Minua todella ahdistaa tämän asian käsittely. Kun rupean ajattelemaan aihetta niin se on musertaa minut. Herra on iankaikkinen Jumala, tutkimaton, vanhurskas ja pyhä. Minä olen luotu ihminen, hyppysellinen savea jolla on henkäys sieraimissaan.
Tässä käsitellään ja kirjoitetaan niin suurista asioista, etten minulla ole kykyjä osallistua tällaiseen keskusteluun. Jeesusta koen jollakin tapaa tuntevani, koska olen saanut Häneltä syntini anteeksi. Koskaan en ole kokenut tarvetta tai kehotusta ryhtyä tutkimaan Jumalan sisintä olemusta. Olen ajatellut ja yhä ajattelen, että olen sellaiseen vähäpätöinen ja kelvoton. Siitä iloitsen, että olen saanut armon Jeesukselta ja saan koko sydämestäni puhutella pyhää Jumalaa "minun taivaalliseksi Isäkseni".
Välttelen Raamatulle vierasta terminologiaa. Kavahdan myös sitä "runsauden määrää" jolla pyritään selittämään yksittäisiä sanoja "uusiksi Raamatussa". Tehdäänkö niin, että saadaan tukea omille näkemyksille? Vai miksi se on ajassamme niin yleistä? En pyri sanomaan, etteikö terve oppi olisi tärkeää -sehän varjelee meitä eksymästä- mutta tärkeintä on kuitenkin Jeesuksen omakohtainen tunteminen. Efeson seurakunnalla oli oikea oppi ja he olivat ahkeria Herran työssä, mutta tärkein heiltä oli jäänyt, nimittäin he olivat hylänneet ensimmäinen rakkautensa.
Tahdoin nyt tämän tähän kirjoittaa. Minulla olisi jotain kommentoitavaa veljien teksteihin, mutta jokin sisimmässäni kehottaa olemaan kirjoittamatta. Keskustelunne voi joillekin lukijoille olla tarpeellista ja hedelmällistä, mutta minulle se tuntuu himmentävän Jumalan Pojan armoa ja kirkkautta josta olen päässyt osalliseksi Hänen Lunastuksensa perustuksella.
Lopuksi muistutan erään kirkkoisän unesta, jonka hän näki pitkään ja ankarasti pohdittuaan Jumalan olemusta. Unessa hän tuli valtameren rannalle. Rannalla oli pieni poika, joka oli kaivannut kuopan hiekkaan ja kantoi ämpärillä kuoppaan merestä vettä. Kirkkoisä kysyi pojalta: "Mitä sinä teet?" Poika vastasi: "Kannan tuon valtameren tähän kaivamaani kuoppaan!" Silloin kirkkoisä hymähti ja sanoi pojalle: "Voi hyvä poika, ethän sinä saa suurta valtamerta mahtumaan tuohon pieneen kuoppaan!" Silloin poika katsoi kirkkain silmin kirkkoisää ja vastasi: "Yritäthän sinäkin saada iankaikkisen Jumalan mahtumaan päähäsi!"