Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 4 - Theofilus 2.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 4 - Theofilus 2.

ViestiKirjoittaja JHK » 11. Kesä 2015 12:19

THEOFILUS AUTOLYKUKSELLE KIRJA 2

Jatkamme Antiokin Theofilusta, joka tunnetaan myös partiarkka Theofiluksena. Hän vaikutti toisella vuosisadalla, ja kuoli sen loppupuolella (183-185 jkr.) Lukemani versio on peräisin verkosta, todennäköisesti katolilaiselta New Advent – sivustolta. Sama käännös, ainakin päältä katsoen sanasta sanaan, löytyy osoitteesta: http://www.logoslibrary.org/theophilus/ ... s/101.html Tekstin kääntäjäksi mainitaan Marcus Dods. Jatkan tekstin lukemista referoimalla luku kerrallaan teoksen sisältöä ja kommentoimalla heränneitä ajatuksia. Koetan lukea kirjoitusta aikansa kontekstissa (niin hyvin kuin pystyn), peilaten sitä muihin lukemiini varhaisten kristittyjen teksteihin.

LUKU 1
Teofilus puhuttelee jälleen Autolykusta; nyt hän on Theolle jo ”erittäin hyvä ystävä”. Kuten pyydettyä, patriarkka teki Autolykukselle selkoa uskostaan, ja sitten menivät molemmat ystävällisissä merkeissä koteihinsa (joskin Autolykuksen ohimennen mainitaan olleen kova Theofilusta kohtaan, koska piti kristittyjen uskoa typeränä). Vaikea sanoa, onko kaikki tämä tekstissä mainittu ystävällisyys vain kohteliaisuutta tai ironiaa, lukija saa tässä kohtaa ristiriitaista viestiä. Autolykuksen toiveesta Theo aikoo uudemman kerran perustella, miksi hra. A:n jumalanpalvelus on turhaa. Tämän patriarkka aikoo tehdä selväksi, käyttäen siinä apuna myös kreikkalaisten omia tekstejä. Tähän tehtävään Theofilus on altis, mutta valittelee vielä, ettei omaa puhujan koulutusta – tyylilleen uskollisesti hän on erittäin vaatimaton, vaikka hänen kohdallaan moiselle ei tarvetta olisi. Tekstistä on aistittavissa se, että miesten keskinäinen suhde on parempi kuin aikaisemmin.

LUKU 2
Ensimmäinen epäjohdonmukaisuus, jonka Theofilus ottaa tarkastelunsa kohteeksi, liittyy jumalankuviin. Kun työmies sellaisen valmistaa, ei hän sitä minään pidä, ja myy sen rahasta ostajalle. Kun kuva sitten on pyhättöön laitettu, tulee siitä yhtäkkiä suuriarvoinen, sitä palvotaan, ja sille uhrataan. Saattaapa olla, että jopa patsaan veistäjä itse tulee paikalle sitä kunnioittamaan, vaikka se ei ole valmistamisensa hetkestä muuksi muuttunut. Sama pätee myös kreikkalaisten jumalten sukuluetteloihin ja elämäntarinoihin – syntyjään he ovat ihmisiä, ja ihmisiksi heidät luetaan, mutta myöhemmin tulee heistä jumalia, vaikka he eivät syntyhetkestään ole muuksi muuttuneet. Jälleen muistuu mieleen Jesajan kirja, luku 44, jae 19:
"Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!"


LUKU 3
Theofilus jatkaa kysymällä, missä jumalat nyt ovat? Ennenhän heitä syntyi, ja sukuluetteloitakin on heille laadittu, niin eikö heitä pitäisi edelleen syntyä? Ovatko jumalat tulleet vanhoiksi ja hedelmättömiksi, vai peräti kuolleet pois? Nythän pitäisi olla, kuten kreikkalaisten naisoraakkeli Sibylla on sanonut:
”Sillä jos Jumalat synnyttävät, ja jokainen heistä kuolemattomana pysyy, täytyy silloin jumalten suvun olla kuolevaisia lukuisampi, ja joukon niin suuri, ettei kuolevaisilla ole tilaa seistä.”

Sibyllasta lisää vaikkapa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sibylla_(antiikin_uskonnot)

Jos ihmisiä on kaupungit täynnä, ja maaseuduiltakin heitä tavoittaa, niin miksi on jumalten vuori Olympos nyt tyhjillään? Miksi ei Jupiter yhä asu siellä, missä Homeros ja muut runoilijat hänen kertoivat asuvan? Miksi edellä mainittu ylipäänsä asui vain yhdessä paikassa, eikä kaikkialla? Silloinhan tämä laiminlöi muita osia maata. Vaan tämä on Jumalan, kaikkivaltiaan merkki: Hän on kaikkialla läsnä, myös nähden ja kuullen kaiken. Jos näet Jumala olisi rajattavissa johonkin paikkaan, olisi tuo paikka Jumalaa suurempi. Miksi siis Jupiter jätti Ida-vuoren, kyselee Theofilus. Eikö vuori enää miellyttänyt häntä? Autolykus ehkä vastaa; tämän menneen Kreetalle – totta, onhan hänen hautansa siellä. Autolykus sanonee tähän ”Pisaan”, onhan hänestä siellä Feidiaksen veistämä upea kuva.*

*Lukijalle huom. ”Pisa” tässä ei pienen internethaun perusteella tarkoita nykyistä Pisaa, vaan jotakin muuta paikkaa, siten tässä mainittu Feidiaksen patsas saattaa hyvinkin olla tuo kuuluisa Zeus-patsas, joka luetaan antiikin seitsemän ihmeen joukkoon. Kuten jo aiemmin mainittu, Zeus on sama jumala kuin Jupiter. http://fi.wikipedia.org/wiki/Zeuksen_ku ... Olympiassa

Theofilus esittää oivallisen kysymyksen, joka olisi vieläkin toimivampi tänä päivänä, kuin se tuolloin oli – mihin ovat antiikin Jumalat joutuneet? Ovatko kuolemattomat kuolleet sukupuuttoon? Saman protestin voi nostaa monia muitakin pakanajumaluuksia kohtaan, jotka näyttävät kadonneen kuin tuhka tuuleen. Aasiassa on toki vielä tänäkin päivänä muutama monijumalainen ”linnake”, mutta pääosin ainoa uskottava Jumala nykypäivänä on Abrahamin Jumala, muut ovat joko kadonneet, tai katoamassa kovaa vauhtia. Toisaalta, kun nämä jumalat tarujen perusteella saattoivat jopa kuolla, kenties kristittyjen Jumala on surmannut heidät? En sano tätä vakavana argumenttina, kunhan veistelen. Joku ehkä protestoi, ja sanoo kristittyjen surmanneen näitten jumalien palvojat – paljon voisi tuota vastaan sanoa, mutta mennään sillä; nämä jumalat eivät kyenneet suojelemaan omiaan, joten kukapa heitä enää kumartaisi?

LUKU 4
Sitten on aika puhua filosofeista. Ensin mainitaan ne kuuluisat filosofit, jotka sanovat, ettei mitään Jumalaa ole, tai jos on, hän ei välitä kuin itsestään. Sitten ovat ne filosofit, jotka sanovat kaiken syntyneen ilman ulkopuolista vaikutusta; luonto on ikuista, ja maailma vailla luojaa. Joillekin Jumala on vain joka miehen omatunto. Sitten ovat ne, jota Platonintavoin uskovat syntymättömään Jumalaan, joka on kaiken tehnyt; mutta hänen rinnalleen he asettavat myös aineen, jota jumala siis ei ole luonut. Theofilus ei näe tässä logiikkaa: Jos jumala on ikuinen, ja muuttumaton, silloin pitäisi myös aineen olla ikuista ja muuttumatonta. Sitä paitsi mitä mainitsemisen arvoisa siinä on, että Jumala teki maailman olemassa olevasta aineesta? Pystyyhän ihminenkin moiseen! Anna käsityöläiselle tarvikkeet, ja hän tekee niistä mitä mielii. Tässä tosin on Jumala paljon ihmistä suurempi, sillä ihminen ei pysty antamaan elämää luomuksilleen, mutta Jumala voi. Theolle Jumalan suuruus on siinä, että hän pystyy tekemään olevaista olemattomasta.

Mielenkiintoisena sivuhuomiona filosofi Platon käytti Jumalasta nimitystä ”Demiurgi”, mikä tarkoittaa juuri ”käsityöläistä”; olihan tämä tehnyt maailman olemassa olevista aineksista. Nimitys sai myöhemmin gnostilaisilta uuden sisällön. Edellä mainitut ajattelivat aineen olevan pahaa ja saastaista, täten aineellisen maailman luonut Demiurgi oli epätäydellinen ja paha. He näkivät VT:n Jumalassa tuon pahan Demiurgin, kun taas Jeesuksen lähettänyt UT:n Jumala oli luonteeltaan hyvää, puhdasta henkeä. Gnostilaisten systeemissä tosin ei ollut yhtä hyvää, ja yhtä pahaa jumalaa, vain joukko hyviä ”Aioneita” ja tuo paha Demiurgi. Gnostilaisista ja heidän opeistaan voi lukea lisää Irenaukselta – kukaties kirjoitan joskus hänestäkin.

LUKU 5
Kreikkalaisten runoilijat ja filosofit ovat keskenään ristiriitaisia; Homeros nimittäin kertoo maailman ja jumalten syntyneen Okeanoksesta (valtamerestä). Theofilus on jo aiemmin todennut, ettei vesi voi olla jumala. Hesidos taas kertoo Saturnuksen poikineen syntyneen maailman jälkeen; hän sanoo että maailma on luotu, mutta ei kerro, kuka sen loi. Hesidoksen runossa kysellään Jupiterin tyttäriltä, Muusilta sitä, kuka maailman loi; kuinka voisivat nämä sen kertoa, kun syntyivät vasta Jupiterin jälkeen, joka puolestaan syntyi maailman luomisen jälkeen!

LUKU 6
Toisaalta Hesidos tavallaan myöntää aineen aina olleen, ja maailman syntyneen itsestään – jos kaaos ja aine olivat ennen kaikkea muuta, niin mistä ne tulivat? Tekivätkö ne itse itsestään maailman? Sitä paitsi Theofiluksen mielestä Hesidos puhuu muutenkin joutavia, ja on ristiriidassa jopa itsensä kanssa, kun kertoo jumalten syntyneen maasta merestä ja taivaasta, ja pahojen ihmisten, egyptiläisten jumalten ja muiden hirviöiden syntyessä jumalista. Tämä Hesidosta kohtaan esitetty kritiikki on hankalaa hahmottaa, kun en oikeastaan tiedä Hesidoksesta yhtään mitään. Tätä mieltä on Theofilus, ja siihen en osaa sen enempää sanoa.

LUKU 7
Ja pitäisikö Theon vielä puhua muista älyttömyyksistä – Plutosta, pimeyden kuninkaasta, Neptunuksesta, Melanippesta, Jupiterin pojista jne.? Komediarunoilija Aristophanes, näytelmässään ”linnut”, kertoo luomisesta, kuinka maailma on syntynyt munasta, jonka muni ”mustasiipinen yö”. Tässä kohtaa tekstiä on pitkä lista jumalten sukuluetteloa, kuka syntyi kenellekin jne.

LUKU 8
Onko Theofiluksen tarpeen vielä luetella lisää moisia sukuluetteloja? Lukuisat runoilijat ja kirjailijat, ja filosofit, ovat kaikki tyyni täysin petettyjä ja sama pätee niihin jotka heitä kuulevat. Nämä ovat nimittäin laatineet kasapäin taruja jumalistaan, kuvaten nämä ihmisinä, joista osa oli juoppoja, huorintekijöitä ja murhaajia. Maailman synnystä myös on lukuisia selityksiä, jotkut sanovat sen luoneen itsensä, jotkut sen aina olleen, toiset taas puhuvat kaitselmuksesta. Tässäkin on ristiriita – toiset sanovat jumalan (Jupiter) ohjaavan maailman tapahtumia, kun taas toiset väittävät, ettei niitä ohjaa mikään. Esim. Homeros, Simonides, Euripides, Euripides, Thestius, Sofokles ja Menander kaikki uskovat, että oli jumala, joka määräsi asioiden kulun maailmassa. Tässä jumalasta usein käytetty nimi ”Jove” on muinaista latinaa, ja tarkoittaa ”isä jumalaa”, aikanaan tuo ymmärrettiin yleensä taivaan ja ukkosen jumala Jupiteriksi, mutta kristitty voi halutessaan ajatella, että nimitys ja sen sisältö on Olympoksen jumalia vanhempi – tai että siihen sisältyy jotakin sellaista totuutta, minkä kreikkalaiset ikään kuin vaistomaisesti jumalasta tiesivät.
Samaan tyyliin toteaa myös Theofilus: vaikka kreikkalaiset ajattelijat monine ristiriitoineen olivat paholaisten johdateltavana näiden ajatustensa kanssa, niin toisinaan jonkun näistä sielu heräsi, ja ollakseen todistus sekä itselleen että muille, puhuivat asioita, jotka ovat harmoniassa profeettojen kanssa, julistaessaan Jumalan herruutta, tuomiota ja sen sellaisia. Sanoohan Paavalikin että:
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, 19. sen tähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, (1. Room. 18-20).

Pohdin aikoinaan, missä määrin on mielekästä soimata pakanoita heidän synneistään, he kun eivät Jumalasta tai synnistä mitään tiedä. Roomalaiskirje kuitenkin riistää ihmisiltä kyvyn puolustaa itseään, sillä Jumala on ilmaissut itsensä koko ihmiskunnalle. Luvussa kaksi Paavali jatkaa toteamalla, että lain vaatimukset on kirjoitettu heidän sydämiinsä, ja heillä on omatunto, joka syyttää ja puolustaa heitä. Jumala, luodessaan ihmisen kuvakseen, antoi hänelle kyvyn käsittää itseään – koko luomakuntakin todistaa Jumalan suuruutta; katsellessaan luomakuntaa, ihminen näkee Jumalan, mutta koska hän on Jumalasta vieraantunut, hän arvelee näkemänsä kirkkauden olevan luonnossa itsessään, ja palvoo luontoa (Room.1). Ihmisillä on myös ymmärrys oikeasta ja väärästä, vaikkakin hämärtynyt sellainen. Näin Jumala voi vaatia heidät vastuuseen siitä pahasta, jota he tekevät, tietäen sen olevan pahaa. Ihmisen tiedot Jumalasta, ynnä sekä hyvästä että pahasta, ovat riittäviä, vaikkakin puutteellisia. Lisäksi pahuus pysyy pahuutena, vaikka se tietämättömyydessä tehtäisiinkin, ja sen synnyttämä verivelka pysyy, vaikka se tehtäisiin vahingossa. (Mooseksen laki, tappoon syyllistyminen ja turvakaupungit).

LUKU 9
Nyt pääse patriarkka jälleen miellyttävämpien aiheiden pariin. Hän kertoo profeetoista, Jumalan miehistä, joita Pyhä Henki johdatti, tehden heistä viisaita, pyhiä ja vanhurskaita. Heidät katsottiin arvollisiksi olemaan Jumalan välikappaleita, ja säilyttämään Hänen viisauttaan. Nämä myös ennustivat tulevia – Theofilus näyttäisi lukevan myös Sibyllan oraakkelin profeettojen joukkoon, ainakin mitä tulee tulevaisten ennustamiseen. Nämä puhuivat yhtäpitävästi, niistä mitä tapahtui ennen heitä, heidän aikanaan, ja heidän jälkeensä. Valitettavasti Theofilus ei avaa lainkaan sitä, mitä hän tarkoittaa, mainitessaan profeettojen olleen heprealaisten joukossa, ja Sibyllan kreikkalaisten; tämä herättää mielenkiinnon tuota kreikkalaisten oraakkelia kohtaan; mitä kaikkea tämä sitten kreikkalaisille sanoi, kun Theo on valmis lukemaan hänet näin arvolliseen seuraan? On myös mahdollista, että luen tekstiin liikaa, ja että Sibyllaa koskettava viittaus on tarkoitettu vain rinnastukseksi heprealaisten profeettojen tehtävään. Kuten mainittu, tästä tahtoisi lukija kuulla lisää!

LUKU 10
Luomisesta profeetat opettavat, että Jumala on luonut maailman tyhjästä. Ainoa asia, joka on ollut Jumalan rinnalla alusta asti, on olemattomuus – ei mikään. Jumala loi maailman ihmistä varten – luotuna olentona ihmisellä on tarpeita; luoja taas ei mitään tarvitse, koska häntä ei ole luotu. Jumala, jonka sisimmässä oli Hänen Sanansa; tämän Hän ”synnytti”, lähettäen hänet viisautensa kanssa enne kuin mitään oli. Sana oli Hänen apunaan kun Hän loi, ja Sanan kautta Hän teki kaiken. (Joh.1!) Sana, joka Theofiluksen mukaan on myös Jumalan Henki, laskeutui profeettoihin, ja puhui heidän kauttaan maailman luomisesta tämän kaiken. Tässä kohtaa lukija hämmästyy – onko Jumalan Sana sama asia kuin Jumalan Henki? Toisaalta sanoohan Raamattu toisaalla Jumalan olevan Henki (Joh 4:24). Filip.1:19 taas puhuu ”Jeesuksen Kristuksen Hengestä”; tämä on hyvä pitää mielessä, ennen kuin aletaan julistamaan Theofilusta harhaoppiseksi. Theofilus palaa aiheeseen vielä myöhemmin, joten käsitellään hänen Jumalakuvaansa lisää siinä vaiheessa.
Theofilus viittaa Salomon sananlaskuihin, mainiten että Sana ja Viisaus olivat Jumalan tykönä luomisessa. Sitten hän viittaa Moosekseen, ja luomiskertomukseen, kuinka totisesti on vain yksi Jumala, ja aine, josta maailma on luotu, on sekin Jumalan luomaa. Profeetat eivät tästä voisi mitään tietää (kun eivät paikalla olleet), ellei Jumala olisi sitä heille ilmoittanut.

LUKU 11
Nyt patriarkka tekee Autolykukselle selkoa luomisesta: Ensimmäisenä luotiin valo, sillä valo tuo ilmi kaiken muun luodun. Jumala sanoi ”tulkoon valo”, ja valo tuli. Tästä kohdasta alkaen Theofilus siteeraa koko luomiskertomuksen 1. Mooseksen kirjan luvusta 1. Sitaatti on niin täydellinen, että se on joko kopioitu suoraan septuagintasta, tai sitten patriarkka on opetellut sen ulkoa. Tuohon aikaan Lähi-idässä ei ollut lainkaan tavatonta, että joku saattoi osat ulkoa usean runoilijan tai kirjailijan koko kirjallisen tuotannon. Kiinan kotikirkkojen kristityt opettelivat kokonaisia kirjoja raamattua ulkoa, sillä raamattu saatettaisiin joskus ottaa heiltä pois. Tänäkin päivänä hartaat muslimit osaavat pitkiä pätkiä koraania ulkoa – hurjimmat jopa koko koraanin. Tärkeänä pointtina tässä on huomata, miten hyvin Theofilus on perillä pyhistä kirjoituksista – ei ainoastaan UT:sta, vaan hän osaa siteerata sekä Moosesta että Salomoa. Tuohon aikaan raamatun opetteleminen ulkoa oli sikäli myös helpompaa kuin nykyään, että sitä käsittääkseni luettiin seurakunnissa ääneen joka sunnuntai. Nykyään saarnamies saattaa pahimmillaan lukee pari jaetta, ja puhua sen jälkeen tunnin omista ajatuksistaan.

LUKU 12
Theofilukselle luomiskertomus on niin täydellinen, ettei siitä oikeastaan voi enempää sanoa – ei vaikka olisi kymmenen tuhatta suuta ja kieltä. Vaikka joku eläisi kymmenen vuosituhatta, ei hän siltikään voisi näistä asioista mitään arvollista sanoa. Moni kirjailija on koettanut tätä kerrontaa imitoida, ja laatinut pitkiä esitelmiä aiheesta, kykenemättä tavoittamaan pienintä hippustakaan totuudesta. Filosofit, kirjailijat ja runoilijat tosin vaikuttavat luotettavilta, kun heidän sanansa ovat niin kauniita, mutta tietoa heillä ei ole. Jos jotakin totta seassa onkin, sekoittuu se erheeseen. Kuten jokin huumaava rohto, joka viiniin tai hunajaan sekoitettuna tekee koko seoksen vahingolliseksi. Ovathan hekin tosin puhuneet ”seitsemännestä päivästä”, jonka kaikki kansat tunnustavat, vaikkeivät tiedä, miksi. Hesidos ei saata kilpailla näiden jakeiden kanssa. Hänen puheensa jumalista ovat tyhjänpäiväisiä, eihän Jumala voi olla nautintojen vietävänä, silloinhan Hän jäisi toiseksi sellaisille ihmisille, jotka kykenevät itsekuria harjoittamaan!

LUKU 13
Theo jatkaa listaamalla Hesidoksen näkemysten heikkouksia, ja sitä, kuinka suuri Jumala onkaan, kun kykenee tekemään jotakin tyhjästä, toisin kuin ihmiset. Ihmiset aloittavat tekemällä perustuksen, ja laittamalla katon viimeiseksi, mutta Jumala aloitti tekemällä katon (taivas). Osa tästä luvusta sisältää sellaisia kosmologisia tulkintoja, joita me nykyisin pitäisimme vanhentuneina, joten en näe kovin mielekkäänä käsitellä niitä tässä (taivasta kupumaisena kantena jne.). Ei niin että sanoisin luomiskertomuksen olevan vanhentunut, mutta osa siitä historian saatossa tehdyistä luonnontieteellisistä tulkinnoista ehdottomasti on.

LUKU 14
Patriarkka jatkaa luomiskertomuksen pohjalta filosofoimista – vai olisiko kyseessä jonkinlainen symbolinen tulkintamalli? Theolle maailma on kuin meri, jota lukuisat joet ja lähteet pitävät elävänä, ettei se kuivuisi suolaisuuteensa. Samoin Jumalan laki ja profeetat pitävät maailmaa yllä, ettei se vallan pilaantuisi synnin ja pahuuden tähden. Samoin kuin meressä on saaria, joilta laivat voivat löytää turvasatamia, samoin on Jumala asettanut maailmaan pyhiä seurakuntia, joissa totuuden opit säilytetään – niiden turviin voi paeta sellainen, joka rakastaa totuutta ja tahtoo pelastua Jumalan tuomiolta ja vihalta. Sitten on myös sellaisia saaria, jotka ovat kallioisia, elottomia, vedettömiä, villipetojen asuttamia tai muutoin kelvottomia asua; karikoita joihin laivat haaksirikkoutuvat ja miehet menehtyvät. Nämä tällaiset ovat harhaoppeja, joihin erheet merirosvojen tavoin valtaansa saamat ihmiset johtavat, heidät ryöstääkseen. Täytyy myöntää että tämä Theon vertaus on kyllä aika hyvä!

LUKU 15
Theofilus käsittelee seuraavaksi neljättä päivää, jolloin luotiin taivaan valot. Jotta filosofit eivät voisi väittää maallisten asioiden syntyneen taivaankappaleista, teki Jumala kasvit ennen taivaankappaleita! Näin on filosofien erhe ilmeinen. Näihin liittyy myös vertaus – Jumala on kuin aurinko, aina täyteläinen ja voimissaan; ihminen taas on kuin kuu, joka kasvaa, kukoistaa ja kuolee. Kuu myös ”nousee kuolleista”, kuten ihminenkin on kuolleista nouseva. Kolme päivää ennen taivaankappaleiden luomista kuvaavat myös kolminaisuutta – Jumalaa, Jumalan Sanaa ja Jumalan Viisautta.

Nyt olemme historiallisesti merkittävässä kohdassa – Wikipedian mukaan tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun kolminaisuus mainitaan kristillisessä kirjallisuudessa! (Sana on kreikaksi ”trias”, latinaksi myöhemmin trinitas.) Mutta sen sijaan että kuulisimme perinteisen ”Isä, Poika ja Pyhä Henki” listauksen, onkin meillä Jumala, Sana ja Viisaus. Muistamme Theofiluksen puhuneen luomisen alusta, kuinka Jumalan tykönä oli sekä Sana että Viisaus. Kaikkein helpoin tulkinta olisi ajatella, että Theon seurakunta käyttää Pyhästä Hengestä nimeä Viisaus. Sananlaskujen luvuissa 8 ja 9 puhuu ”Viisaus”, joka on usein tulkittu Jumalan Sanaksi eli Jeesukseksi. Nopeasti vilkaistuna erään nettilähteen sitaatti Irenaukselta sisältää myös kohdan, jossa Pyhää Henkeä kutsutaan Jumalan viisaudeksi. Voimme täten olettaa, että nimitystä ”Viisaus” on täten käytetty Pyhän Hengen synonyyminä tai tittelinä varhaisessa kristinuskossa. On muitakin tulkintavaihtoehtoja, joissa Theofiluksen kommentien taustalle luetaan kreikkalaisen filosofian ja joidenkin kreikkalaisvaikutteisten juutalaislahkojen ajatuksia. Minusta on järkevintä tulkita tämä kristillisen kolminaisuusajattelun valossa, mieluummin kuin sellaisten kreikkalaisten ajatussysteemien valossa, jotka Theo on aiemmin monisanaisesti torjunut! Formaali kristillinen kolminaisuusoppi tosin muotoiltiin vasta myöhemmin, mutta ainakin minä olen trinitaarina innoissani nähdessäni näin varhaisen esimerkin termistä. Theo ei valitettavasti kirjoita aiheesta sen enempää.

Sen sijaan hän toteaa, että neljäs luomispäivä taas tarkoittaa ihmistä, joka tarvitsee valoa. Lisäksi taivaankappaleiden järjestys kuvastaa niitä, jotka noudattavat Jumalan lakia. Suuret kirkkaat tähdet ovat profeettoja, jotka pysyvät paikoillaan, vähäisemmät paikallaan pysyvät tähdet ovat vanhurskaat ihmiset, ja paikasta toiseen liikkuvat tähdet, joita myös planeetoiksi kutsutaan, ovat niitä jotka hylkäävät Jumalan lain ja käskyt. Tämä osio Theofiluksen allegoris-filosofista tulkintaa on minusta aika heikkoa, mutta ei siitä sen enempää.

LUKU 16
Theofilus jatkaa allegorisella tulkintakaavalla, käsitellessään viidettä luomispäivää. Kaikki nuo lukuisat vedessä elävät olennot ovat Jumalan moninaisen viisauden ilmaus – kuka voi laskea kaikki merten otukset? Lisäksi ne, jotka vedestä tulevat, ovat Jumalan siunaamia. Tämä on merkkinä ihmisille, joiden kohtalona on ottaa vastaan parannus ja syntien anteeksianto veden ja uuden syntymän kastealtaan kautta. Varhaiset kristityt näkivät kasteen ja uudestisyntymän välillä kiistattoman yhteyden; uudestisyntymän ajateltiin yleisesti tapahtuvan kasteessa. Theo toteaa tämän kuvan pätevän niihin, jotka tulevat totuuteen, syntyvät uudesti ja ottavat vastaan Jumalan siunauksen. Tämän pohjalta voisi hieman venyttäen todeta, että Theofilus edellyttää kastettavan ensin uskovan, ennen ”uudestisyntymistä” vedessä.

Merissä asustavat pedot ja petolinnut puolestaan ovat himokkaita ihmisiä. Osa kaloja ja lintuja nimittäin syövät maan siementä, eivätkä vahingoita heikompiaan ja pitävät näin Jumalan lain; toiset taas eivät lakia pidä, vaan syövät lihaa, ja vahingoittavat itseään heikompia. Murhaajat, ryöstäjät, jumalattomat – nämä ovat petoeläinten kaltaisia. Tästä tulee mieleen keskiajalla erittäin suositut eläinkirjat, bestiaarit. Nämä eläinkirjat eivät ainoastaan kuvailleet eläimiä ja niiden käytöstä, vaan liittivät yleensä mukaan jonkin moraalisen opetuksen tai vertauskuvan, mitä Jumala kyseisen eläimen luomisen kautta tahtoi ihmisille sanoa. Lukija alkaa miettimään, onko Theofilus tarkoittanut tämän kirjansa paitsi opilliseksi esitykseksi, myös eräänlaiseksi uskonnolliseksi saarnaksi, tehdäkseen Autolykukseen mahdollisimman syvän vaikutuksen?

LUKU 17
Kuudentena päivänä Jumala teki nelijalkaiset eläimet, mutta jätti ne siunaamatta – siunauksen Hän säästi ihmiselle. Nämä nelijalkaisetkin ovat kuva ihmisistä, jotka eivät Jumalaa tunne, vaan miettivät maallisia asioita. Parannuksen tekevät näet ovat lintujen kaltaisia, jotka hengessä lentävät taivaalla, miettien ylhäällä olevia asioita. Ne jotka eivät Jumalaa tunne, ovat kuin lentokyvyttömiä lintuja.

Eläimiä kutsutaan kreikankielen sanalla therion, koska niitä metsästetään (théreúesthai), ei niin että alussa kukaan olisi niitä metsästänyt, sillä jumala ei tehnyt alussa mitään myrkyllistä tai pahaa. Ihmisen synti toi pahuuden niiden ylle. Sillä kun ihminen teki pahaa, tekivät ne pahaa ihmisen kanssa. Theofilus ajattelee siten, että jos talon isäntä tekee syntiä, tekee talon väki sitä hänen kanssaan. Täten siis, kun ihminen teki synnin, niin samalla lankesi myös kaikki se, mikä oli hänen vallassaan. Kun nyt sitten ihminen palaa jälleen ennalleen, palajaa myös koko luomakunta alkutilan puhtauteen. Patriarkka ei sen enempää perustele, miten näin voi olla, hän vain toteaa asian laidan olevan niin. Näinköhän kukaan osaa sitä sen enempää selittää?

LUKU 18
Luodessaan ihmisen Jumala kutsuu häntä kuvakseen, suoden hänelle arvokkuuden. Kaikki muu luotu on ikään kuin sivutuotetta ihmisen verralla, jonka yksin Jumala katsoo oman kätensä arvoiseksi. Theofilus huomauttaa Jumalan lisäksi sanoneen ”tehkäämme ihminen kuvaksemme”, tämän Jumala lausui Sanalleen ja Viisaudelleen (Pojalle ja Pyhälle Hengelle, toisin sanoen). Tehtyään ihmisen asetti Jumala kaiken hänen valtansa alle. Hän antoi ihmiselle saman ruuan kuin eläimillekin – maan siemenen. Jälleen huomaamme, että varhaiset kristityt ilmeisesti käyttivät Pyhästä Hengestä myös nimeä ”viisaus”. Tämä saattaa auttaa ymmärtämään myös muita aikalaistekstejä oikein.

LUKU 19
Theo jatkaa kertomalla seitsemännestä päivästä, jolloin Jumala lepäsi. Sitten seuraa pyhissä kirjoituksissa nopea yhteenveto (1. Moos. 2:4-5). Theofilus toteaa, ettei ihmisen ollut tarpeen maata viljellä, vaan Jumala kasteli sen, ja maa tuotti Jumalan käskystä kaiken mikä oli tarpeen, ettei ihminen väsyisi työstä. On hieman hankala tavoittaa, mitä Theofilus tässä luvussa oikein tahtoo sanoa. Hän mainitsee ihmisen luomisen yhteydessä sielua sanottavan kuolemattomaksi useimpien toimesta (asia jota kreikkalaiset aikanaan pitivät itsestään selvänä). Ja niin Jumala valitsi ihmisille idästä asuinsijan, paikoista parhaan.

LUVUT 20 JA 21
Seuraavat kaksi lukua ovat sisältävät ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut 2 ja 3, täysin siteerattuina, ilman välikomentteja tai lisäyksiä Theofilukselta. Hän tahtoo selvästi Autolykuksen lukevan ne suoraan Sanasta, eikä sen tähden sano mitään muuta kuin että nämä luvut ovat pyhistä kirjoituksista.

LUKU 22
Tämän jälkeen Theofilus ennakoi Autolykuksen protestia: patriarkkahan on sanonut itse, ettei Jumalan sovi olla rajoitettu mihinkään paikkaan, ja kuitenkin tämä käyskenteli paratiisissa! Theofilus vastaa: Isä Jumala ei tietenkään voi mahtua mihinkään paikkaan, mutta Hänen Sanansa, jonka kautta hän kaikki teki, omaksui Isän Jumalan henkilöllisyyden, ja meni puutarhaan puhumaan Aatamin kanssa. Mukaillen klassisen kristinuskon theofania- käsitettä, jonka mukaan kaikki ne tapaukset, jossa VT:ssä Jumala itse on ollut paikalla, on kyseessä ollut Jumalan Sana, joka on ilmaissut Isän tällä tavoin. Patriarkka jatkaa: Sanoohan sana Aatamin kuulleen (ihmis) äänen – ja mitä muu on tämä ääni, kuin Jumalan Sana, joka on myös Poika?

Theofilus ennakoi jälleen lukijansa ajatuksenjuoksua, ja kiiruhtaa edelle, sanoen Jumalan Pojasta:
Ei kuten runoilijat ja myyttien kirjoittajat puhuvat jumalten pojista, jotka ovat syntyneet yhdynnästä [naisen kansa]), vaan kuten totuus tuo julki, Sana, joka on aina olemassa, asuen Jumalan sydämessä. Sillä ennen kuin mitään syntyi, Hänellä (Jumala) oli hänet (Sana) neuvonantajan, joka oli Hänen oma mielensä ja ajatuksensa. Mutta kun Jumala päätti tehdä kaiken minkä oli päättänyt tehdä, hän synnytti tämän Sanan, lausui, koko luomakunnan esikoisen…

Theo jatkaa siteeraten Johanneksen evankeliumin ensimmäistä lukua. Sana oli Jumala, ja kaikki on saanut syntynsä Sanan kautta. Sana on Jumala, ja syntyy luonnostaan Jumalasta. Minne kaikkeuden Isä Sanan lähettää, sinne hän menee, ja hänen voidaan havaita olevan jossakin paikassa.
Totean saman kuin jo aiemmin: Jeesuksen Jumaluus ei ollut (kuten tietämättömät sanovat) Nikean kirkolliskokouksen innovaatio, vaan sen juuret ovat pyhissä kirjoituksissa, jotka alkukirkko sekä ymmärsi että uskoi. Väittäkööt mitä väittävät, mutta tämä fakta on ja pysyy: alusta asti on kristikunta apostolien opista ymmärtänyt Pojan olevan Jumala, ja joka muuta opettaa, on totisesti harhaoppinen. Nikean kirkolliskokous torjui diakoni Ariuksen opetuksen, jossa Jeesus oli luotu olento, enkeli, tai ikään kuin enkeli (harhaoppi, jota jehovantodistajat tänäkin päivänä levittävät). Nikea totesi Jeesuksen olevan Jumala; noin kolmesta sadasta paikalla olleesta piispasta muutamaa areiolaista lukuun ottamatta kaikki tunnustivat tämän. Ainoa oikeaoppinen näkemys tästä asiasta on historiallinen trinitaarinen usko – Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi tosi Jumala.
Viimeksi muokannut JHK päivämäärä 17. Kesä 2015 11:25, muokattu yhteensä 2 kertaa
JHK
 

Re: Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 3 - Theofilus 2

ViestiKirjoittaja JHK » 11. Kesä 2015 12:22

LUKU 23
Näin siis Jumala teki kaiken, mukaan lukien paratiisin, asettaakseen ihmisen paikoista parhaimpaan. Kukapa ei huomaisi tämän kertomuksen todenperäisyyttä, kun katsoo vaikkapa naisten tuskia synnytyksessä, kuinka nämä kuitenkin tuskansa unohtavat, jotta Jumalan sanat täyttyisivät ja ihmiset lisääntyisivät. Emmekö me myös näe käärmeen tuomiota – kuinka se maassa ryömii ja tomua nielee? Theofilus toteaa kaiken tämän näyttävän toteen sen, mitä edellä on kerrottu.

LUKU 24
Paratiisi poikkesi muusta maailmasta siinä, että itse Jumala istutti sen; tästä seuraa patriarkan mielestä se, että paratiisin kasvit olivat ihanampia ja kauniimpia kuin kasvit muualla maailmassa. Paratiisin kaksi puuta olivat vielä sellaisia, ettei niiden kaltaista muualta maailmasta löydä. Tarkoittaahan heprean sana Eden ”iloa” tai ”mielihyvää”. Theo korostaa vielä sitä, että paratiisi tosiaan istutettiin maan päälle, kuten me kertomuksessa nimetyistä joistakin hyvin ymmärrämme. Sinne Jumala ihmisen asetti kasvamaan ja edistymään, jotta hän voisi eräänä päivänä tulla täysi-ikäiseksi, tulla osalliseksi kuolemattomuudesta ja (jollakin tasolla) jumaluudesta. Niin ihminen olisi lopulta noussut Jumalan tykö taivaaseen, arvelee Theofilus. Sillä ihminen luotiin välitilaan – ei kuolevaiseksi, eikä kuolemattomaksi. Samaan tapaan oli paratiisikin välitila taivaan ja maan välillä.

LUKU 25
Theofilus jatkaa kirjoittamalla hyvän ja pahan tiedon puusta – puu itsessään oli hyvä, ja sen hedelmä oli hyvä. Hän ajattelee, että puu ei tuottanut Aatamille kuolemaa, vaan tottelemattomuus Jumalaa kohtaan. Hedelmässä kun ei ollut muuta kuin tieto, ja tieto on hyvää kun sitä viisaasti käytetään. Mutta Aatami, joka vielä oli iältään lapsi, ei ollut valmis ottamaan tietoa vastaan arvollisesti. Samaan tapaan kuin vastasyntynytkään ei voi syödä leipää. Jumala tahtoi koetella Aatamia kieltämällä häneltä tiedon, tahtoen hänen vielä jonkin aikaa pysyvän yksinkertaisena. Hyvä on lapsien olla vanhemmilleen alamaiset yksinkertaisuudessa – eikö vielä enemmän siis Jumalalle? Jos laki jotakin kieltää, mutta lakia ei noudateta, ei laki ole paha, vaan sen rikkoja, toteaa patriarkka. Eräs kysymys, joka lukua lukiessa herää, koskee ihmisen ikää – kun Theo sanoo hänen olleen lapsi, tarkoittaako hän sen kuvainnollisesti, vai konkreettisesti?

LUKU 26
Jumala osoitti langenneelle ihmiselle suurta armoa, kun tahtoi, ettei ihminen ikuisesti pysyisi synnissä; Hän karkotti ihmisen, jotta tämä ottaisi rangaistuksesta opikseen, ja palaisi Jumalan luo. Kun luomiskertomus mainitsee ihmisen asettamisen paratiisiin kaksi kertaa, näkee Theofilus tässä lupauksen, että ihminen on kerran jälleen sinne palaava. Tämä on tapahtuva ylösnousemuksessa. Paratiisissa Jumala kutsui ihmistä sanoen ”missä olet”. Tätä Hän ei tehnyt siksi, ettei olisi tietänyt, vaan koska tahtoi antaa ihmiselle tilaisuuden katua ja tunnustaa tekonsa.

LUKU 27
Theofilus kokee tarvetta palata uudestaan ihmisen luontoon kuolevaisen ja kuolemattoman välillä. Joku ehkä sanoo siihen: ”eikö hän sitten ollut mitään, kun ei ollut kumpaakaan?” Theo vastaa: Jos Jumala olisi tehnyt ihmisen kuolemattomaksi, olisi hän tehnyt ihmisestä jumalan. Jos taas kuolevaiseksi, olisi kuolema Jumalan syytä. Theofilus päätyy välimalliin: ihminen tehtiin kykeneväksi kumpaankin. Jos hän siis pyrkisi palvelemaan Jumalaa, tulisi hänestä kuolematon, jos taas kuolemaa, aiheuttaisi hän itse oman kuolemansa. Jumala teki ihmisen vapaaksi, antaen hänelle vallan päättää omasta puolestaan; huolimattomuuden ja tottelemattomuuden tähden päätyi ihminen kuolevaiseksi. Hyvyydessään Jumala kuitenkin tarjoaa edelleen kuolemattomuutta ihmiselle, jos tämä, pitäytyen Jumalan lakiin ja pyhiin käskyihin, voi yhä sen ylösnousemuksessa saavuttaa.

LUKU 28
Sitten Theofilus kertoo Eevasta. Jumala teki Eevan Aatamin kylkiluusta, ei siksi, etteikö hän olisi yhtä hyvin voinut tehdä vaimoa erikseenkin. Jumala teki naisen kylkiluusta, koska tiesi, että ihminen olisi aikanaan huutava avukseen monia jumalia. Tällaista erhettähän ennakoi käärmeen valhekin; ”teistä tulee jumalia”. Vaan näin ei kukaan nyt voi sanoa, että yksi Jumala teki miehen, ja toinen Jumala naisen. Lisäksi teki Jumala miehen ja naisen tällä tavalla, paitsi osoittaakseen yksinvaltiutensa, myös siksi, että näiden keskinäinen kiintymys olisi syvempää.
Mitä tulee lausahdukseen ”jättää isänsä ja äitinsä ja yhtyköön vaimoonsa…” niin sen Theofilus toteaa täyttyvän ihmisissä tänäkin päivänä. Hän joka lain mukaan naimisiin menee, katsoo halvaksi perheensä ja talonväen, liittyen vaimoonsa, suosien tätä (ohi muiden). Eevasta vielä; tämä tuli käärmeen pettämänä synnintekijäksi, käärmeen, jonka kautta puhui saatana, tuo kiero demoni, joka yhäti tekee työtään niissä, joita pitää vallassaan. Saatanaa kutsutaan myös pahaksi hengeksi ja lohikäärmeeksi. Tämä oli aluksi enkeli, joka nousi kapinaan luojaansa vastaan. Paljon enemmänkin voisi patriarkka paholaisesta kertoa, mutta jättää sen tässä tekemättä, koska on hänestä jo muualla kirjoittanut.

LUKU 29
Aikanaan siis Aatami yhtyi Eevaan, ja heille syntyivät Kain ja Abel. Saatana, joka ei ollut onnistunut ihmisiä surmaamaan, näki heille syntyvän lapisa. Vieläpä oli Abel vanhurskaskin. Niin paholainen vaikutti Kainin sydämessä sen, että tämä surmasi veljensä – niin tuli kuolema maailmaan. Jumala tahtoi suoda Kainille saman katumuksen, jonka oli suonut myös Aatamille, niinpä hän kysyi Kainilta: ”missä on veljesi Abel?” Tähän ei Kain kuitenkaan vastannut tyydyttävästi, ja sai sitten osakseen Jumalan vihan.

LUKU 30
Theofilus jatkaa kertomalla Kainin jälkeläisistä; nämä rakensivat kaupungin. Ja tämä, patriarkka huomauttaa, tapahtui ennen tulvaa. Homeros on siis väärässä, kun sanoo: ”Eivät ihmiset vielä olleet kaupunkia rakentaneet”. Theo kertoo Autolykukselle vielä muista Kainin jälkeläisistä ja Seetistä, josta polveutuvat kaikki nykyään elävät ihmiset. Tämän kaiken on Pyhä Henki tehnyt tiettäväksi profeettain kautta – nämä tiedot ovat vanhempia ja tarkempia, kuin kreikkalaisten kirjoittajien tarinat, huomauttaa patriarkka. Seuraavaksi Theo ottaa käsittelyyn Nooan, jonka eräät tuntevat myös nimellä Deukalion. Kreikkalaisessa mytologiassa Deukalion on titaani prometeuksen poika – hän pelastui vaimonsa Pyrrhan kanssa Zeuksen lähettämästä tulvasta rakentamalla itselleen arkun (tai arkin) isänsä avulla. Yhtäläisyydet Nooan kertomukseen ovat suhteellisen selkeitä. Itse asiassa monet kreikkalaisten myytit on suhteellisen helppo tulkita vääntyneiksi versioiksi raamatullisista tapahtumista, minkä voi nähdä heijastelevan ihmiskunnan kollektiivista muistia menneistä tapahtumista, joskin nimet ja yksityiskohdat ovat muuttuneet joko tahallaan tai tahattomasti. Ns. ”tulvamyytti” löytyy useiden kansojen tarukokoelmista. Aikansa ihmisille ne eivät olleet vain kertomuksia, vaan niitä pidettiin historiallisina tapahtumina.
LUKU 31
Tämän jälkeen Theofilus kertoo tulvan jälkeisistä kaupungeista, ja niihin liittyvistä kansoista. Kaupungeista ensimmäinen oli Babylon, sitten Erech (Uruk?), Akkad, ja ”Calneh” Sinearin maassa. Näiden kuningas oli Nimrod. Näistä tuli Assur, josta assyrialaiset ovat saaneet nimensä. En käy sen tarkemmin läpi tätä listaa, kiinnostunut lukija voi tutkia asian suoraan lähdetekstistä. Yhtä kaikki, tulivat ihmiset ylpeiksi, ja koettivat tehdä tornin taivaaseen asti – niin Jumala tuomitsi heidät, ja sekoitti kansojen kielet: kertoohan tästä myös oraakkeli Sibylla:
”Kun täyttyvät suuren Jumalan uhkaukset, joilla hän ihmisiä uhkaili, kun entisinä aikoina he rakensivat tornin Assyrian maahan. Ja he puhuivat yhtä kieltä, ja tahtoivat kohota, jopa siihen asti että kiipesivät taivaan tähtien joukkoon. Sitten Kuolematon nostatti mahtavan tuulen, ja laittoi heidän niskaansa suuren pakon. Sillä kun tuuli heitti maahan tornin, nousi sitten ihmisten sekaan raivoisa taisto ja viha. Yksi puhe vaihtui lukuisiin murteisiin, ja maa tuli täyteen moninaisia heimoja ja kuninkaita.”


Patriarkka kertoo parhaansa mukaan vielä kuninkaista Baabelin tornin tuhon jälkeen, mainitsen heidän joukossaan myös Melkisedekin, jonka kaupunki tunnetaan Jerusalemina. Hän käyttää lähteenä Ensimmäistä Mooseksen kirjaa – jos muitakin lähteitä on, en kykene niitä nimeämään.

LUKU 32
Theofilus tekee tässä selkoa kansojen jakautumisesta tulvan jälkeen. Lisäksi hän ohimennen torjuu aikalaistensa näkemyksen pyöreästä maasta. Tarkoittaako hän tällä palloa, vai sitä, että tunnettu maailma olisi ympyrän muotoinen. Tällä hän viittaa todennäköisesti Hekataios Miletoslaisen näkemykseen (tai johonkin vastaavaan), jossa Eurooppa, Afrikka ja Aasia muodostavat pyöreän maan, jota ympäröi rengasmainen valtameri (Okeanus). Theo torjuu myös kuutiomaisen maan idean. Ajattelin ensin itse, että patriarkka torjuu tässä pallon muotoisesta maast, mutta tätä Theofilus ei todennäköisesti tarkoita (tosin hän varmaan olisi vastustanut myös maapallo-mallia). Hekataioksen karttaa voi käydä ihailemassa wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hekataios_Miletoslainen tai laittamalla vaikkapa Googlen kuvahakuun nimen ”Hecataeus”.

LUKU 33
Theo tiedustelee, kuka antiikin ajan tietäjistä, runoilijoista ja historioitsijoista voisi todella näistä asioista kertoa, kun ovat paljon myöhemmin syntyneet? Sen sijaan nämä kertovat jumalista, jotka ovat nuorempia kuin vanhimmat kaupungit, muinaiset kuninkaat, sodat ja kansakunnat. Egyptiläisten ja kaldealaisten tosin olisi (vanhimpina kansakunnista) pitänyt pystyä tämä kertomaan, jos olisivat kertoneet sen puhtaassa hengessä, totuuden mukaan. Täten on nyt kuitenkin käynyt niin, että vain kristityillä yksin on hallussaan totuus, siinä määrin kuin olemme Pyhän Hengen opettamia, joka puhui profeettojen kautta. Theofiluksen olisi ehkä hyvä mainita tässä yhteydessä myös juutalaiset, kun on juuri lukenut pitkiä pätkiä heidän pyhiä kirjoituksiaan, mutta hän jättää mainitsematta heidät.

LUKU 34
Patriarkka kehottaa Autolykusta tutkimaan muitakin pyhiä kirjoituksia, verratakseen sitä, mitä kristityt sanovat, siihen mitä muut ovat sanoneet – näin voi Autolykus tulla tuntemaan totuuden. Nuo, joita jumaliksi nyt kutustaan, voidaan havaita ihmisiksi, jotka aikoinaan elivät ihmisten joukossa. Näistä veistettyjä kuvia tietämättömät massa yhä palvelevat, torjuen kaikkeuden luojan ja tekijän, joka pitää kaikkea yllä elämän henkäyksellä. Jumala, ihmiskunnan isä ja kaikkeuden luoja, ei hyönnyt ihmiskuntaa, vaan antoi lain ja lähetti profeetat julistamaan ja opettamaan, jotta kukin meistä heräisi ja ymmärtäisi, että on vain yksi Jumala. Nämä opettavat myös meitä pidättäytymään laittomasta kuvainpalvonnasta, aviorikoksista, murhasta, haureudesta, varkauksista, paheista, väärästä vannomisesta, vihasta, ja kaikesta itsekurin puutteesta ja epäpuhtaudesta. Lopuksi Theofilus vielä siteeraa Jeesusta, lisäten että mitä ihminen ei tahdo itselleen tehtävän, sitä ei pidä hänen muille tekemän. Joka oikein tekee, katsotaan arvolliseksi pakenemaan ikuista rangaistusta, ja saamaan Jumalalta ikuisen elämän.

LUKU 35
Seuraavaksi tulee pitkä lista sitaatteja eripuolilta Vanhaa testamenttia. Theofilus kertoo pyhän lain opettavan, ettei mitään muuta saa palvoa kuin elävää Jumalaa, jota on palveltava sydämen pyhyydessä ja vilpittömässä tarkoituksessa. Lisäksi hän toistamiseen varoittaa synneistä, joita jo yllä on listattu. Siteerattuja raamatunkohtia ovat Snl. 4:25, 5. Moos. 4:19, Jes. 42:5, 45:12. 40:28, Jer. 10:12-13, 51:17-18 ja Habakuk 2:18. Samaa totuutta Theo sanoo muidenkin profeettain puhuneen. Enempää ei ole tarpeen sanoa, profeettojahan voi kuka tahansa halutessaan lukea. Patriarkka mainitsee vielä profeettojen olleen oppimattomia, lukutaidottomia heprealaisia lammaspaimenia, mikä on kyllä aikamoista liioittelua; jotkut profeetat kenties olivat, mutta että kaikki – ei missään nimessä!

LUKU 36
Sitten seuraa todella pitkä sitaatti Sibyllalta, jonka Theofilus sanoo olleen profeetta kreikkalaisille, ja muillekin kansoille. Summaan lyhyesti mitä Sibylla kertoo:

On vain yksi Jumala, kaikkitietävä, joka on laittanut Henkensä kaikkeen luomakuntaan, myös oppaaksi ihmisille. Tämä Jumala, jota ei ole luotu, yksin hallitsee kaikkeutta – häntä eivät kuolevaisten silmät voi nähdä. Häntä yksin on ihmisten palvottava, Hän oli alusta ja pysyy iäti. Mutta tätä Jumalaa eivät ihmiset palvele, vaan antavat lahjoja tuonelan asukeille, uhraten paholaisille. Ihmiset kulkevat eksyksissä pimeydessä – kääntykööt he tieltään ja palvelkoot yhtä Jumalaa.

Kreikkalaisten jumalista sanoo Sibylla näin:

Jos kerran syntyneet myös kuolevat, ei kuolevainen voi tuottaa jumalaa. On yksi luoja, joka on tehnyt maan ja taivaat ja kaikki niiden asukkaat. Ihminen on Jumalan kuva, jolle tämä on antanut vallan luomakunnassa. Vaan ihminen tuottaa itselleen turmion, palvoessaan eläimiä jumalina. Lisäksi he uskovat jumalten himoitsevan heidän karjaansa, tai astioitansa. Sen sijaan että nämä jumalat asuisivat taivaissa, ovat ne maan päällä matojen ruokana. Kuvainpalvonta ja siihen liittyvät asiat ovat kaikki tyyni kelvotonta. Vieläpä johtavat nämä jumalat ihmisiä harhaan, myrkky vuotaa niiden suista. Vaan tosi Jumala, jota ihmiset eivät palvo, antaa kaiken hyvän heille. Kerran on tuleva tuomio, ja tuli, jossa väärintekijät päivittäin palavat. Vaan Jumalaa kunnioittavia odottaa hyvä osa.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä nimenomainen teksti Sibyllalta säilynyt, tai viitataanko siihen jossain toisessa historiallisessa lähteessä. Se on tosin niin hyvin yhtäpitävä varhaisten kristittyjen ja Theofiluksen omien tekstien kanssa, jolloin herää kysymys, onko joku mennyt laittamaan sanoja oraakkelin suuhun. En uskalla sanoa mitään suuntaan enkä toiseen, ennen kuin tiedän asiasta enemmän. Theofilukselle tämä on kuitenkin ihan faktaa, ja hän ilmeisesti olettaa Autolykuksenkin tuntevan Sibyllan puheet, tai ainakin hyväksyvän ne ilman vastaväitettä.

LUKU 37
Jo edellisen luvun lopussa patriarkka mainitsee myös kreikkalaisten runoilijoiden varoittaneen jumalattomien tuomiosta. Hän siteeraa sanojensa tueksi Aiskylusta, Pindaria, Euripidesta, Arkilokusta, Dionysiusta, Simonidesta ja Sofoklesta. Näin runoilijat, vaikkakin paljon profeettoja myöhempiä, vahvistavat profeettojen sanat.

LUKU 38
Theofilus siteeraa vielä raamattua; Mal. 4:1, Jes. 30:30, Snl. 3:8 ja Hosea 14:9, osoittaen jälleen, että VT on hänen käytettävissään, ja hän tuntee sen kirjoitukset. Lisäksi hän kykenee myös siteeraamaan Sibyllaa, Timoklesta ja Homerosta; hän tuntee sekä heprealaisten että kreikkalaisten auktoriteetit, ja sanoo niiden pitävän yhtä siinä, mitä tulee tuomioon ja myös Jumalan varjelukseen. Lisäksi opissaan jumalten ykseydestä ovat kreikkalaiset päässeet lähelle totuutta. Kreikkalaisten kirjoitukset Autolykus kyllä hyvin tuntee. Theofilus kehottaa häntä vielä kerran tutkimaan asioita tarkasti, etsimään Jumalan viisautta ja tekemään hyviä töitä, jotka Jumalaa miellyttävät – lisäksi hänen on hyvä tavata Theofilusta usein, jotta Autolykus voisi (patriarkan kautta) kuulla elävän äänen ja löytää totuuden. Toinen kirja päättyy tähän kehotukseen.

Patriarkka Theofilus on todella lukenut tapaus – paitsi että hän tuntee pyhät kirjoitukset, kykenee hän siteeraamaan vaikka kymmentä kreikkalaista ajattelijaa, ja keskustelemaan näiden ajatuksista kuulijansa kanssa. Hän on varmasti vertainen vastustaja kelle hyvänsä kreikkalaiselle oppineelle! Lukija alkaa aavistelemaan, että Autolykus on kohtaamassa voittajansa, ja tappionsa kautta paradoksaalisesti voittamassa omakseen tulevaa maailmaa. Kukaties näin on. Theofilus kirjoitti Autolykukselle vielä kolmannenkin teoksen, joka ei onnekseni ole aivan yhtä pitkä, kuin kirja 2.
JHK
 

Re: Varhaisten kristittyjen kirjoituksia osa 3 - Theofilus 2

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 12. Kesä 2015 08:33

Kiitos tästä.

Teofiluksella näköjään jatkuu hyvät argumentit myös tässä :)

Tämä mm oli huomion arvoista:

LUKU 29
Aikanaan siis Aatami yhtyi Eevaan, ja heille syntyivät Kain ja Abel. Saatana, joka ei ollut onnistunut ihmisiä surmaamaan, näki heille syntyvän lapisa. Vieläpä oli Abel vanhurskaskin. Niin paholainen vaikutti Kainin sydämessä sen, että tämä surmasi veljensä – niin tuli kuolema maailmaan. Jumala tahtoi suoda Kainille saman katumuksen, jonka oli suonut myös Aatamille, niinpä hän kysyi Kainilta: ”missä on veljesi Abel?” Tähän ei Kain kuitenkaan vastannut tyydyttävästi, ja sai sitten osakseen Jumalan vihan.



Tietysti Jumala tiesi missä Abel on, Hänellä täytyi olla joku syy kysyä tätä ja syy olikin armo! Herra vielä halusi tässäkin vaiheessa tarjota mahdollisuuden armahdukseen.

LUKU 6
Toisaalta Hesidos tavallaan myöntää aineen aina olleen, ja maailman syntyneen itsestään – jos kaaos ja aine olivat ennen kaikkea muuta, niin mistä ne tulivat?


Hehe tämä argumentti, jota itsekkin käytän vielä tänään Big Bangiä vastaan on näköjään jo keksitty aikaisemminkin. Yhtäkaikki tuo on tainnut olla yhtä hankala pala jo antiikin aikoina vastata kuin tänäänkin niille jotka eivät usko luomiseen. Tämä on jo siis klassikko.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 35 vierailijaa

cron