jukka1954 kirjoitti:Aamu-Usva kirjoitti: "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan (1.Piet.4:1)."
Tuo raamatunkohta on ollut minulle hyvin vaikea ymmärtää. Haluaisiko joku lukijoista kertoa kuinka tämän kohdan on ymmärtänyt? Tuolla termillä
liha on useita merkityksiä, minkä varmasti useimmat (ehkä kaikki lukijat) tietävätkin. Raamattu nimittää turmeltunutta ihmisluontoa lihaksi, ihmisen fyysistä kehoa lihaksi ja kaikkia eläviä eläimiä ihmisen kera lihaksi (esim. 1.Ms. 7:15,21), kuollutta ihmistä ja eläintä lihaksi sekä jossain kohdissa lihalla tarkoitetaan aikaa (minkä nyt elän lihassa s.o tässä ajassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa). Näin siis minä termin liha ymmärrän. Kun ko kohdassa kerrotaan Jeesuksen kärsineen lihassa, niin sillä ei tietenkään voida tarkoittaa Hänen kärsineen turmeltuneessa luonnossaan, koska sitä Hänessä ei ollut, mutta meissä se on eikä sitä kukista kärsimys vaan risti. Maailma on täynnä kärsimystä -ihmiset siis "kärsivät lihassa"- mutta ei se ihmiskuntaa ole voinut synnistä vapahtaa. Pahemmaksi vaan menee.
No joo, se vuodatuksestani. Nyt on teidän vuoro hyvät Jumalan papit!
Minä ymmärrän tuon kohdan tarkoittavan sitä, että suostutaan Jumalan kurituksiin. Tämän sanan kohdalla on ensiksi tähdennettävä, että kuritus ei ole sama asia kuin rangaistus. Me tarvitsemme kuritusta vaikka olisimme Jumalan armon avulla eläneet Pyhän Hengen voimasta puhtain ajatuksin ja käsin ja huulin. Kuritus tarkoittaa opetusta, mutta ei tiedon tasolla vaan käytännöllisellä tasolla.
Minulle parhaiten avautuva vertauskuva on paimen joka käyttää sauvaansa johdattaakseen lampaat oikeata tiellä kohti viheriäisiä niittyjä. Ilman tätä kuritusta lampaat eivät itse pysy oikealla tiellä vaan eksyvät sinne tänne, ja luultavimmin päätyvät vaaroihin. Kuritus voi välillä kirpaista, kun paimen kiinnittää sauvan koukun lampaaseen ja vetää sitä tahtomaansa suuntaan. Mutta päämäärä ja tarkoitus on pelkästään hyvä.
Se osa meissä joka tarvitsee kuritusta, on "liha" eli vanha luontomme. Vaikka olemme uudestisyntyneet uusiksi luomuksiksi, on vanha luonto koko ajan vaanimassa ja yrittää nostaa päätään. Ja ilman kuritusta se myös saa meistä vallan, sillä se on usein omaa tahtoamme vahvempi. Kuritus on siis meille elintärkeä apu - tai ase kuten Pietari kirjoittaa - omaa lihaamme vastaan.
Mutta koska tämä apu tulee itsemme ulkopuolelta, me emme voi tehdä muuta kuin ottaa aseeksemme "sama mieli" joka Kristuksella oli. Eli kyse on asenteesta, valinnasta. Sanan antaman tiedon kautta ymmärrämme, että kuritus on meille hyväksi, ja voimme siksi taipua ottamaan sen vastaan kiitoksella ja ylistyksellä.
Käytännössä kuritus tulee monenlaisissa muodoissa. Usein se tulee ulkoisella tavalla, esimerkiksi vainoina ja vaikeina ihmisinä kuten Paavalilla hänen kertoessaan lihassaan olevasta pistimestä. On muuten surullista, että monet näkevät tällaiset asiat pelkkänä uhkana ja negatiivisena asiana jota tulisi yrittää raivata tieltä oman käsivarren voimalla, vaikka niissä on myös ja ennenkaikkea tämä kurituksellinen puoli joka on meille elintärkeäksi hyödyksi. Jumala voi yhdessä hetkessä poistaa tieltämme kaikki vaikeudet ja vaientaa kaikki vastustajat, mutta usein me tarvitsemme niitä jotta lihamme pysyisi kurissa. Hän opettaa nöyryyttä ja kärsivällisyyttä, ja kun olemme saaneet tarvittavan opetuksen, poistaa Hän tieltämme vuorenkin kokoiset esteet.
Kuritusta on myös, kuten joku täällä kirjoitti, oman hengellisen elämän hoitaminen. Raamattu käyttää monessa kohden vertauskuvaa urheilijoista. He kurittavat itseään - syövät kurinalaisesti, liikkuvat ja venyttelevät säännöllisesti, riippumatta miltä tuntuu tai millainen sää ulkona on tai mitä telkkarista tulee - saavuttaakseen tavoitteensa. Jos ihmiset pystyvät saamaan näin suuren motivaation itsensä kurittamiseen pelkän ajallisen kunnian ja menestyksen tähden, kuinka paljon enemmän me voisimme saada sitä iankaikkisuuden vuoksi! Mutta siihenkin tarvitsemme tietysti Pyhän Hengen apua ja voimaa.
Tämä oma-aloitteinen "itsensä kurittaminen" on kuitenkin vielä vaikeampaa, kuin kurituksen vastaanottaminen ulkopuoleltamme. Joskus itsensä kurittamisesta voi myös tulla sellainen tunne, että se olisi omavanhurskasta, ja toiset ymmärtämättömät saattavat myös syyllistää sellaisella. Raamattu kehoittaa kuitenkin siihen paljon, joten on olemassa itsensä kurittamista joka ei ole omavanhurskasta. Ajattelisin, että ero on sydämen asenteessa. Tekeekö sitä vain näyttääkseen hengelliseltä, vai onko motiivina elää lähempänä Herraa ja tuottaa aidosti enemmän kunniaa Hänelle? Raamatussa varoitetaan paljon ulkokultaisuudesta, ja tämä on varmaan tärkein asia josta pyytää puhdistusta itsensä kurittamisen suhteen.
Olennaista on myös ymmärtää, ettei tervehenkinen itsensä kurittaminenkaan ole omaa ponnistelua. Tämä on vaikea asia ymmärtää, sillä ulospäin se saattaa näyttää siltä. Tervehenkinen kuuliaisuus on kuitenkin sitä, että
"Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt" (Jes 26:12). Jonkunlainen vertauskuva voisi olla pölynimurin käyttäminen. Jos sitä koittaa käyttää ilman sähköä, saa aika paljon huidella ja hikoilla ja väsyttää itsensä täysin eikä lopputulos ole siltikään kovin lähellä sitä mihin pyritään. Mutta kun laittaa töpselin seinään, alkaa imuriin tulla kuin itsestään virtaa, ja se alkaa imeä sisälleen roskia ilman meidän vaivannäköä. Sitten on helppoa liikutella sitä roskien kohdalle ja antaa tuon virran tehdä ylivoimaisesti suurimman ja tärkeimmän osan tehtävästä.
Vielä tuosta Jukan lainaamasta Pietarin jakeest. Kun tuon jakeen lukee tarkasti, huomataan että siinä ei suinkaan sanota että Kristus olisi ollut turmeltunut meidän tavoin. Siinä vain kerrotaan Hänellä olleen tämä mieli, esikuvaksi meille jotka tarvitsemme sitä turmeltunutta luontoa vastaan taistelemaan. Eikö ole valtavaa, että Jumala ei ainoastaan antanut meille opaskirjaa jota seuraamalla pelastumme, vaan Hän antoi moninverroin elävämmän esikuvan ja mallin, meidän kaltaisen elävän ihmisen muodossa!