Blum kirjoitti:En kuulu mihinkään tunnustuskuntaan, kirkkokuntaan, liikkeeseen, suuntaukseen tai muuhun vastaavaan yhteisöön.
Vakaumukseni on, että Jumalan seurakunta on tai sen tulisi olla yksi, ei jakautunut erilaisten nimikylttien taakse. Haluan omalla elämälläni olla edistämässä tämän ykseyden toteutumista maan päällä, maailmanlaajuisesti ja paikallisesti.
Nykyajan valitettava realiteetti kuitenkin on, että kristityt ovat jakautuneet eri liikkeisiin. Itse asiassa kristitty, joka ei kuulu mihinkään niistä, on kokemukseni mukaan hyvin harvinainen, oudoksuttu tapaus. Monet ovat kasvaneet uskomaan siihen oletukseen, että nykymalli on ihan ok. Siksi minun on erittäin vaikeaa löytää tänä päivänä uskovaisia muualta kuin liikkeiden sisältä. Niiden tilaisuuksissa pääsen kokemani mukaan parhaiten tekemisiin paikkakuntani uskovaisten kanssa, rakentumaan ja rakentamaan heidän kanssaan.
Tähän liittyy kuitenkin eräs käytännön ongelma, jota olen pohtinut: Miten paljon saan tunnustuskuntiin kuuluvien uskovien keskuudessa tehdä, palvella ja rakentaa, niin etten samalla tule tukeneeksi tunnustuskunnan olemassaoloa?
Otetaanpa esimerkkejä. Olen omassatunnossani kokenut aivan oikeaksi puhua, todistaa tai opettaa tunnustuskunnan tai liikkeen tilaisuudessa. Mutta esimerkiksi rahan antaminen kolehtihaaviin, jos se menee kyseisen yhteisön tukemiseksi, tuntuu väärältä. Mutta miten luokitella teot sallittuihin ja sopimattomiin? Saanko juontaa tilaisuuden, jos minua siihen pyydetään? Saanko leipoa kahvileipää tilaisuuteen tai olla itse kahvittamassa? Saanko järjestellä pöytiä tilaisuuden lopuksi oikeille paikoilleen?
Saanko ostaa itselleni kahvikupillisen kirkkokahveilla? Voinko mennä kadulle evankelioimaan yhteisön jäsenten kanssa, ja jos, niin millä ehdoilla? Olisiko minun luvallista olla kirkkokuoron jäsenenä? Saanko pyytää lupaa suntiolta päästä harjoittelemaan uruilla kirkossa? Saanko olla jäsenenä yhteisön alaisuuteen kuuluvassa solussa/pienrymässä/raamattupiirissä?
Esimerkkejä on lukuisia. Uskon, että tunnustuskunnan rakentaminen on väärin, mutta siihen kuuluvien uskovien rakentaminen oikein. Niin siis minulle ei ole vaihtoehto erottautua kokonaan tunnustuskuntiin kuuluvista ihmisistä ja kieltäytyä rakentamasta heitä. Mutta vaihtoehto ei myöskään ole ruveta tukemaan tunnustuskuntaa.
Voisiko olla, että jos alan vakituisesti vaikka opettaa jossain tunnustuskunnassa niin, että alan jo sitoutua siihen, se ylittää rajan? Onko väärin muodollisesti ottaa vastuu jostakin yhteisön palvelutehtävästä, mutta satunnaisesti siihen suostua?
Millaisia ajatuksia herää?
Minä olen samaa mieltä siinä, että seurakunnan tulisi olla yksi. Mutta välttämättä tunnuskuntien ei tarvitse olla hajottava vaan rakentava tekijä. Onhan suvussakib monenlaisia perheitä, mutta silti se on yksi iso perhe. Ongelma on enemmänkin meidän omissa asenteissa. Minun ei pidä mennä tuomitsemaan hieman toisella tavalla asioita ajattelevia. Mutta ihmettelen uskovia, jotka haluavat että uskovat olisivat yhtä, ja sitten eroavat kaikista kirkkokunmista ja kokoontuvat vain omissa nimissään (en väitä ettei Herra olisi sielläkin). Siis toisin sanottuna tekevät taas uuden ryhmän..eli taas yksi uusi ryhmä lisää. Okei ei sekään haittaa, mutta ongelma on se että nämä uudet ryhmät tuntuvat olevat eniten kaikkia muita vastaan. Olisi hyvä tutustua seurakuntien historiaan, eikä vain tuomita heitä ulkonäöltä.