ECI tervehtii ilolla pohjoismaisten pääministerien päätöstä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

ECI tervehtii ilolla pohjoismaisten pääministerien päätöstä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 29. Loka 2014 18:48

LEHDISTÖTIEDOTE



ECI tervehtii ilolla pohjoismaisten pääministerien päätöstä olla seuraamatta Ruotsin esimerkkiä
- Ruotsin päätös palestiinalaisvaltion tunnustamisesta rikkoo Oslon sopimusta

Tukholma, 28. lokakuuta 2014 – ECI tervehtii ilolla Suomen, Norjan ja Tanskan pääministerien päätöstä pidättäytyä palestiinalaisvaltion tunnustamisesta, huolimatta Ruotsin hallituksen päätöksestä sen tunnustamisesta. Pohjoismaiden neuvoston vuosikokous alkoi Tukholmassa maanantaina. Tiistaina ECI isännöi aamiaistapaamista Pohjoismaiden neuvoston valtuutetuille. ECI:n perustaja ja johtaja Tomas Sandell kehotti vakavasti tuossa tapaamisessa Pohjoismaiden hallituksia kunnioittamaan kansainvälistä lainsäädäntöä olemalla tukematta palestiinalaisvaltion tunnustamista.

Ruotsin parlamentissa pidetyn kokouksen kuluessa ECI:n johtaja osoitti, miten Tukholman päätös palestiinalaisvaltion tunnustamisesta mitätöi Oslon sopimusta. Sopimuksessa todetaan selkeästi, että “kaikista avoimista kysymyksistä tulee päättää neuvottelujen tuloksena".
“Yksipuolinen palestiinalaisvaltion tunnustaminen rikkoo sekä Oslon sopimuksen henkeä että sen kirjainta vastaan”, sanoi Sandell lausunnossaan tiistaina Tukholmassa. Hän totesi myös, että Ruotsin hallituksen tulisi nousta puoltamaan laillisuutta eikä laittomuutta.
“Isis ja Hamas ovat kaksi eri ilmaisua samasta jihadistisesta ideologiasta, joka parhaillaan uhkaa syöstä koko Lähi-idän alueen turmioon. Ei voida tuomita yhtä (Isistä) ja hyväksyä toista (Hamasia). Tunnustamalla palestiinalaisvaltion, jota toisena hallinnoisi terroristijärjestö Hamas, joka on vannonut olevansa milloinkaan tunnustamatta juutalaisvaltiota ja joka käyttää myös omia kansalaisiaan ihmiskilpinä, Ruotsi on halventamassa kansainvälisen lainsäädännön ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Samalla Ruotsi heikentää alueen ainoaa demokratiaa, Israelia.

“Demokraattisen ajattelutavan mukaan heikkoja ja alistettuja tulee puolustaa. Gazaa hallitsevan Hamasin kaltaiset jihadistiryhmittymät tappavat nykypäivänä kristittyjä ja muihin uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia Irakissa ja Syyriassa. Ainoastaan yhdessä tuon alueen valtiossa, Israelissa, kristityt ja muut uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat voivat elää rauhassa ja turvassa.”

“Ei ole kansainvälisen yhteisön eikä palestiinalaisväestön etujen mukaista luoda Lähi-itään toinenkin sortoa harjoittava islamilaisvaltio, joka ei kunnioita perusvapauksia eikä ihmisoikeuksia. Ruotsin hallitus toimii ristiriitaisesti itsensä suhteen nostamalla palestiinalaishallinnon, johon Hamas on osallisena, valtion asteelle, kun se samalla laiminlyö niiden tukemisen, jotka ovat samaisen jihadistiliikkeen kansanmurhan kohteina."

Aamiaistapaamista isännöivät yhdessä ECI:n kanssa Ruotsin parlamentin kansanedustajat Roland Utbult ja Mikael Oscarsson.




European Coalition for Israel
P.O. Box 189
FI-00181 Helsinki, Finland
Tel.: + 358 9 6948056
info@ec4i.org
www.ec4i.org
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 41 vierailijaa

cron