MATHETES
Teoksen koko nimi on Matheteksen kirje Diognetukselle, mutta se kulkee yleensä vain nimellä Mathetes. Kirjoittajasta tai kirjeen vastaanottajasta ei tiedetä oikeastaan yhtään mitään. Mathetes ei todennäköisesti ole edes nimi, vaan nimimerkki. Nimi on kreikkaa ja tarkoittaa ”oppilasta”. Keisari Markus Aureliuksen opettajana toimi Diognetus niminen mies, jolle kirje on ehkä osoitettu, mutta sekin on vain oletus. Kirje on eräänlainen kristinuskon puolustuspuhe, jossa Mathetes esittää argumentteja sekä kristinuskon puolesta, että muita uskontoja vastaan. Tekstityyppi on siis uskonpuolustusta eli apologiaa, jollaista toisinaan osoitettiin esim. Rooman senaatille tai jopa itselleen keisarille; oletus Diognetuksen henkilöllisyydestä on täten periaatteessa ihan mahdollinen. Kirje on ajoitettu välille 130-200 jkr. http://en.wikipedia.org/wiki/Epistle_to_Diognetus luettu 17.5.2015
Lukemani versio teoksesta on englanninkielinen käännös jostakin päin nettiä, joten käännöksen laadusta voi vain arvailla. Kyseessä on käsittääkseni Roberts-Donaldsonin käännös , joka löytyy sekä wikipedia-artikkelin että katolisen New-Advent sivuston yhteydessä, joten pidän tekstiä suhteellisen luotettavana.2 http://www.earlychristianwritings.com/t ... berts.html
Mathetes koostuu 12:a luvusta, jotka aion käydä tässä tekstissä lävitse yksi kerrallaan, käsitellen kunkin luvun aihetta ja siinä havaittuja mielenkiintoisia näkökohtia. Tämä kirjoitus on tarkoitettu yleiseksi esitykseksi, ei syväksi tekstuaaliseksi analyysiksi tai historialliseksi kommentaariksi. Olen lukenut Matheteksen lisäksi myös useimmat muut aikalaisapologiat, ja peilaan tekstin teemoja ja sisältöjä niihin.
LUKU 1
Mathetes osoittaa kirjeensä kunnianarvoisalle Diognetukselle, samaan tapaan kuin Luukaksen evankeliumi on osoitettu kunnianarvoisalle Theofilukselle. Mathetes toteaa Diognetuksen tiedustelleen innokkaasti kristittyjen jumalanpalveluksesta ja uskosta, ja aikoo täten kertoa hänelle näistä asioista. Mathetes julistaa kristittyjen ylenkatsovan maailmaa ja halveksivan kuolemaa, antamatta mitään arvoa niille jumalille joita kreikkalaiset kunnioittavat. He eivät myöskään pidä kiinni juutalaisesta taikauskosta. Mathetes lupaa myös kertoa, mitä asioita kristityt pitävät arvosta, ja selittää, minkä tähden tämä usko on vasta nyt tullut maailmaan, eikä jo kauan sitten. Mathetes kiittelee vielä lopuksi Diognetuksen halua ottaa asioista selvää, ja rukoilee Jumalaa avukseen jotta voisi puhua hyvin.
LUKU 2
Mathetes aloittaa toisen luvun kehottamalla kuulijaansa luopumaan ennakkoluuloistaan ja tottumuksesta, jotka voivat helposti osoittautua pettäviksi. Tämä on sopivaa, sillä Diognetus on ilmaissut kiinnostuksensa kuulla tästä uudesta opista.
Mathetes aloittaa puhumalla jumalankuvia vastaan, kehottaen lukijaa punnitsemaan asiaa ymmärryksellään. Yksi näistä on kiveä, jota tallotaan, toinen on messinkiä, joka ei ole sen kummempaa kuin arkiset astiat. Kolmas niistä on puuta ja lahoaa; neljäs hopeaa, jota täytyy vahtia, ettei sitä varasteta. Viides rautaa jonka ruoste kuluttaa; kuudes on savea, yhtä halpaa kuin muukin savi.
Kaikki näistä ovat katoavaista ainetta, jotka muovataan ihmisvoimin tulella ja raudalla. Ennen kuin ne olivat jumalia, ne olivat jotain muuta. Aine, joka nyt on astia, voisi huomenna olla jumala – ja sama toisinpäin, ne jotka nyt ovat jumalia, voivat huomenna olla astioita; nämä jumalat, jotka ovat vailla elämää, kuuroja, sokeita, tunnottomia, sokeita, ovat katoavaisia. Matheteksen kritiikin kärki suuntautuu näiden aineellisten jumalien katoavaisuutta vastaan. Materiaa ei ole sopivaa pitää Jumaluutena. Kirjoittajan mukaan kreikkalaiset, jotka vihoittelevat kristityille siksi että nämä eivät kunnioita heidän Jumalilleen, halventavat niitä itsekin. Kivisille ja savisille jumalille nimittäin ei aseteta vartijoita, mutta kultaisille ja hopeisille jumalille on asianmukaiset turvatoimet varkaita vastaan.
Lisäksi Matheteksen mukaan palvontamenot joita jumalankuville osoitetaan, ovat halventavia. Kuka järkevä ihminen sallisi palvoa itseään verellä ja suitsukkeilla? Kivi tosin sietää hyvin tällaista palvontaa, se kun on elotonta ja siten myös vailla järkeä ja tuntoa. Täten kreikkalaiset osoittavat, että heidän jumalansa ovat myös näitä ominaisuuksia vailla, kun sietävät moisen palvonnan. Paljon muutakin kirjoittaja voisi sanoa, mutta ilmaisee jättävänsä asian tähän.
Matheteksen kritiikissä kuuluu selvästi vanhan testamentin jumalankuvakritiikki. Erityisesti profeetat käsittelevät vastaavia teemoja jumalankuvien katoavaisuudesta ja niiden palvonnan mielettömyydestä. Pari esimerkkiä Jesajan kirjasta:
”Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette? Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju. Ettekö te tiedä, ettekö kuule, eikö teille ole alusta asti ilmoitettu, ettekö ole maan perustuksista vaaria ottaneet? Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.” Jes. 41:18-21
”Kuka hyvänsä muovatkoon jumalan ja valakoon kuvan, ei se mitään auta. Katso, kaikki sen seuraajat joutuvat häpeään, ja sen sepittäjät ovat vain ihmisiä. Tulkoot kokoon kaikki ja astukoot esiin: vaviskoot ja hävetkööt! Rautaseppä ottaa työaseen ja työskentelee hiilten hehkussa, muodostelee kuvaa vasaralla ja takoo sitä käsivartensa väellä; hänen tulee nälkä, ja voima menee, hän ei saa vettä juodaksensa, ja hän nääntyy. Puuseppä jännittää mittanuoran, kaavailee piirtimellä, vuolee kovertimella, mittailee harpilla ja tekee miehen kuvan, inhimillisen kauneuden mukaan, huoneeseen asumaan. Hän hakkaa itselleen setripuita, hän ottaa rautatammen ja tammen ja kasvattaa ne itselleen vahvoiksi metsän puitten seassa, istuttaa lehtikuusen, ja sade kasvattaa sen suureksi. Se on ihmisillä polttopuuna; hän ottaa sitä lämmitelläkseen, sytyttää uunin ja paistaa leipää, vieläpä veistää siitä jumalan ja kumartaa sitä, tekee siitä jumalankuvan ja lankeaa maahan sen eteen. Osan siitä hän polttaa tulessa, toisen osan ääressä hän syö lihaa, paistaa paistin ja tulee ravituksi; hän myöskin lämmittelee itseänsä ja sanoo: "Hyvä, minun on lämmin, minä näen valkean". Ja lopusta hän tekee jumalan, jumalankuvan, jonka eteen hän lankeaa maahan, jota hän kumartaa ja rukoilee sanoen: "Pelasta minut, sillä sinä olet minun Jumalani". Eivät he tajua, eivät ymmärrä mitään, sillä suljetut ovat heidän silmänsä, niin etteivät he näe, ja heidän sydämensä, niin etteivät he käsitä. Ei tule heidän mieleensä, ei ole heillä järkeä eikä ymmärrystä, että sanoisivat: "Osan siitä olen polttanut tulessa, olen paistanut sen hiilillä leipää, paistanut lihaa ja syönyt; tekisinkö tähteestä kauhistuksen, lankeaisinko maahan puupölkyn eteen!"” Jes. 44 10-19
Myös muut varhaiset apologeetat ottivat kantaa Jumalankuviin, joiden palvonta oli tuohon aikaan laajalti levinnyttä, arkista ja hyväksyttävää. Kristityt joutuivat useaan otteeseen selittämään kantaansa näihin jumaliin ja perustelemaan, minkä tähden he eivät niitä kunnioittaneet. Matheteksen linja on torjua niiden jumaluus niiden katoavaisuuden ja niiden palvonnan alhaisuuden tähden. Mathetes edustaa selvästi valistunutta, filosofista maailmankuvaa, johon kristinusko tuona aikana sopi ilmeisen hyvin. Monet varhaiset kristinuskon puolustajat olivat selvästi oppineita filosofian suhteen – kukaties entisiä filosofeja, jotka olivat vaihtaneet filosofien opetuksen profeettojen ja apostolien kirjoituksiin, mutta eivät unohtaneet sitä, mikä alkujaan veti heidät filosofian pariin – rakkautta ymmärrykseen ja viisauteen. Nykyihmisen on helppoa tavoittaa kuvanpalvonnan järjettömät ja halventavat ulottuvuudet, mutta vanhan maailman aikaan asia ei suinkaan ollut näin yksiselitteinen. Luojan erottaminen luodusta tekee aineen palvomisen mielettömäksi – jos taas aine olisi olemassa ilman luojaa, voisi sillä hyvinkin olla jumalallisia ulottuvuuksia. Perinteisten ”pakanauskontojen” jumaluuksien voisi argumentoida syntyneen alkujaan luonnonvoimien palvonnasta; luonnonvoimien, joihin on ajan kanssa liitetty inhimillisiä ominaisuuksia tarujen ja pyhän tradition muodossa.
LUKU 3
Seuraavaksi ”Oppilas” käsittelee kristittyjen suhdetta juutalaisiin. Hän toteaa että kristityt eivät noudata juutalaisten jumalanpalvelusmenoja. Juutalaiset ovat toki oikeassa siinä että torjuvat luvun 2 kivijumalat, mutta lankeavat siinä erheeseen että uhraavat Jumalalle samaan tapaan kuin kreikkalaiset patsaille – Jumala ei näet sellaista palvelusta tarvitse. Hän joka teki taivaan ja maan, ja kaiken mitä niissä on, ja antaa ihmisille kaiken mitä tarvitsemme, ei itse tarvitse mitään. Täten veri ja savu ja polttouhrit ovat tarpeettomia, ja sellaisten uhraaminen on Matheteksen mielestä raskas erehdys.
Seuraavassa luvussa on lisää kristittyjen ja juutalaisten ongelmallisesta suhteesta toisiinsa. Kristityt, jotka uskovat Mooseksen lain uhrijärjestyksen loppuneen Jumalan pojan uhraukseen, suhtautuvat luonnollisesti torjuen juutalaisten uhreihin. Mathetes jättää sanomatta sen, että uhrijärjestelmä on kuitenkin Jumalan asettama, jolloin osa siitä mitä hän kirjoittaa voidaan tulkita erheelliseksi kritiikiksi Jumalaa itseään kohtaan. On vaikea sanoa, mikä Matheteksen näkemys vanhasta liitosta ja vanhasta testamentista ylipäänsä on. Juutalaisten ja kristittyjen välinen suhde muuttui jo varhain erittäin ongelmalliseksi, ja kaikenlaisiin ylilyönteihin sorruttiin puolin ja toisin. Matheteksen tekstissä voidaan nähdä uskon juutalaisista juurista vieraantumisen ja kahden uskonnon välisen vihanpidon aiheuttamaa juutalaisvastaisuutta, joka saa hänet tulkitsemaan juutalaisten toimia liian kärkevästi.
Kun juutalaiset synagogat yksi toisensa jälkeen potkivat kristityt pihalle, heidän juutalainen identiteettinsä vaihtui kristityn identiteetiksi. Kun suurin osa käännynnäisiä oli lisäksi muista kansoista, eikä heidän päälleen sopinut asettaa Mooseksen lain iestä (Apt. 15.), kristinusko vieraantui juutalaisten maailmankuvasta, jonka pohjalta se oli syntynyt. Lisäksi asenteet puolin ja toisin kehittyivät erittäin huonoon suuntaan. Huomattava määrä varhaista kristillistä kirjallisuutta on suunnattu juutalaisia vastaan, ei sen tähden että varhaiset kristityt olisivat olleet palavia antisemiittejä, vaan vastakkainasettelun ja uskontojen välisen väittelyn luomasta pakosta – asioihin piti ottaa kantaa, ja omaa identiteettiä oli sekä rakennettava että puolustettava. Tällöin kristityt joutuivat määrittelemään itsensä suhteessa kreikkalaisiin ja juutalaisiin. Paikoin tämä kirjoittelu saa erittäin negatiivisia sävyjä, joita voi havaita myös Matheteksessa.
LUKU 4
Mathetes jatkaa juutalaisen uskonnon erheiden ruotimista. Ruokasäädökset, sapattiin liittyvä taikausko, ympärileikkauksesta kerskaaminen, uudet kuut ja paastot ovat kaikki tyyni naurettavaa ja halpa-arvoista. Mathetes ei näe mieltä ruokasäädöksissä, todennäköisesti muistaen Paavalin kirjeiden opetukset, esim. Kaikki on puhdasta puhtaille (Tiit. 1:15) ja Mikään ei ole itsessään epäpuhdasta (Room.14:14). Hän jatkaa juutalaisten tekevän pahoin, kun kieltävät tekemästä sapattina hyvää. Ajatus siitä, että ympärileikkaus tekisi ihmisen paremmaksi, on naurettava. Juutalaisten juhla-aikojen viettäminen, tähtien ja kuun tarkkailu on kaikki tyyni hänelle hullutusta. (Gal.4:10 ?) Kristityt pidättäytyvät sekä juutalaisten että kreikkalaisten erheistä ja turhuuksista jumalanpalveluksessaan. Lopuksi Mathetes lausuu arvoituksellisesti, ettei kristittyjen jumalanpalveluksen mysteerejä voi oppia keneltäkään kuolevaiselta.
Kaikki Matheteksen tässä esittämät näkemykset ovat kristinuskon ydintotuuksien mukaisia, mutta ne on ilmaistu erittäin jyrkästi. Jo Jeesus kritisoi juutalaisten oppineiden tiukkaa sapatintulkintaa, ruokasäädöksiä ei koskaan ole pidetty sitovina kristityille, kuten ei myöskään juhla-aikoja tai ympärileikkausta. Siinä missä apostolien näkökulma oli se, että nämä asiat ovat Jumalan asettama taakka (Apt.15: 10), josta nyt on vapauduttu, Matheteksen tulkinta puolestaan on, että ne ovat erheellistä jumalanpalvelusta joka puhuu noudattajiensa hengellisestä sokeudesta tai typeryydestä. Käytännön opin kannalta lopputulos on täsmälleen sama, mutta tapa jolla asia ilmaistaan, on tykkänään toisenlainen. Toisaalta tämä ei oman aikansa kontekstissa ole lainkaan erikoista, apostolit olivat juutalaisia, Mathetes ei ole. Apostoleille juutalaiset olivat heidän omaa kansaansa, joka ei ymmärtänyt ottaa vastaan messiasta – Mathetekselle juutalaiset ovat kristinuskon vastustajia ja pilkkaajia, jotka kerskailevat niillä asioilla, jotka apostolit kirjeissään tuomitsevat; ympärileikkauksella ja lailla.
LUKU 5
Nyt Mathetes pääsee vihdoin puhumaan kristityistä. Kristityt ovat kansa, jota ei luonnehdi mikään maa, kieli tai tavat. Heillä ei ole omia kaupunkeja, ei omaa puheenpartta, tai mitään muutakaan yksittäistä erottavaa tekijää. He asuvat sekä kreikkalaisten että barbaarien kaupungeissa, oman osansa mukaan, noudattaen paikkakuntansa tapoja ruuassa, vaatteissa ja muussa tavanomaisessa. He ovat kotona kaikkialla, mutta kuitenkin muukalaisia maan päällä (Hebr. 11:13). He menevät naimisiin kuten kaikki muutkin, mutta eivät tuhoa omia jälkeläisiään – tässä voi halutessaan nähdä kristillisen Pro-Life sanoman syvät juuret. Itse asiassa myös toinen varhainen kristillinen dokumentti, Didakhe, ilmaisee tämän saman ajatuksen. Tämä erottaa kristityt muista kansoista, jotka tällaista ilmeisesti harjoittivat. Olen kuullut useammasta lähteestä kerrottavan että kristityt adoptoivat lapsia, jotka kreikkalaiset tai roomalaiset jättivät kaatopaikoille kuolemaan ajan tavan mukaan.
Mathetes jatkaa kertomalla että kristittyjen pöydät ovat yhteisiä, mutta eivät vuoteet – siveys oli alusta asti tärkeässä roolissa kristillisessä etiikassa. Kristityt ovat lihassa, mutta eivät elä lihan mukaan (2.Kor.10:3), he elävät elämänsä maan päällä mutta ovat taivaan kansalaisia (Fil.3:20). He noudattavat määrättyjä lakeja, mutta tekevät enemmän kuin laki vaatii, he rakastavat kaikkia ja ovat kaikkien vainoamia, he ovat tuntemattomia ja tuomittuja; heidät surmataan ja herätetään jälleen elämään. He ovat köyhiä, mutta tekevät monet rikkaiksi – heillä ei ole mitään, mutta he omistavat kaiken (2.Kor. 6:10). kristittyjä herjataan mutta he siunaavat, he tekevät hyvää mutta heitä rangaistaan pahantekijöinä – kun heitä rangaistaan, he iloitsevat. Mathetes esittää näissä paradoksaalisissa lausahduksissa kristillisen moraalin ja elämänasenteen. Huomattava osa tämän luvun sisällöstä on viittausta toiseen korinttolaiskirjeeseen, joka on ilmeisesti erittäin rakas kirjoittajalle. Lopuksi Mathetes esittää saman huomion kuin muutkin kristilliset apologeetat: kristittyjä vihataan, mutta vihalle ei usein löydy mitään konkreettista syytä. Varhaisten apologeettain tekstit muistuttavat huomattavasti toisiaan ja erityisesti Mathetesta – on mahdollista että tämä nimenomainen teksti on ollut aikanaan hyvin tunnettu, ja toiminut lähdemateriaalina ja mallikappaleena myöhemmille uskonpuolustajille.
LUKU 6
Mitä sielu on ruumille, sitä kristityt ovat maailmalle. Sielu on jakautunut kaikkialle ruumiiseen, samoin kristityt on siroteltu ympäri kaikkia maailman kaupunkeja – sielu asuu ruumissa, mutta ei ole ruumis. Kristityt ovat maailmassa, mutta eivät maailmasta. Mathetes toteaa että liha viha sielua (1.Piet.2:11), mutta sielu rakastaa lihaa joka sitä vihaa – samoin kuin kristityt rakastavat maailman asukkaita, jotka vihaavat heitä. kreikkalaisittain ilmaisten hän toteaa sielun olevan ruumiin vanki, joka kuitenkin pitää yllä ruumista, samoin kuin kristityt ovat maailmassa kuin vankilassa, kuitenkin pitäen maailmaa yllä (maan suola). Matheteksen mukaan sielu, joka kärsii ruuan puutetta, paranee (asketismia?). Samoin kristityt tulevat lukuisammiksi kärsiessään. Jumala on heidät tähän asettanut, eivätkä he saa hylätä osaansa.
Matheteksen tekstissä on nähtävissä filosofien ja kreikkalaisten epäluulo ruumista ja sen nautintoja kohtaan – myös raamattu varoittaa lihasta ja sen himoista. Nämä asenteet ja opetukset luovat aikanaan pohjan kristilliselle asketismille ja sittemmin luostareille. Todennäköisesti apostolit eivät tarkoittaneet opetuksiaan lihasta ja sen himoista ymmärrettävän aivan niin jyrkästi kuin ne kreikkalaisten riveissä myöhemmin tulkittiin. Matheteksen käsitys sielusta on lähempänä kreikkalaisten tulkintaa kuin sitä, miten juutalaiset sen ymmärtäisivät. Tässä nimenomaisessa kirjeessä näkyykin suhteellisen hyvin se, miten kristinusko kehittyi juutalaisuuden torjumana ja kreikkalaisten inspiroimana omintakeiseen suuntaan. Aikanaan kreikkalaisista filosofeista suurimmat (Platon ja Aristoteles) sulautettaisiin osaksi kristinuskon ajatusmaailmaa, luoden pohjan keskiajan maailmankuvalle ja sitä kautta modernille läntiselle ajattelulle.
LUKU 7
Kuten Mathetes jo pari lukua sitten totesi, ei kristittyjen oppi ole ihmisjärjestelmä, vaan se on Jumalan, näkymättömän kaikkivaltiaan luojan itsensä taivaasta maahan lähettämä. Lukijalle tulevat mieleen Pietari ja Paavali:
"Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin voimin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen omasta tahdosta ,vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen minkä saivat Jumalalta" 2Piet.1:20,21.
Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt … Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut. Gal 1: 1, 11-12
Mathetes jatkaa toteamalla, että lähettiläs, jonka Jumala on lähettänyt taivaasta maahan, on itse totuus; pyhä ja tutkimaton Sana. Sana jonka hän on asettanut omiensa sydämiin. Tätä hän ei tehnyt ihmisten tai enkelien, palvelijan tai hallitsijan kautta, vaan lähettämällä Sanan, joka on kaiken luoja ja muovaaja – Sanansa, jonka kautta hän teki taivaat ja maat, järjestänyt taivaankappaleet jne. Mathetes tuntee selvästi Johanneksen evankeliumin, joka luvussa yksi todistaa Jeesuksen olevan sana, joka jo alussa oli Jumalan luona, ja jonka kautta kaikki oleva on syntynyt. Toisinaan kuulee haparoivia väitteitä siitä, kuinka varhaisten kristittyjen usko ei olisi sitä samaa uskoa joka nykyään kristinuskona tunnetaan, että Kristuksen Jumaluus olisi Nikean kirkolliskokouksen innovaatio jne. Sellaisesta ei näy jälkeäkään tässä tekstissä, vaan kaikesta huomaa että Mathetes tuntee hyvin uuden testamentin kirjat ja esittää niiden pohjalta klassista kristinuskoa.
Mathetes kysyy retorisesti, lähettikö Jumala Sanansa harjoittaakseen tyrannia ja kauhistuttaakseen ihmisiä? Ei suinkaan, vaan Sana saapui lempeänä ja nöyränä. Kuten kuningas lähettää poikansa, joka myös on kuningas, niin lähetti Jumala sanansa Jumalana. Hän saapui ihmisenä, pelastajana, meitä suostuttelemaan, ei pakottamaan – väkivalta näet ei kuulu Jumalan luonteeseen. Kristus tuli kutsumaan meitä rakkaudella, ei kostonhimossa meitä jahtaamaan. Hän ei tullut tuomitsemaan meitä. Mathetes toteaa että Sana on tosin vielä kerran tuleva myös tuomitsemaan; kuka saattaa kestää hänen ilmestymisensä? Kirjoittaja vetoaa kristittyjen kestävyyteen vainojen edessä – tämä todistaa että kyseessä ei ole ihmisten opista, vaan Jumalan voimasta. Vain Jumala voi saada aikaan tällaista.
LUKU 8
Mathetes kysyy, mitä Jumalasta voitiin tietää ennen Sanan saapumista? Nuo luotetut filosofitkin opettivat mitä sattui; jotkut sanoivat että tuli oli jumala, toiset taas että vesi, toiset tarjosivat jumalaksi jotain muuta alkuainetta, jonka Jumala on luonut. Mathetes jälleen torjuu sen ajatuksen, että jokin aine voisi olla Jumala. Kukaan ihminen ei ole nähnyt Jumalaa, tai tehnyt Jumalaa tunnetuksi, vaan Jumala on itse itsensä uskon kautta ilmoittanut, sillä usko yksin voi katsoa Jumalaa.
Jumala on osoittanut olevansa kärsivällinen ja hyväntahtoinen ihmiskunnan ystävä. Hän yksin on hyvä ja vihasta vapaa. Jumala tosin näytti jättäneen meidät oman onnemme nojaan, kun hän piti viisautensa (Sanan) meiltä kätkettynä, mutta nyt Hän on ilmaissut meille rakkaan poikansa, ja antanut meille hänen kanssaan kaikki siunaukset, niistä nauttiaksemme ja häntä palvellaksemme.
Totesin jo aiemmin Matheteksen vaikuttavan entiseltä filosofilta – tässä luvussa hän tuomitsee filosofien opit muiden ihmisoppien tavoin naurettavina. Tässä hän mukailee klassista kristillistä näkemystä siitä, että Jumalaa ei kukaan voi tavoittaa, ellei Jumala itse ilmaisisi itseään ihmiskunnalle. Yksikään kansa tai ihminen, olipa viisas tai typerä, ei Jumalasta mitään tietäisi, ellei Jumala olisi ilmoittanut itseään heille. Mathetes jättää tässä sanomatta, että Jumala ilmaisi itsensä juutalaisille ennen Kristuksen saapumista – tämän hän toki tietää, ja kukaties laskee Mooseksen kirjojen ilmestyksen jo olleen Jumalan Sanan ilmestymistä ihmiskunnalle. Arvelen että hän vaikenee siitä, sillä se ei sopisi yhteen hänen aiemman juutalaisretoriikkansa kanssa.
LUKU 9
Nyt Mathetes ottaa kantaa siihen, minkä tähden Sana saapui maailmaan niin myöhään. Entisinä aikoina Jumala salli ihmiskunnan elää hallitsemattomien mielihalujensa ja himojensa mukaan (Apt. 17:30). Ei niin että Jumala olisi iloinnut pahuudestamme, mutta Hän päätti yksinkertaisesti sietää sitä oman aikansa. Hän näet tahtoi antaa ihmisten nähdä omien tekojensa arvottomuuden ja kyvyttömyytensä astua sisälle Jumalan valtakuntaan. Sitten