Suomi ja Nato

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Huhti 2016 15:28

Mediassa ja kansan keskuudessa käydään keskustelua siitä kannattaako Suomen liittyä Natoon vai ei. Ehdottomasti kaikkein järkevin ratkaisu Suomen kannalta on pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana eikä Suomen kannata liittyä Naton jäseneksi. Tuon kirjoituksessani esille näkemyksiä ja ajatuksia miksi Suomen ei kannata liittyä Naton jäseneksi. On asioita joille emme voi mitään ja jotka ovat vaikuttaneet Suomen asemaan ja tulevat myös tulevaisuudessa vaikuttamaan. Historia osoittaa, että rajanaapurien kesken vallitseva yhteisymmärrys luo perustan rauhalle, mutta naapurin huomioimatta jättäminen on hyvin monesti johtanut sotilaalliseen konfliktiin.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/suomijanato.html

Ps. Kirjoitukseni ei ole poliittinen kannanotto, vaan uskovan ja vajavaisen ihmisen mielipide ja ajatus. Kirjoituksen lopussa on suora linkki pelastuksen evankeliumiin ja siksi kirjoitukseni päämäärä on sielujen pelastus, vaikka aihe voi näyttää poliittiselta kannanotolta, mitä se ei suinkaan ole, vaan yhteiskunnallinen näkemykseni.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 30. Huhti 2016 16:12

Ei ikinä Natoon ...se on täällä ajatuksena.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja pekka » 30. Huhti 2016 19:45

Kiitoksia Petri ja Mr Kerimäki kirjoituksistanne.



Luulen, että jos ydinaseilla käytävä sota syttyy maailmassa niin kukaan ei tule sitä sotaa voittamaan vaan tulee olemaan vain häviäjiä, niin suurta ja peruuttamatonta tuhoa se tulisi aiheuttamaan, ainakin jos se vähänkin pitkittyisi ja laajenisi useampaankin maahan. Maailma ei luullakseni tulisi koskaan siitä toipumaan jos se vähänkään laajempi mittaisena käytäisiin. Vai mitä mieltä olette?

Alla olevan linkin kirjoitus kertoo meille karua kieltä näistä valtavan tuhovoimaisista ydinaseista ja mikä oli tilanne muutama vuosi sitten:

"EU ja ydinaseet"

http://rauhanliitto.fi/tiedotus/eu/ydinaseet

"Maailmassa on yhdeksän tunnettua ydinasevaltaa. Eniten ydinkärkiä on Venäjällä (noin 11 400) ja Yhdysvalloilla (noin 8 600). Osa ydinkärjistä, noin 2 000, on kantolaitteissa, jotka ovat välittömässä laukaisuvalmiudessa. Osa pommeista on varastoitu tilapäisesti.

Ydinaseiden ei katsota kuuluvaksi EU politiikan piiriin, mutta kun kahdella EU maalla on omia ydinaseita ja useammassa EU maassa on sijoitettuna Naton tai Yhdysvaltojen ydinaseita, tulisi ydinaseriisunnan kuulua EU:llekin. Useampi EU maa haluaisi edistää erityisesti taktisten ydinaseiden poistamista Euroopasta.

Keskisuuria ydinmahteja ovat Ranska (alle 300 kärkeä), Kiina (noin 240) ja Britannia (noin 160 kärkeä). "Pieniin" ydinasevaltioihin luetaan Israel (75-200 kärkeä), Intia (alle 100) ja Pakistan (70-90 ydinkärkeä). Pohjois-Korea on suorittanut kaksi ydinkokeeksi luokiteltua pientä maanalaista räjäytystä. Maalla uskotaan olevan plutoniumia 12 räjähteen tarpeisiin.

Maailman sotilasliitoista Naton käyttöön on alistettu suuri osa USA:n taktisista lentokonepommeista ja osa Britannian sukellusveneohjuksista. USA on osoittanut viiden eurooppalaisen Nato-maan ilmavoimien käyttöön 150-250 lentopommia. Maat ovat Saksa, Hollanti, Belgia, Italia ja Turkki. USA:n Euroopan-ilmavoimat (USAFE) toimii Naton jäsenmaissa. Naton toimialue on globaali.

Ydinaseista vaietaan. Niiden sijoittamista esimerkiksi johonkin Naton jäsenmaahan ei myönnetä mutta ei myöskään kielletä virallisesti. Edes parlamenteille tietoa ei anneta julkisesti. Venäjä ei anna mitään tietoa muista kuin suurista strategisista ydinaseistaan. Varmaa tietoa ydinkärkien olemassaolosta, tyypistä, lukumäärästä ja laukaisualustoista (esim. lentokone) saadaan kuitenkin välillisesti.

Kylmän sodan aikana ydinaseita tuotettiin valtaisia määriä. Sodan päätyttyä pommeja on varastoitu ja purettu alkutekijöihinsä. Räjähteestä valmistetaan ydinreaktorin polttoainetta.

Ydinkärkien määrä on vähentynyt, mutta kärkiä ja maaliinsaattamisvälineitä modernisoidaan. Osumatarkkuus on parantunut ratkaisevasti, ja uudentyyppisiä kärkiä tuotetaan. Pahamaineisia ja hankalia maanalaisia kokeita ei enää tarvita. Kehitys- ja tuotantolinjat tuottavat myös uusia aseita ja asetyyppejä.

Ruotsi luopui miltei valmiista ydinaseesta 1960-luvun lopussa ja liittyi YK:n ydinsulkusopimukseen. Räjähteen prototyyppi on esitteillä Tukholman sotamuseossa. Etelä-Afrikka on purkanut käyttövalmiit pomminsa. Neuvostoliiton hajotessa Ukraina, Kazakstan ja Valko-Venäjä suostuteltiin luovuttamaan kärjet ja aseet Venäjälle. Tarton ilmailumuseossa on esitteillä kaupungin kentältä operoinut Su-24-ydinpommittaja.

Irakin ydinasehanke päättyi 1991 YK:n valvonnassa Persianlahden sodan jälkeen. Kansainvälisen painostuksen seurauksena Libya luopui asehankkeestaan 2003. Myös Etelä-Korea, Taiwan sekä Argentiina ja Brasilia ovat keskeyttäneet ydinasehankkeensa.

Arvioidaan, että jos 0,13 % jäljelle jääneistä ydinkärjistä jossain yhteenotossa käytettäisiin ajatellulla tavalla, seuraukset olisivat ainakin ihmiskunnalle kestämättömät. Koko elonkehän tuhoamiseen tarvittava määrä ydinaseita on tarjolla esimerkiksi Pakistanin ja Intian väliseen sotaan. Siitä seuraisi pitkäkestoisia muutoksia ilmakehässä. Molemmat maat rakentavat suuria määriä uusia räjähdekärkiä, ohjustyyppejä, lentokoneita ja sukellusveneitä.

Ydinpommia tavoittelee moni valtio. Iranin ja Syyrian uumoillaan ylläpitävän aseprojektia. Monien maiden hankkimien ydinreaktoreiden uskotaan tuottavan helpostikin pommiplutoniumia. Israelin ydinaseen kehityssuunnista ei ole tietoa. Rikollis- ja terroristijärjestöjen uskotaan yleisesti pyrkivän saamaan käsiinsä säteilevää materiaalia tai räjähdekelpoista uraania tai plutoniumia. Vaikka aineet eivät tuottaisikaan merkittävää räjähdystehoa, niiden kyky saastuttaa ympäristö pysyvästi ja hävittää elämää ovat ylivertaisia muihin joukkotuhoaseisiin verrattuna.

Sotilasliitto Natolla ei ole ollut yhtään uskottavaa käyttökohdetta ydinaseelle pitkään aikaan. Nato pitää edelleen kiinni siitä, että se käyttää tarvittaessa ensimmäisenä ydinaseita ja myös sellaista vihollista vastaan, jolla niitä ei itsellään ole.

Pommeja kuljettavien rynnäkkökoneiden elinkaari päättyy kuitenkin muutamassa vuodessa. Pommien sijoitusmaille palo-, tihutyö- ja onnettomuusarat ydinasetukikohdat muodostavat nyt näkyvän sisäisen uhan.

Naton sisäiset kriisit (keskimatkan ohjuskriisi 1984-1987, kylmän sodan päättymisen kriisi 1991 ja Irakin sodan, 2003-2012, alkamisen jälkeinen kriisi) liittyvät kiinteästi ydinasekysymykseen. Pienten jäsenmaiden lepyttämiseksi USA onkin vetänyt pois lentopomminsa ainakin Kreikasta ja Britanniasta sekä osittain Saksasta.

USA:n uusi puolustuspolitiikan strategia tavoittelee sotilaallisen läsnäolon vähentämistä edelleen Euroopassa. Useissa Naton jäsenmaissa on ydinaseita vastustavia ryhmiä kaikkien poliittisten puolueiden sisällä. Kritiikki näkyy selvänä jopa ammattiupseeristossa ja Naton korkeimmissa päättävissä elimissä. 1980-luvun euro-ohjuskriisin aikana esimerkiksi hollantilaisia upseereita kieltäytyi osallistumasta ydinsodan valmisteluun. Poliitikkojen, sotilaiden ja korkeiden virkamiesten yhteisvetoomukset ja parlamenttialoitteet ydinaseiden poistamiseksi ovat arkipäivää monissa Nato-maissa.

Salassapidosta ja sumutuksesta huolimatta yleinen mielipide vastustaa voimakkaasti ydinasetukikohtia kaikissa vanhoissa Nato-maissa. Nato on viime vuodet pohtinut tauotta ydinasepolitiikkaansa. Poliitikkojen seuraava etappi on Chicago toukokuussa 2012.

Nato ja ydinaseet

Naton jäsenvaltioilla USA:lla, Britannialla ja Ranskalla arvioidaan olevan käytössä yli 9 000 ydintaistelukärkeä, noin 60 prosenttia maailman ydinase-arsenaalista. Natolla on 60:stä 200:een ydinasetta ilmavoimien tukikohdissa Euroopassa. Kolme Nato-valtiota ovat luovuttaneet osan ydinaseistaan Natolle käytettäväksi mahdollisessa sodassa. Ranskalla on itsenäinen ydinasepolitiikka ja siis "omat" ydinaseet.

Aloitteita ydinaseriisunnan puolesta

Ryhmä Natossa ja omien maidensa puolustusvoimissa keskeisissä tehtävissä toimineita kenraaleja ja entisiä armeijakomentajia on esittänyt, että Naton sotilasoppeja ja organisaatiota uudistettaisiin ja ydinasepelotteesta luovuttaisiin. Monet Naton jäsenmaat ovat olleet samalla kannalla, vaikka tämä ei ole vielä toteunutkaan.

Ydinasekysymys ei ole ainoastaan eurooppalainen kysymys, vaan EU-poliittinen kysymys."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja PetriFB » 30. Huhti 2016 20:28

Kiitos Pekka linkistä. Lisäsin sen sivulleni.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja PetriFB » 22. Joulu 2016 13:07

Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 22. Joulu 2016 13:28

jo pelkästään nämä Suomen puheet NATO:sta ovat äärimmäisen vaarallisia! Ne ovat niin vaarallisia , että poliitikot eivät koskaan ja ikinä saisi ylläpitää minkäänlaista toimintaa NATO:n kanssa.

Venäjä ei voi eikä pysty turvallisuuspoliittisesti antamaan verivihollisellensa yli 1000KM maansa rajaa, se on sotilas-strategisesti kuolema ja hulluus!

Joka kerta kun suomi pitää yhdessä harjoitukset tai lehti suuresti otsikoi "Suomi ottaa Ruotsin kanssa askeleita Natoon" niin tämä laukaisee vastareaktion.

Venäjällä on suuri määrä ihmisiä töissä joiden ainoa työnkuva on kartoittaa uhkia Venäjälle, näin on joka maassa.

Joka kerta kun suomi ottaa askelia tai puheenvuoroja NATOO:n päin joutuu nämä Venäläiset tarkkailijat raportoimaan että Suomen liittymen NATOO:n on taas vähän lähempänä ja taas suurempi uhka. Venäjän olisi nyt jo tänään viisasta tehdä nopea yllätyshyökkäys suomeen koska kaikki suomen viestintä ja merkit ja käytännön teot osoittavat , että olemme NATO myönteisiä ja olemme kiivaasti menossa siihen suuntaan. On sotilaallisesti viisaampaa tehdä suomi turvalliseksi miehittämällä kuin odottaa että suomi on täynnä naton sotilas infratstuktuuria ja sen valloitus on tällöin paljon, paljon kalliimpaa kuin nyt.

Suomi voisi vielä kääntää kelkkansa ja ruveta tekemään politikkojen suulla ulostuloja siitä että me emme missään nimessä mene natoon vaan haluamme olla Venäjän kauppa naapuri ja neutraali turvallinen maa joka suojelee Venäjän rajoja NATO:lta.

Pönttöpäiset päättäjämme eivät tätä tajua ja kunnioita vaan kokoajan lehistä luemme miten NATO yhteistyö kasvaa , samalla kiihdyttäen SUomena kansan tuhoa suurvaltojen taistelu tantereena.

Suomihan ei ole enää puheen tasolla vaan olemme jo yhteistyössä NATO.n kanssa (sotilas harjoitukset) ja sota kalustomme ostetaan aina niin että se on NATO. yhteensopivaa, aivan kohta napsahtaa jos nämä puheet ja teot eivät lopu pönttöpäisiltä päättäjiltämme.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja tanu » 22. Joulu 2016 14:15

Mikko Murpatti kirjoitti:jo pelkästään nämä Suomen puheet NATO:sta ovat äärimmäisen vaarallisia! Ne ovat niin vaarallisia , että poliitikot eivät koskaan ja ikinä saisi ylläpitää minkäänlaista toimintaa NATO:n kanssa.

Venäjä ei voi eikä pysty turvallisuuspoliittisesti antamaan verivihollisellensa yli 1000KM maansa rajaa, se on sotilas-strategisesti kuolema ja hulluus!

Joka kerta kun suomi pitää yhdessä harjoitukset tai lehti suuresti otsikoi "Suomi ottaa Ruotsin kanssa askeleita Natoon" niin tämä laukaisee vastareaktion.

Venäjällä on suuri määrä ihmisiä töissä joiden ainoa työnkuva on kartoittaa uhkia Venäjälle, näin on joka maassa.

Joka kerta kun suomi ottaa askelia tai puheenvuoroja NATOO:n päin joutuu nämä Venäläiset tarkkailijat raportoimaan että Suomen liittymen NATOO:n on taas vähän lähempänä ja taas suurempi uhka. Venäjän olisi nyt jo tänään viisasta tehdä nopea yllätyshyökkäys suomeen koska kaikki suomen viestintä ja merkit ja käytännön teot osoittavat , että olemme NATO myönteisiä ja olemme kiivaasti menossa siihen suuntaan. On sotilaallisesti viisaampaa tehdä suomi turvalliseksi miehittämällä kuin odottaa että suomi on täynnä naton sotilas infratstuktuuria ja sen valloitus on tällöin paljon, paljon kalliimpaa kuin nyt.

Suomi voisi vielä kääntää kelkkansa ja ruveta tekemään politikkojen suulla ulostuloja siitä että me emme missään nimessä mene natoon vaan haluamme olla Venäjän kauppa naapuri ja neutraali turvallinen maa joka suojelee Venäjän rajoja NATO:lta.

Pönttöpäiset päättäjämme eivät tätä tajua ja kunnioita vaan kokoajan lehistä luemme miten NATO yhteistyö kasvaa , samalla kiihdyttäen SUomena kansan tuhoa suurvaltojen taistelu tantereena.

Suomihan ei ole enää puheen tasolla vaan olemme jo yhteistyössä NATO.n kanssa (sotilas harjoitukset) ja sota kalustomme ostetaan aina niin että se on NATO. yhteensopivaa, aivan kohta napsahtaa jos nämä puheet ja teot eivät lopu pönttöpäisiltä päättäjiltämme.


Valitettavasti Suomi on jo parisen vuotta ollut käytännössä NATO:n jäsen. Puolustusvoimien komentaja kävi Sveitsissä salaa allekirjoittamassa ns. isäntämaasopimuksen, jossa Suomi sitoutuu poikkeustilan tullessa antamaan sotilaallisen päätäntävallan Suomessa Natolle. Sopimuksessa Suomi myös on lupautunut huoltamaan Natojoukkoja ja tarjoamaan kaiken mahdollisen avun hyökkäysliitto Naton joukoille.

Sopimus allekirjoitettiin kaikessa hiljaisuudessa jo muistaakseni toissa vuonna. Kansanedustajat saivat yksi kerrallaan lukea englannin kielistä sopimusta lyhyen ajan kerrallaan. Eli taas tehtiin sopimus vastoin perustuslakia. Naton jäseniä ollaan sillä erotuksella että tällä hetkellä ei makseta Natolle mitään eikä suomalaiset joudu lähtemään sotimaan Naton sotiin, kuten varsinainen jäsenyys velvoittaa. Goolettamalla löytyy lisätietoja tästä isäntämaasopimuksesta.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 22. Joulu 2016 18:16

*
Minä kuulin muuta että EU:n takia Suomi on jo mukana NATO:n jäsenenä. Epäreilua! :? :(

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/salolainen_kaikki_eu_maat_natoon-20406
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja eetu » 27. Elo 2017 19:20

tanu kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:jo pelkästään nämä Suomen puheet NATO:sta ovat äärimmäisen vaarallisia! Ne ovat niin vaarallisia , että poliitikot eivät koskaan ja ikinä saisi ylläpitää minkäänlaista toimintaa NATO:n kanssa.

Venäjä ei voi eikä pysty turvallisuuspoliittisesti antamaan verivihollisellensa yli 1000KM maansa rajaa, se on sotilas-strategisesti kuolema ja hulluus!

Joka kerta kun suomi pitää yhdessä harjoitukset tai lehti suuresti otsikoi "Suomi ottaa Ruotsin kanssa askeleita Natoon" niin tämä laukaisee vastareaktion.

Venäjällä on suuri määrä ihmisiä töissä joiden ainoa työnkuva on kartoittaa uhkia Venäjälle, näin on joka maassa.

Joka kerta kun suomi ottaa askelia tai puheenvuoroja NATOO:n päin joutuu nämä Venäläiset tarkkailijat raportoimaan että Suomen liittymen NATOO:n on taas vähän lähempänä ja taas suurempi uhka. Venäjän olisi nyt jo tänään viisasta tehdä nopea yllätyshyökkäys suomeen koska kaikki suomen viestintä ja merkit ja käytännön teot osoittavat , että olemme NATO myönteisiä ja olemme kiivaasti menossa siihen suuntaan. On sotilaallisesti viisaampaa tehdä suomi turvalliseksi miehittämällä kuin odottaa että suomi on täynnä naton sotilas infratstuktuuria ja sen valloitus on tällöin paljon, paljon kalliimpaa kuin nyt.

Suomi voisi vielä kääntää kelkkansa ja ruveta tekemään politikkojen suulla ulostuloja siitä että me emme missään nimessä mene natoon vaan haluamme olla Venäjän kauppa naapuri ja neutraali turvallinen maa joka suojelee Venäjän rajoja NATO:lta.

Pönttöpäiset päättäjämme eivät tätä tajua ja kunnioita vaan kokoajan lehistä luemme miten NATO yhteistyö kasvaa , samalla kiihdyttäen SUomena kansan tuhoa suurvaltojen taistelu tantereena.

Suomihan ei ole enää puheen tasolla vaan olemme jo yhteistyössä NATO.n kanssa (sotilas harjoitukset) ja sota kalustomme ostetaan aina niin että se on NATO. yhteensopivaa, aivan kohta napsahtaa jos nämä puheet ja teot eivät lopu pönttöpäisiltä päättäjiltämme.


Valitettavasti Suomi on jo parisen vuotta ollut käytännössä NATO:n jäsen. Puolustusvoimien komentaja kävi Sveitsissä salaa allekirjoittamassa ns. isäntämaasopimuksen, jossa Suomi sitoutuu poikkeustilan tullessa antamaan sotilaallisen päätäntävallan Suomessa Natolle. Sopimuksessa Suomi myös on lupautunut huoltamaan Natojoukkoja ja tarjoamaan kaiken mahdollisen avun hyökkäysliitto Naton joukoille.

Sopimus allekirjoitettiin kaikessa hiljaisuudessa jo muistaakseni toissa vuonna. Kansanedustajat saivat yksi kerrallaan lukea englannin kielistä sopimusta lyhyen ajan kerrallaan. Eli taas tehtiin sopimus vastoin perustuslakia. Naton jäseniä ollaan sillä erotuksella että tällä hetkellä ei makseta Natolle mitään eikä suomalaiset joudu lähtemään sotimaan Naton sotiin, kuten varsinainen jäsenyys velvoittaa. Goolettamalla löytyy lisätietoja tästä isäntämaasopimuksesta.


http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi
eetu
 
Viestit: 250
Liittynyt: 04. Joulu 2016 17:42

Re: Suomi ja Nato

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Maalis 2022 19:37

*

Kansalaisaloite; Ei Suomea Natoon https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/10354

Ei kannata turvautua mihinkään maalliseen apuun koska se tietää aina vaikeuksia ja onnettomuutta jos käännymme sen puoleen Jumalan luota. Naton jäsenyys on Venäjälle uhka.

Jumala on sanonut; ”toiset turvaavat sotavaunuihin, toiset ratsumiehiin mutta me tunnustamme Hänen nimeänsä”.

Daavid joka oli vasta nuorimies ja sanoi goljatille, jättiläiselle; "Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään kanssa, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin, Israelin taistelurivien Jumalan, nimessä, jota sinä olet häpäissyt. Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini ja minä surmaan sinut, irrotan sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänään taivaan linnuille ja metsän pedoille. Silloin koko maailma tulee tietämään, että Israelilla on Jumala. Koko tämä joukko tulee tietämään, ettei Herra pelasta miekan eikä keihään avulla, sillä sota on Herran ja hän antaa teidät meidän valtaamme.”

Lopultakin goljat kaatui kuolleeksi Jumalan nimen eteen. 1Sam. 17 luku on rohkaistava opetus joka sopii hyvin tähän tilanteeseen. Suomi selviytyi Venäjän talvisodasta ja sai olla puolueeton, se oli Jumalan ansiosta uskovien rukousten kautta.
Viimeksi muokannut vaisuliini päivämäärä 12. Maalis 2022 18:48, muokattu yhteensä 1 kerran
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron