http://fi.wikipedia.org/wiki/YYA-sopimusYYA-sopimuksen tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
YYA-sopimus toisaalta korosti Suomen itsenäisyyttä, asetti ennakkoehtoja Neuvostoliiton mahdolliselle avulle puolustautumisessa, mistä seurasi se, että YYA-sopimuksesta esitettiin erilaisia tulkintoja, minkä ääripäitä esittivät jotkin Neuvostoliiton Suomen suurlähettiläistä ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kansainvälisen osaston työntekijöitä sekä jotkin Itä-Saksaa vastaan kampanjaa käyvät länsisaksalaiset sanomalehtikustantamot suomettumispuheineen. Yhdysvaltain julkinen asenne sen sijaan oli poliittisesti korrekti, koska Suomi pidättäytyi kylmän sodan aikana ottamasta kantaa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisiin vastakkainasetteluihin, kunnioitti huipputekniikan vientikieltoa eli CoCom-järjestelmää olematta itse edes kyseisen järjestelmän jäsenvaltio.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden tila tarkennettiin valtiovierailujen jälkeen julkilausumilla, kommunikeoilla. 1970-luvulla Suomi korosti länsi-integraationsa vuoksi Suomen puolueettomuutta, kun taas Neuvostoliitto halusi korostaa sopimuksen liittoluonnetta. Sopimuksen solmimishetkellä korostettiinkin neuvostoliittolaiselta puolelta, että YYA-sopimus oli Paasikiven diktaatti, mikä tarkoitti sitä, että tasavallan presidentti J. K. Paasikivi toimi voimakkaasti sen sisällön muotoilussa Suomen riippumattomuuden korostamiseksi, mutta kuitenkin tavalla, mikä mahdollisti Neuvostoliiton kylmän sodan aikaisten luulojen hälventämisen Suomen osalta aikana, jolloin Saksojen kysymys oli pysyvä avoinna vielä yli kaksi vuosikymmentä.
YYA-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Suomi korosti puoluettomuuttaan, kun taas Neuvostoliitto ajoittain pyrki korostamaan sopimuksen liittoluonnetta kommunikeoissa. Näin ollen Natossa Suomeen saatettiin suhtautua kuin Neuvostoliiton liittolaiseen kylmän sodan aikana. Unkarin kansannousun jälkeen vuonna 1957 Kekkonen esitti YYA-sopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen muuttamista siten, että se korostaisi Suomen puolueettomuutta ja halusi naapurimailta ja Natoon kuuluvilta valtioita "juhlallisen vakuutuksen" siitä ettei Suomen kautta hyökätä muihin maihin. Neuvostoliitto kuitenkin tyrmäsi Kekkosen ajatuksen.[5]
Jo vuonna 1962 tulkittiin, että Neuvostoliitto oli lähettänyt nootin vaikuttaakseen Suomen presidentinvaaliin ja oman suosikkinsa pitämiseksi vallassa. Suosituimman näkemyksen mukaan Kekkonen tilasi nootin pysyäkseen vallassa.[31]
Kekkonen oli suunnitellut huhtikuussa 1961 Ahti Karjalaisen, Arvo Korsimon ja V. J. Sukselaisen kanssa eduskunnan hajottamista vaikuttaakseen Hongan takana olevaan liittoumaan.lähde? Erityisesti pyrittiin lyömään kiilaa SDP:n ja Kokoomuksen väliin, jotta nämä joutuisivat kilpailemaan vaaleissa keskenään.lähde? Hongan luovuttua ehdokkuudesta Kekkonen sai 111 valitsijamiestä ja voitti presidentinvaalin 199 äänellä. Honka-liitossa näkyvästi mukana olleet Tuure Junnila ja Veikko Vennamo putosivat eduskunnasta vuoden 1962 vaaleissa. SDP kärsi murskaavan tappion menettäen kymmenen eduskuntapaikkaa, Väinö Leskisen asema puolueessa heikkeni, ja puolueen puheenjohtaja Väinö Tanner jätti politiikan lopullisesti. Varsinkin Maalaisliiton niin sanottu K-linja näki eduskunta- ja presidentinvaalien tulokset äänestäjien tuomiona Honka-liitolle.
Hruštšovin mukaan nootti oli sotilaspiirien hanke, vaikka konsultaatioon ei osallistunut ainuttakaan sotilasta, vaan operaatio oli ulkoministeriön järjestämä.lähde? Suomi oli Neuvostoliiton luoteisosan strategisten kohteiden, kuten Leningradin ja Murmanskin välittömässä läheisyydessä. Yhdysvaltain ensimmäiset ballistiset ohjukset oli otettu palvelukseen 1960, mutta suurin osa ydinpelotteesta oli edelleen raskaiden strategisten pommikoneiden varassa. On spekulotu,kenen mukaan? että Neuvostoliitto olisi neuvotteluissa luultavasti pyrkinyt saamaan Suomeen tutka-asemia ja ilmatorjuntaohjuksia, mahdollisesti hävittäjätukikohdan.lähde??
Itsesensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomettumiseen liittyy läheisesti myös termi itsesensuuri. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan suomalaisten itse suorittamaa julkisen keskustelun valvontaa, jossa kaikki hiukankin Neuvostoliittoa kohtaan negatiiviseksi arvioitu aineisto joutui voimakkaan paheksunnan kohteeksi ja "Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita" vahingoittavan materiaalin julkaisemisesta pyrittiin pidättäytymään.[4][5]
Juridinen peruste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsesensuurilla oli myös juridinen perusteensa: vuonna 1948 rikoslakiin lisättiin kappale, jonka mukaan Suomen ja vieraan valtion, käytännössä lähinnä Neuvostoliiton, suhteita vahingoittavasta materiaalista voitiin tuomita enimmillään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Rikokseksi määriteltiin vieraan valtion julkinen ja tahallinen halventaminen "painotuotteella, kirjoituksella, kuvallisella esityksellä tahi muulla ilmaisuvälineellä". Virallinen syyttäjä sai nostaa syytteen kyseisessä lainkohdassa määritellystä rikoksesta vain tasavallan presidentin määräyksestä ja ensimmäisenä oikeusasteena tällaisten tapausten käsittelyssä oli hovioikeus. [6]
Koulujen oppikirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mm. Suomi-Neuvostoliitto-Seura ja oppikirjat hyväksyvä kouluhallitus ehkäisivät kielteisten asioiden kertomista Neuvostoliitosta mm. historiankirjoissa[26][27]. Tohtori Janne Holmenin mukaan oppikirjoissa myötäiltiin Neuvostoliittoa erityisen usein antamalla lukijoille seuraavia, muunneltuja käsityksiä:
"talvisota vain 'puhkesi'
maatalouden kollektivisointi Neuvostoliitossa oli tapahtunut täysin vapaaehtoisesti ja ilman konflikteja
Neuvostoliitossa toteutettiin mittavia luonnonsuojelutoimia
keskusjohtoinen suunnitelmatalous toimi kapitalismia paremmin
Neuvostoliiton valtiojärjestelmä toimi erinomaisesti eikä sosiaalisia ongelmia ollut juuri nimeksikään
Prahan kevät johtui 'vastavallankumouksen uhasta' ja Länsi-Saksan uhkaavasta politiikasta".
"Vasta 1990-luvulla todettiin kiertelemättä, että Neuvostoliitto murskasi Itä-Euroopan reformiliikkeet sotilaallisella voimallaan". [28]
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa