Tälle päivälle....

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja tanu » 22. Syys 2014 10:17

Siivetön kirjoitti:Jumala on puhunut tänä aamuna voimakkaasti siitä, että mitä sana USKO ja USKOA merkitsee minulle ja ovatko ne omalla kohdallani teonsanoja, niin kuin niiden Jumalan suunnitelman mukaan tulisi olla?

Jos siis uskomme Jumalaan, tuon uskomme, jos se on todellista ja aitoa, tulee aikaansaada meissä uskomme mukaista toimintaa, eikä vain rojottamista sen varassa, että onneksi minä.....

Kuten Jaakobin kirjeessä opetetaan, että: Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.

Saatanakin uskoo Jeesuksen olevan olemassa, tuntee Jumalan Sanan ehkäpä paremmin, kuin meistä yksikään, mutta saatana ei kunnioita ja rakasta Jumalaa niin, että hänellä olisi halu tehdä Hänen tahtonsa, eli hänellä on juurikin sitä uskoa, joka EI aikaansaa Jumalan mielenmukaista toimintaa ja tuollainen usko ei voi pelastaa ketään kadotukselta.

Sillä käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta!

Ilman tätä uskoa ei voi olla otollinen Jumalalle ja jos haluamme tutkia itseämme, olemmeko oikealla tiellä, on hyvä kysyä itseltään, mitä usko saa minussa aikaan.... mikä on uskoni hedelmä ja tuottaako uskoni hyvää hedelmää; rakkautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä?

Vaikuttaako uskoni minussa tahtoa hyvän tekemiseen ja ojentautumista Jumalan tahdon mukaisuuteen, vai onko Jumalan tahdon etsiminen ja noudattaminen minulle kuin tervan juontia, jonka jätän mieluummin juomatta.

Onko minulla himo ja halu kohdata Jumalaa, etsiä Hänen teitänsä ja kaikessa noudattaa Hänen tahtoansa ja ellei näin ole, on syytä kysyä; Onko uskoni sittenkään Jumalallista alkuperää, vai onko se vain uskottelua, jolla oletan pelastavani sieluni sinä päivänä, kun kerran seisomme kaikki Hänen tuomioistuimensa edessä.

Nämä ovat todella tärkeitä asioita, sillä on kysymys iankaikkisuudesta!



Kiitos tästä muistutuksesta, Siivetön. Todella viisaita ja tärkeitä sanoja olit laittanut.
Samoin kuin tuo kirjoituksesi kaksi kirjoitusta ylempänä. Nämä ikäänkuin liittyvät toisiinsa.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja pekka » 03. Loka 2014 12:40

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 2:

1. Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.

2. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

3. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,

4. ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,

5. ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

6. Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,

7. vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

8. sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -

9. vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".



Kuva
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Markareetta » 14. Marras 2014 13:01

Image



Peittävät Kristuksen.
Kultaan ja kimallukseen.
Oppeihin ja kaavoihin.

Ihmisen muuttumiseen,
ihmisen pyhittymiseen.
Omavanhurskauteen,
kelvolliseen kristillisyyteen.

Peittävät Kristuksen
oikean parannuksen vaatimiseen,
kaikkensa antamiseen.
'Uskon vahvuuteen ja kelvollisuuteen.

Peittävät Kristuksen
ihmeisiin,
Jumalan lahjoihin.
Vaatimuksiin merkeistä.

Peittävät Kristuksen hylkäämällä ristin tien.
Peittävät voittoisalla
uskolla ja kristillisyydellä.

Peittävät Kristuksen
nostaen vanhan ihmisen
muutosjalustalle,
pois vaivaisten joukosta.

Peittämätön Kristus,
tulee tapaamaan murheellista,
sairasta, turmeltunutta, mitätöntä.
Ei vaan tapaamaan, vaan asumaan.

Peittämätön Kristus tulee särjettyyn
pirstaloituneeseen elämään.
Elämään, joka on särkynyt
raskaiden taakkojen alla.

Siihen elämään,
jolla ei ole kykyä eikä voimia
peittää Kristusta.
Autuas kykenemättömyys.

PK[/color]
Markareetta
 
Viestit: 209
Liittynyt: 17. Loka 2014 09:38

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 14. Marras 2014 13:19

Jumala ohjaa omiaan niin miljoonin ajatuksin ja sanoin .
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Markareetta » 18. Marras 2014 14:09

Image




Elämä täyttyy vaatimuksista.
Niin monista yrittämisistä ja
rupeamisista, eikä kaikkia jaksa
edes toteuttaa.

Sydämen ihminen odottaa
sylissäistumista ja
vahvistusta, tämän päivän
arjessa.

Jumalan Isän sylissä on
lohtupaikka kaikenikäisille
ja kokoisille. Aikaa on.
Eikä sitä tarvitse tilata
etukäteen.

Kun Sielu on mennyt sijoiltaan,
niin kuin se usein menee,
milloin mistäkin syystä,
se tarvitsee paikalleen laittoa.

Hiljaisuuden hetki, ei tule
itsestään. Se on asettumista
Taivaan ulottuvaisuuteen ja
sydänovien aukaisemista
Jumalalle, joka näkee ja tietää
kaikki.

Kun Magdalan Maria kohtasi
puutarhurin hautausmaalla,
itkiessään kadonnutta Mestariaan,
riitti, kun Jeesus sanoi: Maria!
Marian sielu laitettiin paikoilleen.
Riittää se tänäänkin.

Se riittää, kun Armahtaja saa
Vahvistaa heikkoa Armossaan.


Markareetta
Markareetta
 
Viestit: 209
Liittynyt: 17. Loka 2014 09:38

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja pekka » 30. Marras 2014 18:59

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=jGOWMynXPeA[/youtube]


1. Mooseksen kirja 1:

23. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.

24. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:

25. Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.


Kuva


23. Ja tuli ehtoosta ja aamusta viides päivä.

24. Ja Jumala sanoi: tuottakoon maa eläimet lajinsa jälkeen, karjan, madot ja pedot maalle lajinsa jälkeen. Ja tapahtui niin.

25. Ja jumala teki pedot maalle lajinsa jälkeen, ja karjan lajinsa jälkeen, ja kaikkinaiset matelevaiset maalla lajinsa jälkeen. Ja Jumala näki sen hyväksi. Biblia.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Markareetta » 02. Joulu 2014 11:07

Image




On teräviä kulmia.
Ja ahdasta.
On käveleviä Raamatunlause purkkeja,
oikeassa olijoita ja puolestapuhujia.
On ”meidän porukka” ja meidän porukan
kannattajat.

On sokeriin käärittyä ilkeyttä
ja teeskentelyä.

On lyöjille lyötäviä.
On synkkää ja sumuista.
Ja salaisuuksien turpeita.

On itkua ja parkua.
Turvattomuutta.
Yksinäisyyttä
Epäluottamusta.
Toivottomuutta.
Kuolemaa.

Tätä kaikkea on ja paljon muuta.
Jeesus Kristus tuli pelastamaan ihmisiä,
ja armahtamaan myös uskovaisia
armahtamaan. Täällä ollaan vielä
matkalla. Taivaaseen.



Markareetta
Markareetta
 
Viestit: 209
Liittynyt: 17. Loka 2014 09:38

Re: Tälle päivälle....

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 02. Joulu 2014 19:21

Tuli tästä Markareettan runosta mieleen oma virvoitushetkeni tänään Jumalan läsnäolossa. Olin tulossa kotiin, kun minut valtasi kiitos Jumalalle Hänen ihmeellisestä hyvyydestään. Todella ansaitsemattomasta hyvyydestä. Tuntuu, että Jumalan malja on niin valtava ja että Hän ammentaa jatkuvasti ja antaa meille enemmän kuin osaamme pyytääkään. Hän laskee siunaavan kätensä päällemme eikä otakaan sitä pois heti, jos hairahdumme. Se on ihmeellistä. Kuitenkin tässä maailmassa on tottunut elämään siten, että teoista saa palkkansa, mutta Jumala antaakin palkan ilman tekoja.

Kuitenkin kiitollisuutta tuntiessani sydämelleni tuli ajatus, että mitä minä sitten voin antaa Jumalalle vastalahjaksi kaikesta Hänen hyvyydestään. Jumala vastasi, että Hän ei tarvitse minun tekojani mihinkään. Minä olen Hänen tekonsa ja hyvät teot ovat Hänen hyviä tekojaan. Mikään ei ole minun omaani; ei minun ansiotani, ei minun hyvyyttäni. Minussa itsessäni ei ole mitään hyvää jaettavaksi kenellekään, mutta Jumalan hyvyys on ylitsevuotava. Hän on edeltä valmistanut hyvät teot, joissa me saamme vaeltaa. Ne eivät ole meidän tekojamme ja meidän ponnistelujemme tuloksia, vaan Hänen valmiita tekojaan.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Tälle päivälle.... Psalmi 138

ViestiKirjoittaja Markareetta » 04. Joulu 2014 10:04

Psalmi 138 Davidin.

Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni:
jumalain edessä minä sinulle kiitosta veisaan.

Minä tahdon kumartaen rukoilla sinun pyhän templis puoleen,
ja kiittää sinun nimeäs, sinun armos ja totuutes tähden;
sillä sinä teit nimes ja sanas suureksi kaikkein ylitse.

Koska minä sinua avukseni huudan, niin sinä kuulet minua,
ja annat sielulleni suuren väkevyyden.
Herra! sinua kiittävät kaikki kuninkaat maan päällä,
että he kuulevat sinun suus sanoja,
Ja veisaavat Herran teille, että Herran kunnia on suuri.

Sillä Herra on korkia, ja katselee nöyriä,
ja ylpiät tuntee kaukaa.

Jos minä vaeltaisin ahdistuksen keskellä,
niin sinä virvoitat minua,
ja lähetät kätes vihollisteni vihan päälle:
sinun oikia kätes varjelee minua.

Herra tekee siihen lopun minun tähteni:
Herra, sinun laupiutes on ijankaikkinen,
älä käsialaas hylkää!

Raamattu 1776
Markareetta
 
Viestit: 209
Liittynyt: 17. Loka 2014 09:38


EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa