Pettävällä jäällä...

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Loka 2014 08:05

Tai pettävällä tiellä.
Tänä aamuna Herra Jeesus on opettanu mua siitä aiheesta miten kirkastetaan Isää.Nimittäin voi poiketa polulta ja alkaa kirkastaa kaikkea muutakuin Jeesusta..esim ruokavalion tai vaikkapa psykologian kautta ihmisviisautta.
Ja vaikka siinä yrittäis mukana pitää vähän Jeesustakin, niin se ei kestä loppuun asti jos siinä kunnia annetaan ihmisviisaudelle tai vaikka molemmille.Jumalahan ei kunniaansa jaa.
Se voi auttaa hetkeksi mutta pettää aikanaan.Ja Jeesuksella on valta antaa terveys tai ottaa vaikka pois jos ei kunnia tuu yksin Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle.
Oon saanu tään itse kokea omassa elämässäni ja kaikenlisäksi koen että elämäni on ollut nyt varsin Hengetöntä.En tarkoita että ruokavalioni muuttuisi nyt takaisin samaan mitä oli ennen mutta julistuksen aihe se ei saa olla!
Ihmisille menee hirveän herkästi läpi opetus inkiväärin tai sitruunan terveellisyydestä.Kaikki juoksee tukka hulmuten kauppaan hakemaan niitä, kun sanon että ne parantaa ja niistä on näyttöäkin.
Jos puhuisin Jeesuksesta samanlaisella innolla ja sydämen palolla mitä oon tehny ruoka-aineitten kans niin olisiko tulos sama?? Mutta ne harvat jotka ottaa vastaan Jeesuksen pelastajanaan eivät tuu pettymään ,niinkauan kuin mukaan ei tuu muuta "pelastajaa" jonka nimeen vannotaan.
Jos emme pysy kiinni viinipuussa ja sen annissa ,emme voi kantaa hedelmää Kristukselle.Jos pysytään kiinni viinipuussa,me saadaan kantaa hedelmää ja anoa mitä ikinä haluamme Jeesuksen nimessä.Kunhan ne ei oo Raamatun Sanan vastaisia.
Herra varjelkoon kulkemasta pettävällä jäällä!
Tutkikaa ja koetelkaa...tällä hetkellä oon itse joutunu pettymään ruoka-valioon ja tällä menolla mua odottaa joko lääkkeet tai leikkaus tai molemmat.Olo on kuin erämaahan eksyneellä :(
Mutta usko on luja luottamus siihen mikä ei näy!!!!!! Eikä se usko toivo ja rakkaus oo kokonaan kadonnut :thumbup:
systeri
 

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Loka 2014 08:07

Toisin sanoen nyt on parannuksen teon paikka!
systeri
 

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Loka 2014 08:11

Sopivasti päivän Sana :)

Joh 14:

16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,

17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
systeri
 

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 12. Loka 2014 09:36

Ihana kirjoitus taas, systeri! :hugehug:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Loka 2014 09:40

systeri kirjoitti:tällä hetkellä oon itse joutunu pettymään ruoka-valioon ja tällä menolla mua odottaa joko lääkkeet tai leikkaus tai molemmat.Olo on kuin erämaahan eksyneellä


Ilman näitä lauseita en varmaan olisi ymmärtänyt mitä kirjoituksellasi ajat takaa ja olisin saattanut väittää vastaan. Mutta siis ilmeisesti tarkoitat sitä, että antaa jollekin asialle liian suuren painoarvon, vaikka asia itsessään olisikin Jumalan tahdon mukainen ja oikea. Eli Raamatun kielellä puhuen, tekee siitä itselleen epäjumalan. Näin voi käydä kaikelle hyvälle ja oikealle, ja vaikka asiat itsessään ovat hyviä ja oikeita, niin jos niistä tulee epäjumalia itselleen, Jumala joutuu ehkä kipeälläkin tavalla ottamaan ne pois.

Mutta kuten kirjoitit: "En tarkoita että ruokavalioni muuttuisi nyt takaisin samaan mitä oli ennen...", ei meidän tarvitse siltikään hyljätä niitä sinänsä hyviä ja oikeita asioita, vaikka teemmekin parannuksen niiden palvomisesta epäjumalana. Tämä voi olla vaikeaa, sillä helposti ihmiselle tulee pettymisen kautta kiusaus katkeroitua ja kääntyä asian palvojasta sen vastustajaksi. Mutta vaikka joudummekin pettymään asioihin ja saamme puhdistaa sydämestä niiden epäjumalanpalvontaa, niin meidän ei silti tarvitse hyljätä niitä. Kun annamme niille oikean painoarvon ja aseman sydämessämme, voimme tunnustaa että ne ovat hyviä asioita, samalla kuitenkin ymmärtäen että ne eivät voi antaa ihmiselle täydellistä ja lopullista autuutta.

Kannattaa rukoilla viisautta, miten elää tässä maailmassa Jumalan luomien hyvien asioiden kanssa ja käyttää niitä hyödyksi, ilman että kuitenkaan antaa niille liian suurta arvoa ja tee niistä epäjumalaa itselleen.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Loka 2014 10:22

Ymmärsit todellakin hyvin kirjoitukseni :) aivan pienessä hetkessä (parissa päivässä) asiat ovat taas muuttuneet rivakasti huonompaan suuntaan joka on tietenkin suuri pettymys ja pelottava paikka.Mutta tämän aamuisen Herran edessä olemisen jälkeen on taas rauhaisampi olo ja luottamus siihen että tämäkin kohta tästä vaelluksesta kuuluu asiaan ja palauttaa oikealle Tielle.
Niin kuin oon ennemminkin sanonu että nämä "saappaat" ovat tuntuneet aivan liian isoilta mulle... toki tietenkin jos haluan itse niitä täyttää.Siksi luotankin nyt siihen että kun Herra saa ne täyttää kokonaan niin silloin ne ei oo liian isot...vaan ne myös riisutaan aikanaan...kun on taistelu tämän asian kanssa päättynyt..silloin kun tajuan että maa jolla seison on täydellisesti Herran ei kenenkään muun.
Ei musta tuu näitten asioitten vastustajaa, mutta asiat kuuluu laittaa tärkeysjärjestykseen. Tiedän että voin jo kiittää tämän viikonloppuisesta takapakista,se kuuluu asiaan :thumbup:
systeri
 

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Loka 2014 10:34

Tuli vielä ajatuksia aiheesta.

Raja epäjumalanpalvonnan ja terveen voimakkaan innostuksen välillä voi olla hiuksenhieno. Varsinkin toisen ihmisen silmin voi olla tosi vaikeaa erottaa, mistä toisen ihmisen kohdalla on kysymys. Siksi tulee olla varovainen myös siinä, että ei tee väärää arviota tämän asian suhteen.

Siihen että on innostunut jostain asiasta joka sinällään on (pelastukseen ja iankaikkiseen elämään nähden) toisarvoinen, voi olla monia hyviä syitä. Jumala voi laskea jonkun sydämelle jonkun tietyn asian, jonka kautta Jumala voi toimia. Esimerkiksi joku voi olla tosi innostunut jalkapallosta, ja toiselle uskovalle innostus voi vaikuttaa jopa epäjumalanpalvonnalta, mutta innostuksen kautta hän saakin luontevan kontaktin muihin jalkapallonpelaajiin niin että he raottavat sydäntään tälle kaverille myös hengellisten asioiden suhteen.

Toisen kohdalla voi olla kysymys siitä, että Jumala on kutsunut viemään Hänen näkökulmaansa ja totuuksiansa vaikkapa tiedemaailmaan. Silloin voi toisesta uskovasta vaikuttaa siltä, että toinen intoilee liikaa jostain sinänsä toisarvoisesta asiasta (esim evoluutiotieteen kritisoimisesta), mutta todellisuudessa Jumala onkin kutsunut hänet viemään tiedemaailmaa totuutta siitä asiasta, ja sitä kautta sekä avaamaan tiedemaailman ihmisten silmiä, ja myös mahdollisesti vaikuttamaan suuremminkin ihmisten näkemyksiin.

Jollain voi olla myös Jumalan antama kutsumus tuoda jotain asiaa myös uskovien tietoisuuteen. Esimerkiksi terveellinen ruokavalio (ja yleensä elämäntavat) on asia, jonka uskon olevan tällainen. Se ei tarkoita että kaikkien uskovien pitäisi alkaa siitä intoilemaan ja "julistamaan" sitä, mutta uskon että Jumala välittää Hänen omiensa elämästä kokonaisuutena, ja myös terveelliset elämäntavat ovat osa sitä. Siksi uskon, että Hän voi antaa jollekin erityisen kutsumuksen tuoda sanomaa terveellisistä elämäntavoista uskovien keskuudessa.

Mutta siinä täytyy tietenkin olla varovainen, ettei syrjäytä sen kautta evankeliumin sanomaa ja ala väärällä tavalla painottamaan terveitä elämäntapoja (tai mikä tahansa se sinällään hyvä asia onkaan jonka on sydämelleen saanut). Mutta kun pitää arvojärjestyksen ja tasapainon kunnossa, niin ei tarvitse tehdä parannusta tällaisestakaan innostuksesta. Ja monesti tällaisia asioita tuodessa täytyy myös tutkia uskosta osattomien tuotoksia ja ottaa sieltä sellaisia hyviä tietoja ja ajatuksia ja asioita joista uskovat ehkä ovat tietämättömiä. Se ei ole ihmisviisauden sekoittamista tai kunnian antamista ihmisviisaudelle, vaan tervettä nöyryyttä ja ymmärrystä siitä, että uskovat eivät ole automaattisesti kaikkien alojen erikoistuntijoita, vaikka ovatkin osallisia Pyhästä Hengestä.

Monia muitakin syitä voi varmasti olla sellaiseen innostukseen, joka ei kuitenkaan ole epäjumalanpalvontaa. Eli uskovina meidän tulee varoa tekemästä liian suurta jakoa tärkeisiin ("hengellisiin") ja vähemmän tärkeisiin ("maallisiin") asioihin. Muuten voidaan jopa sammuttaa toisen ihmisen Jumalalta saanut kutsumus.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Loka 2014 10:45

Oonko oikeassa että tämä kalikka kalahti suhun jotenkin voimakkaalla tavalla.No se ei ollu tarkoitus että alkaisin heitellä kalikoilla tai sammuttamaan toisessa olevaa kutsumusta?? ...häh kuulostaapa kummalliselta kun puhutaan ruokavaliosta tms :) Joskus koen jälkeenpäin kirjoituksen, että mun pitäis joka asia pitää omana tietonaan ettei vaan joku käsitä väärin tai loukkaannu :?
systeri
 

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Loka 2014 10:53

systeri kirjoitti:Oonko oikeassa että tämä kalikka kalahti suhun jotenkin voimakkaalla tavalla.No se ei ollu tarkoitus että alkaisin heitellä kalikoilla tai sammuttamaan toisessa olevaa kutsumusta?? ...häh kuulostaapa kummalliselta kun puhutaan ruokavaliosta tms :) Joskus koen jälkeenpäin kirjoituksen, että mun pitäis joka asia pitää omana tietonaan ettei vaan joku käsitä väärin tai loukkaannu :?


Ei hätää, en kokenut että olisit heittänyt kalikoita. Mielestäni kirjoituksesi oli hyvä ja aiheellinen, eikä mun ole tarkoitus sitä vastustaa millään tavalla. Mulla vaan alkaa prosessori raksuttamaan kun alan miettimään asioita, ja mulla on sellainen taipumus (silloin kun itsekin vaan pohdiskelen asioita) että kaikkien ajatusten suhteen alan nopeasti miettimään vastakysymyksiä ja "kolikon toista puolta", vaikka pitäisikin ajatuksia oikeina. Se voi joskus auttaa näkemään asioita laajemmasta näkökulmasta ja pitämään tasapainon kohdallaan.

(Omalla kohdallani valitettavasti tuon ruokavalion suhteen on mennyt vähän epätasapainoon vaa'an toisessa päässä, liian usein tulee laitettua suuhun "tän kerran" sellaista minkä tietää olevan epäterveellistä...)
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Re: Pettävällä jäällä...

ViestiKirjoittaja hrmn2 » 12. Loka 2014 10:59

Mutta vaikka kirjoitinkin pitkän kirjoituksen "kolikon toisesta puolesta", niin mun mielestäni on tosi tärkeää ja aiheellista muistuttaa myös siitä mitä Systeri avauksessaan kirjoitti. Helposti uskovilla voi mennä tasapaino kun lähtee tutkimaan jotain asiaa, esimerkiksi just terveellistä ruokavaliota, niin että ehkä tarvitsee pientä muistutusta siitä että ei se nyt maailman vakavin asia ole jos joskus syö jonkun hampurilaisen, tai että ei kannata kaikke aikaansa sellaisten asioiden tutkimiseen uhrata. Politiikka on myös yksi asia josta koen välillä uskovien olevan liian kiinnostuneita. Ja varmasti monia muitakin on. Eli ehdoton Aamen Systerin ajatuksille.
hrmn2
 
Viestit: 495
Liittynyt: 30. Kesä 2014 11:41

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron