Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, Siunausta teille kaikille rakkaat uskonystävät tähän päivään.
Isä Jumala, ole meitä kohtaan armollinen, anna meille meidän syntimme anteeksi ja varjele meitä kaikesta pahasta ja johdata meidän askeleitamme niin, että lopulta kerran pääsisimme perille sinun tykösi taivaan kotiin, auta ja armahda meitä, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Sinun on kaikki valta, voima ja kunnia, aina ja iankaikkisesti, amen.
Kiitämme sinua Poikasi ja Vapahtajamme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Ilm. 7:12
Sanoen: amen! Siunaus, ja ylistys, ja viisaus, ja kiitos, ja kunnia, ja voima, ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Amen!
....................
"Natsijohtajat viimeisellä tuomiolla"
http://uusitie.com/natsijohtajat-viimeisella-tuomiolla/Lainaus tuosta kirjoituksesta:
"Tuomion päivä
Viimein maanantaina, syyskuun 30. päivänä raskaiden turvatoimien ympäröimänä sekä tuomarit että syytetyt tuotiin oikeussaliin. Oikeuden johtaja, tuomari Geoffrey Lawrence luki syytetyille heidän tuomionsa.
”Totuus on, että he aktiivisesti osallistuivat kaikkiin näihin rikoksiin, tai istuivat hiljaa ja hyväksyen ja todistivat niiden toteuttamista. Sellaisten rikosten toteuttamista, joiden laajuutta ja järkyttävyyttä maailma ei ole koskaan ennen joutunut tietämään”, Lawrence totesi johdantopuheessaan.
Ensimmäisenä oli vuorossa liittoutuneiden merkittävin vanki eli Göring. Hänet todettiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin. Göring kuunteli tuomiota kalpeaksi valahtaneena.
“Tämä kansainvälinen sotatuomioistuin tuomitsee sinut kuolemaan hirttämällä,” Lawrence totesi.
Göring laski tulkin puhetta varten annetut kuulokkeensa, kääntyi ja käveli pois ilmeettömänä. Seuraavana oli vuorossa Rudolf Hess, joka sai elinkautisen vankeustuomion, sitten Ribbentrop. Ajan lehtitietojen mukaan Ribbentrop “hikoili, aivan kuin hänellä olisi jo silmukka kaulassaan”. Kuolemantuomion kuullessaan hän lyyhistyi ja näytti siltä, kuin joku olisi lyönyt häntä vatsaan.
Wilhelm Keitel sen sijaan otti tuomionsa vastaan tyynemmin. Kun hän kuuli loppunsa koittavan hirsipuussa, Keitel vain nyökkäsi lyhyesti ja hyväksyvästi.
Göring ei taivu
Tuomioiden julistamisen jälkeen tunnelma Nürnbergin oikeustalon vankilassa tiivistyy ja pastoreille alkaa tulla kiire. Jotkut vangeista pyytävät pappeja neljä tai viisi kertaa päivässä luokseen. Natsi-Saksan työvoimasta vastannut ja vankilassa uskonsa löytänyt Fritz Sauckel rukoilee alati hermostuneesti ja päättää jokaisen rukouksensa sanoihin ”ole minulle syntiselle armollinen”. Keitel etsii Raamatustaan erityisesti niitä kohtia, joissa puhutaan lunastuksesta Kristuksen kautta. Myös Ribbentrop lukee Raamattuaan suurimman osan päivästä. Tähän asti vaikeasti tulkittava entinen sisäministeri Wilhelm Frick kertoo Gereckelle hirttämistä edeltävänä yönä löytäneensä pelastajansa.
Lokakuun 12. päivänä kuolemaantuomitut näkevät perheensä viimeisen kerran. Göring saa kuulla vaimonsa Emmyn kertoneen tyttärelleen, että isä tulee kuolemaan. Gerecke kirjoittaa, että perhevierailujen aikana hän ensimmäistä kertaa koko vuonna näki Göringin viileän itsevarmuuden horjuvan. Nyt Hermann itki. Gerecken mukaan tämä oli ainoa kerta, kun hän näki kyyneliä miehen silmissä.
”Hän sanoi haluavansa nähdä sinut taivaassa”, Emmy kertoi miehelleen, mitä heidän tyttärensä oli sanonut.
Hermannin ei kerrota tarttuneen aiheeseen. He puhuvat vielä avioliitostaan ja onnellisemmista ajoista, kunnes on aika erota. Lähtö on tunteellinen ja Emmy jää vielä minuuteiksi istumaan paikalleen miehensä mentyä.
Kun Gerecke saapui myöhemmin vierailemaan Göringin sellissä, tämä sanoi kuin kaikki entinen mahtipontisuus olisi hänestä riisuttu: “Kuolin sillä hetkellä, kun jätin vaimoni yläkertaan.”
Gerecke yritti viimeiseen asti taivutella Göringiä uskomaan evankeliumin. Iltana ennen teloitusyötä, miehet vielä kerran keskustelevat uskonasioista. Tällöin Göring kyllästyy ja pilkkaa luomiskertomusta, Raamatun jumalallista inspiraatiota ja suoraan kieltää, että Kristus olisi sovittanut kuolemallaan ihmiskunnan synnit.
”Tämä on se, mitä Jeesus sanoi. Ei sitä, mitä Gerecke sanoo, vaan tässä Jumala puhuu teille. Ettekö hyväksyisi tätä?” vetoaa Gerecke.
”En! En voi tehdä sitä. Minulle tämä Jeesus on taas vain yksi älykäs juutalainen. Ette usko tätä kaikkea itsekään. Kun ihminen kuolee, se on kaiken loppu”, Göring vastaa ja kertoo silti uskovansa Jumalaan luojana. Hänen mukaansa Jumala kuitenkin vain kaitsee maailman suuria linjoja, muttei välitä pienistä asioista, ”kuten siitä, mitä Hermann Göringille kuuluu.”
Yhtäkkiä Göring kuitenkin kysyy, voisiko saada ehtoollista, noin varmuuden vuoksi. Gerecke hämmästyy ja kieltäytyy antamasta sitä, koska mies juuri kielsi Kristuksen, ehtoollisen asettajan.
Pastori vetoaa viimeisenä keinonaan Göringin tyttäreen, joka haluaa nähdä isänsä taivaassa.
”Niin, hän uskoo tuohon teidän vapahtajaanne. Mutta minä en. Otan omat riskini, omalla tavallani”, Göring päättää keskustelun.
Noin puoli yksitoista samana iltana kuuluu vartijan karjahdus, että Göringillä on jokin kohtaus. Hänen suustaan tulee vaahtoa ja iso mies kouristelee. Gerecke juoksee paikalle ensimmäisenä ja huutaa hakemaan lääkäriä. Hätääntyneenä hän ei tiedä, mitä muutakaan tehdä ja lausuu raamatunjakeita kuolevan miehen korvaan. Pian selli on täynnä väkeä ja lääkäri toteaa Göringin menehtyneeksi. Hän oli myrkyttänyt itsensä syanidikapselilla. Eversti Andrus oli vannonut, että hänen vankilassan ei itsemurhia tapahtuisi, mutta jotain kautta kapseli oli löytänyt tiensä Göringille.
Tie hirttolavalle
Göringin itsemurhan jälkeen turvatoimia kiristetään. Kuolemaantuomituille tarjotaan heidän viimeinen ateriansa, ja teloitukset alkavat 16. lokakuuta yhdeltä yöllä. Göring olisi ollut vuorossa ensin, mutta nyt hänen paikkansa ottaa entinen ulkoministeri. Andrus huutaa käytävältä ”Ribbentrop!” ja sellin ovi avataan. Sisään astuu Gerecke, joka on ennen tätä päivää jo antanut seurakuntansa uudelle jäsenelle ehtoollista.
Ennen lähtöä hirttolavalle miehet rukoilevat ja Ribbentrop kertoo panevansa ”kaiken luottamuksensa Karitsan vereen, joka pois ottaa maailman synnin.” Sitten vankia lähdetään viemään viimaisen pihan poikki oikeustalon liikuntasaliin, jossa teloitusosasto odottaa.
Ribbentrop kapuaa hirttolavan portaat ylös ja asettuu pudotusaukon päälle. Pyöveli John C. Woods sitoo hänen kätensä kengännauhoilla selän taakse ja jalat yhteen sotilasvyöllä. Tuomitulta kysytään, onko hänellä viimeisiä sanoja. Ribbentropilla on ja niissä hän toivoo maailmaan rauhaa etenkin idän ja lännen välille. Hän päättää puheensa sanoihin “Jumala, armahda minun sieluani.” Viimeiseksi hän kääntyy pastorinsa puoleen ja sanoo: “Sinut minä näen vielä uudelleen.”
Huppu vedetään Ribbentropin pään yli, köysi pujotetaan kaulan ympäri ja mies pudotetaan hirttolavan aukosta alas.
Seuraavana on vuorossa Keitel. Andrus huutaa nimen, ja Gerecke astuu sisään miehen luo, josta hän myöhemmin kirjoittaa lämpimästi “ystävänään”. Rukoushetki on kyynelten täyttämä. Matkalla teloituspaikalle Keitel toistelee hiljaa saksaksi raamatunjakeita ja hyräilee vanhaa virttä ”Harre, Meine Seele” (suom. “Odota, minun sieluni”).
Hirttolavalla Keitel sanoo viimeiset sanansa, joissa muun muassa pyytää Jumalalta armoa Saksan kansalle. Niiden jälkeen hän rukoilee pastorinsa kanssa molempien äitien opettaman rukouksen:
“Kristuksen veri ja vanhurskaus, se on minun koristukseni ja kunnian viittani. Siinä seison Jumalan edessä, kun astun sisään taivaaseen. Aamen.”
Viimeiseksi Keitel kääntyy Gereckeen päin ja sanoo:
“Kiitän sinua ja heitä, jotka lähettivät sinut, koko sydämestäni.”
Woods vetää hupun Keitelin pään yli ja pujottaa köyden kaulan ympäri. Sen jälkeen mies pudotetaan aukon läpi kuolemaansa."