Kommentaaria kommentaarille:
Emil Anton kieltäytyi ehdotuksesta, mutta sen sijaan hän ehdotti kirjallista debattia tai kirja-arviota, johon minä tai Heiska voisimme halutessamme vastata. Ilmoitin Antonille, että vastaan hänen kirja-arvioonsa Pentti Heiskan kirjasta nimeltä: Kirkkolaitosinstituution peruspylväät ja pelastuksen tie: Jumala, Sakramentti, Kirkko ja Virka – eilen, tänään ja huomenna (2005). Emil Antonin kirja-arvio löytyy kirjoitukseni lopussa olevista linkistä.
Kirjallisessa debatissa on se etu, ettei sitä tehdessä voi niin helposti esittää perättömiä väitteitä, kun vastapuolella on mahdollisuus tarkistaa käytetyt lähteet ja esitetyt väitteet itse. Se sallii myös enemmän aikaa asettaa sanansa huolellisesti, ja hioa argumentteja - suora debatti ei sovi kaikille ihmisille. Mahdollisuus julkiseen kirjalliseen debattiin Heiskan ja Antonin välillä olisi onnistuessaan erittäin kiinnostava.
Rooman katolinen kirkko (RKK) painottaa hyvin voimakkaasti teologisen koulutuksen arvoa, eikä RKK:ssa voi kukaan päästä papiksi, piispaksi tai paaviksi ilman katolista teologista koulutusta. Pietari jota RKK väärin väittää Kristuksen sijaiseksi sekä ensimmäiseksi paaviksi oli kuitenkin Raamatun todistuksen mukaan koulujakäymätön sekä oppimaton, jolla ei ollut minkäänlaista aikansa teologista koulutusta tai oppiarvoa.
Osuvaa kritiikkiä. Teologiaa opiskelleiden ja siitä tietämättömien välillä on eräänlainen "terminologian kuilu", jonka ylittäminen ei suinkaan ole mahdotonta, eikä sen pitäisi olla esteenä keskustelulle kahden kristityn välillä.
Emil Antoi kirjoittaa Pentin kirjasta seuraavaa: "Uskoakseni jokainen, jolla on teologinen peruskoulutus, pystyisi heti huomaamaan kirjan monet metodiset, lähdekriittiset (tai siis kritiikittömät) ja muut virheet."
Anton olisi voinut antaa jonkun esimerkin näistä virheistä, nyt on kovin vaikea sanoa, mistä tässä on kyse.
Emil Anton kyselee kirjoituksessaan Pentin kirjan pohjalta, että kuka tai ketkä olivat vastuussa kirkon luopumuksesta, miten ja milloin? Eikö kukaan noussut protestoimaan? Jos nousi, mitä heille kävi?
Monikin on noussut vastustamaan Rooman katolista kirkkoa ja heistä on enemmän tarkkaa historiallista tietoa 1000-luvulta lähtien. Tuon esille muutamia, jotka ovat vastustaneet Rooman katolista kirkkoa ja sen miten heille kävi (vuosiluvuista voi olla myös muuta tietoa, mutta se mitä tapahtui on tosiasia):
- 1211 iso osa valdolaisia poltettiin paalussa.
- Räätäli nimeltään Bradbe paistettiin elävältä tynnyrissä.
- John Huss poltettiin elävältä.
- William Tyndale poltettiin paalussa
Nimiä löytyy lisää laivalasteittain. Katoliselle puolelle onkin melkoisen ongelmallista, että neljännellä vuosisadalla harhaopista tuli paikoin kuolemalla rangaistava teko, mikä oli omiaan ajamaan kirkon arvostelijat maan alle, jolloin heidän kirjoituksiensa mahdollisuus säilyä meidän päiviimme asti ovat erittäin huonot. (Rooman keisarien Theodosius I and Justinian I lait donatisteja/anabaptisteja vastaan.) Vanhat kirkot pyrkivät väistämään näitä syytöksiä saivartelemalla, ettei kirkko koskaan tappanut ketään, vaan valtiovalta, mutta keneltähän tuo valtiovalta mahtoi saada ohjeensa? Protestoiko Kirkko heidän kohteluaan? Käsittääkseni ainakin Tuomas Akvinolainen ja Augustiinus enemmin puolustivat kuin kritisoivat valtiovallan pakkoa uskonasioissa. Vastauksena Antonin kysymykseen näiden ihmisten kohtalosta;
he kuolivat.
Emil Anton kirjoittaa Pentin kirjasta seuraavasti: "Heiskan argumentti muistuttaa kovin joidenkin kriitikkojen väitteitä siitä, että koko kristinusko (neitseestäsyntyminen, ylösnousemus, ”Jumalan Poika”) olisi vain kopiota pakanauskonnoista. Heiska siteeraakin kirjassaan osin hyväksyvästi, mutta pääosin torjuvasti prof. Simo Parpolaa, jonka mukaan kristinusko on kopioitu Assyrian uskonnosta."
Tuntien Pentti Heiskan opetusta, niin kun hän sanoo kristinuskon olevan kopiota muinaisista uskonnoista, niin hän tarkoittaa sillä Rooman katolisen kirkon edustamaa kristinuskoa ja siitä syntyneitä lahkoja, eikä Raamatullista kristinuskoa, jotka ovat täysin eri asioita.
Tästä on pakko mainita kuriositeettina, että raamatullisen uskon yhtäläisyydet muinaisiin taruihin on tunnettu kautta aikojen: Justinianos Martyyri (toisella vuosisadalla) itseasiassa käytti näitä yhtäläisyyksiä puolustaessaan kristinuskoa keisarille osoitetussa kirjeessään: Koska kreikkalaiset uskoivat samankaltaisia asioita kuin kristityt, niin mitä vikaa niihin uskomisessa sitten olisi? Justinianos toisaalta selitti myös kristityn näkökulmasta näiden yhtäläisyyksien olemassaolon: Pahat henget olivat kuunnelleet profeettoja, ja pyrkineet luomaan kaikesta omat versionsa jo ennen Kristuksen syntymää.
Jos voidaan kuitenkin osoittaa katolisen kirkon ensimmäisten vuosisatojen jälkeen omaksuneen pakanallisia tapoja, on se ihan oikeasti merkki korruptiosta.Emil Anton kirjoittaa sivullaan: "Heiska on aivan samassa tilanteessa kuin Jehovan todistajat, mormonit ja kaiken maailman muut modernit mukatosiuskovat. Heillä ei ole mitään historiaa, joten on pakko selittää, että heti apostolien jälkeen tapahtui suuri luopumus. Ongelma vain on siinä, että tuo pakanallinen luopiokirkko on se, joka keksi pitää Raamattua Jumalan Sanana. Asettaessaan Raamatun katolisia oppeja vastaan Heiska vain valikoi yhden katolisen opin muiden joukosta. Kuka siis elää harhassa? On helppoa samaistaa oma raamatuntulkintansa Raamattuun itseensä ja julistaa toisinajattelijat Saatanan sokaisemiksi. Näin saadaan tarvittaessa kaikki todistusaineisto sopimaan omaan teesiin: vastakkaisen aineiston edessä voidaan aina vetää paholaisässä hihasta. Samaa metodia käyttää Vartiotorni. Mutta miksi pitäisi uskoa Vartiotornia? Miksi pitäisi uskoa Heiskaa ja Paavolaa?"
Emil Antonin kommentti ettei Pentti Heiskan uskolla ole historiaa on älytön ja ylimalkainen sekä ylimielinen. Kuten edellä on käynyt ilmi, niin uskovan ihmisen uskon Herran Jeesukseen tulee perustua Jumalan sanaan, ei kirkkoisiin, ei kirkkoon, ei kehenkään historian henkilöön tai kehenkään nykyajan ihmiseen, vaan yksin Jumalan sanan ilmoitukseen. Pentti Heiskan uskon historia perustuu siihen samaan lupaukseen ja käskyyn, joka on Raamattuun kirjoitettu, että meidän tulee uskoo Häneen, niin kuin Raamattu opettaa, jonka seurauksena elävän veden virrat (Pyhä Henki) vaikuttaa uskovan ihmisen sydämessä. Tähän uskonelämän historian ketjuun kutsutaan mukaan Jumalan armosta jokainen uskova ihminen uskon kautta Herraan Jeesukseen.
Tässä on jälleen syytä muistaa, että se mikä oli katolilaisuutta kolmannella ja neljännellä vuosisadalla, ei ole sitä samaa uskoa, mitä katolilaisuus nykyään edustaa. Nykypäivän roomalaiskatolilaisilla ei ole mitään oikeutta omia varhaisia kristittyjä itselleen, eteenkin kun sekä ortodoksit että protestanttiset/reformoidut kirkot voivat myös (perustellusti) pitää tuon ajan katolilaisuutta omanaan. Luther oli augustiinolaismunkki, ja Augustiinuksen kirjoitukset olivat hänelle merkittävä kipinä reformaation oppien synnyssä. Kolmannella vuosisadalla eläneen Afrikkalaisen piispa Tertullianuksen näkemykset kasteesta kuullostavat modernien baptistien puheilta. Kenelläkään moderneista kirkkokunnista ei ole monopolia tuon ajan kristillisyyteen.
Emil Anton kirjoittaa sivullaan seuraavasti: "Miehet itse vetoavat Raamattuun (niin kuin Vartiotornikin) ja kehottavat tutkiskelemaan sitä ja koettelemaan sillä. Selvä pyy. Minusta Uudesta testamentista kulkee orgaaninen ja katkeamaton linja apostolisiin isiin, apostolisista isistä kirkkoisiin, kirkkoisistä keskiaikaan, keskiajasta uuteen aikaan ja uudesta ajasta nykyaikaan. Raamattu johtaa minut katoliseen kirkkoon. Näin olen Heiskan ja Paavolan omilla neuvoilla päätynyt katolilaiseksi."
On erittäin pelottavaa, jos ei kykene tutkimaan modernia katolilaisuutta varhaisempien kristinuskon ilmenemismuotojen kanssa. Sekä raamatusta että kahden ensimmäisen vuosisadan kirjoituksista huomaa kristittyjen alunperin noudattaneen tiukan pasifismin linjaa - jossain vaiheessa tämä kuitenkin muuttui. Katolilaiset uskovatkin itseasiassa enemmän
kirkkoon kuin raamattuun tai traditioon. Kirkon oppi on kehittynyt vuosisadalta toiselle alkuperäisestä uskosta poikkeavaan suuntaan, mutta luja uskon itsensä
kirkon erehtymättömyyteen tekee ihmisen sokeaksi näille muutoksille, ja ristiriidoille raamatun kanssa.
Se on totta, että oikeaan ja Raamatulliseen kristinuskoon riittää, että uskoo Herraan Jeesukseen. Mutta kuten on tullut jo aikaisemmin esille, niin sen lisäksi RKK opettaa esim. valhe-evankeliumia, jossa se sanoo Marian olevan taivaan kuningatar, joka sovittaa syntiset Jumalalle. Jeesuksen rinnalle ei saa asettaa muita pelastusteitä ja sovittajia, sillä jos sen tekee, kuten RKK on tehnyt, niin silloin on itse itsensä rajannut ulkopuolelle Raamatullisen pelastuksen, joka on yksin uskossa Herraan Jeesukseen sekä Hänen sovitustyössään (Jeesuksen veren ja kuoleman ja ylösnousemuksen kautta).
Rooman kirkon sakramenttievankeliumi on ristiriidassa apostolien evankeliumin kanssa. Jos joku katolisessa kirkossa pelastuu, hän pelastuu kirkosta huolimatta, ei kirkon ansiosta.
Emil Anton arvostelee Pentti Heiskaa järkyttävästä arvostelukyvyn puutteesta Pentin kertoessa Alberto Riverasta ja Vatikaanista. Anton ei usko Riveran olevan aito, vaan huijari. Moni muukin on sanonut että Rivera on huijari, eikä hän ole entinen jesuiitta, eikä katolisen kirkon pappi.
Rivera on tuonut esille paljon muutakin RKK:sta, mutta edellä oleva riittäköön tässä kohtaa. Ymmärrän hyvin sen, että RKK pyrkii mustamaalaamaa Riveraa, sillä hän on paljastanut RKK:n saatanallisia juonia, jotka toteutuvat parhaillaan silmiemme edessä. Alberto Rivera ei ole huijari, sillä hänen todistuksensa on tarkasti toteutunut sen mukaan mitä hän kertonut Vatikaanin suunnitelmista.
Sitten on tämä Rivera juttu. Onko minun siis uskottava, että ne ainoat kaksi kristillistä sanomalehteä, jotka ovat tutkineet miehen taustat, ovat molemmat katolilaisten talutusnuorassa? Samoin Yhdysvaltojen ja Espanian poliisit jota syyttävät Riveraa rikoksista?
Rivera oli oikeassa kertoessaan RKK:n mustasta messusta.
Se että kaksi tai kolme miestä syyttää katolisten johtohahmojen harrastavan salaa saatananpalvontaa, ei vielä todista mitään. Varmasti Suomesta löytyy kaksi tai kolme ihmistä, jotka voisivat kertoa Petrin harrastavan salaa vaikkapa Ahdin palvontaa, kun tykkää niin paljon veneillä ja kalastaa - syytös yksin ei riitä. Ja toisaalta, vaikka nämä johtohahmot niin tekisivätkin, se ei toimi kristiikkinä katolista kirkkoa kohtaan,
sillä käsittääkseni kirkko on jo myöntänyt, että Paavi voi olla täysin korruptoitunut mätämuna, ja silti olla Paavi. Hyvänä esimerkkinä tästä Rodrigo Borgia, jonka yksityiselämä oli yhtä haureutta ja murhaa. Katolilaiset sanovat käsittääkseni, että hän oli tosiaan paha mies, mutta koska hänellä oli Pietarin virka, Jumala käytti häntä. (Tämän idean juuret ovat Augustiinusken kritiikissä donatisteja vastaan,
ex opera operandi tai jotain sinne päin - sakramentin/viran toimittajan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät vaikuta sakramenttien tai viran pätevyyteen.) Samalla tavalla puolustetaan muitakin pahoja Paaveja. Voihan olla että katolilaiset piispat piiskaavat toisiaan rukoushelmistä tehdyillä ruoskilla laulaen hymnejä Juudas Iskariotille jokaisen kuun 23. päivä - milläpä todistat että niin tapahtuu? Tai millä todistat, että niin ei tapahdu?
Kirkon virallisen opin mukaan sekin on mahdollista ilman, että kirkko itsessään siitä pilaantuisi.
Emil Anton kirjoittaa sivullaan: "Heiska muuten tukeutuu katolisuutta esitellessään hyvin hajanaisiin ja tasoltaan erittäin vaihteleviin lähteisiin, muttei lainkaan tärkeimpään eli katolisen kirkon katekismukseen. Sen sijaan hän käyttää ennen Vatikaani II:ta painettua – siis vanhentunutta – piispa Cobbenin katekismusta."
Katolinen katekismus Guill P.B. Cobben vuodelta 1953, jota Pentti on käyttänyt kirjassaan ei ole opillisesti vanhentunut, sillä se on vanhentunut vain siten, että nykyään RKK käyttää uudempaa 2005 vuoden katekismusta.
Olen ottanut yhteyttä katoliseen kirkkoon ja kysynyt, että onko vuoden 1953 katolisen kirkon katekismuksen opetukset yhä voimassa. Minulle vastatattiin, että kaikki mitä katekismuksessa koskee dogmeja, kirkkoa, sakramentteja, oppia kirkosta jne. on aina voimassa. Vastauksessa sanottiin myös ettei katolisen kirkon oppi voi muuttua, mutta se millä tavalla kirkko sen esittää ja miten käytännössä katolinen kirkko suhtautuu muihin kristittyihin voi muuttua. Tämä tarkoittaa sitä, että 1953 katekismuksen oppi on voimassa esim. koskien messu-uhria, koska messu-uhri kuuluu katoliseen eukaristian (ehtoollinen) sakramenttiin.
Petri toteaa aivan oikein, ettei katolisen kirkon oppi voi heidän oman käsityksensä mukaan muuttua, eikä katekismus siten voi olla vanhentunut. Toisaalta Vatikaani II oli merkittävä käännekohta katolilaisuuden historiassa, sillä sen jälkeen monet katolilaiset ovat irtautuneet kirkon yhteydestä, ja syyttävät sitä luopumuksesta. He ovat yhä katolilaisia, mutta sanovat kirkon langenneen harhaoppiin Vatikaani II:n myötä. Joten toisaalta kannattaisi ehkä käyttää uudempaa katekismusta, mutta toisaalta taas tämä argumentti on Emililtä erittäin outo, sillä hän tuntee katolilaisuuden hyvin, ja tietää, etteivät
dogmat muutu, tai edes voi muuttua.