa syntiä eikä synnin aiheuttamista seurauksista itseään kohtaan voi kiittää. Samat henkilöt ovat kirjoitustensa perusteella kokeneet Jumalan siunauksia elämässään ja jos tuo edellisen virkkeen väittämä on totta, niin he haluavat ymmärtämättömyyttään viestittää, että heissä ei ole enää syntiä, koska Jumala on siunannut heitä. No, tämä on eräs näkökulma, mutta yöllä oivalsin, että tässä on perimmältään enemminkin kysymys omastatunnosta kuin synnistä. Akanoiden seasta on joskus vaikea löytää jyvää. Ajattelin tehdä aloituksen aiheesta omatunto tai joku muu voi tietysti myös tehdä.

Lopuksi pisteeksi iin päälle. Minä kiitän sydämestäni Jumalaa näistä sairauksistani ja kivuistani, jotka yö toisensa jälkeen herättävät minut rukoilemaan ja tutkimaan Sanaa. Syy kipuihini on vamma, jonka sain, kun rattijuoppo ajoi päälleni. Tuon vamman seuraus on ollut suuri siunaus, sillä enpä laiskana öisin nousisi rukoilemaan. Noh, ei minulla sentään joka yö ole kipuja. Viime vuonna nukuin kaksi yötä heräämättä kipuihin. Ne ovat hyvin muistissani. Kiitin kyllä niistäkin Jumalaa, mutta tuntui vähän kummalliselta herätä vasta kello 07.00 jälkeen ja yhä kivuttomana.

2.Mooses 4:11
Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?

JK. Huomenna Turussa on Kristus-päivät niminen tapahtuma, johon kaikki ovat tervetulleita. Kolme noin 40 min raamattutuntia ja maksutta välissä pientä syötävää. Jumala teitä kaikkia foorumia lukevia siunatkoon. Jos tämä ilmoitusluonteinen asia on vastoin foorumin ohjeistusta niin pyydän ylläpitoa poistamaan sen. Kiitos.
Jukka
 

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 16. Loka 2015 11:46

usko ilman tekoja on kuollutta uskoa .........Pyhä Henki ku ohjaa meitä tekemään niin silloin on teot hyviä tekoja ja Jumalan mielenmukaisia ..
Se on totta ,että jos jokainen uskova nostais jalat pöydälle ja sanois ...soppari on tehty ja nyt alan syödä eväitäni ja kaikki tekis samoin niin niin niin ...ja vielä kerran niin.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Jukka » 16. Loka 2015 12:32

Mr Kerimäki kirjoitti:usko ilman tekoja on kuollutta uskoa .........Pyhä Henki ku ohjaa meitä tekemään niin silloin on teot hyviä tekoja ja Jumalan mielenmukaisia ..
Se on totta ,että jos jokainen uskova nostais jalat pöydälle ja sanois ...soppari on tehty ja nyt alan syödä eväitäni ja kaikki tekis samoin niin niin niin ...ja vielä kerran niin.


Mr Kerimäki. Mitä viestissäsi pyrit sanomaan? Kenen tekstiin se oli "vastaus"? Mitä tarkoitat "sopparin tekemisellä"?
Jukka
 

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja tanu » 16. Loka 2015 13:29

Lily kirjoitti:
tanu kirjoitti:
Lily kirjoitti:Kysyisin siis voiko pahassa olla mitään arvokasta Jumalalle? (arvokas=kohteessa on jotakin hyvää)


Anteeksi Lily kun vastaan tähän.

Mielestäni pahassa ei voi olla mitään arvokasta/hyvää Jumalalle.

On vain täydellisesti hyvä ja täydellisesti paha. Valkeus ja pimeys.
Oikea ja väärä. Kyllä ja ei. Ei ole välimuotoja.


Tanu, eikö tämä sitten tarkoita sitä, että Jumala ei rakasta jumalatonta millään tavalla, koska se että termi "rakastaa jotakin" pitää sisällä sen, että rakkauden kohteessa on jotakin hyvää eli rakastettavaa.


Anteeksi että ehdin vastata vasta nyt.
Tähän taisikin joku jo vastauksen antaa.
Jumala rakastaa ja tahtoo pelastaa jokaisen omaksi kuvakseen luomansa rakkaan ihmisen.
Mutta Jumala ei rakasta syntiä. On ihmisen oma valinta tehdä syntiä tai olla tekemättä.
Tai oikeastaan se valinta tehtiin jo paratiisissa.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta vihaa sitä syntiä mitä ihminen tekee.

Tuntuu niin selvältä asialta, että en osaa muuta kuin toistaa samaa.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 16. Loka 2015 13:50

jukka...tarkoitin tuota yleensä uskovien elämää.Pyhä Henki ohjaa oikeisiin tekoihin .
Soppari tarkoittaa ,että on ottanut uskon vastaan eli on uskova ja jos kukaa uskova ei tekis mitään niin ...aika huonossa jamassa olis kristinusko .Mutta kun Pyhä Henki meissä ohjaa oikeisiin Jumalan mieleisiin tekoihin niin kristinusko on maailmanlaajuinen ja kaikki tietävät kohta evankeliumin.
Kaikki siksi ,että uskovat ei ole alkanut syömään eväitään ja jättäny töitä tekemättä.

Se Jumalan mieleisten töiden tekeminen ei ole tietenkää pelastuskysymys vaan niitä Jumalan mieleisiä toitä.

Kuten huomaamme jälleen ...asia on karannut aika kauas alkuperäisestä kysymyksestä.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 16. Loka 2015 17:27

Jukka: Missä tuo Turun tapahtuma on huomenna ja mihin aikaan?
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tuleeko synnistä kiittää Jumalaa

ViestiKirjoittaja Jukka » 16. Loka 2015 18:31

Aamu-Usva kirjoitti:Jukka: Missä tuo Turun tapahtuma on huomenna ja mihin aikaan?


Jos nyt oikein kadun nimen muistan, niin tapahtuma pidetään osoitteessa Puutarhakatu 8 (joka tapauksessa Lutherkirkolta varatussa tilassa). Tilaisuus alkaa kello 14 ja käsittää kolme r-tuntia. Ensimmäisen r-tunnin jälkeen on jotain tarjoilua. Tilaisuus on maksuton.

Ps. Meiltä eilen saamani tiedon mukaan tuntuu puuttuvan pienonsoittaja joka kaikille vihjeeksi. Pienonsoittajamme ei pääse tilaisuuteen, koska osallistuu sukulaisensa hautajaisiin. Pari tuttua virttä ehkä laulettaisiin.
Jukka
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 38 vierailijaa

cron