Seksimessut ja kirkko

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 29. Loka 2014 12:56

Helsingissä kaapelitehtaalla on 31.10-1.11.2014 välisenä aikana sexhibition-messut (seksimessu). Kaapelitehtaan seksimessuilla on mukana myös evankelisluterilaisen kirkon edustajia. Messujen tiedotteen mukaan paikalla ovat kirkosta Vantaan seurakuntien perheneuvoja ja seksuaaliterapeutti Paula Ruotsalainen sekä Tikkurilan seurakunnan seurakuntapastori ja psykoterapeuttiopiskelija Toni Fagerholm. Tiedotteen mukaan kirkontyöntekijät ovat paikalla kohtaamassa ihmisiä ja keskustelemassa näiden kanssa seksuaalisuuteen sekä parisuhteeseen liittyvistä kysymyksistä.

Kirkon osallistumista tapahtumaan perustellaan sillä, että erotiikka ja rakkaus ovat kiinteä osa ihmisyyttä. Kirkon näkökulmana on painottaa vapaaehtoisuuteen sekä ihmisarvon kunnioitukseen perustuvaa seksuaalisuutta.

Kun tutkimme asiaa Raamatun sanan opetuksen valossa ei yksikään uskova ihminen voi osallistua seksimessuille, jonka tehtävä on pitää esillä Raamatun sanan ilmoitusta. Perustelen edellä olevan toteamuksen tässä kirjoituksessa.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/seksime ... irkko.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 29. Loka 2014 13:22

Tuplapostaus poistettu

-Ylläpito
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 29. Loka 2014 13:50

Ällistyttävä vauhti on ev.lut.kirkolla tuhoaan kohti ja täyttä mätää helmää tulee joka tuutista...heidän ku pitäis osoittaa sitä valoa ja suolaa...nyt he osoittaa kirkollisvaaleissa tv mainoksia myöten, kun umpihomo eduskunnasta mainoksessa sanoo ...nyt voi vaikuttaa ja varmaan ymmärrämme ,kenen piikkiin tuo puhe käy.
Ällistyttäviä oksennuksia on pappeina ....en osaa muuta sanoa.On niin paha olo moisesta menosta .Kun se tehdään kirkon nimissä ja opettajien nimissä .
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 29. Loka 2014 13:59

On ihan käsittämätöntä touhua.

He eivät varoita näitä ihmisiä haureellisien seksisyntien vaarasta vaan hymistelevät mukana touhussa. Näin ne seksimessuille osallistujat , jotka ovat tunteneet piston omassatunnossansa haureudensa vuoksi ja näin olisivat ottamassa tärkeitä askelia kohti parannusta ja kääntymystä Jeesuksen puoleen syntiongelmissaan, niin nyt nämä ihmiset saavat synneillensä siunauksen ja hiljentävät omantuntonsa äänen sanoen

" kirkkokaan ei pidä haureellista seksiä syntinä, miksi minäkään jarruttelisin ja tuntisin huonoa omaatuntoa?"

" Ei tässä ole sittenkään mitään väärää kun papitkin sen suvaitsevat , ja varmaankin itse myös ovat asian puolella, sillä eivät puhu tätä vastaan, jatkan tällä suunnalla"

Kirkon työntekiöiden pitäisi varoittaa haureellisen synnin vaaroista ja koittaa pelastaa noita ihmisiä.

Minkään synnin kanssa ei ole leikkimistä siinä mielessä , että Raamattu opettaa että synti kietoo ihmisen ja ihmisen elämän pauloihinsa ja lopulta koituu tuhoksi. Synti alkaa pienenä ja viattomana mutta kasvaa ja ottaa enemmän alaa elämästä.

Jaak.5

19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.


Juud. 1:7

samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 29. Loka 2014 18:49

Arkkipiispa Kari Mäkinen ei tuomitse seurakuntien osallistumista seksimessuille. Mäkinen sanoo, että kirkon edustajat voivat olla siellä missä seurakuntalaisiakin on. Totta kai seksimessut on vaativa paikka mennä työntekijänä, ja varmaan tarvitaan tarkkaa harkintaa ennen kuin mennään, ja kun mennään, niin mitä se tarkoittaa se mukaan meneminen, ei se poissuljettua ole, Mäkinen sanoo.

Arkkipiispa Mäkinen on täysin sokea Raamatun sanan totuudelle. Seksimessuilla julkisesti pilkataan sekä kapinoidaan Jumalaa vastaan liveaktien ja kaikenlaisen muun synnillisen seksin kautta. Raamattu sanoo sellaista ihmistä autuaaksi, joka ei vaella jumalattomien syntisillä teillä eikä ole mukana pilkkaajien synnillisissä hankkeissa.

Arkkipiispa ei ohjaa kirkkoa oikeaan suuntaan, vaan yhä syntiä suosivampaan suuntaan. Arkkipiispa ei edusta Raamatun uskoa, vaan ihmisten korvasyyhyä. Jos kirkko uskoo Raamattua, niin sen tulisi varoittaa synnillisestä seksistä, eikä hyväksyä sitä. Koska kirkko arkkipiispaa myöten hyväksyy seksimessut, niin he hyväksyvät myös sen mitä seksimessuilla tapahtuu. Kirkko ja arkkipiispa ei usko Raamattuun, vaan synnin hyväksyntään.

Seksimessuilla on esiintymislava, jossa esiintyjät ovat sukupuoliyhteydessä keskenään. Sen lisäksi yleisöstä kuka tahansa voi mennä harrastamaan sukupuoliyhteyttä esiintyjien kanssa. Messuilla harrastetaan myös homoseksuaalista seksiä. Nämä kaikki tapahtuvat avoimesti ja julkisesti yleisön katsella seksiakteja.

Seksimessuilla ei ole kyseessä rakkaus, ei erotiikka, ei tasa-arvoon perustuva seksuaalisuuden kunnioitus, kuten kirkko väittää. Kyseessä on synnillinen seksiorgia, joita on järjestetty kautta historian jo tuhansia vuosia sitten. Kirkon mukana oleminen on hyväksyntä synnillisen seksiorgian puolesta.

Herra Jeesus sanoi, että jos katsoo naista himoiten on jo sydämessään tehnyt huorin. Seksimessut ovat täynnä himoitsevia ihmisiä, jotka sydämessään himoitsevat seksimessuilla esiintyviä puolialastomia ja alastomia ihmisiä sekä seksiaktit vain lisäävät ihmisten synnillisiä himoja. Kirkon päätös lähteä mukaan seksimessuille on osallisuutta seksisynteihin messuihin osallistumisen kautta. Suomen luterilainen kirkko kulkee kohti yhä syvempää moraalista rappiotilaa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja Lily » 29. Loka 2014 21:47

Harmi ettei löytynyt "oksu lentää" hymiötä, laittaisin sellaisen tähän, tuli meinaan ihan sellainen olo yök, hyi!
Lily
 

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja iinuliinu » 29. Loka 2014 22:06

Aivan kamalaa irstailua yök. Kerran kurssilla eräs nuori nainen kertoi kyyditelleensä poikia tuollaiselle messulle ja tietty itsekin
ollut siellä..en osannut arvata millaista se on. Tosin en ymmärrä edes sitäkään että naapuri pariskunnat saunoo keskenään.
Kyllä kuulostaa jo ihan sodoman ja gomorran touhulta :(
iinuliinu
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15. Helmi 2013 17:32

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja Joel.A » 29. Loka 2014 22:28

En tiedä, mutta saattoi olla nyt huono juttu kirjoittaa (Petrin artikkeli) tälläistä, koska jokaiselle Jeesuksen seuraajalle tämän aiheen/varoituksen tulisi olla ihan selvää. Se miksi tämä saattoi olla huono juttu kirjoittaa tämä artikkeli niin monelle uskovalle porno ja haureus on vielä lankeemukseksi ja tätä artikkelia lukiessa mielenkiinto voi hyvinkin kasvaa lisää ja mennä katsomaan/varmistamaan seksimessujen sivuille onko Petrin kirjoitus totta/paikkaansa pitävää ja kuten voimme arvatakin niin seksimessujen sivut on täynnä alastontapintaa ja näin tämä sivuilla vierailemisen voi tulla lankeemukseksi katso lisää.

Itse en käynyt tarkastelemassa asiaa/paikkaansa pitävyyttä sivuilla, mutta vaimoni katsoi millaista kuvamateriaalia siellä on. Kehotuksena onkin, että ettei kukaan eksyisi sinne seksimessujen sivuille, koska niitä kuvia ja juttuja lukiessa voi todellakin langeta katsomaan lisää lihansa vallassa sekä perkeleen valheessa muille porno/pornahtaville sivuilla.

Uskon, että kukaan ei voi olla niin vahva hengessä, etteikö alastoman pinnan näkeminen ja seksi juttujen lukeminen vaikuttaisi uskovan lihassa tai mielessä mitenkään vahingoittavasti hengen "puhtautta".

Ps: Vaimokin nyt harmittaa käynti seksimessujen sivulla.
Joel.A
 

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Loka 2014 10:33

Ihan hyviä näkökulmia Joelilta. Koin kirjoituksen aiheen tulleen Herralta. Kirjoitukseni tarkoitus on evankelioida jumalattomia ihmisiä sekä saada kirkossa olevat uskovat näkemään missä tilassa kirkko on, että he jättäisivät sen ja Jumalan johdatuksessa tulisivat olemassa olevan seurakunnan yhteyteen, johon kuuluu vain uskovia, ei jumalattomia.

Täytyy rukoilla ja miettiä voinko tehdä kirjoitukseen, jonkin pienen lisäyksen uskovia varten etteivät he ajautuisi kurkistelemaan seksimessujen sivuja.

Kiitos Joelille tärkeästä näkökulmasta.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Seksimessut ja kirkko

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Loka 2014 10:49

*
En ole käynyt kurkkimassa niitä sivuja mutta siitä lankeamisesta tuli kans mieleen että siitä tulee raskaaksi kun on langennut sille synnille. Tv-leffojen valinnan kanssa pitää olla tarkka koska on niissä eroottisia yksityiskohtia niin tulee heti paulaksi sillä pelkällä silmällä. Pitää vältellä sellaisia leffoja mikä on eroottista koska pikkusormella leikitään, se vie kokonaan käden niin parempi jättää katsomatta. Heikko liha meillä on.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa