Harvemmin nykyään kuulee puhuttavan raamatunselityksestä, ja työkaluista raamatun selittämiseen. Aihe on kuitenkin monitahoinen ja tärkeä. Suomen Siionissa on paljon erilaisia lähestymistapoja raamatun selittämiseen. Käsittelen tässä kolmea yleistä ongelmineen, ja lausun sitten muutaman huomion aiheesta yleisesti. (HUOM! "Koulukuntien" nimet on vedetty hatusta, ne eivät ole mitään virallisia nimiä!)
1. Ensimmäinen selitysmalli, mitä näkee erityisesti karismaattisissa piireissä, on ilmestyskeskeinen lähestymistapa, joka on usein luonteeltaan erittäin epä-älyllinen. Tähän liittyy ajatus siitä, että Jumala selittää uskovalle raamatun todellisen merkityksen antamalla jonkinlaisen ilmestyksen sanan tarkoitukseen - oman järjen käyttö ei ole tarpeen, se on jopa vaarallista, koska silloin erehdytään. Tällä en tarkoita sitä että Jumala avaa ymmärrystä ottamaan vastaan totuuksia itse tekstistä, vaan että uskova saa tekstin äärellä jonkinlainen sisäisen oivalluksen, mitä kyseinen raamatunkohta tarkoittaa. Hälyyttävä piirre tässä on se, että tulkinta voi olla tanakasti ristiriidassa tekstin normaalin, loogisen merkityksen kanssa. Ongelmana tällaisessa ilmestystiedossa on lisäksi se, että yksi saa yhdenlaisen selityksen, toinen toisen, ja kolmas kolmannen. Koska tulkintaa ei tämän koulukunnan mukaan voi normaalin logiikan keinoin löytää itse tekstistä, eivät nämä kolme ilmestyksen saanutta koskaan saa toisiaan vakuuttumaan omasta tulkinnastaan. Torjun tällaisen näkemyksen. Jos tekstin sanoma ei ole objektiivisesti löydettävissä itse tekstistä, kaikki tulkinnat ovat yhtä hyviä. Lisäksi siinä piiree gnostilaisuuden vaara - jos raamattu aukeaa vain subjektiivisen (minä-keskeisen) ymmärryksen avulla, se on itseasiassa salatiedettä! Tämän koulukunnan alakoulukuntia ovat subjektiivinen koulukunta (sana sanoo, mitä minä ajattelen sen sanovan, muut ovat väärässä, kun eivät näe samaa totuutta kuin minä.) ja post-moderni koulukunta (Sana ei sano oikeastaan mitään, on vain ihmisten tulkintoja pyhistä asioista. Raamattu tarkoittaa juuri sitä mitä kukin tahtoo sen tarkoittavan.)
2. Toinen harhainen selitysmalli on historiallinen koulukunta. Tämä koulukunta näkee raamatun tekstin vain omaan aikaansa sidottuna, jolloin sillä ei ole suoraan mitään sanottavaa nykyaikaiselle ihmiselle. Pahimmillaan tässä mallissa ajatellaan, että raamattu koostuu enimmäkseen ihmisten ajatuksista Jumalasta, jolloin raamattu ei kokonaisuutena opeta mitään, vaan sisältää inhimillisiä opetuksia pyhistä asioista (, moderni koulukunta;"raamattu on ihmisten kirjoittama".) Kannatan ehdottomasti raamatun tekstien lukemista omassa kontekstissaan, enkä vastusta ajatusta kirjoittajien inhimillisyydestäkään, mutta mikäli kielletään Jumalan ohjanneen kirjoittajia, raamattu lakkaa olemasta yhtenäinen teos. Tällöin nähdään ristiriitoja kaikkialla, ja aletaan höpöttämään kaikennäköistä (erityisesti teologien suosimaa) soopaa siitä, miten "ajatus Kristuksesta Jumalana ei ollut vielä tässä kohtaa kehittynyt", "Paavali on tässä asiassa toista mieltä kuin Jeesus" jne. Tällaisen lukijan käsissä raamattu särkyy joukoksi toisistaan irrallisia näkemyksiä, eikä mitään yhtenäistä teologiaa/oppia voida muodostaa. Tämä on harvemmin uskovan ihmisen selitysmalli, mutta toisinaan elementtejä tästä koulukunnasta on nähtävissä myös uskovien joukossa. Esim. vanhan testamentin jättäminen lukematta, koska se ei kuulu kristitylle, on yleinen oire tästä. Vastaavia esimerkkejä voi keksiä enemmänkin. Tämä ei rajoitu vain teologeihin, mutta on käsittääkseni yleistä teologiaa opiskelleiden keskuudessa.
3. Fundamentalistinen eli kirjaimmellinen lähestymistapa raamattuun näkee raamatun likimain Jumalan suoraan sanelemana kirjana. Tämän koulukunnan harjoittaja lukee kaiken raamatuun kirjoitetun kirjaimellisesti, ellei ole hyvää syytä olettaa, että kyseessä on vertaus tai kielikuvaa. Fundamentalisti uskoo sanan olevan suoraan Jumalalta tullut ja 100% jumalaista tekstiä, joka on kaikkien ymmärrettävissä ilman tarvetta opiskella raamatun ulkopuolisia lähteitä. (Hieman samaan tapaan kuin ilmestystietoa korostava koulukunta.) Lukutavan yleisimmät ongelmat ovat historiallisen viitekehyksen kadottaminen (tulkinta menee pieleen koska asiayhteys on tuntematon), kyvyttömyys lukea tekstin hienovaraisimpia viitteitä (ei ymmärretä sanontoja, kuvakieltä, idiomeja jne.), ja kyvyttömyys nähdä raamatun toisinaan ihan oikeasti sisältävän jonkun ihmisen omia mielipiteitä. (Minusta filemonin kirje on erittäin ongelmallinen kirje sellaiselle henkilölle, jonka mielestä raamattu on 100% Jumalan sanaa. Kirje on näet täysin henkilökohtainen kirje Paavalilta ystävälleen.) Oikein paatunut fundamentalisti torjuu kaikki historialliset ja kontekstuaaliset selitystavat ihmisviisautena.
Miten raamattua sitten pitäisi lukea? Itse noudatan "kokonaisuuden koulukuntaa".
Uskon Petri Paavolan tavoin ajatukseen, että Jumalan sana on kokonaisuutena totuus, (touta scriptura). Koko raamattu tulee ottaa huomioon, kun etsitään siitä Jumalan totuuksia. Uskon Jumalan puhuneen, mutta puhuneen ihmisten kautta siten, ettei inspiraatio totaalisesti hävitä tekstistä sen inhimillisiä piirteitä. Siten oikea tulkinta löytyy kokonaisopetuksesta, harmonisaation kautta. (Harmonisaatio: ristiriidat tulee poistaa tulkitsemalla tekstiä sillä tavoin, että ristiriita katoaa.) Raamattu on Jumalan tarkoittama kokonaisuus, jossa tuhat vuotta toista tekstiä vanhempi teksti voi sisältää avaimet uudemman tekstin tulkintaan. Tällöin profeettoja ja UT:n profetioita tulee lukea sillä tavoin, että ne selittävät toisiaan. Tämä onnistuu vain, jos uskotaan Jumalan puhuneen selvästi sanassa.
Lisäksi tulkinnan pitää olla logiikan sääntöjen mukainen. En voi tulkita mitään jaetta vertauskuvallisesti, ilman hyvää syytä. Ilmestystieto, jonka Jumala antaa, ei voi olla luonteeltaan sellaista, että raamatun teksti on sen kanssa ristiriidassa. Muutoin pudotaan taas gnostilaisuuden/subjektiivisuuden ansaan. Jumalan antaman ymmärryksen täytyy loogisesti olla sellaista, että se valaisee tekstiä, ei sellaista, että se antaa tekstin sanoille kokonaan uusia merkityksiä. Teksti pitää myös lukea ensisijaisesti siinä yhteydessä, jossa se on syntynyt - ensin tulee kysyä, mitä tämä merkitsi aikalaisilleen, ja sitten miettiä, mitä se minulle tarkoittaisi. Sanojen merkityksen määrää ensisijaisesti konteksti, jossa ne ovat.
Lopuksi minusta on hyvä perehtyä tekstivarianttien olemassaoloon, ja tiedostaa, että vuosien varrella tekstiin on päässyt hiippailemaan ihmisten lisäyksiä ym. editointia. Tällaiseen selitykseen ongelmallisten kohtien kanssa voi kuitenkin mielestäni turvautua vain silloin, kun variantin olemassaolo voidaan selkeästi todistaa. En saa karsia jakeita pois vain siitä syystä, etteivät ne sovi teologiaani. Hyvä esimerkki tästä on suomenkielisestä bibliasta löytyvä "comma johanneum", joka on kiistatta myöhempi lisäys.
Sitten joitakin yleisiä huomioita ja erheitä, joihin törmää:
- Jakeen irrottaminen asiayhteydestään. Tyypillistä nuorten uskovien, ja valitettavasti myös karismaatikkojen keskuudessa. Raamatun jaenumerot ja luvut ovat myöhempi lisäys, eivätkä osa tekstiä. Jonkin kirjan luku 4 voi loppua keskelle asiaa, joka jatkuu luvussa 5. Jakeet on syytä unohtaa kokonaan tekstiä lukiessa, ja seurata tekstin kulkua, irrottamatta mitään kohtaa omasta kontekstistaan. Erityisesti ilmestyskirjassa on muutama kohta, jossa on mahdollista, että kappale katkeaa keskeltä kahtia lukujen vuoksi.
-Sanojen merkityksillä spekulointi. Nykyaika on tuonut tullessaan työkaluja, joilla alkutekstin sanarakennetta ja yksittäisiä sanoja on mahdollista tarkastella, vaikka ei osaisi alkukieliä ollenkaan. Tämä on toisaalta erinomainen apu, ja toisaalta kamalan vaarallinen asia. Tekstin hajottaminen yksittäisiin sanoihin ei välttämättä tuo esiin tekstin merkitystä, vaan häivyttää sen. On syytä olla varovainen tämän kanssa - itse luottaisin mieluummin kääntäjiin, jotka oikeasti osaavat asiansa. Sanojen merkitys määräytyy kontekstin mukaan.
Esim. 1: suomenkielessä on kahdesta homonyymistä muodostuva lausahdus "kuusi palaa", jolla on seitsemän mahdollista merkitystä. (Numero kuusi on tulessa, numero kuusi tulee takaisin, omistamasi kuu on tulessa, omistamasi kuu tulee takaisin, kuusipuu palaa, kuusipuu tulee takaisin, kuusi palaa jotakin ainetta.) Mikään sanakirja ei kerro sinulle, mikä näistä seitsemästä on tekstin aiottu merkitys. Ainoastaan asiayhteys voi kertoa sen.
Esim. 2: Johanneksen ensimmäisen luvun alku on kaikille tuttu. Siinä todetaan "ja Sana oli Jumala". Jos ottaa kreikankielen tekstin, ja lukee sanat järjestyksessä, jossa ne ovat, se kuuluu näin: "ja Jumala oli (se) Sana". Biblia kääntää tuolla tavalla, uudemmat aiemmalla tavalla. Kääntävätkö uudemmat väärin? Eivät toki. Nimittäin kreikankielen lauseessa sana, jolla on artikkeli, on subjekti, eli tekijä. Koska Sanalla on artikkeli, on oikea käännös "Ja (se) Sana oli Jumala". Pelkkä tietokoneohjelma ei riitä tekstin merkityksen selittämiseen.
-Oman opin lukeminen tekstiin ns. (eisegeesi) Joskus se oppi/teologia, jota me edustamme, määrittää sen, mitä me tekstissä näemme. Tällöin saatamme tulkita raamattua oman oppimme valossa, sen sijaan, että lukisimme tekstin kuten se on kirjoitettu. Myös maailmankuvamme ja tietomme vaikuttavat siihen, miten me tekstin näemme. Tämä on hyvä tiedostaa, kun kohtaa omista näkemyksistä poikkeavia näkemyksiä. Joskus näkee myös jakeita vääristeltävän tahallaan. Se on sitä, että tekstin väitetään sanovan jotain muuta kuin mitä se sanoo .
Esimerkki I: Ilmestyskirja kertoo eräässä kohdassa taivaan tähtien putoavan maahan. Modernin kosmologian valossa tiedämme, etteivät tähdet voi pudota taivaalta maahan. Tästä syystä tulkitsemme jakeen tietojemme valossa viittaavan meteoreihin tai enkeleihin. Mutta esim. keskiajalla maailmankuva oli toisenlainen, ja keskiajalla tekstiä lukenut henkilö uskoisi ilman muuta tähtien kirjaimellisesti putoavan taivaalta maahan. Jos sitten selittäisimme asian hänelle, hän kenties syyttäisi meitä ihmisviisaudesta, ja tieteen sekoittamisesta raamattuun!
Esimerkki II: Veikkaan että suurin osa meistä täällä ei usko kasteen pelastavan. Näin ollen lukiessamme vaikkapa Markuksen evankeliumista "joka uskoo ja kastetaan se pelastuu", emme tee kasteesta pelastuksen ehtoa. Mutta Martin Luther taas näki tässä oman kasteoppinsa kulmakiven - kaste on välttämätön pelastukseen. Sama jae, kaksi erilaista näkemystä, riippuen tulkitsijan teologisesta/opillisesta viitekehyksestä.