Jatkamme Antiokin Theofilusta, joka tunnetaan myös partiarkka Theofiluksena. Hän vaikutti toisella vuosisadalla, ja kuoli sen loppupuolella (183-185 jkr.) Lukemani versio on peräisin verkosta, todennäköisesti katolilaiselta New Advent – sivustolta. Sama käännös, ainakin päältä katsoen sanasta sanaan, löytyy osoitteesta: http://www.logoslibrary.org/theophilus/ ... s/101.html Tekstin kääntäjäksi mainitaan Marcus Dods. Jatkan tekstin lukemista referoimalla luku kerrallaan teoksen sisältöä ja kommentoimalla heränneitä ajatuksia. Koetan lukea kirjoitusta aikansa kontekstissa (niin hyvin kuin pystyn), peilaten sitä muihin lukemiini varhaisten kristittyjen teksteihin.
LUKU 1
Teofilus puhuttelee jälleen Autolykusta; nyt hän on Theolle jo ”erittäin hyvä ystävä”. Kuten pyydettyä, patriarkka teki Autolykukselle selkoa uskostaan, ja sitten menivät molemmat ystävällisissä merkeissä koteihinsa (joskin Autolykuksen ohimennen mainitaan olleen kova Theofilusta kohtaan, koska piti kristittyjen uskoa typeränä). Vaikea sanoa, onko kaikki tämä tekstissä mainittu ystävällisyys vain kohteliaisuutta tai ironiaa, lukija saa tässä kohtaa ristiriitaista viestiä. Autolykuksen toiveesta Theo aikoo uudemman kerran perustella, miksi hra. A:n jumalanpalvelus on turhaa. Tämän patriarkka aikoo tehdä selväksi, käyttäen siinä apuna myös kreikkalaisten omia tekstejä. Tähän tehtävään Theofilus on altis, mutta valittelee vielä, ettei omaa puhujan koulutusta – tyylilleen uskollisesti hän on erittäin vaatimaton, vaikka hänen kohdallaan moiselle ei tarvetta olisi. Tekstistä on aistittavissa se, että miesten keskinäinen suhde on parempi kuin aikaisemmin.
LUKU 2
Ensimmäinen epäjohdonmukaisuus, jonka Theofilus ottaa tarkastelunsa kohteeksi, liittyy jumalankuviin. Kun työmies sellaisen valmistaa, ei hän sitä minään pidä, ja myy sen rahasta ostajalle. Kun kuva sitten on pyhättöön laitettu, tulee siitä yhtäkkiä suuriarvoinen, sitä palvotaan, ja sille uhrataan. Saattaapa olla, että jopa patsaan veistäjä itse tulee paikalle sitä kunnioittamaan, vaikka se ei ole valmistamisensa hetkestä muuksi muuttunut. Sama pätee myös kreikkalaisten jumalten sukuluetteloihin ja elämäntarinoihin – syntyjään he ovat ihmisiä, ja ihmisiksi heidät luetaan, mutta myöhemmin tulee heistä jumalia, vaikka he eivät syntyhetkestään ole muuksi muuttuneet. Jälleen muistuu mieleen Jesajan kirja, luku 44, jae 19:
"Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!"
LUKU 3
Theofilus jatkaa kysymällä, missä jumalat nyt ovat? Ennenhän heitä syntyi, ja sukuluetteloitakin on heille laadittu, niin eikö heitä pitäisi edelleen syntyä? Ovatko jumalat tulleet vanhoiksi ja hedelmättömiksi, vai peräti kuolleet pois? Nythän pitäisi olla, kuten kreikkalaisten naisoraakkeli Sibylla on sanonut:
”Sillä jos Jumalat synnyttävät, ja jokainen heistä kuolemattomana pysyy, täytyy silloin jumalten suvun olla kuolevaisia lukuisampi, ja joukon niin suuri, ettei kuolevaisilla ole tilaa seistä.”
Sibyllasta lisää vaikkapa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sibylla_(antiikin_uskonnot)
Jos ihmisiä on kaupungit täynnä, ja maaseuduiltakin heitä tavoittaa, niin miksi on jumalten vuori Olympos nyt tyhjillään? Miksi ei Jupiter yhä asu siellä, missä Homeros ja muut runoilijat hänen kertoivat asuvan? Miksi edellä mainittu ylipäänsä asui vain yhdessä paikassa, eikä kaikkialla? Silloinhan tämä laiminlöi muita osia maata. Vaan tämä on Jumalan, kaikkivaltiaan merkki: Hän on kaikkialla läsnä, myös nähden ja kuullen kaiken. Jos näet Jumala olisi rajattavissa johonkin paikkaan, olisi tuo paikka Jumalaa suurempi. Miksi siis Jupiter jätti Ida-vuoren, kyselee Theofilus. Eikö vuori enää miellyttänyt häntä? Autolykus ehkä vastaa; tämän menneen Kreetalle – totta, onhan hänen hautansa siellä. Autolykus sanonee tähän ”Pisaan”, onhan hänestä siellä Feidiaksen veistämä upea kuva.*
*Lukijalle huom. ”Pisa” tässä ei pienen internethaun perusteella tarkoita nykyistä Pisaa, vaan jotakin muuta paikkaa, siten tässä mainittu Feidiaksen patsas saattaa hyvinkin olla tuo kuuluisa Zeus-patsas, joka luetaan antiikin seitsemän ihmeen joukkoon. Kuten jo aiemmin mainittu, Zeus on sama jumala kuin Jupiter. http://fi.wikipedia.org/wiki/Zeuksen_ku ... Olympiassa
Theofilus esittää oivallisen kysymyksen, joka olisi vieläkin toimivampi tänä päivänä, kuin se tuolloin oli – mihin ovat antiikin Jumalat joutuneet? Ovatko kuolemattomat kuolleet sukupuuttoon? Saman protestin voi nostaa monia muitakin pakanajumaluuksia kohtaan, jotka näyttävät kadonneen kuin tuhka tuuleen. Aasiassa on toki vielä tänäkin päivänä muutama monijumalainen ”linnake”, mutta pääosin ainoa uskottava Jumala nykypäivänä on Abrahamin Jumala, muut ovat joko kadonneet, tai katoamassa kovaa vauhtia. Toisaalta, kun nämä jumalat tarujen perusteella saattoivat jopa kuolla, kenties kristittyjen Jumala on surmannut heidät? En sano tätä vakavana argumenttina, kunhan veistelen. Joku ehkä protestoi, ja sanoo kristittyjen surmanneen näitten jumalien palvojat – paljon voisi tuota vastaan sanoa, mutta mennään sillä; nämä jumalat eivät kyenneet suojelemaan omiaan, joten kukapa heitä enää kumartaisi?
LUKU 4
Sitten on aika puhua filosofeista. Ensin mainitaan ne kuuluisat filosofit, jotka sanovat, ettei mitään Jumalaa ole, tai jos on, hän ei välitä kuin itsestään. Sitten ovat ne filosofit, jotka sanovat kaiken syntyneen ilman ulkopuolista vaikutusta; luonto on ikuista, ja maailma vailla luojaa. Joillekin Jumala on vain joka miehen omatunto. Sitten ovat ne, jota Platonintavoin uskovat syntymättömään Jumalaan, joka on kaiken tehnyt; mutta hänen rinnalleen he asettavat myös aineen, jota jumala siis ei ole luonut. Theofilus ei näe tässä logiikkaa: Jos jumala on ikuinen, ja muuttumaton, silloin pitäisi myös aineen olla ikuista ja muuttumatonta. Sitä paitsi mitä mainitsemisen arvoisa siinä on, että Jumala teki maailman olemassa olevasta aineesta? Pystyyhän ihminenkin moiseen! Anna käsityöläiselle tarvikkeet, ja hän tekee niistä mitä mielii. Tässä tosin on Jumala paljon ihmistä suurempi, sillä ihminen ei pysty antamaan elämää luomuksilleen, mutta Jumala voi. Theolle Jumalan suuruus on siinä, että hän pystyy tekemään olevaista olemattomasta.
Mielenkiintoisena sivuhuomiona filosofi Platon käytti Jumalasta nimitystä ”Demiurgi”, mikä tarkoittaa juuri ”käsityöläistä”; olihan tämä tehnyt maailman olemassa olevista aineksista. Nimitys sai myöhemmin gnostilaisilta uuden sisällön. Edellä mainitut ajattelivat aineen olevan pahaa ja saastaista, täten aineellisen maailman luonut Demiurgi oli epätäydellinen ja paha. He näkivät VT:n Jumalassa tuon pahan Demiurgin, kun taas Jeesuksen lähettänyt UT:n Jumala oli luonteeltaan hyvää, puhdasta henkeä. Gnostilaisten systeemissä tosin ei ollut yhtä hyvää, ja yhtä pahaa jumalaa, vain joukko hyviä ”Aioneita” ja tuo paha Demiurgi. Gnostilaisista ja heidän opeistaan voi lukea lisää Irenaukselta – kukaties kirjoitan joskus hänestäkin.
LUKU 5
Kreikkalaisten runoilijat ja filosofit ovat keskenään ristiriitaisia; Homeros nimittäin kertoo maailman ja jumalten syntyneen Okeanoksesta (valtamerestä). Theofilus on jo aiemmin todennut, ettei vesi voi olla jumala. Hesidos taas kertoo Saturnuksen poikineen syntyneen maailman jälkeen; hän sanoo että maailma on luotu, mutta ei kerro, kuka sen loi. Hesidoksen runossa kysellään Jupiterin tyttäriltä, Muusilta sitä, kuka maailman loi; kuinka voisivat nämä sen kertoa, kun syntyivät vasta Jupiterin jälkeen, joka puolestaan syntyi maailman luomisen jälkeen!
LUKU 6
Toisaalta Hesidos tavallaan myöntää aineen aina olleen, ja maailman syntyneen itsestään – jos kaaos ja aine olivat ennen kaikkea muuta, niin mistä ne tulivat? Tekivätkö ne itse itsestään maailman? Sitä paitsi Theofiluksen mielestä Hesidos puhuu muutenkin joutavia, ja on ristiriidassa jopa itsensä kanssa, kun kertoo jumalten syntyneen maasta merestä ja taivaasta, ja pahojen ihmisten, egyptiläisten jumalten ja muiden hirviöiden syntyessä jumalista. Tämä Hesidosta kohtaan esitetty kritiikki on hankalaa hahmottaa, kun en oikeastaan tiedä Hesidoksesta yhtään mitään. Tätä mieltä on Theofilus, ja siihen en osaa sen enempää sanoa.
LUKU 7
Ja pitäisikö Theon vielä puhua muista älyttömyyksistä – Plutosta, pimeyden kuninkaasta, Neptunuksesta, Melanippesta, Jupiterin pojista jne.? Komediarunoilija Aristophanes, näytelmässään ”linnut”, kertoo luomisesta, kuinka maailma on syntynyt munasta, jonka muni ”mustasiipinen yö”. Tässä kohtaa tekstiä on pitkä lista jumalten sukuluetteloa, kuka syntyi kenellekin jne.
LUKU 8
Onko Theofiluksen tarpeen vielä luetella lisää moisia sukuluetteloja? Lukuisat runoilijat ja kirjailijat, ja filosofit, ovat kaikki tyyni täysin petettyjä ja sama pätee niihin jotka heitä kuulevat. Nämä ovat nimittäin laatineet kasapäin taruja jumalistaan, kuvaten nämä ihmisinä, joista osa oli juoppoja, huorintekijöitä ja murhaajia. Maailman synnystä myös on lukuisia selityksiä, jotkut sanovat sen luoneen itsensä, jotkut sen aina olleen, toiset taas puhuvat kaitselmuksesta. Tässäkin on ristiriita – toiset sanovat jumalan (Jupiter) ohjaavan maailman tapahtumia, kun taas toiset väittävät, ettei niitä ohjaa mikään. Esim. Homeros, Simonides, Euripides, Euripides, Thestius, Sofokles ja Menander kaikki uskovat, että oli jumala, joka määräsi asioiden kulun maailmassa. Tässä jumalasta usein käytetty nimi ”Jove” on muinaista latinaa, ja tarkoittaa ”isä jumalaa”, aikanaan tuo ymmärrettiin yleensä taivaan ja ukkosen jumala Jupiteriksi, mutta kristitty voi halutessaan ajatella, että nimitys ja sen sisältö on Olympoksen jumalia vanhempi – tai että siihen sisältyy jotakin sellaista totuutta, minkä kreikkalaiset ikään kuin vaistomaisesti jumalasta tiesivät.
Samaan tyyliin toteaa myös Theofilus: vaikka kreikkalaiset ajattelijat monine ristiriitoineen olivat paholaisten johdateltavana näiden ajatustensa kanssa, niin toisinaan jonkun näistä sielu heräsi, ja ollakseen todistus sekä itselleen että muille, puhuivat asioita, jotka ovat harmoniassa profeettojen kanssa, julistaessaan Jumalan herruutta, tuomiota ja sen sellaisia. Sanoohan Paavalikin että:
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, 19. sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, (1. Room. 18-20).
Pohdin aikoinaan, missä määrin on mielekästä soimata pakanoita heidän synneistään, he kun eivät Jumalasta tai synnistä mitään tiedä. Roomalaiskirje kuitenkin riistää ihmisiltä kyvyn puolustaa itseään, sillä Jumala on ilmaissut itsensä koko ihmiskunnalle. Luvussa kaksi Paavali jatkaa toteamalla, että lain vaatimukset on kirjoitettu heidän sydämiinsä, ja heillä on omatunto, joka syyttää ja puolustaa heitä. Jumala, luodessaan ihmisen kuvakseen, antoi hänelle kyvyn käsittää itseään – koko luomakuntakin todistaa Jumalan suuruutta; katsellessaan luomakuntaa, ihminen näkee Jumalan, mutta koska hän on Jumalasta vieraantunut, hän arvelee näkemänsä kirkkauden olevan luonnossa itsessään, ja palvoo luontoa (Room.1). Ihmisillä on myös ymmärrys oikeasta ja väärästä, vaikkakin hämärtynyt sellainen. Näin Jumala voi vaatia heidät vastuuseen siitä pahasta, jota he tekevät, tietäen sen olevan pahaa. Ihmisen tiedot Jumalasta, ynnä sekä hyvästä että pahasta, ovat riittäviä, vaikkakin puutteellisia. Lisäksi pahuus pysyy pahuutena, vaikka se tietämättömyydessä tehtäisiinkin, ja sen synnyttämä verivelka pysyy, vaikka se tehtäisiin vahingossa. (Mooseksen laki, tappoon syyllistyminen ja turvakaupungit).
LUKU 9
Nyt pääse patriarkka jälleen miellyttävämpien aiheiden pariin. Hän kertoo profeetoista, Jumalan miehistä, joita Pyhä Henki johdatti, tehden heistä viisaita, pyhiä ja vanhurskaita. Heidät katsottiin arvollisiksi olemaan Jumalan välikappaleita, ja säilyttämään Hänen viisauttaan. Nämä myös ennustivat tulevia – Theofilus näyttäisi lukevan myös Sibyllan oraakkelin profeettojen joukkoon, ainakin mitä tulee tulevaisten ennustamiseen. Nämä puhuivat yhtäpitävästi, niistä mitä tapahtui ennen heitä, heidän aikanaan, ja heidän jälkeensä. Valitettavasti Theofilus ei avaa lainkaan sitä, mitä hän tarkoittaa, mainitessaan profeettojen olleen heprealaisten joukossa, ja Sibyllan kreikkalaisten; tämä herättää mielenkiinnon tuota kreikkalaisten oraakkelia kohtaan; mitä kaikkea tämä sitten kreikkalaisille sanoi, kun Theo on valmis lukemaan hänet näin arvolliseen seuraan? On myös mahdollista, että luen tekstiin liikaa, ja että Sibyllaa koskettava viittaus on tarkoitettu vain rinnastukseksi heprealaisten profeettojen tehtävään. Kuten mainittu, tästä tahtoisi lukija kuulla lisää!
LUKU 10
Luomisesta profeetat opettavat, että Jumala on luonut maailman tyhjästä. Ainoa asia, joka on ollut Jumalan rinnalla alusta asti, on olemattomuus – ei mikään. Jumala loi maailman ihmistä varten – luotuna olentona ihmisellä on tarpeita; luoja taas ei mitään tarvitse, koska häntä ei ole luotu. Jumala, jonka sisimmässä oli Hänen Sanansa; tämän Hän ”synnytti”, lähettäen hänet viisautensa kanssa enne kuin mitään oli. Sana oli Hänen apunaan kun Hän loi, ja Sanan kautta Hän teki kaiken. (Joh.1!) Sana, joka Theofiluksen mukaan on myös Jumalan Henki, laskeutui profeettoihin, ja puhui heidän kauttaan maailman luomisesta tämän kaiken. Tässä kohtaa lukija hämmästyy – onko Jumalan Sana sama asia kuin Jumalan Henki? Toisaalta sanoohan Raamattu toisaalla Jumalan olevan Henki (Joh 4:24). Filip.1:19 taas puhuu ”Jeesuksen Kristuksen Hengestä”; tämä on hyvä pitää mielessä, ennen kuin aletaan julistamaan Theofilusta harhaoppiseksi. Theofilus palaa aiheeseen vielä myöhemmin, joten käsitellään hänen Jumalakuvaansa lisää siinä vaiheessa.
Theofilus viittaa Salomon sananlaskuihin, mainiten että Sana ja Viisaus olivat Jumalan tykönä luomisessa. Sitten hän viittaa Moosekseen, ja luomiskertomukseen, kuinka totisesti on vain yksi Jumala, ja aine, josta maailma on luotu, on sekin Jumalan luomaa. Profeetat eivät tästä voisi mitään tietää (kun eivät paikalla olleet), ellei Jumala olisi sitä heille ilmoittanut.
LUKU 11
Nyt patriarkka tekee Autolykukselle selkoa luomisesta: Ensimmäisenä luotiin valo, sillä valo tuo ilmi kaiken muun luodun. Jumala sanoi ”tulkoon valo”, ja valo tuli. Tästä kohdasta alkaen Theofilus siteeraa koko luomiskertomuksen 1. Mooseksen kirjan luvusta 1. Sitaatti on niin täydellinen, että se on joko kopioitu suoraan septuagintasta, tai sitten patriarkka on opetellut sen ulkoa. Tuohon aikaan Lähi-idässä ei ollut lainkaan tavatonta, että joku saattoi osat ulkoa usean runoilijan tai kirjailijan koko kirjallisen tuotannon. Kiinan kotikirkkojen kristityt opettelivat kokonaisia kirjoja raamattua ulkoa, sillä raamattu saatettaisiin joskus ottaa heiltä pois. Tänäkin päivänä hartaat muslimit osaavat pitkiä pätkiä koraania ulkoa – hurjimmat jopa koko koraanin. Tärkeänä pointtina tässä on huomata, miten hyvin Theofilus on perillä pyhistä kirjoituksista – ei ainoastaan UT:sta, vaan hän osaa siteerata sekä Moosesta että Salomoa. Tuohon aikaan raamatun opetteleminen ulkoa oli sikäli myös helpompaa kuin nykyään, että sitä käsittääkseni luettiin seurakunnissa ääneen joka sunnuntai. Nykyään saarnamies saattaa pahimmillaan lukee pari jaetta, ja puhua sen jälkeen tunnin omista ajatuksistaan.
LUKU 12
Theofilukselle luomiskertomus on niin täydellinen, ettei siitä oikeastaan voi enempää sanoa – ei vaikka olisi kymmenen tuhatta suuta ja kieltä. Vaikka joku eläisi kymmenen vuosituhatta, ei hän siltikään voisi näistä asioista mitään arvollista sanoa. Moni kirjailija on koettanut tätä kerrontaa imitoida, ja laatinut pitkiä esitelmiä aiheesta, kykenemättä tavoittamaan pienintä hippustakaan totuudesta. Filosofit, kirjailijat ja runoilijat tosin vaikuttavat luotettavilta, kun heidän sanansa ovat niin kauniita, mutta tietoa heillä ei ole. Jos jotakin totta seassa onkin, sekoittuu se erheeseen. Kuten jokin huumaava rohto, joka viiniin tai hunajaan sekoitettuna tekee koko seoksen vahingolliseksi. Ovathan hekin tosin puhuneet ”seitsemännestä päivästä”, jonka kaikki kansat tunnustavat, vaikkeivät tiedä, miksi. Hesidos ei saata kilpailla näiden jakeiden kanssa. Hänen puheensa jumalista ovat tyhjänpäiväisiä, eihän Jumala voi olla nautintojen vietävänä, silloinhan Hän jäisi toiseksi sellaisille ihmisille, jotka kykenevät itsekuria harjoittamaan!
LUKU 13
Theo jatkaa listaamalla Hesidoksen näkemysten heikkouksia, ja sitä, kuinka suuri Jumala onkaan, kun kykenee tekemään jotakin tyhjästä, toisin kuin ihmiset. Ihmiset aloittavat tekemällä perustuksen, ja laittamalla katon viimeiseksi, mutta Jumala aloitti tekemällä katon (taivas). Osa tästä luvusta sisältää sellaisia kosmologisia tulkintoja, joita me nykyisin pitäisimme vanhentuneina, joten en näe kovin mielekkäänä käsitellä niitä tässä (taivasta kupumaisena kantena jne.). Ei niin että sanoisin luomiskertomuksen olevan vanhentunut, mutta osa siitä historian saatossa tehdyistä luonnontieteellisistä tulkinnoista ehdottomasti on.
LUKU 14
Patriarkka jatkaa luomiskertomuksen pohjalta filosofoimista – vai olisiko kyseessä jonkinlainen symbolinen tulkintamalli? Theolle maailma on kuin meri, jota lukuisat joet ja lähteet pitävät elävänä, ettei se kuivuisi suolaisuuteensa. Samoin Jumalan laki ja profeetat pitävät maailmaa yllä, ettei se vallan pilaantuisi synnin ja pahuuden tähden. Samoin kuin meressä on saaria, joilta laivat voivat löytää turvasatamia, samoin on Jumala asettanut maailmaan pyhiä seurakuntia, joissa totuuden opit säilytetään – niiden turviin voi paeta sellainen, joka rakastaa totuutta ja tahtoo pelastua Jumalan tuomiolta ja vihalta. Sitten on myös sellaisia saaria, jotka ovat kallioisia, elottomia, vedettömiä, villipetojen asuttamia tai muutoin kelvottomia asua; karikoita joihin laivat haaksirikkoutuvat ja miehet menehtyvät. Nämä tällaiset ovat harhaoppeja, joihin erheet merirosvojen tavoin valtaansa saamat ihmiset johtavat, heidät ryöstääkseen. Täytyy myöntää että tämä Theon vertaus on kyllä aika hyvä!
LUKU 15
Theofilus käsittelee seuraavaksi neljättä päivää, jolloin luotiin taivaan valot. Jotta filosofit eivät voisi väittää maallisten asioiden syntyneen taivaankappaleista, teki Jumala kasvit ennen taivaankappaleita! Näin on filosofien erhe ilmeinen. Näihin liittyy myös vertaus – Jumala on kuin aurinko, aina täyteläinen ja voimissaan; ihminen taas on kuin kuu, joka kasvaa, kukoistaa ja kuolee. Kuu myös ”nousee kuolleista”, kuten ihminenkin on kuolleista nouseva. Kolme päivää ennen taivaankappaleiden luomista kuvaavat myös kolminaisuutta – Jumalaa, Jumalan Sanaa ja Jumalan Viisautta.
Nyt olemme historiallisesti merkittävässä kohdassa – Wikipedian mukaan tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun kolminaisuus mainitaan kristillisessä kirjallisuudessa! (Sana on kreikaksi ”trias”, latinaksi myöhemmin trinitas.) Mutta sen sijaan että kuulisimme perinteisen ”Isä, Poika ja Pyhä Henki” listauksen, onkin meillä Jumala, Sana ja Viisaus. Muistamme Theofiluksen puhuneen luomisen alusta, kuinka Jumalan tykönä oli sekä Sana että Viisaus. Kaikkein helpoin tulkinta olisi ajatella, että Theon seurakunta käyttää Pyhästä Hengestä nimeä Viisaus. Sananlaskujen luvuissa 8 ja 9 puhuu ”Viisaus”, joka on usein tulkittu Jumalan Sanaksi eli Jeesukseksi. Nopeasti vilkaistuna erään nettilähteen sitaatti Irenaukselta sisältää myös kohdan, jossa Pyhää Henkeä kutsutaan Jumalan viisaudeksi. Voimme täten olettaa, että nimitystä ”Viisaus” on täten käytetty Pyhän Hengen synonyyminä tai tittelinä varhaisessa kristinuskossa. On muitakin tulkintavaihtoehtoja, joissa Theofiluksen kommentien taustalle luetaan kreikkalaisen filosofian ja joidenkin kreikkalaisvaikutteisten juutalaislahkojen ajatuksia. Minusta on järkevintä tulkita tämä kristillisen kolminaisuusajattelun valossa, mieluummin kuin sellaisten kreikkalaisten ajatussysteemien valossa, jotka Theo on aiemmin monisanaisesti torjunut! Formaali kristillinen kolminaisuusoppi tosin muotoiltiin vasta myöhemmin, mutta ainakin minä olen trinitaarina innoissani nähdessäni näin varhaisen esimerkin termistä. Theo ei valitettavasti kirjoita aiheesta sen enempää.
Sen sijaan hän toteaa, että neljäs luomispäivä taas tarkoittaa ihmistä, joka tarvitsee valoa. Lisäksi taivaankappaleiden järjestys kuvastaa niitä, jotka noudattavat Jumalan lakia. Suuret kirkkaat tähdet ovat profeettoja, jotka pysyvät paikoillaan, vähäisemmät paikallaan pysyvät tähdet ovat vanhurskaat ihmiset, ja paikasta toiseen liikkuvat tähdet, joita myös planeetoiksi kutsutaan, ovat niitä jotka hylkäävät Jumalan lain ja käskyt. Tämä osio Theofiluksen allegoris-filosofista tulkintaa on minusta aika heikkoa, mutta ei siitä sen enempää.
LUKU 16
Theofilus jatkaa allegorisella tulkintakaavalla, käsitellessään viidettä luomispäivää. Kaikki nuo lukuisat vedessä elävät olennot ovat Jumalan moninaisen viisauden ilmaus – kuka voi laskea kaikki merten otukset? Lisäksi ne, jotka vedestä tulevat, ovat Jumalan siunaamia. Tämä on merkkinä ihmisille, joiden kohtalona on ottaa vastaan parannus ja syntien anteeksianto veden ja uuden syntymän kastealtaan kautta. Varhaiset kristityt näkivät kasteen ja uudestisyntymän välillä kiistattoman yhteyden; uudestisyntymän ajateltiin yleisesti tapahtuvan kasteessa. Theo toteaa tämän kuvan pätevän niihin, jotka tulevat totuuteen, syntyvät uudesti ja ottavat vastaan Jumalan siunauksen. Tämän pohjalta voisi hieman venyttäen todeta, että Theofilus edellyttää kastettavan ensin uskovan, ennen ”uudestisyntymistä” vedessä.
Merissä asustavat pedot ja petolinnut puolestaan ovat himokkaita ihmisiä. Osa kaloja ja lintuja nimittäin syövät maan siementä, eivätkä vahingoita heikompiaan ja pitävät näin Jumalan lain; toiset taas eivät lakia pidä, vaan syövät lihaa, ja vahingoittavat itseään heikompia. Murhaajat, ryöstäjät, jumalattomat – nämä ovat petoeläinten kaltaisia. Tästä tulee mieleen keskiajalla erittäin suositut eläinkirjat, bestiaarit. Nämä eläinkirjat eivät ainoastaan kuvailleet eläimiä ja niiden käytöstä, vaan liittivät yleensä mukaan jonkin moraalisen opetuksen tai vertauskuvan, mitä Jumala kyseisen eläimen luomisen kautta tahtoi ihmisille sanoa. Lukija alkaa miettimään, onko Theofilus tarkoittanut tämän kirjansa paitsi opilliseksi esitykseksi, myös eräänlaiseksi uskonnolliseksi saarnaksi, tehdäkseen Autolykukseen mahdollisimman syvän vaikutuksen?
LUKU 17
Kuudentena päivänä Jumala teki nelijalkaiset eläimet, mutta jätti ne siunaamatta – siunauksen Hän säästi ihmiselle. Nämä nelijalkaisetkin ovat kuva ihmisistä, jotka eivät Jumalaa tunne, vaan miettivät maallisia asioita. Parannuksen tekevät näet ovat lintujen kaltaisia, jotka hengessä lentävät taivaalla, miettien ylhäällä olevia asioita. Ne jotka eivät Jumalaa tunne, ovat kuin lentokyvyttömiä lintuja.
Eläimiä kutsutaan kreikankielen sanalla therion, koska niitä metsästetään (théreúesthai), ei niin että alussa kukaan olisi niitä metsästänyt, sillä jumala ei tehnyt alussa mitään myrkyllistä tai pahaa. Ihmisen synti toi pahuuden niiden ylle. Sillä kun ihminen teki pahaa, tekivät ne pahaa ihmisen kanssa. Theofilus ajattelee siten, että jos talon isäntä tekee syntiä, tekee talon väki sitä hänen kanssaan. Täten siis, kun ihminen teki synnin, niin samalla lankesi myös kaikki se, mikä oli hänen vallassaan. Kun nyt sitten ihminen palaa jälleen ennalleen, palajaa myös koko luomakunta alkutilan puhtauteen. Patriarkka ei sen enempää perustele, miten näin voi olla, hän vain toteaa asian laidan olevan niin. Näinköhän kukaan osaa sitä sen enempää selittää?
LUKU 18
Luodessaan ihmisen Jumala kutsuu häntä kuvakseen, suoden hänelle arvokkuuden. Kaikki muu luotu on ikään kuin sivutuotetta ihmisen verralla, jonka yksin Jumala katsoo oman kätensä arvoiseksi. Theofilus huomauttaa Jumalan lisäksi sanoneen ”tehkäämme ihminen kuvaksemme”, tämän Jumala lausui Sanalleen ja Viisaudelleen (Pojalle ja Pyhälle Hengelle, toisin sanoen). Tehtyään ihmisen asetti Jumala kaiken hänen valtansa alle. Hän antoi ihmiselle saman ruuan kuin eläimillekin – maan siemenen. Jälleen huomaamme, että varhaiset kristityt ilmeisesti käyttivät Pyhästä Hengestä myös nimeä ”viisaus”. Tämä saattaa auttaa ymmärtämään myös muita aikalaistekstejä oikein.
LUKU 19
Theo jatkaa kertomalla seitsemännestä päivästä, jolloin Jumala lepäsi. Sitten seuraa pyhissä kirjoituksissa nopea yhteenveto (1. Moos. 2:4-5). Theofilus toteaa, ettei ihmisen ollut tarpeen maata viljellä, vaan Jumala kasteli sen, ja maa tuotti Jumalan käskystä kaiken mikä oli tarpeen, ettei ihminen väsyisi työstä. On hieman hankala tavoittaa, mitä Theofilus tässä luvussa oikein tahtoo sanoa. Hän mainitsee ihmisen luomisen yhteydessä sielua sanottavan kuolemattomaksi useimpien toimesta (asia jota kreikkalaiset aikanaan pitivät itsestään selvänä). Ja niin Jumala valitsi ihmisille idästä asuinsijan, paikoista parhaan.
LUVUT 20 JA 21
Seuraavat kaksi lukua ovat sisältävät ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut 2 ja 3, täysin siteerattuina, ilman välikomentteja tai lisäyksiä Theofilukselta. Hän tahtoo selvästi Autolykuksen lukevan ne suoraan Sanasta, eikä sen tähden sano mitään muuta kuin että nämä luvut ovat pyhistä kirjoituksista.
LUKU 22
Tämän jälkeen Theofilus ennakoi Autolykuksen protestia: patriarkkahan on sanonut itse, ettei Jumalan sovi olla rajoitettu mihinkään paikkaan, ja kuitenkin tämä käyskenteli paratiisissa! Theofilus vastaa: Isä Jumala ei tietenkään voi mahtua mihinkään paikkaan, mutta Hänen Sanansa, jonka kautta hän kaikki teki, omaksui Isän Jumalan henkilöllisyyden, ja meni puutarhaan puhumaan Aatamin kanssa. Mukaillen klassisen kristinuskon theofania- käsitettä, jonka mukaan kaikki ne tapaukset, jossa VT:ssä Jumala itse on ollut paikalla, on kyseessä ollut Jumalan Sana, joka on ilmaissut Isän tällä tavoin. Patriarkka jatkaa: Sanoohan sana Aatamin kuulleen (ihmis) äänen – ja mitä muu on tämä ääni, kuin Jumalan Sana, joka on myös Poika?
Theofilus ennakoi jälleen lukijansa ajatuksenjuoksua, ja kiiruhtaa edelle, sanoen Jumalan Pojasta:
Ei kuten runoilijat ja myyttien kirjoittajat puhuvat jumalten pojista, jotka ovat syntyneet yhdynnästä [naisen kansa]), vaan kuten totuus tuo julki, Sana, joka on aina olemassa, asuen Jumalan sydämessä. Sillä ennen kuin mitään syntyi, Hänellä (Jumala) oli hänet (Sana) neuvonantajan, joka oli Hänen oma mielensä ja ajatuksensa. Mutta kun Jumala päätti tehdä kaiken minkä oli päättänyt tehdä, hän synnytti tämän Sanan, lausui, koko luomakunnan esikoisen…
Theo jatkaa siteeraten Johanneksen evankeliumin ensimmäistä lukua. Sana oli Jumala, ja kaikki on saanut syntynsä Sanan kautta. Sana on Jumala, ja syntyy luonnostaan Jumalasta. Minne kaikkeuden Isä Sanan lähettää, sinne hän menee, ja hänen voidaan havaita olevan jossakin paikassa.
Totean saman kuin jo aiemmin: Jeesuksen Jumaluus ei ollut (kuten tietämättömät sanovat) Nikean kirkolliskokouksen innovaatio, vaan sen juuret ovat pyhissä kirjoituksissa, jotka alkukirkko sekä ymmärsi että uskoi. Väittäkööt mitä väittävät, mutta tämä fakta on ja pysyy: alusta asti on kristikunta apostolien opista ymmärtänyt Pojan olevan Jumala, ja joka muuta opettaa, on totisesti harhaoppinen. Nikean kirkolliskokous torjui diakoni Ariuksen opetuksen, jossa Jeesus oli luotu olento, enkeli, tai ikään kuin enkeli (harhaoppi, jota jehovantodistajat tänäkin päivänä levittävät). Nikea totesi Jeesuksen olevan Jumala; noin kolmesta sadasta paikalla olleesta piispasta muutamaa areiolaista lukuun ottamatta kaikki tunnustivat tämän. Ainoa oikeaoppinen näkemys tästä asiasta on historiallinen trinitaarinen usko – Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi tosi Jumala.