Mitä mieltä Patrickista?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja Jukka » 15. Touko 2017 12:42

Aamu-Usva kirjoitti:
Kiitos!
Toivottavasti ensi yönä saat nukuttua oikein hyvin!



En saanut.

Noh, se unettomuus ei (ainakaan enää) johdu Patrick Tiaisen levittämästä eksytyksestä. Hänet Jumala siirsi syrjään, mutta näitä tiaisia nousee yhä kiihtyvällä vauhdilla. Jeesus on hyvin selvästi varoittanut noista vääristä voidelluista ja profeetoista, samoin apostolit, mutta yhä harvempi uskovainen enää kuuntelee tai kuulee mitä Jeesus puhuu. "Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan."

Veljemme Mauno Mattila luetteli muutaman ajassamme eksyttävän profeetan ja uusapostolin nimen ja totesi seurakunnalle, että jos nuo nimet ovat "uskovaisille vielä vieraita niin olet joko jo eksytetty tai elät kotona missään käymättä".

Tämä aloitus voitaisiin hyvin jo vaikka lukita. Ei Patrick Tiaisen asiassa ole merkittävää lisää lausuttavissa. Totean tähän lopuksi, että veljet joihin minäkin lukeudun, varoittivat Patrickista kaksi vuotta, mutta seurakunnissa meitä ei tahdottu kuulla. Näin hän ja Uskon Sana-seurakunta eksytti satoja sieluja harhoihin, joista vain harvat palaavat. He eivät enää löydä sijaa mielenmuutokselle vaikka itkien sitä pyytävät (Hebr. 12:17). Olen tavannut heitä Markku Koiviston "evankeliumityön jäljiltä", niitä jotka ovat aivan hajalla ja riekaleina, uskonsa menettäneitä ja tuuliajolla. Marko Selkomaa (+kymmeniä tapaisiaan julistajia maassamme) jatkaa vielä kertoen innokkaasti kuinka sormellaan osoittaen ja huutamalla "tulta" kaatuu ihmisiä maahan ja saavat palovammoja siitä tulesta, joka on hänen opetuksensa mukaan Pyhä Henki. Ei tietenkään ole Pyhä Henki, mutta eivät saa uskovaiset suutansa auki ja näin antavat hiljaisen myöntymyksensä harhaoppien levittäjälle. Oman joukkonsa sitten muodostavat vielä ne, jotka aktiivisesti opettavat, ettei harhaoppisia tulisi mainita nimeltä. Jeesus sanoi vääristä voidelluista ja profeetoista: "Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko" (Matt. 24:26). Älkää menkö...älkää uskoko. Kuinka voimme olla menemättä jos heistä ei nimeltä varoitettaisi. Sekä VT:ssa että UT:ssa heistä varoitetaan nimiä mainiten.

Jätän nyt tämän Patrick Tiainen-asian omalta osaltani tähän. Harras toiveeni (joka toisinaan pukeutuu rukoukseksi) on pyyntö Herralle, että Hän auttaisi Patrickia ja hänen eksyttämiään lampaita. "Herra, salli heidän kuulla vielä Sinun äänesi ja tehdä sen mukaan".
Jukka
 

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja MrKerimäki » 15. Touko 2017 19:48

Fiksusti kirjoitettu Jukka.Kyllä nyt saa ja pitää tarkkana olla ja varoittaa ja pitää nimenomaan asiaa esillä ja ilmassa kun eksyttäjiä näkee ja kuulee .Joskus on hyvä ,että asia pyörii ja pyörii useampaan otteeseen ihmisten korvissa ja nimenomaan sana eksytys .
Joskus tarvitsee muutaman kerran jopa useasti pitää ääntä ,että pinttyneimmätkin herää tai heräisi .

Uskovien maailmassa liikkuu päivä päivältä enemmän "ilmiöitä ja kirjojen kirjoittajia ,jotka kääntävät Raamatun sanaa vinoon.Sensaatiohakuisesti ihan jollakin yksittäisellä NYT TÄYSIN UUDELLA ASIALLA ,MITÄ KUKAAN KOSKAAN ENNEN EI OLE LÖYTÄNYT.Aina löytyy ihmisiä ,jotka menee tuohon halpaan vuosi vuodelta ja pahin on se ,että jotkut alkavat uskoa bestseller sepustuksia ,jotka on ihan huuhaa tarinaa.
MrKerimäki
 
Viestit: 446
Liittynyt: 23. Maalis 2017 12:49

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja eetu » 20. Kesä 2017 13:10

Niin. Miksi Raamattu ei riitä?
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 21. Kesä 2017 08:53

Tartun tuohon varoitus asiaan näin lopuksi itsekin.

Eli tällä ja muillakin foorumeilla taas tässäkin asiassa vuodatettiin kyyneliä kun "Herran voideltua" painettiin alas ja mustamaalattiin. Kuitenkin tosiasia oli että Patrik Tianainen ja Pirkko Jalovaara ja monet muut koetellut ja kiinni jääneet eksyttäjät ovat olleet vaarallisia eksyttäjiä.

Ainoa tapa millä nämä eksytykset saavat levitä ja kukoistaa ovat ne ihmiset jotka syyllistävät koettelijoita ja kieltävät sitä koettelua tekemästä. Te olette eksyttäjien yhteistyökumppaneita. Te salakuljetatte nämä eksytykset seurakuntiin, ei kukaan puhuja itseään tule tilaisuuksiin mainostamaan vaan aina joku seurakuntalainen osaa mainostaa "väkevää Herran voideltua".

Olisi mielenkiintoista kuulla mitä Patrikia puolustelleilla on asiasta sanottavaa? Aikooko he itse korjata tätä tekemäänsä vahinkoa kertomalla henkilökohtaisesti asioista jotka ovat tulleet Patrikista esiin?

Toivottavasti puhelimet ja viestintävälineet ovat olleet kuumina kun olette paljastaneet olleenne väärässä ja eksyttäneenne läheisiänne väärällä opetuksella, jos ette niin tämä sama asia tapahtuu uudestaan, eri kasvoilla ja nimillä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 21. Kesä 2017 16:40

Onko siis tämä haureuden synnin paljastuminen jotenkin lopullisesti paljastanut vääräksi kaiken mitä joku on puhunut tai tehnyt? Jos syntiin lankeaminen paljastaa eksyttäjäksi, niin sittenhän kaikki paljastuvat eksyttäjiksi. Ei ole yhtään täysin synnitöntä ja puhdasta uskovaa tai opettajaa. Eksyttäjä on eksyttäjä vaikkei hän koskaan paljastuisi muuksi kuin umpiheteroksi yhden vaimon mieheksi.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja SavingGrace22 » 21. Kesä 2017 17:58

Aamu-Usva kirjoitti:Onko siis tämä haureuden synnin paljastuminen jotenkin lopullisesti paljastanut vääräksi kaiken mitä joku on puhunut tai tehnyt? Jos syntiin lankeaminen paljastaa eksyttäjäksi, niin sittenhän kaikki paljastuvat eksyttäjiksi. Ei ole yhtään täysin synnitöntä ja puhdasta uskovaa tai opettajaa. Eksyttäjä on eksyttäjä vaikkei hän koskaan paljastuisi muuksi kuin umpiheteroksi yhden vaimon mieheksi.


Patrickin opetukset verrattuna Raamatun opetukseen paljastivat Patrickin eksyttäjäksi jo aikoja sitten. Tämä oli vain harhoista kypsynyt näkyvämpi hedelmä.

Matt.7:15-23 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.' (KR33/38)

1.Joh.3:6 Kukaan, joka Hänessä pysyy, ei harjoita syntiä; kukaan, joka harjoittaa syntiä, ei ole Häntä nähnyt eikä Häntä tuntenut. (A.Saarisalon UT-käännös)

2.Joh.1:9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. -Ef. 2:8-9
SavingGrace22
 
Viestit: 50
Liittynyt: 14. Joulu 2015 18:47

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja eetu » 21. Kesä 2017 18:07

2. Joh. 1.

10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
11. sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 21. Kesä 2017 19:03

Ajattelen samoin niistä, jotka varoittavat eksytyksistä, kuin ajattelen niistä jotka mielestäni ovat eksyneitä. Eli jos he jostain syystä kokevat tarvetta ja halua toimia niinkuin toimivat, on heillä siihen jostain syystä tarve ja halu, eikä minulla ole tarvetta ja halua heitä alkaa estelemään.

Omassa seurakunnassa en ole koskaan kuullut varoituksia eksytyksistä. Toiminta keskittyy terveeseen oppiin ja sen julistamiseen. Kuitenkin mitä olen siellä olevien uskovien ajatuksia kuunnellut, vaikuttaa siltä että aikalailla kaikilla on yksimieliset ajatukset eksytysten suhteen. Ja linja vaikuttaa olevan aikalailla sama kuin monella täällä kirjoittavilla. Eli ilman varoittamistakin voi auttaa ihmisiä näkemään eksytykset ja varjeltumaan niiltä. Kun juurtuu Kristukseen, huomaa kyllä itsekin mikä on ja mikä ei ole Hänestä. Osuva vertauskohta on etsivät jotka ovat erikoistuneet väärien rahojen paljastamiseen. Heidän koulutukseensa ei kuulu erilaisiin väärennöksiin tutustuminen, vaan oikeaan rahaan tutustuminen. Kun he tuntevat oikean rahan tarpeeksi hyvin, näkevät he heti ja pystyvät tunnistamaan kaikki mahdolliset väärennökset mitä käsiinsä saavat.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja SavingGrace22 » 21. Kesä 2017 19:28

Peace In Rest kirjoitti:Ajattelen samoin niistä, jotka varoittavat eksytyksistä, kuin ajattelen niistä jotka mielestäni ovat eksyneitä. Eli jos he jostain syystä kokevat tarvetta ja halua toimia niinkuin toimivat, on heillä siihen jostain syystä tarve ja halu, eikä minulla ole tarvetta ja halua heitä alkaa estelemään.

Omassa seurakunnassa en ole koskaan kuullut varoituksia eksytyksistä. Toiminta keskittyy terveeseen oppiin ja sen julistamiseen. Kuitenkin mitä olen siellä olevien uskovien ajatuksia kuunnellut, vaikuttaa siltä että aikalailla kaikilla on yksimieliset ajatukset eksytysten suhteen. Ja linja vaikuttaa olevan aikalailla sama kuin monella täällä kirjoittavilla. Eli ilman varoittamistakin voi auttaa ihmisiä näkemään eksytykset ja varjeltumaan niiltä. Kun juurtuu Kristukseen, huomaa kyllä itsekin mikä on ja mikä ei ole Hänestä. Osuva vertauskohta on etsivät jotka ovat erikoistuneet väärien rahojen paljastamiseen. Heidän koulutukseensa ei kuulu erilaisiin väärennöksiin tutustuminen, vaan oikeaan rahaan tutustuminen. Kun he tuntevat oikean rahan tarpeeksi hyvin, näkevät he heti ja pystyvät tunnistamaan kaikki mahdolliset väärennökset mitä käsiinsä saavat.


Suomen kentällä ikävä tosiasia on se, että useimmat eivät enää tunnista tätä "oikeaa rahaa". Mikäli tunnistaisivat, niin näitä Missiomaailman "eksytyspäiviä" ei joka vuosia järjestettäisi, eikä Howard-Browne, Benny Hinn, Heidi Baker jne. vaivautuisi Suomeen edes tulemaan, sillä sinne eivät tuhannet ja taas tuhannet ihmiset menisi. TV7 ei myöskään menestyisi mainostamalla itseään kristillisenä tv-kanavana, koska kukaan kristitty ei puoliakaan ohjelmistosta suostuisi katsomaan, saati tekemään lahjoituksia niitä tukeakseen. Myöskään eräs Patrick Tiainen ei koskaan olisi saanut kuuluisuutta, vaan koko uskonsanalaisuus olisi pysynyt pienen pienenä kulttina Kokkolassa. Tänä päivänä on jo niin paljon vääriä profeettoja ja harhaopettajia pelkästään Suomen maassa, että mikäli ei yhtään kykene tunnistamaan, on syytä epäillä olevansa eksyksissä.

PS.Olen ollut tekemisissä monen uskovan kanssa, ketkä ovat saaneet suuria vahinkoja sekä uskonvaellukseensa, että mielenterveyteensä näihin eksyttyään.Todella pitkä ja kivinen tie takaisin raittiiseen uskoon, jos enää uskoa edes jää jäljelle näistä vapauduttuaan. Olisi erittäin vastuutonta ja rakkaudetonta, ja tämän lisäksi myös syntiä Jumalan silmissä (Jaak.4:17), mikäli vain hiljaa hyväksyisin tällaisen toiminnan. Silmien sulkeminen eksytyksiltä seurakunnissa on täysin verrattavissa siihen, kuin emme puuttuisi huumekauppaan seurakunnissa, tosin iankaikkisuuden kannalta jopa vakavampaa. Myös näiden eksyttäjien puolesta tulee olla huolissaan, Herra tulee vaatimaan myös heidät tilille, mikäli eivät tässä ajassa käänny katumukseen ja parannukseen pahuudestaan.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. -Ef. 2:8-9
SavingGrace22
 
Viestit: 50
Liittynyt: 14. Joulu 2015 18:47

Re: Mitä mieltä Patrickista?

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 21. Kesä 2017 19:40

SavingGrace22 kirjoitti:Suomen kentällä ikävä tosiasia on se, että useimmat eivät enää tunnista tätä "oikeaa rahaa".


Niin on :(

SavingGrace22 kirjoitti:Olisi erittäin vastuutonta ja rakkaudetonta, ja tämän lisäksi myös syntiä Jumalan silmissä (Jaak.4:17), mikäli vain hiljaa hyväksyisin tällaisen toiminnan.


Tuon jakeen avulla voisi syyllistää varmasti ketä tahansa mistä tahansa tekemättä jättämisestä. Kärjistettynä esimerkkinä: Jokainen tietää varmasti, että monessa maassa on nälkään kuolevia ihmisiä ja että on hyvä auttaa näitä ihmisiä, mutta harva jos kukaan lähettää säännöllisesti apua kaikkiin näihin maihin nälkään kuolevien ruokkimiseksi. Eli itse en koe, että Pyhä Henki haluaisi syyllistää tuon jakeen kautta ihan mistä tahansa vääryydestä maailmassa johon ei puututa.
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 24 vierailijaa

cron