Jediakatemia

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jediakatemia

ViestiKirjoittaja PetriFB » 26. Helmi 2011 14:31

Suomessa on jediakatemia, jota moni pitää vitsinä ja huumorina. Jediakatemian takana on kuitenkin ihmisiä, joilla on selkeä päämäärä, jonka tarkoituksena on levittää henkisiä arvoja ja oppeja (kosminen ja buddhalainen). Jediakatemian toiminnan sanoma on kytketty henkisten arvojen ja oppien levittämiseen. Jediakatemian innoittajana toimii Tähtien sota elokuvat (Star Wars). Jediakatemia perustettiin vuonna 2001.

Kun tutkin jediakatemian sivuja ja heidän ajatuksiaan, niin huomasin, ettei kyseessä ole pelkkä isopoikien fiktio ja fantasialeikki, vaan toiminta, jolla on selkeä henkinen päämäärä. Jediakatemian henkinen opetus on sen verran eksyttävää, että siksi päätin kirjoittaa ja tuoda esille minkälaisia ovat heidän pyrkimyksensä ja millaisiin asioihin he uskovat. Jediakatemia suhtautuu hyvin kielteisesti alkuperäiseen Raamatun opetukseen. Jediakatemian henkinen opetus on vaarallista, koska siinä ollaan tekemisissä pimeyden henkivoimien kanssa. He itse luulevat olevansa hyvän puolella, mutta silti he ovat tekemisissä pimeyden henkivoimien kanssa, jotka eksyttävät heitä.

Monet nuoret, jotka ihailevat elokuvatähtiä ja elokuvia, voivat hyvinkin innostua Jediakatemian kaltaisesta järjestöstä, jonka toiminta pyörii Tähtien Sota elokuvien ympärillä. Todellisuudessa Jediakatemia ei toimi vain pelkästään Tähtien Sota elokuvan ympärillä, vaan samalla levittää henkisiä opetuksiaan. Nimenomaan juuri tästä syystä olen kirjoittanut tämän kirjoituksen, että monet nuoret ja vanhemmat osaisivat varoa tämänkaltaisia järjestöjä. Toisaalta nykyään monet tämän maailman ihmisistä uskovat itämaiseen henkisyyteen sekä kaikenlaisiin henkisiin eksytyksiin eivätkä he näe tämänkaltaisissa ilmiöissä mitään pahaa.

On kuitenkin olemassa vielä ihmisiä, jotka uskovat Raamatun alkuperäistä sanomaa sekä ihmisiä, jotka eivät halua lastensa joutua erilaisten kulttien kynsiin. Olkoon tämä kirjoitus heille varoituksena, joka paljastaa sen mitä on Jediakatemian henkisyyden takana. Samalla tämä kirjoitus voi olla herätyshuuto jollekin ihmiselle etsimään alkuperäistä ja aitoa totuutta, joka löytyy Raamatusta (Jumalan sana).

http://www.kotipetripaavola.com/jediakatemia.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Jediakatemia

ViestiKirjoittaja JHK » 26. Helmi 2011 18:20

Istuin eilen iltaa parin uskosta osattoman ystäväni kanssa, ja toinen heistä sanoi että minun pitäisi katsoa tuo Jediakatemian sivu; no, katsoimme sivua yhdessä, ja myönnän avoimesti että meitä nauratti sivun amatöörimäinen ulkoasu, Kars Skywalkerin koominen olemus ja oudot kirjoitukset. Nauroimme aikamme ja kaverit lähtivät. http://www.kolumbus.fi/jedi.akatemia/

Koin kuitenkin sydämessäni/hengessäni että minun tulee katsoa tarkemmin, joten etsin käsiini tekstejä tästä keskushahmo Kars Skywalkerista. Myönnän että minua edelleen hymyilytti tämä juttu, (olisiko tyyppi ihan vakavissaan, ja millainen harmiton tapaus tämä kaveri oikein on). Luin miehen haastattelusta hänen elämänkertomustaan ja hymyni hyytyi. Miehellä on henkiopas?
http://uliuliulizine.blogspot.com/2009/ ... alker.html

Tarkempi tutkiminen paljastaa Petrin esiin tuoman asian: Jedi-nimen alla opetetaan New-age oppia, jonka levittäjät ovat taatusti vakavissaan. Kyseessä ei ole harmiton "hihheli" niinkuin joku voisi ehkä ajatella, vaan demonien eksyttämä mies joka värvää porukkaa taas yhteen new-age kulttin. Touhu ei ole harmitonta tai hassua, vaan hyvinkin huolestuttavaa.
Monet nauravat tälle miehelle (ja varmaan hänen porukoilleen) - minua ei naurata.

Lainaus haastattelusta:
Kertoisitko lyhyesti lukijoillemme jedin elämästä ja ns. polusta? Miten jediuskonto on muuttanut elämääsi? Kuinka monta jäsentä jediuskonnolla on suomessa?
Hei eninnäkin haluan sanoa että Jedyis ei ole varsinaisesti uskonto se on filosiviaa ja mestarintie joka löytyy liki kaikista muista uskonnoista paitsi nyky kristinuskosta se kyllä löytyi alkukristin uskosta mutta ,sen tuhosivat roomankatetraalit ja paavi aikanaan .He poistivat raamatusta kokonaan sen mestarin opin ja samalla liki tuhosivat Jeesuksen opetuksen kokonaan . He jättivät siihen vain lunastus opin eli sen meidät on ostettu ja kaikki muu on turhaa pälä pälä . Ja tällä on se seuraus että niinb moni jättää kasvamasta itse valonvoimanvaltiaaaksi eli jättää kulkematta Jedintien vaikka omaisi siihen hyvän migrodilkkoridi tason.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/T%C3% ... 91057.html
Pätkä iltasanomien hastattelusta:
- Jedisoturi on taas henkilö, joka on myös itämaisen itsepuolustustaidon sekä jedimiekkailutaidon taitaja. Star Warsissa esitetyt asiat, mm. Obi Wanin ja Yodan taholta ovat suoraan alkukristillistä, buddhalaista ja stoalaista mestarin oppia ja viisautta.

- On valitettavaa, että nykykristinopissa ei ole enää paljonkaan jäljellä siitä, mitä Jeesus opetti, vaan on tuollainen tynkä Raamattu- ja lunastusoppi, joka opettaa että mitään ei tarvitse tehdä – että hengellinen kasvu suureksi on turhaa. Koko se mestarinoppi on tuhottu nyky-Raamatusta.

- Jeesus sai mystiset oppinsa Qumranin munkeilta ennen kuin rupesi muita opettamaan. Siellä hän mm. oppi levitoinnin taidon. Hän oli ennustaja, parantaja, selvänäkijä ja meedio.

- Juhan af Grannin sanoin : Kyllä minä uskon herraan Jeesukseen, mutta valitettavasti hänen oppinsa on liki tuhottu. Uskon siihen oppiin, joka on Qumranin kääröissä.

Miehen elämässä vaikuttava henkivalta paljastuu hänen omasta puheestaan.
JHK
 

Re: Jediakatemia

ViestiKirjoittaja toni t » 26. Helmi 2011 18:40

- Jeesus sai mystiset oppinsa Qumranin munkeilta ennen kuin rupesi muita opettamaan. Siellä hän mm. oppi levitoinnin taidon. Hän oli ennustaja, parantaja, selvänäkijä ja meedio.

- Juhan af Grannin sanoin : Kyllä minä uskon herraan Jeesukseen, mutta valitettavasti hänen oppinsa on liki tuhottu. Uskon siihen oppiin, joka on Qumranin kääröissä.


Tässä tulee juuri se hyvin esille että ei uskota Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo vaan uskotaan itse keksimään Jeesukseen. Kun ei uskota Jeesukseen niin kuin Raamattu sanoo niin silloin ihminen ei usko että Jeesus on Herra eli Jumala.

Joh.7:38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jediakatemia

ViestiKirjoittaja pekka » 26. Helmi 2011 20:47

Kiitoksia erityisesti Petrille joka avasi tämän ketjun ja kiitokset myös muille kirjoittajille hyvistä kirjoituksista tästä aiheesta. Olen lukenut näitä tämän ketjun kirjoituksia ja kyllä on hyvin vaikea uskoa tätä moskaa todeksi. Joku perustaa huuhaa-uskonnon jonkun lapsellisen mielikuvitusavaruustaisteluelokuvan mukaisesti. Jumala tätä ihmistä auttakoon ja armahtakoon. Ja myös muita onnettomia ihmisiä joka ovat lähteneet mukaan palvomaan pahoja henkiä ja kaikenlaisia demoneita. Paholainen eksyttää ja harhauttaa nyt ihmisiä oikein olan takaa ja kunnolla. Herää kysymys: Mitä vielä tämän jälkeen tulee? Yhteiskunnan voimakas antikristillisyys synnyttää tämän kaltaisia liittoja luciferin kanssa jotka perustuvat totaaliseen valheeseen ja rakkaudettomuuteen ja loputtomaan itsekkyyteen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Jediakatemia

ViestiKirjoittaja JHK » 27. Helmi 2011 14:17

En osaa sanoa missämäärin tämä Jedi-juttu tarjoaa vain hienoksi koetun ulkokuoren tai muodon henkilön new-age uskomuksille, vai kokeeko Kars starwarssin olevan totta syvemmällä tasolla. Muu setti mitä tässä kuulee on aika tyypillistä ufo hommaa. Henkivallat tässä ovat takana ja kyseessä, se on selvää.
JHK
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron