En ole koskaan ollut kovin voimakkaasti ekumeniaa vastaan. Jonkin verran sitä vastustavia kirjoituksia olen kyllä lukenut, mutta itselleni on pitkään ollut oikeastaan mysteeri, mitä ekumenia itse asiassa on. Koska en ole perehtynyt asiaan, en ole ottanut hirveästi kantaakaan. Nyt kohtaamaani lappusta lukiessani etenkin loppupuolella kiinnitin huomiota joihinkin asioihin, joista en itse ole samaa mieltä, ja joiden perusteella en myöskään tällä hetkellä koe voivani sanoa itseäni ekumenian kannattajaksi.
Lappunen alkaa (suokaa anteeksi, jos sitaatit eivät ole 100% tarkkoja, kirjoitin ne kännykällä ottamani valokuvan pohjalta):
KRISTITYT YHDESSÄ
Ekumenian tavoite on Kristuksen kirkon näkyvä ykseys ja kristittyjen yhteinen todistus ja palvelu.
Tämän pystyisin itsekin täysin allekirjoittamaan. Itsekin haluan pyrkiä nimenomaan Kristuksen kirkon (tai seurakunnan, kuten itse mieluummin puhun) näkyvään ykseyteen ja kristittyjen ykseyteen, mutta en kristillisten kirkkojen ykseyteen tai kirkkofuusioihin.
YHTEINEN USKO
Tunnustamme Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan. Uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Tässäkään ei minulla ole suuremmin moitittavaa. Jeesuksen aseman ja kolmipersoonaisen Jumalan ottaminen lähtökohdaksi ei sinänsä ole minusta huono valinta – vaikka tunnustan, että en toistaiseksi osaa perustella, miksi juuri nuo asiat olisivat ne tärkeimmät ykseyspyrkimyksissämme. Miksi juuri nuo asiat olisivat ne luovuttamattomat totuudet, joista ei tingitä, mutta vaikka erilaista kastekäsitystä voitaisiin katsoa läpi sormien? Tähän kysymykseen, mikä on luovuttamatonta, missä taas sallitaan ajatuksenvapaus, ei kukaan ole vielä kyennyt minulle tyydyttävästi vastaamaan.
KUNNIOITUS
Kunnioitamme kirkkojen erilaisia rukous- ja jumalanpalvelusperinteitä sekä uskonelämän eri muotoja. Ekumenia ei edellytä, että pitäisimme kaikkea toistemme perinteissä oikeana oppina.
Tämänkin periaatteessa voisin allekirjoittaa, tosin joudumme palaamaan taas edellisessä kohdassa esittämääni kysymykseen. Mitä jos kirkkojen perinteisiin sisältyy vaikkapa selkeästi Raamatun vastaisia aineksia? Toiselta kantilta toisaalta voidaan kysyä, miten muka voisimme vaatia, että kaikkien seurakunnallisten ja hengellisen elämän harjoittamiseen liittyvien käytäntöjen tulisi olla täysin identtisiä, jotta voisimme harjoittaa ykseyttä?
LUOTTAMUS
Luotamme siihen, että Jeesuksen rukous ykseyden puolesta on vahvempi kuin kristittyjen hajaannus. Se rakentaa luottamusta ja avoimuutta välillemme.
Jeesuksen rukous on paitsi vahva, myös innoittava ja suunnannäyttäjä, ainakin minun mielestäni. Siitä käy ilmi, että Jumalan tahto on, että olisimme täydellisesti yksi. Jeesus ei myöskään mielestäni tullut rukoilleeksi jotenkin mahdotonta asiaa – Jumalalle on todellakin mahdollista saattaa seurakuntansa jälleen yhdeksi. Meidän on turvallista luottaa Jumalaan.
VUOROPUHELU
Opimme ymmärtämään toisiamme, kun käymme tasaveroista vuoropuhelua. Opimme tuntemaan paremmin myös omaa perinnettämme.
Tästäkin olen samaa mieltä. Näen sen, että erimieliset kristityt keskustelevat toistensa kanssa sivistyneesti ja ystävällisesti, hyvänä asiana. Keskustelu voi todellaa avata jotain täysin uutta: virheelliset käsitykset vastapuolesta voivat oieta, ja samoin voimme hahmottaa paremmin sitä, mikä meitä erottaa ja mikä yhdistää. Keskustelu on omalta osaltaan oivaa (vaikkakaan ei mielestäni yksinään riittävää) lähdemateriaalia käsityksen muodostamiseen toisesta.
JOHTAJAT
Kunnioitamme kirkkojemme johtajia ja sitoudumme yhteistyöhön heidän kanssaan. Heidän tehtävänsä on edistää hyviä suhteita yhteisöjemme välillä.
Tässä kohtaa näkemykseni menee ristiin näiden Ekumenian hyvien tapojen kanssa. En kuulu mihinkään, mitä pitäisin kirkkona, joten minulla ei sinänsä ole ketään, jota voisin kunnioittaa ja jonka kanssa voisin sitoutua yhteistyöhön. Koen toistaiseksi kuuluvani paikalliseen kristittyjen joukkoon, joka on eräänlaisessa poikkeustilassa: koen nimittäin, että sillä ei ole tällä hetkellä lainkaan tarkoituksenmukaisia johtajia. Tätä uskomustani sopii koetella.
En haluaisi myöskään sitoutua yhteistyöhön kenenkään kanssa vain siksi, että tämä sattuu olemaan jonkin kirkon johtaja. Jos tuo johtaja alkaa toimia kristinuskon vastaisesti, en halua olla yhteistyössä hänen kanssaan. Toki olen sinänsä valmis katsomaan aika paljon läpi sormien. Mutta jossain se raja kulkee, vaikka en sitä osaakaan tarkasti määritellä.
Kunnioitan kyllä kirkkojen johtajia, mutta en halua rajata vain heidän tehtäväkseen edistää hyviä suhteita yhteisöjen välillä. En myöskään ainakaan pitkällä tähtäimellä halua pyrkiä nimenomaan kirkkojen välisiin hyviin suhteisiin tai yhteyteen, vaan kristittyjen hyviin suhteisiin ja yhteyteen. Näen nuo kaksi joiltain osin eri asioina.
Johtajiin tai kirkkoihin luottaminen voi pahimmassa tapauksessa mielestäni olla suurenakin jarruna todelliselle Jumalan seurakunnan yhdentymiselle. Tähän problematiikkaan palataan myöhemmin vielä uudelleen.
MAAILMANLAAJUINEN
Kuulumme maailmanlaajuiseen kristilliseen yhteisöön. Toimimme oikeudenmukaisuuden, rauhan, sovinnon ja luomakunnan eheyden puolesta kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa.
Tämä on sinänsä minusta ihan ok, mutta pitää tarkentaa paria asiaa.
Ensinnäkään en itse koe, että kaikki välineet kelpaavat oikeudenmukaisuuden, rauhan, sovinnon ja luomakunnan eheyden puolesta toimimiseen. Itselleni epäsopivaksi välineeksi näen ainakin lainsäädännön ja pakottamisen. Mutta kristittynä haluan kyllä olla noiden mainittujen asioiden puolustaja ja puhua niistä totuutta.
Toiseksi minusta tässä kohdassa on hieman ikävä kaiku (se saattaa olla omaakin tulkintaani), että noihin "hyvän tahdon ihmisiin" voitaisiin sijoittaa myös muita kuin kristittyjä. Minun mielestäni kristittyjen ykseyden puolesta toimimiseen ei tule sekoittaa toisia uskontoja. Toki sinänsä voinemme tehdä jonkinlaista yhteistyötä toisiin uskontoihin kuuluvien kanssa, mutta se kuulunee tyystin muuhun sektoriin kuin mistä tässä on kyse.
PAIKALLINEN
Annamme yhteisen ja uskottavan kristillisen todistuksen, kun opimme tuntemaan ja hyväksymme toinen toisemme. Saman paikkakunnan seurakuntien yhteistyö on näkyvä merkki kristittyjen yhteydestä.
Tässä ollaan ehkä mielestäni vähän hakoteillä. Meidän tulee toki hyväksyä toinen toisemme ihmisinä – ja tapauksen vaatiessa – myös kristittyinä, mutta tässäkin voimme tehdä suurta hallaa, jos alamme hyväksyä toisiamme totuuden kustannuksella. Edelleenkään en kuitenkaan osaa määritellä, mikä on tuo tosiasiain joukko, josta emme voi luistaa.
Minulle on ainakin toistaiseksi vieras ajatus, että samalla paikkakunnalla voisi olla useita todellisia Jumalan seurakuntia. Ainakin nykymallin mukainen järjestys, jossa on monien eri oppien mukaan perustettuja yhteisöjä erilaisine nimikyltteineen, on minusta aika selkeästi Raamatun vastainen. Painopisteen ei mielestäni tulisi olla siinä, että olemassaolevat hajaannuksen hedelminä syntyneet yhteisöt tekevät yhteistyötä, vaan siinä, että paikalliset kristityt ihmiset alkaisivat tehdä yhteistyötä ja löytäisivät syvemmän yhteyden keskenään.
KYLLÄ EVANKELIUMIN JULISTAMISELLE – EI KÄÄNNYTTÄMISELLE
Iloitsemme siitä, että jokainen kristillinen yhteisö julistaa evankeliumia. Siinä ei saa kuitenkaan pyrkiä heikentämään tai katkaisemaan yksilön siteitä omaan kirkkoonsa.
Olen toki iloinen evankeliumin julistamisesta, mutta toisen virkkeen kanssa olen rankasti eri mieltä. Minun mielestäni on sangen epätoimiva ajatus, että emme saisi toimia sen hyväksi, että yksilön siteet omaan kirkkoonsa katkeaisivat. Jos yksilön lähtö omasta kirkostaan ei ole toivottavaa, mitä vaihtoehtoja jää saavuttaa todellinen ykseys? Minä näkisin vain yhden: kirkkofuusiot, joissa neuvottelujen tuloksina ehkä saataisiin muodostettua uusi "superkirkko", johon kaikki sen muodostaneiden kirkkojen jäsenet sitten kuuluisivat. Onko kuitenkaan suurtakaan toivoa siitä, että olemassaolevia ei-toivotun kehityksen tuloksia yhdistelemällä saisimme aikaan Jumalan seurakunnan? Jos kristittyjen tulee pysyä omissa kirkoissaan, vaihtoehtoina lienee joko superkirkko tai hajaannuksen jatkuminen.
Itse olen toistaiseksi nähnyt ykseyden saavuttamiseksi parhaana vaihtoehtona sen, että kun seurakunnan ykseys kirkastuu kristityille, he hylkäävät tunnustuskunnat ja jatkavat kantaen ainoastaan kristityn nimeä. En väitä, että tämä ajatukseni olisi Jumalan inspiroima, sitä saa kyseenalaistaa. En myöskään väitä, että omaisin täydellisen tiedon siitä, mitkä askelet tulee ottaa, jotta ykseys saavutettaisiin. Kirkko- ja tunnustuskunnat näen kuitenkin toistaiseksi asioina, jotka tulee lopulta hylätä, jotta tuo tavoite voidaan puhtaana saavuttaa.
OIKEA TIETO JA HYVÄ TODISTUS
Sitoudumme antamaan totuudenmukaista tietoa toisistamme. Emme hyväksy julistusta tai tiedostusta, joka korostaa oman yhteisön ihannekuvaa ja antaa toisista kielteisen kuvan. Sitoudumme puhumaan hyvää toisistamme.
Totuudenmukaisen tiedon antaminen toisistamme on erittäin tärkeää, niin tärkeää etten tässä osanne sitä kyllin korostaa. Aivan liian usein kritisoimme toisiamme olkiukoilla nostaen enemmän epäkohtia esille itse luomastamme kuvasta kuin todellisuudesta.
Mielestäni ei kuitenkaan ole hyvä sanoa, että toisista ei saisi antaa kielteistä kuvaa tai että toisista tulisi puhua vain hyvää. Enemmänkin tulisi pyrkiä puhumaan totta. Tämän on nimenomaan hyvä olla pyrkimys, sillä tuskin kukaan pystyy puhumaan vain täydellisesti totta koskaan hairahtamatta. Sen sijaan, että puhuisimme vain hyvää toisistamme, meidän tulisi olla rohkeita nostamaan esille asioita, joita pidämme epäkohtina, ja puhumaan avoimesti mielipiteemme julki. Tällainen on minusta mielekkään keskustelun edellytys.