http://www.hs.fi/elama/a1441163765564?j ... f301354ab4
Erityisesti pahuus kiinnostaa Lauermaa. Hän on varma siitä, etteivät pahoinpitelijät ja tappajatkaan poikkea meistä muista niin paljon kuin luulemme.
"Väkivaltainen potentiaali on meissä kaikissa, ja tappamisen mahdollisuus on osa biologiaamme. Sen ymmärtäminen ei tarkoita, että teot pitäisi hyväksyä."
Vihaisina vaadimme esimerkiksi väkivaltarikollisille pitkiä rangaistuksia mahdollisimman kurjissa oloissa – vaikka tutkimusten valossa tiedetään, että sellainen tekisi useimmista vapautuessaan entistä vaarallisempia. Jotkut raivostuvat raiskaus- ja väkivaltauutisista niin voimallisesti, että tulevat itse esittäneeksi laittoman uhkauksen.
Pahuus – se, miksi ihminen haluaa vahingoittaa toista tahallaan – kiehtoi Hannu Lauermaa jo lapsena. 1960-luvulla sodan varjot häilyivät vielä Turun kaduilla.
"Keskustassa oli näitä ukkorahjuksia, joilta oli amputoitu jalka ja jotka joivat pulituuria ja kuolivat yöpakkasilla roskalaatikoihin. Heitä pidettiin paljolti koomisina tai iljettävinä, mutta meillä kehotettiin antamaan voileipä niille, jotka tulevat ovelle."
Se jäi pienen pojan mieleen.
"Jatkosodan käynyt isä sanoi pultsareista, että osa heistä oli hänen aseveljiään, joita oli osunut sieluun."
Jo alakouluiässä Lauerma ahmi kirjat punaisesta ja valkoisesta terrorista. Suuren vaikutuksen häneen teki isoäiti, joka oli työskennellyt sairaanhoitajana Tampereen valtauksessa vuonna 1918. Geneven sopimuksen hengessä ambulanssin miehistö otti vastaan sekä punaisia että valkoisia haavoittuneita.
Aika ajoin punaisia potilaita tultiin tappamaan.
"Sairaanhoitajat piilottivat erään läpiammutun miehen komeroon, ja hän pysyikin hengissä. Isoäidin nimi löytyi sittemmin syyteharkintalistalta, rikosnimikkeenä valtiopetos."
Hyväksi onneksi tapaus ei päätynyt oikeuteen asti. Rangaistus olisi voinut olla kuolemantuomio.
"Isoäiti käy esikuvasta."
Suosittelen koko artikkelin lukemista.
