Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2014 18:40

Otsikko kuulostaa varmaan ihan kummalliselta, mutta en oikein tiennyt, että mitä laittaisin otsikoksi...

Juttelin viikonloppuna sukulaisen kanssa, jolla oli sama sairaus kuin itsellä, eli selkärankareuma.
Kuulin että tämä sukulainen oli siitä parantunut ja innokkaana menin juttelemaan ja kysymään, että millä keinoilla.
Odotin, että olisi parantunut joko lääkkeillä tai ruokavaliolla ja luontaislääkinnällä tai näiden yhdistelmällä.

Olin kuin puulla päähän lyöty, kun hän kertoi parantuneensa "kirjoittamalla päiväkirjaa".
Kertoi lukeneensa kirjan: John Sarno "Healin back pain" ja myöhemmin saman kirjoittajan "Mindbody prescription", sekä David Schechter "Mindbody workbook".

Nuo amerikkalaiset lääkärit(?) opettavat, että selkäsairaudet johtuvat negatiivisista ajatuksista ja niiden patoamisesta itseensä.
Eli että esim. vihan ja raivon tunteista, joita ei ole voinut aikanaan purkaa, aiheuttavat kainenlaisia kipuja kropassa. Ja näistä
on mahdollista päästä eroon, kun puhelee itselleen ja vapauttaa näitä negatiivisia ajatuksia...???

Sukulaismies oli ihan vilpitön ja täysin sitä mieltä, että oli parantunut tällä menetelmällä. Lääkkeitäkin oli kokeillut, muttei ollut saanut niistä apua.
Hän vielä sanoi, että hänellä on nykyään ikään kuin "kuudes aisti". Eli kun vaikka varvasta alkaa särkeä, niin hän heti ymmärtää että se johtuu
jostakin äsken tulleesta negatiivisesta ajatuksesta ja saa säryn heti pois puhumalla itselleen, tai jotakin...

Olisin kiinnostunut, että onko kukaan lukenut jotakin noista kirjoista? Niitä ei ole suomennettu(Luojan kiitos!).
Ja muutenkin kiinnostaa, että mitä ihmeen idän uskonto-roskaa tämä tällainen on?

Huolestuttaa tuon sukulaismiehen puolesta, että mihin ihme poppakonstiin on itsensä sotkenut. :oops: :thumbdown:

En todellakaan aio enkä halua moista metodia kokeilla. Kuulostaa jotenkin pimeyden hommilta koko juttu.
Onko tällä jotain tekemistä "Mindfulness"-juttujen kanssa. Eikö se ole jotain meditaatio-roskaa ja
pimeyden voimien kanssa leikkimistä?

Tässä pari linkkiä, jotka löysin ihan googlettamalla.
Mulle on iso kynnys lukea pitkiä englanninkielisiä tekstejä, vaikka jonkin verran enkkua osaan.

http://www.healingbackpain.com/books.html
http://en.wikipedia.org/wiki/John_E._Sarno
http://www.mindbodymedicine.com/6tms.html

Tuo Sarno on kuuluisa myös jostain TMS-hoidosta, jossa magneettisesti stimuloidaan aivoja...
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositu ... d=nak06962
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Appaloosa » 15. Syys 2014 18:58

Nuo New Age-linkit voin sanoa katsomatta olevan pimeää touhua, mutta olen kuullut ihan uskonnottomilta terveydenalan ihmisiltä että on löydetty yhteys negatiivisen ajattelun ja sairauksien välillä, että katkeramielisyys saa elimistössä aikaan kemiallisia reaktioita jotka saavat aikaan sairauksia. Siksi siinä voi olla perää että positiivinen ajattelu saa aikaan terveyttä, mutta paholainen on tässäkin asiassa vääristellyt asioita ja saanut ihmisiä johdettua harhaan sekoittamalla eksyttäviä New Age-uskomuksia ja uskottelemalla että parantuminen johtuisi niistä :( :( :(
Avatar
Appaloosa
 
Viestit: 123
Liittynyt: 02. Elo 2014 22:32

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 15. Syys 2014 18:58

Vai onkohan tämä sitä, mistä luin ihan tässä hiljattain ilmestyneen kirjan "Sairaus täynnä merkityksiä - Kokemukset ja merkitykset fyysisen sairauden aiheuttajina"..? Sen kirjoittaja on kylläkin ihan länsimaisen lääketieteen edustaja, mutta uskoo juuri tällaiseen että tietyt kokemukset voivat saada aikaan jotain sairauksia. Itse en tullut vakuutetuksi, mutta en tiedä onko se huono jos joku saa tällaisesta avun vaivoihinsa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Janne » 15. Syys 2014 19:13

Mut sehän on siis totta että jotkut kokemukset ja tapahtumat voivat aiheuttaa sairauksia. :?
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2014 19:20

Kyllä uskon itsekin sen asian että jos koko ajan on negatiivinen ja patoaa tätä negatiivisuutta sisälleen, niin
voi sairastua fyysisestikin. Vuosia jatkunut stressi laukaisi itselle aikoinaan psorin ja se on samaa sarjaa selkärankareuman kanssa.
Siis ns. autoimmuunisairaus.

Mutta eikö tuollainen ajattelemalla parantaminen ole epä-Raamatullista?

Jotenkin tulee meditaatio yms. mieleen.

Ja hei, kiitos kun olette ottaneet kantaa. Ajattelin että tällainen "humpuuki-aihe" ei
ketään kiinnosta... :-P
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Appaloosa » 15. Syys 2014 21:16

En sanoisi että positiivinen ajatteleminen parantaa sairauksia, vaan että se parantaa kun lakkaa ajattelemasta negatiivisesti eli tekee parannuksen katkerista ja pahoista ajatuksista. Se on minusta selkeesti raamatullinen ajatus sillä puhutaanhan Raamatussa paljon synnin ja sairauden seurauksesta.
Avatar
Appaloosa
 
Viestit: 123
Liittynyt: 02. Elo 2014 22:32

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 15. Syys 2014 21:28

Näin minäkin ajattelisin, että joidenkin sairauksien kohdalla voi joskus olla joitain kokemuksia tai elämän lyömiä haavoja, joihin suhtautumista meidän tulee muuttaa Jumalan mielen mukaiseen suuntaan parantuaksemme. Siksi joku paranee heti kun Jumala antaa hänen syntyä uudesti ylhäältä ja mielenmuutos tapahtuu. Mutta kaikki sairaus ei varmaankaan johdu jostain psyykkisestä, vaan voi olla puhtaan fyysistä. Hyvänä esimerkkinä vaikka joku kolarista johtuva niskavaiva tms. Sille ei tarvitse mielestäni alkaa miettiä mitään sen kummempaa syytä :D

Mutta ihan yksinkertaisen flunssankin syy voi olla osittain somaattinen, koska heikentäähän stressi ihmisen vastustuskykyä. Joskus flunssa ei johonkin perheenjäseneen esimerkiksi iske millään vaikka kaikki muut sairastavat, eli pelkästä puhtaasta mikrobikontaminaatiosta ei voi olla kyse. Itse olen joskus flunssaa edeltävästi havainnut kokeneeni jonkun pettymyksen, joka on ihan hetkeksi lannistanut ja saanut pintaan sellaiset omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni vahvasti kuuluneet kokemukset siitä että minua ei hyväksytä ja minusta ei pidetä.

Sitten taas esimerkiksi rakastunut ihminen harvoin sairastuu. Hän on niin täynnä sellaista positiivisuutta ja kauniita ajatuksia, että sairastuminen tulee vasta rakastumisen hiivuttua. Tai no jonkun traumat voivat tietenkin aktivoitua nimenomaan rakastumisen tunteesta.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja Lily » 15. Syys 2014 21:37

Itse uskon, että kun ihminen on todella monimutkaisesti ja aivan ihmeellisesti rakennettu ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin kyllä henkinen terveys ja kokemukset vaikuttavat fysiikkaan.

Moinilla menee stessistä vatsa sekaisin tai tulee vaikka migreeni ym. Tieteellisesti on kulma todistettu, että sellaisilla lapsilla jotka ovat kokeneet väkivaltaa, seksuaalista hyväksi käyttöä tai muuten ollut todella vaikea tai ahdistava lapsuus, heillä on enemmän sairauksia kun onnellisen lapsuuden saaneet. Väkivalta ym. lapsuus aikoina estää aivojen hermostoja kehittymään normaalisti ja monesti siitä johtuu monet sairaudet. Tiedä sitten onko tiede tuossa tukimuksessaan oikeassa...

Itse näin kerran rukouksessa kun rukoilimme erään miehen kroonisten selkäkipujen puolesta, sellaista vihreää nestettä joka poreili ja oli jotenkin iljettävän näköistä. Samalla toiselle rukoilijalle tuli mieleen, että se on katkeruuden sappea.
Tietäen selkäkivuista kärsivän miehen elämänkaaren, hän on katkera ja kiinni menneisyyden pahoissa tapahtumissa.

Eli uskon, että meillä voi olla sairauksia, jotka ovat tulleet elämän kokemuksisita ja tunteista ja välillä ihan synnin palkkanan saatuja.
Se on varmasti tapauskohtaista pitääkö ihmisen itse luopua vaikkapa katkeruudesta parantuakseen, vai odottaa Jumalan parantavan sairauksia joiden syntyyn ei itse ole ollut osallisena, vaan ollut väärän ja kaltoin kohtelun uhri.

Sitten on vielä niitä sairauksia, joita Herra sallii jotta Hänen voimansa olisi heikossa väkevä.

Näkisin itse, että kaikenlainen itselleen puhelu ja hengellienen itse itsensä parantaminen on ihan new agea ja todella vaarallista on alkaa lähteä yhtään leikkimään noilla tuollaisilla.

Itse olen harrastanut new agea ennen uskoontuloa ja tiedän että siellä paranee porukkaa ihan oikeasti kaiken maailman "energia" ja "mind" jutuilla.
Lily
 

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2014 21:51

Appaloosa kirjoitti:En sanoisi että positiivinen ajatteleminen parantaa sairauksia, vaan että se parantaa kun lakkaa ajattelemasta negatiivisesti eli tekee parannuksen katkerista ja pahoista ajatuksista. Se on minusta selkeesti raamatullinen ajatus sillä puhutaanhan Raamatussa paljon synnin ja sairauden seurauksesta.


Tämä pitää varmasti paikkansa.
Positiivisella ja iloisella elämänasenteella ja ajattelulla pysyy varmasti terveempänä fyysisestikin. :thumbup:

Lume-lääkkeetkin testitilanteissa ovat osoitus siitä, että pelkkä usko siihen, että paranee, voi parantaa.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Sairauksien parantaminen omalla ajattelulla

ViestiKirjoittaja tanu » 15. Syys 2014 21:56

Aamu-Usva kirjoitti:Näin minäkin ajattelisin, että joidenkin sairauksien kohdalla voi joskus olla joitain kokemuksia tai elämän lyömiä haavoja, joihin suhtautumista meidän tulee muuttaa Jumalan mielen mukaiseen suuntaan parantuaksemme. Siksi joku paranee heti kun Jumala antaa hänen syntyä uudesti ylhäältä ja mielenmuutos tapahtuu. Mutta kaikki sairaus ei varmaankaan johdu jostain psyykkisestä, vaan voi olla puhtaan fyysistä. Hyvänä esimerkkinä vaikka joku kolarista johtuva niskavaiva tms. Sille ei tarvitse mielestäni alkaa miettiä mitään sen kummempaa syytä :D

Mutta ihan yksinkertaisen flunssankin syy voi olla osittain somaattinen, koska heikentäähän stressi ihmisen vastustuskykyä. Joskus flunssa ei johonkin perheenjäseneen esimerkiksi iske millään vaikka kaikki muut sairastavat, eli pelkästä puhtaasta mikrobikontaminaatiosta ei voi olla kyse. Itse olen joskus flunssaa edeltävästi havainnut kokeneeni jonkun pettymyksen, joka on ihan hetkeksi lannistanut ja saanut pintaan sellaiset omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni vahvasti kuuluneet kokemukset siitä että minua ei hyväksytä ja minusta ei pidetä.

Sitten taas esimerkiksi rakastunut ihminen harvoin sairastuu. Hän on niin täynnä sellaista positiivisuutta ja kauniita ajatuksia, että sairastuminen tulee vasta rakastumisen hiivuttua. Tai no jonkun traumat voivat tietenkin aktivoitua nimenomaan rakastumisen tunteesta.


Hyviä ajatuksia tässäkin, kiitos vaan Aamu-usva.

Mutta kun mun reuma on kuulemma tullut kampylo-bakteerin aiheuttaman suolistoinfektion laukaiseman
jälkitaudin, reaktiivisen niveltulehduksen jälkitautina... :D Vai oonko vaan niin negatiivinen inehmo, että selkäkin tulee siitä kipeäksi? :lol:
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron