Jokainen nöyrtyköön asemaansa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jokainen nöyrtyköön asemaansa

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 11. Kesä 2015 12:11

Eilen ollessani uimahallin pesuhuoneessa katselin seinässä olevia laattoja, ja Jumala alkoi puhumaan minulle.

"Katso näitä laattoja, kuinka hyvässä järjestyksessä ne ovat. Minä olen laittanut ihmislasten sydämiin halun tähän järjestykseen ja kauneuteen. Jokainen laatta on omalla paikallansa, täyttäen omaa tehtäväänsä. Ei yksikään niistä ajattele olevansa toistansa kelvollisempi tai kelvottomampi. Ei yksikään pidä itseään toista parempana, vaikka olisikin korkeammalla tai kooltansa suurempi. Eikä suihku ajattele olevansa jalompi kuin hana, vaikka se on koroitettu korkealle ylös, eikä myöskään hana surkuttele asemaansa sen vuoksi. Toinen antaa veden ihmisten pesua varten, toinen antaa veden saunakiukaalle heitettäväksi. Molemmat tuottavat puhdistuksen omalla tavallansa.

Näin on myös Minun seurakunnassani oleva. Jokainen nöyrtyköön siihen asemaan, johon Minä olen hänet asettanut.

Ylhäinen nöyrtyköön asemaansa pelolla.
Alhainen nöyrtyköön asemaansa ilolla.
Suuri nöyrtyköön asemaansa vavistuksella.
Pieni nöyrtyköön asemaansa kiitoksella.

Minä en tuomitse ja palkitse teitä aseman mukaan, sillä Minä itse jaan ne kenelle tahdon. Minä tuomitsen ja palkitsen uskollisuuden mukaan. Älkää siis nurisko asemastanne älkääkä kadehtiko toisianne. Älkää ylpeilkö, älkääkä katsoko toisia alaspäin. Jokainen keskittyköön oman asemansa hoitamiseen uskollisesti ja kuuliaisesti, ja pitäköön sitä suurena armona ja ilona, että saatte palvella Elämän Herraa."

Koetelkaa, ja pitäkää se mikä hyvää on.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Jokainen nöyrtyköön asemaansa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 12. Kesä 2015 08:38

En näe tuossa mitään sanan vastaista , niinhän se on että joka on orjana kutsuttu tyytyköön osaansa ja joka ylähisenä tyytyköön osaansa.

Samanarvoisia ruumiinjäseniä me kaikki olemme Jeesuksen ruumiissa. Eihän silmä voi sanoa varpaalle , sinua ei tarvita.

Myös pitäisi olla niin , että yhden ruumiinosan kipu ja paha olo vaikuttaa muuhunkin ruumiiseen, mutta myötä eläminen tuntuu väistyvän nykyään tuomion himossa.

Tätä voi testata kun seuraavaksi lyö varpaan kiveen, varmasti vaikuttaa koko ruumiiseen :).
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron