Toisten uskovien ja lahkon rakentamisen rajat?

[Blum]

En kuulu mihinkään tunnustuskuntaan, kirkkokuntaan, liikkeeseen, suuntaukseen tai muuhun vastaavaan yhteisöön.

Vakaumukseni on, että Jumalan seurakunta on tai sen tulisi olla yksi, ei jakautunut erilaisten nimikylttien taakse. Haluan omalla elämälläni olla edistämässä tämän ykseyden toteutumista maan päällä, maailmanlaajuisesti ja paikallisesti.

Nykyajan valitettava realiteetti kuitenkin on, että kristityt ovat jakautuneet eri liikkeisiin. Itse asiassa kristitty, joka ei kuulu mihinkään niistä, on kokemukseni mukaan hyvin harvinainen, oudoksuttu tapaus. Monet ovat kasvaneet uskomaan siihen oletukseen, että nykymalli on ihan ok. Siksi minun on erittäin vaikeaa löytää tänä päivänä uskovaisia muualta kuin liikkeiden sisältä. Niiden tilaisuuksissa pääsen kokemani mukaan parhaiten tekemisiin paikkakuntani uskovaisten kanssa, rakentumaan ja rakentamaan heidän kanssaan.

Tähän liittyy kuitenkin eräs käytännön ongelma, jota olen pohtinut: Miten paljon saan tunnustuskuntiin kuuluvien uskovien keskuudessa tehdä, palvella ja rakentaa, niin etten samalla tule tukeneeksi tunnustuskunnan olemassaoloa?

Otetaanpa esimerkkejä. Olen omassatunnossani kokenut aivan oikeaksi puhua, todistaa tai opettaa tunnustuskunnan tai liikkeen tilaisuudessa. Mutta esimerkiksi rahan antaminen kolehtihaaviin, jos se menee kyseisen yhteisön tukemiseksi, tuntuu väärältä. Mutta miten luokitella teot sallittuihin ja sopimattomiin? Saanko juontaa tilaisuuden, jos minua siihen pyydetään? Saanko leipoa kahvileipää tilaisuuteen tai olla itse kahvittamassa? Saanko järjestellä pöytiä tilaisuuden lopuksi oikeille paikoilleen?

Saanko ostaa itselleni kahvikupillisen kirkkokahveilla? Voinko mennä kadulle evankelioimaan yhteisön jäsenten kanssa, ja jos, niin millä ehdoilla? Olisiko minun luvallista olla kirkkokuoron jäsenenä? Saanko pyytää lupaa suntiolta päästä harjoittelemaan uruilla kirkossa? Saanko olla jäsenenä yhteisön alaisuuteen kuuluvassa solussa/pienrymässä/raamattupiirissä?

Esimerkkejä on lukuisia. Uskon, että tunnustuskunnan rakentaminen on väärin, mutta siihen kuuluvien uskovien rakentaminen oikein. Niin siis minulle ei ole vaihtoehto erottautua kokonaan tunnustuskuntiin kuuluvista ihmisistä ja kieltäytyä rakentamasta heitä. Mutta vaihtoehto ei myöskään ole ruveta tukemaan tunnustuskuntaa.

Voisiko olla, että jos alan vakituisesti vaikka opettaa jossain tunnustuskunnassa niin, että alan jo sitoutua siihen, se ylittää rajan? Onko väärin muodollisesti ottaa vastuu jostakin yhteisön palvelutehtävästä, mutta satunnaisesti siihen suostua?

Millaisia ajatuksia herää?

[JHK]

Vedän rajan jäsenyyteen.

[PetriFB]

Jos et myy ja luovu siitä uskosta, joka on sydämessäsi, niin totta kai voit osallistua muiden uskovien kanssa kirkkokunnissa tehtävään Jumalan valtakunnan työhön ja yhteiseen rakentumiseen sen mukaan kun Jumala johdattaa.

Minä olen ollut jonkun verran erilaisissa yhteyksissä erilaisten ryhmittymien kanssa. Kävin muutama vuosi sitten erään vapaansuunnan seurakunnassa opettamassa Jumalan sanaa säännöllisesti noin 3 kuukauden ajan. Koin että se loppui siihen, kun en liittynyt siihen jäseneksi. Ihmiset pitivät opetuksestani, mutta kun en liittynyt, niin se loppui siihen. Olen kuitenkin iloinen, että sain jonkinverran olla rakentamassa sitä seurakuntaa sanan opetuksen kautta. Nykyään käyn siellä joskus istumassa takapenkissä.

Ei näihin asioihin voi antaa yksiselitteisiä vastauksia, sillä Jumalan tulee saada johdattaa meitä. Joskus on kyllä ongelmallista kun asiat on ihan päälaelleen rakennettu. Esim. tänä päivänä on seurakuntia tai yhdistyksiä, jota naiset johtavat. Raamattu sanoo, että miesten tehtävä on johtaa seurakuntaa. En juurikaan enää käy sellaisissa paikoissa, jota naiset johtaa, koska en halua tukea kapinaa Jumalaa vastaan.

Sitten on tietenkin lut.kirkko. Varsin ongelmallista, koska usein kirkon työntekijät eivät ole edes uskossa. En käy sellaisissa tilaisuuksissa, jota jumalattomat papit johtavat. En halua osallistua uskonnolliseen petokseen.

Vapaissa suunnissa on vielä paljonkin ihan hyviä seurakuntia, joissa voi ihan hyvällä omallatunnolla käydä sekä osallistua sen mukaan kun ja jos Jumala johdattaa. Sitten on ihan hyviä yhdistyksiä kuten esim. One Way Mission.

Ennalleenasettaminen etenee kuitenkin koko ajan, hitaasti mutta varmasti.

[Blum]

JHK, eli jäseneksi ei saa liittyä, mutta muuten saa elää ja toimia täysin samalla tavoin kuin jäsen, kunhan ei nimellisesti ole paperilla jäsen? Missä on esimerkiksi ulkopuolisen silmissä tällöin erotus jäsenyydestä, jos toimitaan ihan samoin kuin tunnustuskunnan jäsenet? Vai onko tunnustuskuntien ainoa synti juuri siinä, että niissä on paperijäseniä? Poistuisivatko kaikki ongelmat kertaheitolla, jos kaikki luopuisivat tunnustuskuntien jäsenyydestä, mutta silti eläisivät tismalleen niin kuin ennen, omien oppiensa mukaisesti ja erossa eri lailla uskovista?

[Blum]

PetriFB, ymmärrän. Mutta kysyisin sen, että onko se, että käy tilaisuudessa, jossa naiset ovat johtamassa, automaattisesti kapinan tukemista Jumalaa vastaan? Onko olemassa muitakin sellaisia harhoja, joiden esiintymispaikkoihin ei tulisi mennä? Onko esimerkiksi "kielilläpuhuminen kuuluu kaikille" -oppi sellainen, entä lapsikaste tai virheellinen opetus seurakunnasta? Jos käyn kokouksessa, jonka muoto on sellainen, että sitä ei täysin löydy Raamatusta, vaan kokouksen kulku ja sisältö perustuu suurilta osin ihmisperinteisiin (kuten näen monissa vapaissa suunnissa olevan tänä päivänä), niin tuenko silloin läsnäolollani epäraamatullista seurakunnankokousmallia?

[Joel.A]

Minun mielestä lahkoutumisen raja menee siinä, jos me annamme hengellisen tai/ja maallisen panoksemme vain tietyille henkilöille tai ryhmittymille sekä/tai jos tunnustaa itsessään jonkun muun nimen kuin Kristuksen.

[vaisuliini]

*
Missä ne miehet nyt ovat kun heitä tarvitaan seurakunnan tehtävissä? Minä en vain jaksa tätä yhteydetöntä uskonelämää... Pakko sinnitellä ja jatkaa rukoillen oman kotipuolen seurakunnan puolesta että Jumala tulee puhdistamaan ja peraamaan hapatus väärineen oppineen pois.... *huoh*

[PetriFB]

PetriFB, ymmärrän. Mutta kysyisin sen, että onko se, että käy tilaisuudessa, jossa naiset ovat johtamassa, automaattisesti kapinan tukemista Jumalaa vastaan? Onko olemassa muitakin sellaisia harhoja, joiden esiintymispaikkoihin ei tulisi mennä? Onko esimerkiksi "kielilläpuhuminen kuuluu kaikille" -oppi sellainen, entä lapsikaste tai virheellinen opetus seurakunnasta? Jos käyn kokouksessa, jonka muoto on sellainen, että sitä ei täysin löydy Raamatusta, vaan kokouksen kulku ja sisältö perustuu suurilta osin ihmisperinteisiin (kuten näen monissa vapaissa suunnissa olevan tänä päivänä), niin tuenko silloin läsnäolollani epäraamatullista seurakunnankokousmallia?

Raamattu opettaa tietyistä asioista, jotka tulee olla kunnossa. Pelastuksen tulee olla yksin uskon kautta Herrassa Jeesuksessa. Vanhimpien (miesten) tulee johtaa seurakuntaa sekä opillisissa asioissa tulisi perustua Jumalan sanan totuuteen. Kun kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, eli kukaan uskova ei ole täydellinen, eikä seurakuntakaan, niin tiettyä vajavaisuutta on jokaisen pakko hyväksyä, jos meinaa käydä missään on se sitten kirkkokunta tai niiden ulkopuolella oleva ryhmittymä.

Opillisen erehdyksen takia ei saa olla menemättä seurakunnan yhteyteen, jos se opillinen erehdys ei johdata pois pelastuksesta tai vääristä uskon elämää.

Naisten johtama seurakunta ei ole vain opillinen erehdys, vaan selkeä kapina ja välinpitämättömyys Jumalan sanaa kohtaan. Silloin koko seurakunta joutuu väärän ikeen alle, jos mielii jotakin tehdä tällaisessa yhteydessä. Raamattu ei salli tällaista erehdystä.

Kielilläpuhumisesta väärin opettaminen tai sen väärin käyttäminen ei ole sellainen asia, jonka takia jättäisin menemättä johonkin, eikä edes lapsikaste, jos he ovat uudestisyntyneitä. Miksi näin? Raamatussa Paavali oli mukana Korinton seurakunnassa, jossa käytettiin väärin kielilläpuhumisen lahjaa, silti hän oli yhteydessä heihin. Hän tietenkin opetti heitä oikein kielilläpuhumisesta ja toki mekin saamme tehdä niin.

Apollos oli kastamaton (oli kastettu vain Johanneksen kasteella), joka saapui Efeson seurakuntaan ja seurakunta otti hänet vastaan. Toki hänelle neuvottiin Raamatullinen kaste, jonka hän ottikin vastaan. Häntä ei kuitenkaan syrjitty tai vältelty kastamattomuuden takia, vaan rakkaus ja totuus johti hänet kasteelle sekä uskovien aito rakkaus varmasti vaikutti hänessä suotuisasti kasteelle menoa.

Naisten johtamaa seurakuntamallia ei ollut edes olemassa alkuseurakunnan aikana ja varmasti apostolit olisivat sellaiseen puuttuneet, jos olisivat sen huomanneet. Seurakunnan sisällä oli naisia, jotka koittivat ottaa ylivaltaa miehistä, mutta apostolien opetus toi selkeästi sen esille, ettei naisilla ole valtaa yli miesten, sillä Jumala on asettanut miehet seurakunnan johtoon sekä kotona pääksi vaimolle. Toki päänä oleminen on ennen kaikkea palvelemista, ei vallan käyttämistä niin kuin ruhtinaat käyttävät valtaa maailmassa.

Jokainen uskova kuuluu Jumalan seurakuntaan uudestisyntymisen perusteella ja siksi olemme kaikki saman seurakunnan jäseniä, emmekä voi halveksua toinen toisiamme. Joku on sen lisäksi ottanut jäsenyyden kirkkokunnassa, mutta siitä huolimatta hän kuuluu samaan Jumalan seurakuntaan kanssasi, vaikka et kuulukaan mihinkään herätysliikkeeseen. Tämän Jumalan synnyttämän ja tarkoittaman yhteyden perusteella minä voin käydä sekä osallistuakin jonkin kirkkokunnan toimintaan Jumalan johdatuksen mukaisesti, vaikka siellä olisi vääriä kokouskäytäntöjä. Itse koen, että silloin en tue vääriä perinteitä, kun itse pidän ne pois sydämestäni. Ennen kävin jouluna kirkkokuntien kokouksissa, mutta en laulanut muiden mukana joululauluja, koska koin niiden olevan perinteitä, joita uskovilla ei saisi olla. Vedin silloin rajan tuohon. Nykyään minun on vaikeampaa mennä jouluna kirkkokuntiin, koska en halua olla enää edes mukana kuusijuhlassa ja joululaulu perinteissä.

Koska uudestisyntymisen perusteella kuulumme kaikki samaan seurakuntaan, niin jollakin tavalla meidän tulisi kokea yhteyttä toinen toisiimme myös kirkkokuntien sisällä olevien uskovien kanssa. Emme voi kokonaan erottautua heistä, sillä silloin olemme itse lahkolaisia. Emmekä voi odottaa sitä, että heidän tulisi heti ymmärtää seurakunta opetus kun sen heille sanomme. Heidät hyväksyen ja heitä rakastaen tulemme näkemään nopeammin seurakunnan ennallistettuna.

Nämä asiat ja rajat mitä voi ja mitä ei voi tehdä muotoutuvat sydämeemme uskon kasvun kautta. Tämä on siten jokaiselle henkilökohtainen asia sen mukaan missä kasvunvaiheessa on.

[JHK]

JHK, eli jäseneksi ei saa liittyä, mutta muuten saa elää ja toimia täysin samalla tavoin kuin jäsen, kunhan ei nimellisesti ole paperilla jäsen? Missä on esimerkiksi ulkopuolisen silmissä tällöin erotus jäsenyydestä, jos toimitaan ihan samoin kuin tunnustuskunnan jäsenet? Vai onko tunnustuskuntien ainoa synti juuri siinä, että niissä on paperijäseniä? Poistuisivatko kaikki ongelmat kertaheitolla, jos kaikki luopuisivat tunnustuskuntien jäsenyydestä, mutta silti eläisivät tismalleen niin kuin ennen, omien oppiensa mukaisesti ja erossa eri lailla uskovista?

Tuo on siis se raja, joka itselläni on se ns. erottava viiva. Muutoin voin tukea rahalla, työlläni ja panoksellani tällaisen ryhmittymän toimintaa, mutta siitä ei seuraa, että allekirjoitan kaiken vinoutuneen toiminnan ryhmittymän sisällä.

[iinuliinu]

*
Missä ne miehet nyt ovat kun heitä tarvitaan seurakunnan tehtävissä? Minä en vain jaksa tätä yhteydetöntä uskonelämää... Pakko sinnitellä ja jatkaa rukoillen oman kotipuolen seurakunnan puolesta että Jumala tulee puhdistamaan ja peraamaan hapatus väärineen oppineen pois.... *huoh*

Sanoppa muuta..kävin kokouksessa jossa nainen johti puhetta ja toinen nainen rukousta. Miehet oli vähän niinkuin taustalla
Mikäköhän olisi se oikea Raamatun asettama raja naisten puheissa seurakunnan kokouksissa?

Itselläni ainakin jubileeraa sydämessä kun huomaa että joissakin paikoissa Raamatun Sanaa kunnioitetaan