Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 5 - Theofilus 3.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 5 - Theofilus 3.

ViestiKirjoittaja JHK » 17. Kesä 2015 11:14

THEOFILUS AUTOLYKUKSELLE KIRJA 3

Palaamme viimeisen kerran Antiokian Theofilukseen. Patriarkka Theofilus eli toisella vuosisadalla, ja kuoli välillä (183-185 jkr.) Lähteenä käyttämäni käännös on peräisin verkosta, todennäköisesti katolilaiselta New Advent – sivustolta. Sama käännös, ainakin päältä katsoen sanasta sanaan, löytyy osoitteesta: http://www.logoslibrary.org/theophilus/ ... s/101.html Tekstin kääntäjäksi mainitaan Marcus Dods. Jatkan tekstin lukemista referoimalla luku kerrallaan teoksen sisältöä ja kommentoimalla heränneitä ajatuksia. Koetan lukea kirjoitusta aikansa kontekstissa (niin hyvin kuin pystyn), peilaten sitä muihin lukemiini varhaisten kristittyjen teksteihin. Olemme aiemmin käsitelleet kaksi aiempaa kirjaa, jotka molemmat on osoitettu Autolykus-nimiselle kristinuskon vastustajalle, jota Theofilus puhuttelee ystävänään. Tämä on kirjoista viimeinen.

LUKU 1
Autolykus pitäytyy edelleen kreikkalaisiin kirjailijoihin, jotka ovat laatineet koko joukon turhanpäiväisiä kirjoituksia. Vaikka hän käykin keskusteluja Theofiluksen kanssa, on hän yhä siitä mieltä, että (kristittyjen) totuuden sana on tyhjää puhetta. Lisäksi Autolykuksen kerrotaan sanovan, että kristittyjen kirjoitukset ovat moderneja, eivätkä vanhoja, kuten Theo hänelle vakuuttaa. Niinpä on Theofilus nähnyt vaivaa laatiakseen asiasta selonteon, vaivaa, jota hän ei pahalla katso. Hän toivoo, ettei Autolykus puolestaan pidä tämän tarkoituksellisesti lyhyen selonteon lukemista taakkana. Theo toivoo että kirjoituksen avulla Autolykus näkisi noiden muiden kirjoittajien erheen.

LUKU 2
Patriarkka aloittaa toteamalla että niiden jotka asioista kirjoittavat, olisi hyvä olla asioiden silminnäkijöitä, tai ainakin hankkineen tietonsa silminnäkijöiltä. Kirjoitus joka ei perustu edellä mainittuihin tietoihin, on ilman huitomista. Mitä iloa oli Homerokselle kirjoittaa Troijan sodasta, ja pettää monia? Tai Hesidokselle tämän laatimista jumalten sukuluetteloista? Tai Orfeukselle niistä 365:ä jumalasta, jotka hän elämänsä lopulla kielsi, tunnustaen vain yhden jumalan? Mitä voittoa sai Aratus seuraajineen maan kehää koskevista opeista, paitsi kunniaa ihmisten joukossa? Tähän tapaan Theofilus luettelee joukon kreikkalaisten kirjailijoita, runoilijoita ja filosofeja, jotka kaikki olivat (ainakin Theon mielestä) tavalla tai toisella erehtyneet. Viittaus Homerokseen Troijan sodasta on osuva, sillä Homeros ei ollut sodan silminnäkijä; riippuen ajoitusta hänen ja sodan väliin jää vähintään vuosisata, ja pahimmillaan useita.

LUKU 3
Kaikkia Theon mainitsemia henkilöitä yhdistää se, että he eivät tunteneet totuutta, eivätkä siten ohjanneet muitakaan totuuden tuntoon. Ne asiat, jotka he sanovat, osoittavat heidän puhuvan epäjohdonmukaisesti – osa teki argumenteillaan selvää toisten opeista, ja jotkut jopa myöhemmin tuhoavat itse omat oppinsa. Ehkäpä he lausuivat asioita jumalista, kieltäen myöhemmin nuo jumalat, tai puhuivat maailman luomisesta, sanoen sitten myöhemmin kaiken syntyneen spontaanisti. Tässä Theofiluksen argumentaatio toimii kahdella tasolla: Ensiksi se osoittaa, että kreikkalaisten kirjoittajien opit syntyivät heidän omista ajatuksistaan, kun kirjoittajat itse myöhemmin opit hylkäsivät. Toiseksi se palaa toisen kirjan argumentaatioon, joka toteaa kreikkalaisten kirjailijoiden olevan keskenään ristiriitaista porukkaa. Yhtä johdonmukaista kokonaisuutta ei ole mahdollista johtaa kreikkalaisten arvostamista lähteistä.

Sitten Theofilus ottaa vielä hampaisiinsa näiden kirjoittajien moraalin – silloinkin, kun nämä koettivat kirjoittaa kunniallisesta käytöksestä, opettivat he moraalittomuutta, haureutta ja aviorikosta, vihaa ja sanomatonta pahuutta. Vieläpä nämä julistavat heidän omien jumaliensa johtaneen heitä pahoihin töihin. Theofilus mainitsee pari esimerkkiä, Saturnuksen, Joven (Jupiter) ja Vulkanuksen. Sitten hän tiedustelee tuttuun tapaansa, onko hänen vielä puhuttava Neptunuksesta, Apollosta, Baccuksesta, Herkuleksesta, Minervasta ja Venuksesta? Onhan hän jo aikaisemmin näistä kirjoittanut (viittaus kahteen aiempaan teokseen). Ensimmäiset kolme lukua kertaavat Theofiluksen aiempia argumentteja, sitten hän siirtyy uusien aiheiden pariin luvussa neljä.

LUKU 4
Ei Theofiluksen muutoin olisi ollut tarvetta käydä näitä kaikkia kirjoittajia torjumaan, ellei hän näkisi Autolykuksen yhä olevan epävarma totuuden sanasta. Autolykus ajattelee itsään ymmärtäväisenä, mutta näkyy sietävän hölmöjä mielellään. Eihän tämä muutoin olisi kallistanut korvaansa jumalattomien leivttämille huhuille, joiden mukaan kristityt pitävät vaimojaan yhteisinä, harjoittavat kannibalismia ja syövät ihmislihaa. Lisäksi sanotaan, että kristittyjen oppi on aivan vastikään ilmestynyt ja vailla todisteita. Theofilusta aivan ihmetyttää se että Autolykus, joka muutoin on valmis asioita opiskelemaan, ja vaikka viettämään yönsä kirjastossa, ei ole kuunnellut, mitä kristityillä on sanottavaa näihin.

Toisella vuosisadalla kristityistä kiersi paljon huhuja, joita apologeetat joutuivat kumoamaan. Syytös vaimojen yhteisestä käytöstä, insestistä, kannibalismista ja jopa orgioista on tallennettu moneen aikalaislähteeseen. Mm. hieno kristinuskon puolustuspuhe ”Octavianus” Minucius Felixiltä käsittelee tällaisia syytöksiä. Osa näistä on suoraan pilkkapuhetta, mutta toiset syytökset huhuja, jotka lähtivät liikkeelle epäilyksistä kristittyjä kohtaan. Esim. ehtoollisesta liikkui paljon kannibalismipuheita. Kristittyjen valmius adoptoida kaatopaikoille hylättyjä vauvoja (aikansa perhesuunnittelua) herätti aikalaisissa epäilyksiä siitä, mihin tarkoitukseen vauvoja oikein mahdettiin ottaa. Monet asiantuntijat sanovat naisilla olleen varhaisessa kristinuskossa merkittävä rooli, mikä herätti monella tapaa vanhoillisissa kreikkalaisissa myös paljon mielikuvituksellisia epäilyksiä; jonkinlaisella mutu-tuntumalla UT:n kirjeissä uudelleen toistuvat kehotukset naisille käyttäytyä soveliaasti voisivat olla vastaliike aikalaisten epäilyksille. Kristittyjen naisten erityisesti tuli pitää huoli soveliaasta käytöksestä, etteivät pilkkaajat saisi edes näennäistä vahvistusta epäilyksilleen.

LUKU 5
Theofilus tiedustelee lukeneen kiistakumppaninsa mielipiteitä Zenon, Diogeneksen ja Cleantheksen kirjoihin, joista löytyy kehotuksia kannibalismiin. Hän mainitsee myös joitakin kirjoittajia jotka ovat aihetta käsitelleet, ja kulttuureja jotka moista harjoittavat – Theo lausuu yksiselitteisen tuomitsevat sanat moisen harjoittamiseen. Tällaisista asioista on jumalatonta edes kirjoittaa, saati vielä sellaisiin tekoihin kehottaa!

LUKU 6
Mitä taas tulee laittomaan käytökseen, tässä ovat filosofien joukkoon eksyneet miltei puhuneet kuin yksi mies. Platon, jota monet pitävät filosofeista suurimpana, säätä teoksensa ”Valtio” ensimmäisessä kirjassa, että kaikkien vaimojen tulisi olla yhteisiä, vedoten Jupiterin poikien ennakkotapaukseen ja kreettalaisten lainsäätäjään – tekosyy tälle on, että parhaat saisivat mahdollisimman paljon jälkeläisiä (kuulostaako tutulta?) ja että työn raskauttamat saisivat siitä lohtua. Epikuros myös, sen lisäksi että opettaa ateismia, opettaa myös insestiä äidin ja siskon kanssa. Tämä tällainen on Solonin lain vastaista, jonka mukaan lasten on synnyttävä laillisista avioliitoista, jotta lapset eivät tietämättään häpäisisi oikeita isiään ja kunnioittaisi isänä sitä, joka ei tämän isä ole. Tällaisen kieltävät myös kreikkalaisten ja roomalaisten lait! Miten sitten saattavat Epikuros ja stoalaiset opettaa insestiä ja sodomiaa, täyttäen kirjastot näillä opeilla niin, että jo poikina tämä laiton yhdyntä opitaan? Onko tarpeen aiheesta vielä enempää mainita, kun jopa jumaliin liitetään tällaisia tekoja?

Koetin löytää kreikankielistä tekstiä tarkistaakseni, onko sana ”sodomia” se sana joka tekstissä on, vai onko se kääntäjän oma valinta. Tosin se mitä tiedämme kreikkalaisesta kulttuurista ja miesten/poikien ”seksuaalikasvatuksesta” tuskin jättää paljon epäilyksen varaan siitä, mihin sana tässä viittaa. Se tarkoittaa homoseksuaalisuutta.

LUKU 7
Theofilus jatkaa kreikkalaisten oppineiden parjaamista: Ensin sanottuaan Olympoksen jumalia jumaliksi, nämä heti perään tekevät niistä mitättömiä. Jotkut sanovat niiden muodostuvan atomeista (atomin käsite ja nimi tulee kreikkalaisilta ajattelijoilta, joten termi ei ole anakronismi), kuten esim. Platon – toiset taas sanovat jumalten syntyneen atomeista, esimerkkinä Pythagoras, joka paljon tutkiskelun jälkeen päätti, että kaikki oli syntynyt luonnollisesti ja spontaanisti. Muistamme kirjasta yksi ettei Theofilus anna mitään arvoa jumalille, jotka koostuvat aineesta; materia ei ansaitse jumaluutta. Theo mainitsee seuraavana Critiaksen ja Protagoraan, joita nykyään kutsuttaisiin agnostikoiksi. Ateisteista suurimmasta, Euhemeruksesta puhuminen olisi jo vallan liikaa; tehtyään monia uskaliaita väitteitä jumalista hän lopulta vallan kieltää heidät kokonaan. Ja Platonista vielä; tämä puhui paljon Jumalan ykseydestä ja ihmisen kuolemattomasta sielusta – kuitenkin hän muualla sanoo joidenkin sielujen siirtyvän (kuoleman jälkeen) toisiin ihmisiin, toisten taas mennessä järjettömiin eläimiin! Hänen oppinsa on aivan kaameaa; ajatella kuinka joku, oltuaan ensin ihminen, olisikin jälkeenpäin susi, koira, aasi tai jokin muu älytön elukka. Pytagoras myös höyrysi moisista järjettömyyksistä. Ja keitä runoilijoista on uskominen, ohjaako maailmaa varjelus vai ei?

Tässä luvussa Theofilus tahtoo jälleen herätellä Autolykusta – vaikka kreikkalaisilla on toki valtavasti suuria nimiä, jotka tekivät monia upeita keksintöjä, ja kirjoittivat upeita teoksia, olivat nämä suuret ajattelijat toivottomasti riitaisia näkemystensä kanssa. Kreikkalaiset voivat kyllä kerskata hienojen ajattelijoiden ja koulukuntiensa määrällä, mutta mikä onkaan näiden yhteinen viesti ja sanoma? Kreikkalaisen sivistyksen lahja maailmalle onkin lopulta valtaisa hämmennys.

Samaan hengenvetoon on todettava kreikkalaisten tehneen paljon hienoja keksintöjä monella inhimillisen tiedon alalla – matemaattiset innovaatiot; geometria ja trigonometria, Arkhimeden ja Heronin oivallukset luonnontieteistä, tähtitiedettä, logiikkaa, retoriikkaa, arkkitehtuuria, kuvanveistoa, kirjallisuutta, lääketiedettä; kaikkia näitä ajattelijoita luettiin ahkerasti antiikista keskiajan kautta renessanssiin, ja vielä myöhemminkin. Kaikki taitavat muistaa ainakin joskus kuulleensa ”Pýthagoraan lauseesta”; moniko tietää että ensimmäisen höyryllä toimivan koneen kehitti Heron Aleksandrialainen kaksi vuosituhatta sitten?

LUKU 8
Ensin sanotaan että olympialaiset jumalat ovat jumalia, ja sitten kielletään heidät – sepitetäänpä jumalille vielä kaameat teotkin. En toiston vuoksi enää käy läpi Theofiluksen antamia esimerkkejä jumalten ruokottomuuksista. Kun tällaisista jumalista kerrotaan järkevälle ihmiselle, niin (toteaa Theo) ratkeaa tämä oitis nauramaan. Palatakseen vielä kannibalismisyytökseen, niin sellaisenhan nämä kirjoittajat ottivat vastaan; vieläpä sanottiin että ne, joita nämä jumalina palvoivat, olivat ensimmäisiä jotka sellaista tekivät!

LUKU 9
Nyt Theofilus jättää kreikkalaiset sikseen, ja ryhtyy tekemään selkoa kristityistä ja heihin liittyvistä asioista. Ensi alkuun hän muistuttaa kristittyjen palvovan yhtä Jumalaa, joka teki maailmankaikkeuden, ja yksin varjelee sitä. Kristityt ovat myös oppineet pyhän lain, jonka antajana on Jumala, joka opettaa toimimaan vanhurskaasti, olemaan hurskas, ja tekemään hyvää. Esimerkkinä oikeasta hurskaudesta ja hyvistä töistä Theofilus siteeraa kymmenen käskyä, ja pari muuta VT:n jaetta (ainakin 2.Moos. 23:3,6.) Tämän pyhän lain Theofilus kertoo Mooseksen välittäneen paitsi heprealaisille, niin myös koko maailmalle.

Sitten Theofilus aloittaa monta lukua kestävän osion, jossa hän tekee selkoa heprealaisten (joita myös juutalaisiksi kutsutaan) historiasta. Hän aloittaa siitä, kuinka nämä pyhien miesten, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset elivät Egyptissä faaraon orjina. Niin Jumala vapautti nämä Mooseksen käden kautta, tuoden heidät pois Egyptistä erämaan kautta Kanaanin maahan, jota myöhemmin sanottiin Juudeaksi. Mooses antoi myös heille vanhurskauteen osoittavan lain, johon kuuluivat nuo kymmenen suurta käskyä.

LUKU 10
Theo jatkaa: heprealaiset joutuivat olemaan muukalaisia Egyptin maassa (ollen alkujaan kaldealaisten maasta kotoisin), koska suuri nälänhätä ajoi heidät sinne. Oleskeltuaan maassa 430 vuotta, oli Mooses valmiina johtamaan heidät erämaahan. Silloin opetti Jumala heille laista sanoen:” Älkää sortako muukalaista, sillä te tiedätte muukalaisen sydämen – olittehan itse muukalaisia Egyptissä.” (2.Moos. 22:21)

LUKU 11
Kun kansa myöhemmin rikkoi saamaansa lakia, Jumala, ollen hyvä ja sääliväinen, ei tahtonut heitä tuhota. Niinpä lain antamisen lisäksi Hän antoi heille profeettoja omien veljiensä joukosta, opettamaan ja muistuttamaan lain sisällöstä, kääntääkseen kansan parannukseen. Hän varoitti heitä pysymästä pahoissa teoissaan, muutoin he joutuisivat maan valtakuntien alamaisiksi – se, että näin on heille käynyt, on ilmeistä, toteaa Theofilus. Parannuksesta profeetta Jesaja, joka puhui heidän lisäkseen yleisesti myös muille ihmisille, sanoo: ”Etsikää Herra kun Hänet voi löytää, kutsukaa Häntä kun Hän on lähellä. Hylätköön Jumalaton tiensä ja epävanhurskas ajatuksensa. Palatkoon hän Herran Jumalan tykö ja hän on löytävä armon, sillä Hän armahtaa runsaasti” (Jesaja 55:6).

Toinen profeetta, Hesekiel taas sanoi: ”Jos jumalaton kääntyy pahoista teoistaan joita on tehnyt, pitää kaikki minun säädökseni ja tekee sitä mikä on oikein silmieni edessä, hän on totisesti elävä; hän ei kuole. Kaikki hänen rikkomuksensa, joita hän on tehnyt; ei niitä hänelle mainita, vaan hän on elävä tekemässään vanhurskaudessa: Sillä minä en tahdo syntisen kuolemaa, sanoo Herra, vaan sitä että jumalaton kääntyy tieltään ja saa elää” (Hes. 18:21).
Patriarkka siteeraa vielä Jes. 31:6:a ja Jeremia 6:9:ää. Hän jatkaa toteamalla pyhien kirjoitusten lukemattomissa kohdissa puhuvan parannuksesta – Jumala kun tahtoo ihmiskunnan kääntyvän kaikista synneistään. Samalla kun Theofilus tekee lupauksensa mukaisesti selkoa näistä asioista, tahtoo hän samalla selvästi kutsua Autolykusta parannukseen; selontekonsa ohessa hän valmistaa tätä evankeliumille. Olen kääntänyt raamattusitaatit vapaasti, pyrkien noudattamaan Theofiluksen tekstissä käyttämiä muotoja.

LUKU 12
Theofilus huomauttaa että tästä laista löytyy vahvistavia puheita sekä profeetoista että evankeliumeista. Tämä siksi että Jumalan Henki on kummatkin inspiroinut. Huomaamme varhaisten kristittyjen pitäneen evankeliumeita VT:n kanssa samanarvoisina teksteinä; seuraavassa luvussa Theofilus itse asiassa käyttää evankeliumeista nimitystä ”pyhä sana”, vahvistaen tämän. Theofilus siteeraa lisää Jesajaa, joka on selkeästi hänelle rakas kirja. Lainaukset kehottavat panemaan pois pahat teot, etsimään oikeutta, vapahtamaan sorrettuja, pitämään leskien puolia, auttamaan köyhiä ja särkemään vääryyden siteet (Jesaja 1:16-17, Jesaja 58:6). Hän siteeraa lisäksi seuraavia raamatunkohtia, osoittaen jälleen hallitsevansa laajan kirjon raamatun tekstejä: Jeremia 6:16, Joel 2:16, Hosea 12:6, Sakaria 7:6-10.

LUKU 13
Mitä tulee siveyteen, Theo kertoo pyhän sanan opettavan että ei ainoastaan teko ei ole synti, vaan jopa paha ajatus. Pahuutta ei saa ajatella edes sydämessään, eikä katsella silmillään toisen miehen vaimoa tätä himoiten. Salomo, joka oli kuningas ja profeetta, näet sanoi: ”Katsokoot silmäsi oikeaan ja olkoon silmäluomiesi katse suoraan eteesi; tee suoriksi jalkojesi tie.” (Snl. 4:25). Evankeliumin Theo toteaa opettavan vieläkin voimakkaammin siveydestä: ”Kuka hyvänsä katsoo naista, joka ei ole tämän oma vaimo, himoitakseen häntä on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen” (Matt. 5:28). Theofilus jatkaa tutuilla sanoilla: ”Ja se joka nai hänet jonka aviomies on hylännyt, tekee aviorikoksen, ja kuka hyvänsä laittaa pois vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ajaa tämän aviorikokseen” (Matt. 5:32). Patriarkka mainitsee vielä sananlaskut ”voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan…” (Snl. 6:27-29) – niin ei ole viaton se, joka naituun naiseen menee.

Lukijalle on erityisen inspiroivaa se tapa, jolla Theofilus nivoo yhteen UT:n ja VT:n. Hänelle ne ovat saman jumalaisen ilmoituksen tulosta, ja ne puhuvat yhdessä yhtäläisellä arvovallalla näistä asioista. Kaikki kolmannessa kirjassa olevat evankeliumilainaukset näyttäisivät nopealla vilkaisulla olevan Matteuksen evankeliumista, liekö juuri kyseinen evankeliumi ollut käsillä tekstiä kirjoitettaessa? Theofilus tuntee edellisen kirjan perusteella myös Johanneksen evankeliumin.

LUKU 14
Patriarkka jatkaa kertomalla kristittyjen käytöksestä muita kohtaan; heidän tulee olla ystävällisiä paitsi omilleen, vaan myös niille jotka heitä vihaavat, kuten profeetta Jesajakin sanoo (66:5). Ja Evankeliumi vahvistaa tämän: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä halveksien hyväksikäyttävät. Sillä jos te rakastatte niitä jotka teitä rakastavat, mikä palkkio on teille siitä tuleva? Näin tekevät myös rosvot ja publikaanit” (Matt. 5:44,46). Theo jatkaa kertomalla, ettei hyvistä töistä ole kerskaaminen; ”Älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee” (Matt. 6:4). Lopuksi patriarkka siteeraa ensimmäistä kirjettä timoteukselle 2:2 ja kirjettä roomalaisille 13:7, kertoen kuinka kristittyjen tulee olla kuuliaisia valloille ja rukoilla vallanpitäjien puolesta.

LUKU 15
Theo kehottaa Autolykusta pohtimaan, voisivatko tällaisten käskyjen opettajat elää välinpitämättömästi, saati vajota alhaiseen kannibalismiin? Ovathan jo gladiaattorinäytöksetkin kristityille kiellettyjä, etteivät he tulisi murhiin osallisiksi. Kristityt jättävät muutkin esitykset (teatteri) väliin, etteivät heidän silmänsä ja korvansa saastuisi esityksistä, joissa sekä kannibalismia että avionrikosta esitetään. Kristittyjen keskuudessa sen sijaan keskitytään vaalimaan hyveellistä elämää ja jumalisuutta. Paljon lisää voisi Theofilus aiheesta sanoa, mutta hän toteaa Autolykuksella olevan nyt mahdollisuus itse lukea heidän kirjoituksiaan; kerätköön tämä ahkerasti lisää tietoa. Jää auki, mitä Theo tarkoittaa Autolykuksen mahdollisuudella lukea kristittyjen kirjoituksia – ehkä hän on antanut laatia Autolykukselle jäljennöksiä pyhistä kirjoista, tai tälle on suotu oikeus käydä lukemassa niitä jossakin. Voihan olla myös että kristityt ovat toimittaneet paikalliseen kirjastoon jäljennökset pyhistä kirjoistaan halukkaiden luettavaksi.

LUKU 16
Seuraavaksi Theofilus tahtoo antaa tarkemman selityksen historiasta, jotta Autolykus voisi ymmärtää kristittyjen opin olevan vanhempaa ja todenmukaisempaa kuin kreikkalaisten runoilijat ja kirjailijat. Jotkut näistä sanovat maailman olevan loputtoman vanha, Apollonius egyptiläinen puhuu yli 153 000:a vuodesta, ja Platon, jota kreikkalaisista viisaimpana pidetään, arvelee 10 000 kertaa 10 000 vuotta kuluneen tulvasta ilman mainintoja, ja viimeisestä tuhannesta olevan jotakin kirjoitettuna. Ja tämäkin on vain arvailua, ei varmaa tietoa.

LUKU 17
Platon tuli myös maininneeksi, että lainsäädännössä tarvittaisiin Jumalaa avuksi – tunnustipa tämä myös, että vain Jumalan lain opetuksen kautta hän kykenisi tuntemaan tarkan tiedon. Eivätkö runoilijat Homero, Orfeus ja Hesidos myös sanoneet olleensa pyhän varjeluksen opettamia? Sanotaanhan kreikkalaisten joukossa myös olleen profeettoja ja ennalta näkijöitä, joilta luotettavat kirjoittajat saivat tietonsa. Theofilus tiedustelee, eikö paljon enemmän siis totuus ole kristityillä, joita neuvomassa ovat profeetat, joita Jumalan Pyhä Henkin vallitsi? Profeetathan puhuivat yhtäpitävästi, ennustaen myös tulevat tapahtumat. Kertomalla oikein tulevat nämä osoittavat ymmärtäväisille ihmisille, että heiden kertomuksensa myös menneistä asioista (ennen tulvaa) ovat luotettavia.

LUKU 18
Theofilus aloittaa tulvasta. Hän käy läpi joitakin kreikkalaisten tulvanäkemyksiä – huomatkaamme että tulva on yleistä tietoa, jota monet kirjoittajat ovat käsitelleet. Patriarkan ei ole tarpeen todistella Autolykukselle tulvan tapahtuneen, uskovathan siihen myös kreikkalaiset, tosin näiden tarut ovat keskenään ristiriitaisia. Platon sanoi tulvan peittäneen alleen vain kukkulat, toiset kertovat Deukalionista joka selviytyi tulvasta arkussa, ja heittii sitten maahan kiviä, joista kasvoi ihmisiä. Jotkut taas kertovat tulvaa seuranneesta toisesta tulvasta, ja taruun liittyvästä kaverista nimeltä Klymeneus. Toista on Mooseksen kirjoittama kuvaus, joka kertoo asiasta totuuden, jopa sen, miten tulva syntyi.

LUKU 19
Mooses ei myöskään mainitse mitään toista tulvaa ensimmäisen jälkeen; päinvastoin tämä opetti, ettei toista tulvaa koskaan tule: sellaista ei ole ollut, eikä ole tuleva, toteaa Theofilus. Theo jatkaa kertomalla, kuinka kahdeksan henkeä selvisi elossa arkissa, jonka laati Jumalan ohjauksessa Nooa, ei Deukalion. Patriarkka mainitsee Nooan tarkoittavan hepreaksi lepoa. Nooa varoitti ihmisiä ennen tulvaa, kutsuen heitä parannukseen – tämän tähden häntä sopii myös sanoa Deukalioniksi (tätä kohtaa en ymmärrä, miten Deukalionin nimen etymologia tähän sopii – se liittyy sekä merenkäyntiin/merimieheen, että uuteen makeaan viiniin; molemmat sopivat kyllä hyvin Nooan tarinaan, mutta eivät Theofiluksen antamaan asiayhteyteen.) Theofilus käy nopeasti läpi Nooan pojat ja mainitsee, että kullakin oli vaimo, ja puhuu tulvan kestosta. Lisäksi hän sanoo arvoituksellisesti, että arkin jäänteet ovat kirjan laatimishetkelläkin nähtävissä Arabian vuoristossa!

LUKU 20
Tämän jälkeen patriarkka päättää kertoa Mooseksesta, kuinka tämä karkotettiin Egyptin valtakunnasta. Theofilus tietää mainita myös tuolloin hallinneen faaraon nimen; se oli hänen mukaansa Amasis. Mikäli tämä on oikea tieto, Mooses karkotettiin Egyptistä vuoden 1539 ekr. tienoilla. Theofilus nimeää seuraavat hallitsijat, kertoen jopa heidän hallituskautensa kuukausien tarkkuudella – tieto on peräisin Manetho- nimiseltä egyptiläiseltä historioitsijalta, joka eli kolmannella vuosisadalla ekr. ja kirjoitti Egyptin historiaa käsittelevän kolmiosaisen teoksen ”Aegyptica”. Tiedän Theon käyttäneen lähteenä Manethoa, koska hän itse mainitsee tämän.

Heprealaisia sortaneen faaraon nimi oli Theofiluksen mukaan Tethmosis, mikä tarkoittanee Tuthmosis II. Tuthmosis II:a pidetään wikipedian mukaan yleisesti hyvänä kandidaattina exoduksen faaraoksi. Heprealaiset orjat rakensivat hänelle Peitho, Ramesseksen ja Onin kaupungit – Onin tuntevat kreikkalaiset nimellä Heliopolis. Näihin vedoten toteaa Theofilus omistavansa todisteet siitä, että pyhät kirjoitukset ovat vanhempia kuin kreikkalaisten kirjalliset tuotokset.

LUKU 21
Vaikka Theofilus on käyttänyt historioitsija Manethoa, ei tämäkään kaikessa oikein kirjoittanut – tämä mm. herjaa Moosesta ja heprealaisia sanomalla että heidät karkotettiin Egyptistä lepran vuoksi. Sanoessaan heprealaisia paimeniksi ja egyptiläisten vihollisiksi, on Manetho oikeassa, mutta lepran suhteen väärässä. Tultuaan Jerusalemiin ja rakennettuaan sinne temppelin, heprealaiset papit palvelivat Herraa ja paransivat monia sairauksia, myös lepraa, valistaa Theofilus lukijaansa. Hän lisää vielä Salomon rakentaneen tuon temppelin. Manetho on lisäksi väärässä kertoessaan faaraon hallinneen heprealaisten lähdön jälkeen, sillä tuo faarao hukkui Punaiseen mereen armeijansa kanssa. Heprealaiset eivät siis myöskään sotineet egyptiläisiä vastaan, kuten Manetho väittää. Heprealaiset siis lähtivät ja asuivat Juudeassa, 313 vuotta ennen kuin Danaus tuli Argosiin. (Danaus oli myyttisen egyptiläisen kuninkaan poika, joka perusti Argosin, yhden merkittävimmistä Mykeneläisistä kaupungeista.) Danausta pidetään kreikkalaisia vanhempana; tämän pohjalta Theo argumentoi Manethon paljastaneen kaksi totuutta: Sen että heprealaiset olivat paimenia, ja että nämä lähtivät Egyptin maasta. Täten on Mooses seuraajineen 900 tai jopa 1000 vuotta varhaisempi kuin Troijan sota (josta kirjoitti Herodotos, yksi vanhimmista runoilijoista).

LUKU 22
Nyt Patriarkka palaa juutalaisten temppelin pariin. Temppelin rakentajaksi hän nimeää Salomon, ja ajankohdaksi 566 vuotta exoduksen jälkeen. Tyyroslaisten kirjoihin on merkitty tietoja temppelin rakentamisesta, ja tiedot ovat säilyneet heidän arkistoissaan; nämä todistavat temppelin olleen olemassa 143 vuotta ja 8 kuukautta ennen kuin tyyroslaiset perustivat Karthagon. Tiedot ovat peräisin itseltään kuningas Hiramilta, Abimaluksen pojalta, joka oli Salomon ystävä. Theofilus kertoo lisäksi tyyroslaisten kirjoitusten tallentaneen tiedot kirjeenvaihdosta, jota Salomo ja Hiram kävivät keskenään; nämä pohtivat yhdessä vaikeita kysymyksiä. Theo liittää mukaan listan Tyyroksen hallitsijoista, jota ei ole tarpeen tässä referoida.

Lukija ei voi jälleen kuin ihmetelle, kuinka lukenut Theofilus on. Kreikkalaisten kirjoitusten lisäksi tämä on lukenut Egyptin ja Tyyroksen historiaa! Theo totesi aiemmin tässä kirjassa Autolykuksen viihtyvän kirjastossa – samoin taitaa olla myös patriarkan laita! Kukaties miehet ovat alkujaankin törmänneet toisiinsa juuri Antiokian kirjastossa. Nopeasti vilkaistuna en löydä kirjastosta muuta tietoa kuin sen että Keisari Jovian käski vuonna 364 jkr. polttaa sen.

LUKU 23
Edellä mainittujen todistusten, mukaan lukien Menander efesoslaisen ja Josefuksen (joka kirjoitti juutalaissodista) pohjalta ovat heprealaisten, ja sitä kautta kristittyjen kirjoitukset paljon vanhempia kuin kreikkalaisten. Profeetoista viimeisin, jonka nimi oli Sakaria, oli Dareioksen aikalainen (Persian kuningas) – kreikkalaisten lainsäätäjät ovat myöhempiä, Solon ateenalainen eli Dariuksen ja Kyyroksen päivinä, jolloin siis profeetoista viimeinen kirjoitti kirjansa. Lykurgos, Drakon ja Minos ovat Josefuksen todistuksen nojalla vanhempia – ne ulottuvat jopa aikaan ennen Jupiterin hallitusta Kreetalla sekä Troijan sotaa. Täten ovat siis Mooseksen pyhät kirjoitukset paljon aikaisempia. Näiden kirjoitusten pohjalta lupaa patriarkka seuraavaksi tehdä selkoa vuosista, tulvan jälkeen ja jopa ennen tulvaa. Ennen kuin hän aloittaa, pyytää Theo Jumalalta taitoa puhua asioista oikein, jota Autolykus ja muutkin lukijat näkisivät Jumalan totuuden.

LUKU 24
Luku sisältää sukuluettelon, alkaen Aatamista, päättyen tuomari Samueliin. Lukija, joka on joskus pohtinut, minkä tähden raamatussa pitää moisia olla, alkaa ehkä aavistelemaan, etteivät nämä aivan turhia sittenkään ole. Theofiluksen laskujen mukaan luomisesta tulvaan oli 2242 vuotta. Luomisesta Abrahamiin aikaa kului 3278 – tulvasta Abrahamiin on vuosia täten hieman yli vuosituhat. Kun kansan harhailu erämaassa oli päättynyt, on kalenterissa vuosia 3938. Mielenkiintoisena seikkana Mooseksen seuraajan, Joosuan nimi on Theon kirjassa Jeesus Nuninpoika. Kaikki lukijat eivät ehkä tiedä, että Jeesuksen ja Joosuan nimi on itse asiassa sama nimi, ”Jehoshua/ Yeshua”.

LUKU 25
Luku 25 jatkaa suoraan siitä mihin luku 24 päättyi. Theo kertoo kuinka Baabelin kuningas Nebukadnessar saapui Juudeaan Jeremian ennustuksen mukaisesti, vei kansan pakkosiirtoon ja tuhosi Salomon temppelin. Pakkosiirto kesti 70 vuotta – luomisesta pakkosiirron alkuun on kulunut vuosia 4954. Erämaavaiheesta pakkosiirtoon on jälleen n. vuosituhat. Tämän jälkeen Nousee Kyyros Persian valtaistuimelle profeetta Jeremian sanan mukaan, ja päästää juutalaiset lähtemään kotiin toisena hallitusvuotenaan. Lisäksi hän auttoi temppelin rakentamisessa ja luovutti Nebukadnessarin ryöstämät temppelikalut takaisin. Kyyroksen toisena vuotena siis tulivat täyteen profeetta Jeremian ilmoittamat 70 vuotta.

LUKU 26
Täten siis voi selvästi nähdä pyhien kirjoitusten olevan todella muinaisia – kreikkalaiset historioitsijat, Herodotos, Thukydides ja Ksenofon ja muutkin, aloittavat kertomuksensa suunnilleen Kyyroksen ja Dareioksen päivistä. Asiat, joista nämä puhuivat, eivät olleet kovin merkittäviä Theofiluksen mielestä , verrattuna siis asioihin, joista tämä itse on juuri kertonut. Täten ovat myös Platonin ja kumppanien aika-arviot, 20 000 kertaa 10 000, ja 153 000 vuotta aivan pielessä! Maailma ei myöskään ole syntynyt sattumalta, tai vailla varjelusta, ohjaahan sitä Jumala. Jottei joku nyt sitten saata sanoa, että Theofilus ei kykene kertomaan Kyyroksen ja Dareioksen jälkeisistä ajoista, aikoo tämä tehdä juuri niin, Jumalan avulla, kykyjensä mukaan.

LUKU 27
Theofilus aloittaa Rooman historialla, kertoen Rooman varhaisista vaiheista, ja päätyen luettelemaan keisareita hallitusvuosineen. Persian kuninkaan Kyyroksen kuolemasta Theofiluksen listan loppuun (ja siis Theon aikaan, oletettavasti) on 744 vuotta. Listan viimeinen keisari on Lucius Verus, jonka hallituskausden loppu osuu wikipedian mukaan vuoteen 169 jkr. Theo ei mainitse Marcus Aureliusta, joka aloitti Veruksen kanssahallitsijana 161 jkr. jatkaen vuoteen 180 jkr. Tämän pohjalta tiedämme tämän kirjan olevan kirjoitettu vuoden 169 jälkeen, Theofilus nimittäin mainitsee Veruksen jo kuoleen, mutta ei nimeä seuraajaa – ja miksipä nimeäisi? kyllähän kaikki ilmankin tietävät, kuka on keisari juuri nyt!

LUKU 28
Patriarkka jakaa historian aikakausiin; luomisesta tulvaan on nuo 2242 vuotta. Tulvasta Abrahamin pojan syntymään on 1036 vuotta. Abrahamin pojasta Iisakista Mooseksen erämaavaiheeseen on 660 vuotta. Mooseksen kuolemasta patriarkka Daavidin kuolemaan on vuosia 498. Tästä pakkosiirtoon on vuosia 518, kuusi kuukautta ja kymmenen päivää. Kyyroksen hallituksesta keisari Aurelius Veruksen kuolemaan 744 vuotta. Niinpä luomisesta Theon päiviin on kulunut vuosia 5698 ja jokunen kuukasi ja päivä.

Törmäämme mielenkiintoiseen kysymykseen – Keisari Aurelius Verus? Vuonna 169 kuolleen keisarin koko nimi oli Lucius Ceionius Commodus Verus. Hänen seuraajaansa Marcus Aureliusta, joka oli keisarin ottopoika, kutsuttiin myös nimellä Marcus Annius Verus. Onko siis mahdollista, että kirjoitushetkellä eletäänkin jo vuotta 180? Tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä, koska kuolleen keisari Veruksen edeltäjä on Theon mukaan Antonius – siis Antonius Pius. Näin on siis edellisen luvun lopussa esitetty arvio oikea, ja olemme Marcus Aureliuksen hallituskaudella, jossakin välillä 169 ja 180 jkr. Jos noudatamme Theofiluksen laskelmaa, on tätä kirjoittaessani luomisesta kulunut 7533-7544 vuotta.

LUKU 29
Nyt on Theofiluksen loppupuheenvuoron aika. Kaiken edellä mainitun pohjalta siis on kristittyjen oppi ikivanhaa (mahtava argumentti, roomalaiset kun arvostivat kaikkea vanhaa, ja suhtautuivat epäluuloisesti uusiin asioihin!). Kristittyjen tiedot ulottuvat kauas kreikkalaisten kirjoitusten tuolle puolen. Kreikkalaisten jumalat ovat nuorempia kuin kristittyjen tiedot – miten ne saattaisivat olla tosia jumalia? Vaikka Theofiluksen arvioissa olisikin epätarkkuuksia tai virheitä (koska pyhät kirjoitukset eivät ole aina kertoneet tarkoja aikamääriä), niin 50, 100 tai 200 vuotta heittoa ei ole virhe eikä mikään verrattuna Platonin ja Apolloniuksen virheellisiin tietoihin. Vieläpä ovat kristittyjen tiedot sovussa Berosuksen, kaldealaisen filosofin kanssa, joka teki kreikkalaisille tiettäväksi kaldealaisten kirjallisuuden.

LUKU 30
Kreikkalaisilta ei siis voi oppia totuutta näistä asioista, kreikkalaiset kun ovat aivan vastikään oppineet kirjoittamaan, ja ovat vielä kirjoitustaitonsakin velkaa muille; jotkut sanovat että kaldealaisille, toiset egyptiläisille, ja eräät foinikialaisille. Lisäksi kreikkalaiset ovat tehneet syntiä Jumalaa vastaan – ja yhä tekevät – kun eivät tätä mainitse. Nämä ylistävät suuresti Homerosta ja Hesidosta, mutta eivät anna kunniaa ainoalle Jumalalle, josta joko vaikenevat, tai peräti tätä pilkkaavat. Lisäksi he päivittäin vainoavat Tämän palvelijoita. He seppelöitsevät Jumalan pilkkaajat, mutta niitä jotka ahkeroitsevat hyveiden ja pyhän elämän parissa, he kivittävät, kiduttavat ja surmaavat. Tällaista tekevät ovat väistämättä kadottaneet Jumalan viisauden eivätkä ole totuutta löytäneet. Tämän puheenvuoron lopuksi Theofilus lopettaa kehotuksella Autolykukselle:
”Jos tahdot, niin tutki nämä asiat huolellisesti. Sitten olet saava selonteon ja vakuutuksen totuudesta.”

Teos loppuu kuin seinään, ilman enempiä kaunistuksia tai puheenvuoroja. Viimeisissä lauseissa on lopullisuuden tuntua; Theofilus on sanonut sanottavansa, tämän enempää ei hän enää voi, tai tahdo sanoa. ”Ota tai jätä”, kuten me sanoisimme. Tai ehkä luen tekstiin enemmän kuin mitä siinä on. Yhtäkaikki on Theofilus täyttänyt kiitettävästi Paavalin kehotuksen olla valmis antamaan vastaus sitä pyydettäessä, Theofiluksen kolme kirjaa ovat tulostettuna monta kymmentä sivua! Omana aikanaan, käsin kirjoitettuna se on ollut melkoinen työ, joskin kunnianarvoisalla patriarkalla on varmasti ollut kirjuri käytettävissään. Silti se määrä pohjatyötä, jonka Theo on tehnyt, on valtaisa! Millainen mies hän sitten muutoin olikin, niin jo tämän tähden yksin kunnioitan häntä suuresti. On valtava sääli, että hänen kasteoppilaille suunnatut materiaalinsa ovat kadonneet historian syövereihin; jos hän puhui tällaisella vakavuudella ja hartaudella vastustajilleen, kuinka paljon enemmän ovat Antiokian kristityt saaneet rakentua hänen opetuksistaan!
Herran rauhaa hänelle.
JHK
 

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa

cron