Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2014 22:02

Lily kirjoitti:Itse uskon, että kun ihminen on todella monimutkaisesti ja aivan ihmeellisesti rakennettu ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin kyllä henkinen terveys ja kokemukset vaikuttavat fysiikkaan.

Moinilla menee stessistä vatsa sekaisin tai tulee vaikka migreeni ym. Tieteellisesti on kulma todistettu, että sellaisilla lapsilla jotka ovat kokeneet väkivaltaa, seksuaalista hyväksi käyttöä tai muuten ollut todella vaikea tai ahdistava lapsuus, heillä on enemmän sairauksia kun onnellisen lapsuuden saaneet. Väkivalta ym. lapsuus aikoina estää aivojen hermostoja kehittymään normaalisti ja monesti siitä johtuu monet sairaudet. Tiedä sitten onko tiede tuossa tukimuksessaan oikeassa...

Itse näin kerran rukouksessa kun rukoilimme erään miehen kroonisten selkäkipujen puolesta, sellaista vihreää nestettä joka poreili ja oli jotenkin iljettävän näköistä. Samalla toiselle rukoilijalle tuli mieleen, että se on katkeruuden sappea.
Tietäen selkäkivuista kärsivän miehen elämänkaaren, hän on katkera ja kiinni menneisyyden pahoissa tapahtumissa.

Eli uskon, että meillä voi olla sairauksia, jotka ovat tulleet elämän kokemuksisita ja tunteista ja välillä ihan synnin palkkanan saatuja.
Se on varmasti tapauskohtaista pitääkö ihmisen itse luopua vaikkapa katkeruudesta parantuakseen, vai odottaa Jumalan parantavan sairauksia joiden syntyyn ei itse ole ollut osallisena, vaan ollut väärän ja kaltoin kohtelun uhri.

Sitten on vielä niitä sairauksia, joita Herra sallii jotta Hänen voimansa olisi heikossa väkevä.

Näkisin itse, että kaikenlainen itselleen puhelu ja hengellienen itse itsensä parantaminen on ihan new agea ja todella vaarallista on alkaa lähteä yhtään leikkimään noilla tuollaisilla.

Itse olen harrastanut new agea ennen uskoontuloa ja tiedän että siellä paranee porukkaa ihan oikeasti kaiken maailman "energia" ja "mind" jutuilla.


Hirmu hyviä pointteja tässä. Kiitos kovasti vastauksesta.
Mutta oli miten oli, niin joku tarkoitus tällä(kin) sairaudella on ja siihen on tyytyminen.

Ja hyvä että, Lily, painotit tuota, että missään nimessä ei pidä mennä mukaan mihinkään tuollaisiin energia- ja mind- yms. juttuihin.

Ja uskon että Jumala voi minut(kin) parantaa. Ihan vaikka jossakin tilanteessa, jolloin uskovat rukoilee paranemisen puolesta.
Ei tartte juosta ihme-parantajien perässä. Jumala parantaa jos haluaa. Ja siihenkin on tyytyminen, koska Hänen tahtonsa on aina
se paras vaihtoehto kaikista.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Janne » 15. Syys 2014 22:05

Kun ajattellaan ihmistä, niin ihmisen elimistöhän on rakennettu niin että se parantaa itse itsensä tai ainakin pyrkii siihen.
Ihmis elimistö "taistelee" viimeiseen asti selviämisen puolesta ja voi oikeastaan sanoa että viimeiseen sydämmen lyöntiin asti.

Myös ihmisen mielialalla on merkitystä erilaisten sairauksien parantumisprosessissa. Uskon siihen että kun ihmisellä on vahva usko siihen että hän paranee ja hän haluaa parantua, niin silloin elimistö taistelee tiukemmin parantumisen puolesta.

Uskon myös että positiivisella ajattelulla on vaikutusta moniin sairauksiin. Tosin positiivisen ajattelun pitää tuottaa aitoa tulosta eli että ihminen aidosti tuntee mielihyvää ja tuntee olonsa hyväksi. Mutta tosin pitää myös jättää ne negatiiviset ajatuksetkin pois mielestä niin kuin Appaloosa tuossa aiemmin kirjoittikin.
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Lily » 15. Syys 2014 22:33

Olen Jannen kanssa myös samaa mieltä, että on tärkeää pysyä positiivisen ajattelun puolella ja eikös sanakin meitä kehoita hyvyyteen ja positiivisuuteen kaikella elämän osa-aluella.

Niin ja San. 4:20-27
20 Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni.
21 Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään;
22 sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.
23 Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.
24 Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys.
25 Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu.
26 Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
27 Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.

Kyllähän se varmaan hyvänä lääkkeenä ja varjeluna toimii, jos sydäntämme varjellaan ja se puhtaana pidetään....

Tanu, minulla on myös autoimmuunisairaus, joten tiedän hiukan kuinka paljon se vaikuttaa ja mihin kaikkeen se vaikuttaa.
Suomessahan ei paljon siitä ole tietoa taikka taitoa sitä hoitaa. Paras kuulemani mukaan on ruokavalio hoito...

Tosin meillä kyllä mahtavan taitava lääkäri joka voi meidät hetkessä parantaa :D

Mikä sitten on Herran tahto, sitä täytyy Häneltä kysellä :thumbup:
Lily
 

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 16. Syys 2014 07:38

Niin kyllähän Raamatussa kehotetaan ajattelemaan positiivisesti: "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa (Fil.4:8)."

Itse olen aina vierastanut ihan todella paljon sellaista amerikkalaistyylistä positiivista ajattelua, jossa pitäisi peilin edessä hokea itselleen kuinka kaunis ja menestyvä ja hyvä onkaan... Mielestäni sen positiivisuuden tulee olla jotenkin ihan aito osa ihmistä että se on todella avuksi. Uskon kyllä, että sitä voi opetella ja antaa Jumalan opettaa pois negatiivisuudesta.

Tanu: "Vai oonko vaan niin negatiivinen inehmo, että selkäkin tulee siitä kipeäksi?" Niinpä! :lol: Mutta et kyllä oikeasti vaikuta siltä, eli tämä negatiivisuuspohdiskelu on jo mennyt yleiselle tasolle :thumbup:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Siivetön » 16. Syys 2014 08:48

Olen sitä mieltä, että ihminen on niin psykofyysinen olento kokonaisuudessaan, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Sekin nähdäkseni jo vaikuttaa ihmisen kipuihin, tai paremminkin kivun sietoon, onko sateinen ja pimeä päivä, vai aurinkoinen ja kirkas.

Eli näin psykologiset tekijät ikäänkuin nostavat ihmisen kipukynnystä ja silloin saman "kokoinen" kipu ei saa samanlaista valtaa ihmisessä, koska hänen mielensä ja ajattelunsa viisari heiluu positiivisella, eli auronkoisella ja kirkkaalla puolella.

Eli näin toki voivat parantu kaikki sellaiset sairaudet, jotka ovat ns. psykofyysisiä, mutta sitä en usko, että esim. SI-nivelen kalkkeutumat, eli kipua aiheuttavat selkärankareuman aikaansaannokset häviäsivät mihinkään positiivisella ajattelulla, vaikka tuota kipua voimmekin hallita psyykkeemme kautta positiivisuudella.

Tuohonhan perustuvat juurikin ns. kipukynnystä nostavat lääkeet. Eli eivät ole varsinaista kyseisen sairauden hoitoa, vaan auttavat vain paremmin elämään kyseisen sairauden kanssa.

Terveyttä se on sekin, että tulee toimeen olemassa olevan sairautensa kanssa. :D
Siivetön
 

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Lily » 16. Syys 2014 10:18

Hei Tanu! Oletko kuullut sellaisesta luonnonlääkkeestä kuin serrapeptaasi? Sillä on mainiota tuloksia saatu hoidettaessa nivelten tulehdustiloja ja urheilijat käyttävät sitä tosi paljon. Itse tunnen naisen, jolla oli vuosi sitten vaikeuksia nousta tuolista ylös ja kävely takkusi, nyt käy ihan tanssimassa (ei ole uskossa) ja on kovin touhukas kun on sitä säännöllisesti käyttänyt.

Tässä vähän tietoa siitä
http://terveystavaksi.wordpress.com/201 ... apeptaasi/

Täältä mm.löytyy
http://luontaistuotteet.net/oireet/tule ... 1_453.html

Oletko muuten koskaan lukenut tätä, pitäisi olla ihan kirjastossa
http://www.rasalas.fi/kirja/james-ron-b ... et-viljat/

Itsellä alkaa kohta puolin viljaton ja sokeriton sekä lisäaineeton, mahdollisimman paljon raw foodia ja super foodeja sisältävä ruokavalio, jos sillä saisi vähän tätä autoimmuunisairautta kuriin ja kilpirauhasen toimimaan normaalisti... Ihan jänskättää, miten siitä selviää, kaikkeen kai tottuu, siihenkin ettei enää syö viljoja, toivottavasti :D
sen verran on heikko luonne, että Herralta voimaa tässä kovasti tarvitaan...
Lily
 

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja pekka » 16. Syys 2014 11:23

Aamu-Usva kirjoitti, lainaus:

"Itse olen aina vierastanut ihan todella paljon sellaista amerikkalaistyylistä positiivista ajattelua, jossa pitäisi peilin edessä hokea itselleen kuinka kaunis ja menestyvä ja hyvä onkaan..."


Niin, tuo mistä kirjoitit, on itsesuggestiota:

Itsesuggestio:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsesuggestio

"Itsesuggestio on suggestion laji, jossa henkilö pyrkii vaikuttamaan mieleensä. Itsesuggestiota käytetään esimerkiksi rituaaleissa. Niissä henkilö tietyin menetelmin, esimerkiksi mantroja toistamalla, pyrkii muokkaamaan tietoisuudentilaansa.

Itsesuggestiota voidaan käyttää myös keskittymisen kohentamiseen. Esimerkiksi shaolin-munkit suggestoivat itselleen kivuttoman tilan. Menetelmänä käytetään mm. meditaatiota. Itsesuggestiota käytetään myös lisäämään mahdollisuutta nähdä selkounia.

Itsesuggestio voi olla apuna myös painon sekä addiktioiden hallinnassa. Sen tarkoitus on ohjata ihmisen mieltä positiiviseen suuntaan."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 16. Syys 2014 11:33

Lily kirjoitti:Hei Tanu! Oletko kuullut sellaisesta luonnonlääkkeestä kuin serrapeptaasi? Sillä on mainiota tuloksia saatu hoidettaessa nivelten tulehdustiloja ja urheilijat käyttävät sitä tosi paljon. Itse tunnen naisen, jolla oli vuosi sitten vaikeuksia nousta tuolista ylös ja kävely takkusi, nyt käy ihan tanssimassa (ei ole uskossa) ja on kovin touhukas kun on sitä säännöllisesti käyttänyt.

Tässä vähän tietoa siitä
http://terveystavaksi.wordpress.com/201 ... apeptaasi/

Täältä mm.löytyy
http://luontaistuotteet.net/oireet/tule ... 1_453.html

Oletko muuten koskaan lukenut tätä, pitäisi olla ihan kirjastossa
http://www.rasalas.fi/kirja/james-ron-b ... et-viljat/

Itsellä alkaa kohta puolin viljaton ja sokeriton sekä lisäaineeton, mahdollisimman paljon raw foodia ja super foodeja sisältävä ruokavalio, jos sillä saisi vähän tätä autoimmuunisairautta kuriin ja kilpirauhasen toimimaan normaalisti... Ihan jänskättää, miten siitä selviää, kaikkeen kai tottuu, siihenkin ettei enää syö viljoja, toivottavasti :D
sen verran on heikko luonne, että Herralta voimaa tässä kovasti tarvitaan...


Kiitos Lily vinkistä! Pitää tutkia tuota tarkemmin.

Nyt koitan olla syömättä gluteeniviljoja, maitotuotteita, sokeria ja punaista lihaa sekä kananmunan keltuaista.
Sokeri on noista se kaikkein oleellisin, koska sitä jos vähänkin syö, niin heti pahenee vaivat.
Lisäksi kokeilussa Noni-mehu. Ja d- ja c-vitamiinia, kalaöljykapseleita, kurkumakapselieta ja kalsiumia.

Jo puolitoista vuotta oon ollu syömättä viljoja ja sokeria. Tosin sokerin kanssa kävi niin, että siinä lipsuin ja kenties sen vuoksi alkoi SI-nivel vaivata pahasti.
Ja kesällä yritin liian kevyellä valmistautumisella(varsinkin henkisesti) kahden viikon vesipaastoa, mutta piti lopettaa jo viikon jälkeen, kun tuli niin paha olo.
Ja sitten iski oireet niin pahoina takas, että siitä kettuuntuneena söin pari viikkoa melkein mitä tahansa...

Nyt ollu vasta pari viikkoa ruodussa. Saa nähdä toimiiko.
Mulla ei yleensä selkäsärky ole kovin paha. Inhottavain vaiva on tuo SI-nivelen tulehdus. Estää juoksemisen(jota rakastan!) ja pahoina päivinä
on kävelykin ja ylösnouseminen vaikeaa. Mutta en valita, koska muuten olo paljon terveempi kuin vuosiin! Kiitos tiukan ruokavalion. :-P

http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 16. Syys 2014 15:20

Positiivinen ajattelu on aina hyväksi.Siihen tilaan pitäisi aina pyrkiä ja estää päähän paholaisen syöttämiä valheita.
Kuinka kaunis tämä maailma oliskikaan jos kaikki ihmiset ajattelisi vain positiivisesti.

Lääketiede on tainnu tosissaan kiinnostua tästä mielen ja kehon yhteydestä ,joka on todella kietoutunut toisiinsa.Myös vaikuttaen.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Siivetön » 17. Syys 2014 05:51

Niin, sanoohan Sanakin:

1 Tim. 6
6. Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8. mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Siivetön
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa

cron