pekka kirjoitti:Joo, tuossa Iltalehden jutussa luki muun muassa näin, lainaus:
"Potilas seisoi ruumiinsa ulkopuolella
Yksi potilaista, 57-vuotias brittimies, kertoi kokeneensa ruumiista poistumisen ja katsoneensa omaa elvytystään huoneen nurkasta kolme minuuttia kestäneen kliinisen kuolemansa aikana."
En tiedä uskoisinko noihin juttuihin jos en olisi itse kokenut tuota.
Mutta minulle on siis käynyt noin, paitsi, että en seisonut missään vaan ikään kuin leijailin ilmassa ja ruumiini makasi sängyssä. Olen siitä kertonutkin joskus täällä foorumillakin.
En ollut silloin vielä uskossa mutta etsikkoaika oli minulla kyllä silloin menossa. Vuosi oli tuolloin 1997.
Olin todella syvästi masentunut juuri aikaisin keväällä v. -97 ja eräänä päivänä tuolloin istahdin sänkyni reunalle istumaan tuulihousut jalassa ja yläruumis paljaana, selvinpäin mutta syvästi masentuneena, olin kuin keskellä pimeyttä.
Yhtäkkiä havahduin siihen, että olin irtautunut ruumiistani ja katselin itseäni ylhäältä alaspäin ja huomasin, että en ollut enää siinä sängyssäni istuma-asennossa vaan olin kellahtanut selinmakuulle ja nyt siis katselin itseäni ylhäältäpäin ikään kuin olisin leijaillut ilmassa kevyenä kuin höyhen. Sitä en osaa sanoa, että oliko sieluni poistunut ruumiistani vai mitä siinä silloin tapahtui.
Mutta seuraavaksi huolestuin suuresti, että hengittikö ruumiini vai olinko kuollut ja niinpä laskeuduin alemmas ja menin ihan lähelle ruumiini rintakehää ja huomasin, että se laskee ja nousee hitaasti ja samoin menin ihan lähelle sängyssä makaavaa ruumistani ja nenäni sieraimia ja huomasin ilokseni, että niistä kävi ilma sisään ja ulos eli tosiaankin huomasin, että ruumiini hengitti, eikä ollut eloton ja kuollut.
Jonkin ajan päästä havahduin siihen, että nousin sängystä istuma-asentoon sängyn laidalle ja oli edelleen valtava yliluonnollinen hiljaisuus ja rauha ympärilläni ja ihmettelin suuresti mitä olikaan äsken tapahtunut.
Ymmärsin, että olin palnnut ruumiiseeni ja en ollutkaan kuollut ja sain voimakkaan ymmärryksen siitä, että kuolemanjälkeistä elämääkin täytyy olla koska olihan sieluni juuri äsken poistunut ruumiistani ja jostain syystä se palasi takaisin ruumiiseeni. Ihmettelin suuresti mitä olinkaa juuri tapahtunut ja mitä jos sieluni ei olisikaan palannut takaisin ruumiiseeni niin mitä sitten olisi tapahtunut, mihin sieluni olisi sitten mennyt, olin siis hyvin ihmeissäni tuolloin tuosta mitä olin kokenut, siis jotain todella yliluonnollista.
Koskettava kertomus Pekalla. Jumala näki, että tällä antamalla Pekalle tuollaisen kokemuksen, hän saattaisi ymmärtää, että elämä ei päätykään
maallisen vaelluksen loppuessa. Ja hyvin toimi ja nyt on lopputulos se, että Pekka-veli Jeesuksen opetuslapsi ja matkalla kohti Taivaan kotia!
Jumalalla on oma suunitelma jokaiselle ihmiselle. Kiitos ja kunnia Pekan(kin) pelastuksesta Herralle!
Otsikon aiheesta: näin tuon kirjoituksen, mutta en vielä lukenut sitä kokonaan.
Toivottavasti moni etsikkoajassa oleva "epäilijä" ymmärtäisi tuon tutkimuksen havainnoista lukiessaan saman kuin Pekka aikaisemmin.
Että tämä ei olekaan vaan tässä ja että elämä tosiaan jatkuu, kun aika jättää meistä täällä maan päällä.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.