Muslimien jihad maahanmuutto

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 21. Elo 2017 17:27

paa kirjoitti:Pyydän anteeksi, jos kuulostan ilkeältä. Mun on vaan hirveen vaikea tajuta sellaista loputonta ymmärtämistä epäillyn tekijän kaltaisia jihadisteja kohtaan...


Mielestäni voi olla todella hyödyllistä ymmärtää, mikä saa ihmisen antautumaan tämänkaltaiselle ideologialle ja tekemään tämänkaltaisia tekoja. Ainakin ennaltaehkäisyn kannalta, mikä alkaa olla mielestäni ajankohtaista sillä uskon että jossain vaiheessa suomalaiset miehetkin voivat alkaa kokemaan vetoa ääri-islamiin niin hullulta kuin se joidenkin korvaan saattaa nyt kuulostaakin. Niiden kohdalla jotka ovat jo tarpeeksi syvällä, se ei ehkä enää hyödytä. Jos ajatellaan ihan vain konkreettisia tuloksia.

Mutta oman itsensä kannalta koen, että on myös aina hyödyksi yrittää ymmärtää toisia, vaikka toisten teot sotisivat täysin omia näkemyksiä ja uskomuksia vastaan tai jopa osuisivat omaan elämään kipeästi. Se voi auttaa osoittamaan heille yksilöinä pyyteetöntä rakkautta. Esimerkiksi jotkut kristityt voittivat aikoinaan natsiupseereja Kristukselle tällaisella ymmärryksellä ja toiminnalla. Tekoja he luonnollisesti eivät hyväksyneet, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja Juha » 21. Elo 2017 18:12

En pidä ulkomaiden ihmisiä ihmisarvoltaan vähäisempinä kuin suomalaisia, mutta Raamatusta on mielestäni johdettavissa periaatteet siitä että ensin oma kansa ja/tai perhe, sitten vasta muut.

5. Moos. 23:19-20 kirjoitti:19 Älä pane veljeäsi maksamaan korkoa rahasta tai elintarpeista tai muusta, mitä korkoa vastaan lainataan.
20 Muukalaisen saat panna korkoa maksamaan, mutta et veljeäsi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikessa, mihin ryhdyt, siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi.


1. Tim. 5:8 kirjoitti:Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.


Gal. 6:10 kirjoitti:Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.


Room. 1:16 kirjoitti:Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.


On totta kai oikein tehdä hyvää kaikille, mutta Raamattu asettaa silti tässäkin aiheessa tietyt ensisijaisuusperiaatteet.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 21. Elo 2017 18:56

Juha kirjoitti:En pidä ulkomaiden ihmisiä ihmisarvoltaan vähäisempinä kuin suomalaisia, mutta Raamatusta on mielestäni johdettavissa periaatteet siitä että ensin oma kansa ja/tai perhe, sitten vasta muut.


Vastaan tässä alla lainaamiisi Raamatun jakeisiin yksitellen.

5. Moos. 23:19-20 kirjoitti:19 Älä pane veljeäsi maksamaan korkoa rahasta tai elintarpeista tai muusta, mitä korkoa vastaan lainataan.
20 Muukalaisen saat panna korkoa maksamaan, mutta et veljeäsi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikessa, mihin ryhdyt, siinä maassa, jota menet ottamaan omaksesi.


Tämä ohje annettiin Israelin kansalle aivan erilaisena aikakautena nykyaikaan verrattuna, ja on aika kaukaa haettua soveltaa siitä jotain suoranaista opetusta nykyajan elämänohjeeksi. Muistat kenties, että kyseisiin ohjeisiin kuului myös muun muuassa vastustajien tappaminen. Ja jo myöhemmässä vaiheessa Vanhaa Testamenttia nähdään useammassa kohdassa selkeästi ja suorasanaisesti, että koron pyytäminen ei ole Jumalan mielen mukaista (Ps. 15:5, Hes 18:8,13), ja näissä kohdissa ei mainita mitään muukalaisista ja omaan kansaan kuuluvista.

1. Tim. 5:8 kirjoitti:Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.


Oletko lukenut asiayhteyden? Jaetta edeltävissä ja seuraavissa jakeissa puhutaan leskistä, ja tämä jae alkaa "mutta" viitaten aivan suoraan edellisiin jakeisiin. Jae 4 avaa asian vielä päivänkirkkaaksi:

Mutta jos jollakin leskellä on lapsia tai lapsenlapsia, oppikoot nämä ensin hurskaasti hoitamaan omaa perhekuntaansa ja maksamaan, mitä ovat velkaa vanhemmilleen, sillä se on otollista Jumalan edessä.

Eli tämä on ohje uskoville kansallisuuteen katsomatta, siitä että tulee pitää huolta omista vanhemmista ja isovanhemmista.

Gal. 6:10 kirjoitti:Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.


Tästä käy myös suoranaisesti ilmi, että kyse on jaosta uskovien ja ei-uskovien välillä. Ei oman kansallisuuden ja muiden maiden kansallisuuksien välillä. Eli opetus on, että Jeesuksen seuraajilla arabiuskovat ovat ensisijainen avun kohde, ohi ei-uskovien suomalaisten.

Ainut etäisesti kansallisuuteen viittaava jae näistä oli tuo Mooseksen kirjan jae, jota ei mielestäni edellä mainitsemistani syistä voi ottaa uskovan elämänohjeeksi tähän aikaan.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 21. Elo 2017 19:15

Moniakin keskusteluja seuranneena vaikuttaa minusta, että aika monet uskovat ovat ihmeen tiukasti kiinni kansallismielisyydessä ja sekulaarissa politiikassa. En löydä Raamatusta tällaiseen minkäänlaista kehoitusta. Sieltä voi kyllä lukea, minkälaiset lainalaisuudet ja rajoitukset Jumala on asettanut tähän maailmaan koko ihmiskunnalle. Mutta mielestäni sieltä näkee hyvin selkeästi, että meitä ei ole uskovina asetettu vartioimaan näitä lainalaisuuksia ja rajoituksia ajallisessa mielessä ja ajallisin keinoin, vaan meille on annettu erilaiset tehtävät ja keinot.

Arvelisin näiden sidosten osoittavan, että ei olla oikein sisäistetty ja koettu todeksi vapautusta tästä maailmasta (tarkoitan tässä Raamatussa käytettyä termiä "maailma" joka on yksinkertaistettuna sanoen vastakohta "Jumalan valtakunnalle"). Tästä johtuen tehdään käytännössä ehkä jopa selkeämpi ero oman kansallisuuden ja toisen kansallisuuden edustajien välille, kuin eri kansallisuuksiin kuuluvien uskovien sekä ei-uskovien välille. Mikä on täysin vastoin Raamatun sanomaa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja eetu » 21. Elo 2017 19:50

Peace In Rest kirjoitti:Moniakin keskusteluja seuranneena vaikuttaa minusta, että aika monet uskovat ovat ihmeen tiukasti kiinni kansallismielisyydessä ja sekulaarissa politiikassa. En löydä Raamatusta tällaiseen minkäänlaista kehoitusta. Sieltä voi kyllä lukea, minkälaiset lainalaisuudet ja rajoitukset Jumala on asettanut tähän maailmaan koko ihmiskunnalle. Mutta mielestäni sieltä näkee hyvin selkeästi, että meitä ei ole uskovina asetettu vartioimaan näitä lainalaisuuksia ja rajoituksia ajallisessa mielessä ja ajallisin keinoin, vaan meille on annettu erilaiset tehtävät ja keinot.

Arvelisin näiden sidosten osoittavan, että ei olla oikein sisäistetty ja koettu todeksi vapautusta tästä maailmasta (tarkoitan tässä Raamatussa käytettyä termiä "maailma" joka on yksinkertaistettuna sanoen vastakohta "Jumalan valtakunnalle"). Tästä johtuen tehdään käytännössä ehkä jopa selkeämpi ero oman kansallisuuden ja toisen kansallisuuden edustajien välille, kuin eri kansallisuuksiin kuuluvien uskovien sekä ei-uskovien välille. Mikä on täysin vastoin Raamatun sanomaa.


Hebr. 11:1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.
4. II. Uskon kautta Abel uhrasi Jumalalle suuremman uhrin kuin Kain*, jonka kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas+, kuin Jumala hänen lahjoistansa todisti; ja sen kautta hän vielä puhuu, vaikka hän kuollut on§.
5. Uskon kautta Enok otettiin pois, ettei hän kuolemaa nähnyt, ja ei ole löydetty, että Jumala hänen otti pois*; sillä ennenkuin hän otettiin pois, oli hänellä todistus, että hän kelpasi Jumalalle.
6. Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät.
7. Uskon kautta sai Noa* Jumalan käskyn niistä, jotka ei vielä näkyneet, pelkäsi ja valmisti arkin huoneensa autuudeksi; jonka kautta hän maailman tuomitsi, ja tuli sen vanhurskauden perilliseksi, joka uskon kautta tulee+.
8. Uskon kautta tuli Abraham kuuliaiseksi, kuin hän kutsuttiin* menemään siihen maahan, jonka hän oli perivä, ja hän meni eikä tietänyt kuhunka hän tuleva oli.
9. Uskon kautta oli hän muukalainen luvatussa maassa, niinkuin vieraalla maalla, ja asui majoissa Isaakin ja Jakobin kanssa, jotka olivat sen lupauksen kanssaperilliset.
10. Sillä hän oli odottanut sitä kaupunkia*, jolla perustus oli, jonka rakentaja ja luoja on Jumala+.
11. Uskon kautta myös Saara sai voiman siittääksensä*, ja synnytti jälkeen ikänsä ajan+; sillä hän piti sen uskollisena, joka sen hänelle luvannut oli§.
12. Sentähden myös yhdestä, joka niin jo kuollut oli, syntyi monta, niinkuin tähtiä on taivaassa* ja niinkuin santaa meren rannassa, joka epälukuinen on.
13. Nämät kaikki ovat uskossa kuolleet ja ei ole niistä lupauksista saaneet, vaan ainoastansa taampaa nähneet ja kuitenkin niihin turvanneet ja hyvin tyytyivät ja tunnustivat, että he vieraat ja muukalaiset* maan päällä olivat.
14. Sillä ne, jotka näitä sanovat, he osoittavat, että he isänmaata etsivät.
15. Ja jos he sitte muistaneet olisivat, kusta he lähteneet olivat, olis heillä kyllä aikaa palata ollut.
16. Mutta he pyytävät parempaa, se on: taivaallista*. Sentähden ei Jumala häpee kutsuttaa heidän Jumalaksensa; sillä hän valmisti heille kaupungin.
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja tanu » 18. Tammi 2018 19:24

Näin Ruotsissa:


Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa


http://beta.oikeamedia.com/o1-52719

Ruotsi on ylivoimainen ykkönen raiskausten määrässä EU:ssa ja melkein koko maailmassa.

Samoin Ruotsi on EU:n ykkönen ampumistapauksissa ja kranaattihyökkäyksissä!! Luulisi että vain sotaa
käyvissä maissa olisi kranaattihyökkäyksiä?

Kaikki tämä, kiitos suvaitsevaisuuden ja muslimien haittamaahanmuuton.

Kaikki muut presidenttiehdokkaat haluavat samaa suvaitsevaisuudellaan myös meille tänne Suomeen -
paitsi Laura Huhtasaari. Väyrysestä ei ota selvää. Kiero poliitikko taitaa Paavokin olla.

Huhtasaari on ainoa ehdokas joka sanoo joka asiaan suoraan mitä mieltä on.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 18. Tammi 2018 20:36

tanu kirjoitti:Näin Ruotsissa:


Ruotsi on ihmiselle EU:n vaarallisin maa


http://beta.oikeamedia.com/o1-52719

Ruotsi on ylivoimainen ykkönen raiskausten määrässä EU:ssa ja melkein koko maailmassa.

Samoin Ruotsi on EU:n ykkönen ampumistapauksissa ja kranaattihyökkäyksissä!! Luulisi että vain sotaa
käyvissä maissa olisi kranaattihyökkäyksiä?

Kaikki tämä, kiitos suvaitsevaisuuden ja muslimien haittamaahanmuuton.

Kaikki muut presidenttiehdokkaat haluavat samaa suvaitsevaisuudellaan myös meille tänne Suomeen -
paitsi Laura Huhtasaari. Väyrysestä ei ota selvää. Kiero poliitikko taitaa Paavokin olla.

Huhtasaari on ainoa ehdokas joka sanoo joka asiaan suoraan mitä mieltä on.


Totta joka sana!

Tätä samaa tulee myös suomeen siitä pitää mädättäjämedia YLE ja muut huolen, sokeat idiootit uskoo vain ikuisesti näitä ja tuhoaa Suomenmaan typeryyksissään.

Tilanne on Ruotsissa jo niin täynnä rikkautta että tänään ruotsin demokraatit tiedustelivat onko mahdollista saada armeijalta apua järjestyksen pitoon tietyissä kunnissa. Siis pysähtykää ja miettikää hetki...

Ruotsissa on tilanne niin räjähtänyt jihad maahanmuuton vuoksi, että he keskustelevat eduskunnassa mahdollisuudesta tuoda sotilaalliset joukot turvaamaan kansalaisiaa, sillä poliisi ei siihen enään pysty!

Image

Sokeat idiottit Suomessa vain papukaijana toistaa valhemideian (valtamedia) lauseita ja jatkaa mädättämistään.

LÄHDE:


https://www.svt.se/nyheter/inrikes/lofv ... in-militar


Älkääkä unohtako mitä kesällä Turussa tapahtui kun Jihad terroristi teurasti verisesti puukolla lukuisia Suomalaisia naisia ja miehiä!

Kuvia Turun puukotuksen uhreista:

https://images2.imgbox.com/38/91/OtwuX3c7_o.jpeg (ei herkille)

https://images2.imgbox.com/61/ce/g6Hni7Wl_o.jpg (ei herkille)

https://www.ess.fi/incoming/img2393968/ ... 793022.jpg (ei herkille)

Eipä ole vanhamedia tehnyt asiasta paljoa jatkojuttuja, koska haluaa että tämä teko unohdettaisiin ja mädätys saisi jatkua. Muutoin olisi ollut kymmeniä juttuja tylliin " Turun terroriteosta selvinnyt pääsi tehohoidosta " , "Nyt puhuu terroristin uhri: Näin kaikki tapahtui" "Turun terroriteossa tapetun vanhemman lapsi yhä järkyttynyt".

Ei mitään tämmöistä ole kuulunut valhemedialta ollenkaan, hissukseen vain lakaistu asia unholaan.

kannattaa tosiaan miettiä tarkasti ketä äänestelee päättämään meidän yhteisistä asioista, koska sitä todella saa mitä tilaa.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja tanu » 18. Tammi 2018 22:17

Hyvä huomio Mikko, tuo miten media on tietoisesti unohtanut Turun puukotukset. Esim. monen vuoden takaisesta Hyvinkään ampumisesta vieläkin kirjoitellaan, mutta
monikulttuurisesta Turun terroriteosta ei vahingossakaan enää mainita sanallakaan. Koska islamia ei saa kritisoida! Oksettavaa.

Tässä hyvä kirjoitus Ruotsin tilanteesta:
Onko Ruotsi menetetty maa?
http://beta.oikeamedia.com/o1-53020

Ja reilu tunti sitten Tukholmassa puukotettu kahta ihmistä kaulaan. Aika hiljaista on Suomen mediassa. Pitää varmaan ensin varmistua, että puukottaja
oli valkoihoinen ruotsalainen, ennen kuin uskaltaa kirjoittaa. Ettei muslimit ja Allah ja muut perkeleet vaan suutu...

https://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Ka ... 9da8ceef1d
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja kari » 19. Tammi 2018 01:48

tanu kirjoitti:
Ettei muslimit ja Allah ja muut perkeleet vaan suutu...


Ei ole kristitylle sopivaa noin kirjoittaa. Muslimit ovat lähimmäisiämme (ei muita perkeleitä), jotka haluamme voittaa Kristukselle. Onpa heitä voitettukin ja siitä oma sydämeni iloitsee ja kiittää Jumalaa. Jeesus kuoli kaikkien edestä Golgatalla ja heihin sopii aivan samoin Herran sanat, jotka Hän joutui sanomaan Pietarille, kun Pietari ajatteli pakanoiden olevan epäpyhiä.

Ja taas [Herran] ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi" Ap.t 10:15
kari
 
Viestit: 34
Liittynyt: 14. Heinä 2017 15:48

Re: Muslimien jihad maahanmuutto

ViestiKirjoittaja tanu » 19. Tammi 2018 06:52

Pyydän anteeksi halventavaa sanavalintaani. Muslimit eivät ole muita perkeleitä.
Mutta Allah on itse perkele.

Ja tosiaan se hyvä on muslimien muutossa Eurooppaan, että monet saavat kuulla ensimmäistä kertaa
evankeliumin Jeesuksesta. Ja monet sen myös ottavat vastaan! Hieno juttu. Kiitos Herralle!
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron